Isä asuu yksin, keskellä korpea...
Tänään kertoi, että oli toissapäivänä vetänyt vahingossa henkeen ison palan kinkkua leipää... Ei ollut kuulemma saanut happea yhtään, oli takonut rintaansa eikä ollut auttanut mitään. Elämä oli alkanut vilisemään silmissä, mitä on tullut tehtyä ja mitä on jättänyt tekemättä...
ihmeellistä kyllä, isä oli hoksannut alkaa vetämään henkeä voimakkaasti sisäänpäin ja saanut tuolla lailla palan lähtemään irti... Keuhkoihinhan se oli mennyt koko pala 
Nyt tuli aivan kamala kammo, että mitä jos tapahtuukin jotain ja kukaan ei ole auttamassa
Tukehtuma kuolemakin ehkä karmein mitä tiedän..
Isä ei ole vielä kovinkaan vanha.
Ja mä tiedän, etten antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos isä kuolisi tuollatavalla kotiinsa. En ole tietenkään vastuussa hänestä, mutta olen ainut lapsi ja poden muutenkin huonoa omaatuntoa yhteydenpidosta ym...
Ihan kamala olotila, pelottaa...
Mun ystävä kertoi jostain hälyttimestä, jota voi pitää esim. ranteessa ja sillä sitten saisi hälytyksen menemään jollekin, jos tulee oikea hätä... Mutta onko tuollaisia oikeasti? Isällä on siis muitakin sairauksia, jotka on sellaisia, että henki voi periaatteessa lähteä ihan yhtäkkiä...
Ja mitäköhän sille kinkunpalasellekin tapahtuu siellä keuhkoissa??
Pakko oli tulla tänne purkamaan tuskaa, ahdistaa... Ja isä on minulle todella tärkeä.