Mun mielestä koiraa ei tartte joka paikkaan raahata..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "jep"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Linnanmäelle taitaa olla koirilta pääsy kielletty, Särkänniemessä koirat saavat olla ulkotiloissa paitsi siellä eläintarhan puolella, Tykkimäelle koirat ovat tervetulleita... Jos koirat häiritsevät niin toki kannattaa ensin tutustua huvipuiston sääntöihin ja sitten valita minne menee. Tuolla jo joku mainitsikin esimerkkinä karavaanarit. Jos reissussa ollaan mahdollisesti viikkoja, jopa koko kesä niin ei sitä koiraa niin vaan jätetä kotiin vaan se kulkee mukana niin kuin muukin perhe. Jos siellä reissulla käyttämässä lapsia huvipuistossa, niin ei sitä koiraa käydä viemässä kotia/hoitolaan sen päivän ajaksi eikä sitä voi jättää auringonpaisteiseen autoonkaan. Olisi äkkiä virkavalta kyselemässä eläinrääkkäyksestä. Koirien kanssa joudutaan kulkemaan ihmisjoukoissa ja vilinässä ja koirat siihen tottuvat. Huonommin tuolla näkee ihan ihmislasten ja vanhempiensa käyttäytyvän kuin niiden koirien.

Me olemme kaikkien kiusaksi menossa sekä lasten että koirien kanssa huvipuistoon tänä kesänä, molempien ehdoilla. Tosin etsimme rauhallisen sopen, jossa koirat saavat lepäillä sillä välin, kun lapset pyörivät härveleissä.
 
Mikäs sen parempi koiran sosiaalistamispaikka kun joku huvipuisto?!
Siinäpä koiran hermotkin tulee samalla testattua.
Toisaalta ymmärrän ja toisaalta itselle siitä olisi ehkä liikaa vaivaa, raahata nyt piskejä paikkoihin, joissa pidetään hauskaa. :rolleyes:
 
Mikäs sen parempi koiran sosiaalistamispaikka kun joku huvipuisto?!
Siinäpä koiran hermotkin tulee samalla testattua.
Toisaalta ymmärrän ja toisaalta itselle siitä olisi ehkä liikaa vaivaa, raahata nyt piskejä paikkoihin, joissa pidetään hauskaa. :rolleyes:

Hyvä siinä on testata omatkin hermot... Laitteissa muuten en ole koskaan koiria nähnyt, mitähän ne niistä tuumaisivat. :laugh: Kannattaa muistaa sekin, että kaikki eivät asu huvipuistojen lähellä, tuossa laskeskelin, että jos kesken reissun vietäisiin koirat päiväksi kotiin ja haettaisiin sitten huvipuistoilun jälkeen tekisi se vaatimattomat 20 tuntia autossa istumista. Ei kiitos, saatte paheksua ihan rauhassa sitä, että ne ovat mukana. Lapsia kannattaa myös opettaa, että jos ja kun niitä koiria tulee vastaan, pitää ensin kysyä lupa silittämiseen ja vasta sen saatuaan saa koiraa lähestyä.
 
mä en todellakaan jaksa ymmärtää ihmisiä jotka jaksaa paheksua muutamaa koiraa jossain huvipuistoalueella, voi jeesus. Yleensä ne koirat aiheuttaa melko vähän järjestyshäiriöitä, kyllä ne koirat mitä sinne tuodaan on tottuneet kulkemaan mukana ihmisvilinässäkin.

Ja täältä tulikin jo monta pointtia miksi jollain voi olla se koira mukana. Kaikkihan ei asu siinä huvipuiston vieressä.....
 
Itseäni kyllä ärsyttää koirat esim. huvipuistoissa, kauppakeskuksissa, busseissa yms. paikoissa, joissa on muutenkin ruuhkaa, ja sitten joku haiseva karvakasa hyppii jaloille.
 
Mikäs sen parempi koiran sosiaalistamispaikka kun joku huvipuisto?!
Siinäpä koiran hermotkin tulee samalla testattua.
Toisaalta ymmärrän ja toisaalta itselle siitä olisi ehkä liikaa vaivaa, raahata nyt piskejä paikkoihin, joissa pidetään hauskaa. :rolleyes:

Luuletko todella, että se huvipuiso on koiralle hauska paikka?
Vielä ärsyttävämpää kuin ne itse koirat, ovat ihmiset, jotka ottavat koiria, vaikka eivät ymmärrä koirista mitään. Nämä samat ihmiset eivät yleensä osaa/viitsi kouluttaa sitä koiraa mitenkään, joten ei ihme, että ihmisiä ärsyttää.
 
Mä kävin silloin torstaina koirani kanssa tykkimäessä :P Mutta me oltiin näitä karavaanareita ja koira sai kuseksia vain pusikkoihin. Ei mihinkään laitteisiin tms. 3 tuntia se siellä viihtyi ja tykkäsi olla. Mulla on vissiin sitten outo koira ;D Niin ja tarkoitus nyt olikin samalla testata koiran hermoja jotka tiesin tosi hyviksi kyllä muutenkin. Mutta tuskin mennään toiste, mutta eipä täällä olekkaan kun tykkimäki mihin voi viedä niin ja se puuhamaa.
 
Luuletko todella, että se huvipuiso on koiralle hauska paikka?
Vielä ärsyttävämpää kuin ne itse koirat, ovat ihmiset, jotka ottavat koiria, vaikka eivät ymmärrä koirista mitään. Nämä samat ihmiset eivät yleensä osaa/viitsi kouluttaa sitä koiraa mitenkään, joten ei ihme, että ihmisiä ärsyttää.

Miksi koira ei voisi viihtyä paikassa missä on paljon ihmisiä? :D voi jestas. Et taida itse ymmärtää koirista tuon taivaallista. Aika harvoin nyt esim. koira haisee niin voimakkaalle että se ihan häiritsee jos ohi kävelee tai vieressä seisoo, puhumattakaan että ne kaikki hyppis sun jaloilles. Salli mun nauraa. Monet ihmiset haisee helvetin paljon pahemmalle.
 
Nyt kaipaisin vastausta niiltä, jotka koiria raahaavat huvipuistoihin yms: mitä kuvittelette päivän olevan koiralle? Hauskanpitoa, rentoa oleilua, ulkoilua?

Joillekin ihmisille koira ei vain sovi.
 
[QUOTE="vieras";26640289]Nyt kaipaisin vastausta niiltä, jotka koiria raahaavat huvipuistoihin yms: mitä kuvittelette päivän olevan koiralle? Hauskanpitoa, rentoa oleilua, ulkoilua?

Joillekin ihmisille koira ei vain sovi.[/QUOTE]

Oman lauman kanssa olemista.

Joo, todellakaan ei sovi, esim. sulle.
 
Jaa-a, kyllä minäkin raahaan koiraani käytännössä joka paikkaan minne vain mahdollista. Huvipuistoon en veisi (jos kävisin sellaisissa), koska pitäisi olla joku joka koiran perään katsoisi kun itse menee esm. laitteeseen. Isot laitteet, meteli, väenpaljous ja kuuma keli ovat silloin liikaa koiralle, joka joutuu jatkuvasti eroon omistaan kun käydään laitteissa tai syömässä jätskit tms.

Koira kulkee kuitenkin käytännössä kaikkialla mukana, ja mielelläni sitä vienkin eri tapahtumiin (mm. jokkiskisoja on tullu koiran kanssa käytyä) missä on ihmisiä ja menoa, että koira ei erakoidu ihan täysin oman perheen keskelle.

Ravintolaankaan en koiraa veisi, vaikka kieltoa ei olisikaan. En vain jaksaisi yrittää nauttia ruuasta samalla kun 50kg koira näkee jonkun toisen koiran, ja päättää lähteä moikkaamaan.. Lähtis todennäkösesti pöytä ja safkat mukana :)
 
Mun koira sai ainakin uusia virikkeitä eikä vaan samoja hajuja korttelin ympäri niin kun aika monilla on tapana harrastaa koiriensa kanssa ! Myös tapasi uusia ihmisiä ja lapsia, jotka rapsuttelivat jne. Enemmän toi koira sai siitä irti, jos se olisi raahattu johonkin koiranäyttelyyn.
 
Tuskin koira nauttii huvipuistosta samoin kuin lapset (ja aikuiset), mutta se viihtyy eikä kärsikkään (jos ei ole joku kouluttamaton hermoheikkotapaus). Se saa kuitenkin virikkeitä, hajuja, näkee ihmisiä, toisia koiria, voi seurailla sitä vilskettä ja vilinää. Asiansa osaava omistaja on varannut sille niin vettä kuin tarvittaessa ruokaakin matkaan. Meillä koiralla ei ole tilannetta, että se jäisi täysin ilman omaa laumaansa. Miehen kanssa ei mennä laitteisiin (lapset jo sen verran isoja että huitelevat itsekseen) vaan kävellään ja istuksitaan rauhallisimmilla paikoilla, katsellaan ihmisiä ja toimitaan jälkikasvun tavaroiden vahtina. Tosin, ainakin Tykkimäellä koira varmasti nautti olostaan, koska siellä oli mahdollista katsella kotieläimiä ja niissä riitti pennulle ihmettelemistä koko päiväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Allergiat eivät todellakaan ole se syy, miksi koiria tai lemmikkejä ylipäätään ei joka paikkaan huolita, vaan nimenomaan järjestyshäiriöt. Aina löytyy niitä lemmikin omistajia, jotka eivät todellakaan hallitse lemmikkiään, mutta kuvittelevat ettei heidän pienestä fifistä ole kellekään mitään haittaa, vaikka se sitten repisikin naapuripöydän rouvan käsilaukun ja söisi toisen pöytänaapurin leivoksen, puhumattakaan, että lähtiessään vielä pissaa tiskin kulmaan.

Itse eläinystävänä en ymmärrä tippaakaan ihmisiä, jotka ottavat lemmikin mukaan huvipuistoihin, kauppakeskuksiin tai pieniin kahviloihin. Koira ei todellakaan nauti olostaan hälinässä ja kokee olonsa uhatuksi. Verrattavissa ihan siihen, kun veisi pikkulapsen illalla baariin. Vaikka oma vanhempi ei mitään joisikaan, lapselle tulee silti turvaton olo ympäröivistä ihmisistä ja hälinästä.
 
Luuletko todella, että se huvipuiso on koiralle hauska paikka?
Vielä ärsyttävämpää kuin ne itse koirat, ovat ihmiset, jotka ottavat koiria, vaikka eivät ymmärrä koirista mitään. Nämä samat ihmiset eivät yleensä osaa/viitsi kouluttaa sitä koiraa mitenkään, joten ei ihme, että ihmisiä ärsyttää.
Ei varmastikaan ole. Jotkut harrastavat koirien kanssa sellaisia juttuja, joissa koiran pitää olla tottunut kaikenlaisiin ympäristöihin suurine väkijoukkoineen. Varmaan vaikkapa opaskoiran kouluttamisessa joudutaan viemään koiraa ihan joka paikkaan.
 
Kuka nyt koiria vie huvipuistoon? Kuulostaa oudolta..
En oo itse ikinä puuhamaassa käyny, mutta ei ainakaan itselle tulis mieleen viedä koiria Lintsille tai Särkänniemeen esimerkiksi... Ei oo oikein lemmikkien mesta sellaset paikat. Vai onko se sellainen mesta, missä on koirille tarkoitettu paikka esim. koirapuisto?? Ei oo tosiaan mitään hajuu puuhamaasta.

Olen nähnyt koiria sekä Lintsillä että Särkkiksessä. Tuli mieleen, että ehkä on tultu jostain kaukaa ja koiraa ei ole saatu hoitoon. Mutta outoa se on kyllä koiraa raahata huvipuistoon. Etenkin jos on kuuma päivä.

Itse vien koiraani lähinnä vain lenkille mettään, uimaan rannalle ja temmeltämään koirapuistoon.
 

Yhteistyössä