Mikä on yksilön ja mikä yhteiskunnan vastuu?

[Keittiönoita]

yhteisöllisyyden korvaantuminen yhteiskunnalla ei kylläkään johdu kapitalismin vaikutuksen kasvusta vaan päinvastoin sotien jälkeisen ajan pitkästä vasemmistolaisuuden vaikutuksesta

se on just vasurit jotka haluaa että yhteiskunta ottaa kaikesta vastuun

Tässä olet muuten ihan oikeassa. Mä elin nuoruuteni 70-luvulla ja muistan vielä oikein hyvin, miten Neuvostoliittoon silloin suhtauduttiin. Jos olit itänaapurin ihanuudesta eri mieltä, oli järkevintä pitää mölyt mahassaan. Sinällään ei ole mitään vikaa ajatuksessa, että yhteiskunta huolehtii niistä, joilla ei ole ketään muutakaan huolehtimaan. Tässä tehtiin kuitenkin ylilyönti: yhteiskunta oli velvollinen huolehtimaan kaikista ja siten kenenkään ei tarvinnut enää kantaa vastuuta sen paremmin itsestään kuin muistakaan. Jokin aika sitten luin suomalaisesta tutkimuksesta, jossa nuorilta oli kysytty, kenen he olettavat auttavan heitä, jos joutuvat elämässään vaikeuksiin. Suurin osa vastaajista oli nimennyt ensisijaiseksi auttajakseen yhteiskunnan ja vain pienempi osa vanhemmat, sisarukset tai ystävät.

 

[MorbidMama]

Perinteisempi ja ikään kuin sosiologisempi näkemys on se, että samaan aikaan kun yhteisön ote yksilöistä on höllännyt ja yksilöiden on mahdollista suunnata omaa elämäänsä yhä enemmän omien valintojensa pohjalta, niin tämä valintojen tekeminen on myös pakko ja siihen saa jatkuvasti yhä vähemmän tukea yhteisöltä. Kyse ei siis tämän vakiintuneen ajattelutavan mukaan ole niinkään siitä, että yksilöt olisivat jotenkin vasta nyt havahtuneet vaatimaan tukea yhteisöltä vaan pikemminkin siitä, että tämä vaatimus on tullut näkyvämmäksi nyt, kun sitä tukea ei enää entiseen tapaan ole saatavilla.

Sitä ohjaamista ja tukea vaaditaan yleensä vain silloin kun se on itselle edullista. Jos kykenee toimimaan omaksi hyödykseen ilman yhteiskuntaa tai viranomaisia niin silloinhan toimitaan, ja lujaa. Mutta jos joku muu toimiikin samoin ja siitä koituu itselle hankaluuksia niin silloin muistetaan heti olla vinkumassa apua..koska minullahan on oikeuksia yhteiskunnan jäsenenä.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";26412154]Vähän ot: Mä olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että elokuvissa/ohjelmissa ja jopa tositv-sarjoissa kaikkien kodit on aina kiiltävän puhtaita, ei ainuttakaan sormenjälkeä ikkunassa tms. mutta kukaan niissä ei juuri koskaan ikinä näytä siivoavan. Itsestä tuntuu, että jos haluis ylläpitää sellasta puhtautta, niin ei kyllä kerkeis takuulla muuta tehdä kuin siivota [/QUOTE]
Ja mä huomasin jo aikoja sitten naistenlehdistä sisustusjuttuja lukiessani, että toimivan työtilan voi tehdä laittamalla pöydälle tietokoneen näytön ja näppiksen. Mitä sillä näytöllä ja näppiksellä on tarkoitus tehdä, sitä ei niissä jutuissa kerrottu . Nykyisin sentään on niissä kuvissa läppäri, mutta esim printtereitä ei ole edelleenkään.

 

[Isämies]

Sitä ohjaamista ja tukea vaaditaan yleensä vain silloin kun se on itselle edullista. Jos kykenee toimimaan omaksi hyödykseen ilman yhteiskuntaa tai viranomaisia niin silloinhan toimitaan, ja lujaa. Mutta jos joku muu toimiikin samoin ja siitä koituu itselle hankaluuksia niin silloin muistetaan heti olla vinkumassa apua..koska minullahan on oikeuksia yhteiskunnan jäsenenä.

En ole ihan varma, saanko nyt kiinni ajatuksestasi. Pahoittelen siis, mikäli kommenttini menee nyt jollain tapaa ohi.

En siis viitannut viestissäni niinkään mihinkään konkreettisiin oikeuksiin tai etuuksiin tms., joita yksilöt voivat vaatia tai olla vaatimatta yhteiskunnan jäsenyyden tms. perusteella. Kyse oli pikemminkin siitä, kuinka yhteisö kannattelee (tai on kannattelematta) yksilöä ja saako yhteisön suunnalta tukea ja palautetta pakollisiksi muuttuneiden valintojen edessä. Huomaathan, että yhteisöllä ei siis viitata valtioon (ja sen formaaliin koneistoon), vaan ihan yksinkertaisesti kunkin yksilön ympärillä oleviin ihmisiin; koko siihen sosiaaliseen ympäristöön, jonka osia me kaikki ihmisinä vääjäämättä olemme.

 

[olennaisinta]

Ehkä asian voi nähdä vähän eri kantilta... businessmaailmassa kaikki tuottaa VOITTOA samaan tapaan, kuin se koulun häirikköoppilas, joiden lukumäärän mukaan kunnille tulee paljon lisärahaa, mutta jotka saa käyttää ihan mihin joku kunnan päättäjä tahtoo - ei siis mene aina sinne, missä apua tarvitaan.

No, tämä laajempi juttu taas on katsottava lintuperspektiivistä:


Salainen osakassopimus jakaa vallan Terveysrahastossa - HS.fi - Talous

Tämä uutinen on jäänyt kaiken teatterin varjoon...

 

[:-D]

[QUOTE="taustalta";26412060]Mielenkiintoinen ketju. Ja hienoa keskustelua. [/QUOTE]

niin on, harvinaista

 

[SporttisMama]

Tottakai on ongelma, ei sitä kukaan kiellä. Iso ongelma, monellakin alalla.

Mutta samoja ongelmia muissa maissa on, suurimmassa osassa asiat vaan ovat paljon huonommin kuin meillä. Tää pitäis muistaa aina kun lähtee morkkaamaan asuinmaataan. Kun negatiivisessä keskitytään vaan omien silmien alla tapahtuviin asioihin, tuppaa unohtumaan se iso kuva ja meillä menee oikeasti aika hyvin vertailtuna muihin maihin. En jaksa alkaa listaamaan kaikkea mistä voisi olla kiitollinen ja iloinen, useissa ketjuissa niitä on sivukaupalla. Ja musta on jotenkin surullista, ettei osa tunnu huomaavan näitä ollenkaan tai arvostavan yhteiskuntaa missä elää.

Juurikin näin. Ja se mikä on minusta huolestuttavaa, on myös se ettei moni edes ymmärrä mitä eroa on yksilön ja yhteiskunnan vastuulla. Syytetään että yhteiskunta raaistuu yms. Yhteiskuntamme ei ole raaka, voimme ihan hyvällä omallatunnolla nostaa esim Suomen ja Somalian yhteiskunnat vertailuun, Suomi on aikamoinen lintukoto eikä tietoakaan raa'asta yhteiskunnasta. Yksilöt voivat raa'istua mutta yhteiskunnan arvot ja säädökset ovat pysyneet samoina ja kuitenkin vielä mainitsen senkin että suurin osa suomalaisista voi paremmin kuin koskaan!

 

[SporttisMama]

Aloitusviestiä kommentoin sen verran, että Suomessa on yhteisöllisyys ja toisten auttaminen aika heikkoa vaikka yhteiskunnallisella tasolla pidetäänkin ihmisistä mm. taloudellisesti huolta. Sellaista aitoa välittämistä tarvittaisiin lisää.

Tulipa tässä vähän OT mieleen kun olimme kuukausi sitten Pariisissa ja paikallisessa metrossa. Katselimme karttaa ja mietimme millä pysäkillä jäisimme pois, kauhean moni paikallinen tuli kysymään "Tarvitsetteko apua?" tai jos metrossa ohimennen joku hipaisikin, kaikki pyysivät anteeksi. Ovia pidettiin aina auki seuraavalle yms.
Sen jälkeen kun tuli Suomeen, tuntui taas hetken aikaa siltä että asuisi jossain kivikaudella

 

[SporttisMama]

Alkuperäiseen kysymykseen vielä; Minusta meidän pitäisi herätellä keskustelua siitä, mikä meillä on pielessä, kun pahoinvointi lisääntyy vaikka asiat ovat periaatteessa hyvin. Yksilö kantaa toki vastuun aina teoistaan, mutta yksilöt muodostavat yhteiskunnan ja siten myös yhteiskunnallisella tasolla pitää miettiä mikä on mennyt pieleen, mitä pitäisi tehdä toisin, ja mikä on tulevaisuuden suunta. Suomessa olisi tilausta kunnon arvokeskustelulle.

Omassa aiemmassa kirjoituksessani pohdin jo, mikä minun mielestäni on mennyt pieleen. Arvioisin, että suuri osa sosiaalialalla työskentevistä näkee seuraukset väärin menneistä valinnoista (rahanjaosta), ja korjausliike olisi syytä tehdä pian.

Esimerkiksi oma asuinkuntani Turku. Kunnallisissa päiväkodeissa on täyttö- ja käyttöasteeseen vedoten lapsia pysyvästi ylipaikoilla. Sijaisia ei saa palkata, joten päiväkodeissa on vajaamiehitys jatkuvasti. Koluihin tuli ensi vuodelle huimat säästötavoitteet, vaikka mistään ei ole enää säästettävissä. Samaan aikaa opetuksen laadun parataminen on kirjattu kaupungin kauniisiin juhlapuheisiin. Lastensuojelussa ei näytä olevan rahaa yhtään, ihan pelkästään ensimmäistä kontaktia lastensuojeluilmoituksen tekemisen jälkeen piti odottaa kuukausia (vaikka se muistaakseni on kirjattu lakiin maksimissaan kahdeksi viikoksi). Esimerkkejä on paljon.

Hienoa että tämä ketju on kerännyt erilaisia näkemyksiä ja todellakin keskustelua tarvitaan! Halusin vain ääneen ihmetellä kuinka ihmiset nykypäivänä ajattelevat näitä asioita.
Itse toimin sosiaalityöntekijänä ns. hektisimmissä työssä eli kaikki asiakkaamme saavat avun, jos vain ottavat sen vastaan. Suuri osa näistä ihmisistä kieltäytyy ja sitten onkin kädetön kun ketään ei voi pakottaa.
Olen paljon käynyt ulkomailla ja koulutuksia järjestänyt ja osallistunut monissa maissa. Tiedän siis jonkin verran myös muiden maiden tilanteista niin omien kokemusten kuin tilastojenkin puolesta. Ja välillä ihmettelen, mikä Suomessa on oikeasti mennyt vikaan. Miksi täällä leijuu näin negatiivinen asenne/ilmapiiri kun kuitenkin käytännössä meillä on kaikki hyvin?!?

 

[Isämies]

H Ja välillä ihmettelen, mikä Suomessa on oikeasti mennyt vikaan. Miksi täällä leijuu näin negatiivinen asenne/ilmapiiri kun kuitenkin käytännössä meillä on kaikki hyvin?!?

Mutta onko asia kuitenkaan loppupeleissä ihan noin yksinkertainen? Kun minä olen siinä käsityksessä, että aika lailla samantyyppistä kansallista negatiivisuuskeskittymää ruoditaan par'aikaa monessa muussakin maassa (noh, ainakin Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa ja Briteissä). Ja näissäkin maissa se koetaan jotenkin juuri ko. maan kansalliseksi ominaisuudeksi, jota ei uskota löytyvän mistään muualta. Ehkä kyse on kuitenkin siitä, että mitä "syvemmälle" kuhunkin kulttuuriin pääsee sisään, sitä enemmän alkaa erottaa sävyja, myös niitä negatiivisia virtauksia. Suomikinhan nostetaan monien ulkopuolisten havainnoitsijen toimesta peräti maailman ykkösmaaksi, josta muiden tulisi ottaa mallia...

 

[Chala]

[QUOTE="tttt";26406574]Meillä ei räjähtele tuontuosta pommit. Meillä lapsia ei kaapata tekemään työtä. Meillä ei paikat pullistele lapsiprostituoituja. Meillä jokainen lapsi saa koulutuksen.

Itsemurhatilastot ja masennus - ne kertovat yksinäisyydestä. ME emme välitä vaan enää toisitamme. Onko se sitten yhteikunnan vika? Ehkä. Koska vaikeudet ja vaikeat ajat yhdistävät ihmisiä ja pakottavat puhaltamaan yhteen hiileen.[/QUOTE]

En lukenut ketjua, kommentoin tähän koska ajatus pulpahti päähän. Yhteiskuntarakenteissa, lähinnä varmaan kaupungistumisessa on kyllä iso syyllinen siihen yksinäisyyteen ja ihmisten toisista välittämisen vähentymiseen.

Siinä vaiheessa kun isommat perheyksiköt ja niistä muodostuneet kyläyhteisöt ovat alkaneet pirstoutua kaupungistumisen myötä, on tilastollisestikin pahoinvointi lisääntynyt eksponentiaalisesti juurettomuuden tunnun takia.

Yksinäisyys on tänä päivänä huomattavasti helpommin saavutettavissa kuin vuosikymmeniä sitten, ja vaikka Suomi maana on kehittynyt todella paljon samalla kun maailma on mennyt eteenpäin niin teknologisessa kuin lääketieteellisessä kehityksessä, on yksilö voinut sitä huonommin mitä pienemmät tukiverkot hänellä on.

Kun yhteiskuntakaan ei tässä vaiheessa tarjoa sitä avun verkostoa jota pahoinvoiva yksilö tarvitsee, mihin muualle voi kääntyä? Hyvin harvalla enää on sen kokoista yhteisöä takanaan kuin "yhteisöllisemmällä" ajalla oli. Vaikka ajat tietysti muuttuvat eikä paluuta menneeseen ole, eikä tarvitsekaan olla, on yhteiskunta sinänsä vastuussa nykytilanteesta että rakenteelliset muutokset ovat osiltaan tähän johtaneet.

Se, että puhutaan Suomesta pohjolan paratiisina jne. on varmasti osittain totta, mutta on kummallista pyrkiä kieltämään epäkohdat sillä verukkeella että jossain muualla on huonommin. Se ikuinen oravanpyörä johon ei kannata lähteä

Pahoinvointia ei poista pelkästään yhteiskunnan puuttuminen asiaan, yhteiskunta ei ole vastuussa yksilön teoista, mutta jos yksilö esim. tappaa ohikulkijan kadulla kertoen syyksi halun päästä loppuelämäkseen mielisairaalaan eikä häntä ole viranomaistaholla otettu tosissaan ennen ratkaisevaa askelta, peräänkuuluttaisin yhteiskunnankin vastuuta tarjota niitä teoriassa mahdollisia palveluja järjestää apua sitä tarvitseville. Ennenkuin tapahtuu jotain niinkin peruuttamatonta kuin tuntuu nykyään olevan yleistä.

 

[Keittiönoita]

Miksi täällä leijuu näin negatiivinen asenne/ilmapiiri kun kuitenkin käytännössä meillä on kaikki hyvin?!?

Leijuuko? Siis oikeasti? Vai saavatko ne, joilla on negatiivinen asenne, äänensä paremmin kuuluviin? Vai onko niin, että ne, joilla on positiivinen asenne ja jotka pitävät elämästään, eivät pahemmin sitä julkisesti kuuluta? Entä jos koko negatiivinen asenne/ilmapiiri onkin harhaa ja suurin osa kansasta onkin toista mieltä, muttei katso tarpeelliseksi lähteä asiaa oikaisemaankaan, koska koko ilmapiirillä ei ole merkitystä heidän ja heidän läheistensä elämään?

 

[piina]

Leijuuko? Siis oikeasti? Vai saavatko ne, joilla on negatiivinen asenne, äänensä paremmin kuuluviin? Vai onko niin, että ne, joilla on positiivinen asenne ja jotka pitävät elämästään, eivät pahemmin sitä julkisesti kuuluta? Entä jos koko negatiivinen asenne/ilmapiiri onkin harhaa ja suurin osa kansasta onkin toista mieltä, muttei katso tarpeelliseksi lähteä asiaa oikaisemaankaan, koska koko ilmapiirillä ei ole merkitystä heidän ja heidän läheistensä elämään?

Tästä tuli mieleen eilinen keskustelu, jossa joku kertoi taloyhtiössä olevasta muorista, jonka mielestä autopaikkojen hintoja pitäisi nostaa, eikä hiekkalaatikkoon tarvitse hiekkoja vaihtaa, mutaa pesutuvan hintoja pitäisi laskea. Ja arvattavissa on, omistaako muori autoa tai lapsia, mutta vaatteensa toki pesee pesutuvassa.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="vieras";26408059]Onkohan ap vähän yksinkertainen?[/QUOTE]

Saattaapa olla. Mutta tuollaisen syväanalyysin perusteella ja varsinkin noiden perustelujen takia rohkenen epäillä että pata kattilaa soimaa

 

[SporttisMama]

Totta.

Ja jotta saa avata ateenvarjon, heitän vielä vettä myllyyn aiheeseen kasvatus. Eli yksi tuo pointti että kukaan ei kuitenkaan synny tänne "Yksilöksi" vaan mitä suuremmmassa määrässä osaksi yhteisö/laumaa.

Silti me pelkäämme pettymisen tuottamista lapselle. Lapsen suru on pahasta. JA kuitenkin elämä on myös sarja pettymyksiä. Pettymyksiä koska joukossa joudumme tekemään kompromisseja. Kaikki ei ole yksilön itsensä päätettävissä - puhumattakaan tahdon ja halun mukaista.

Malli pettymysten käsittelystä/ vaikeuksien läpi käynnistä lähtee kotoa. Sieltä nähdää malli ja siellä PITÄISI opetella myös pettymysten hallintaa. Ja vaikeuksista selviytymisen taitoa. Lapsen maailmassa se on selviytymistä sellaisesta pettymksestä että ei saakaan mennä ruokapöytään ilman että pesee käsiään, vaikka lapsi kuinka haluaisi... noin vaan esimerkkinä tuli mieleen. Maailma ei kaadu vaikka joskus joutuu tekemään auktoriteetin (eli lapsen tapauksessa vanhemman) tahdon mukaisesti. JA jos se harmittaa niin sehän saa harmittaa, mutta asiasta tulee osata puhua ja perustella. Lapsi ei ole päättäjä. Se rooli syntyy vasta iän ja kokemuksen myötä.

Me ei voida samaan aikaan itkeä yhteisöllisyyden katoamisen perään ja julistaa oppia yksilöllisyyden tärkeydestä. NE ei vaan toimi yhdessä kuin utopia maailmassa.

Mäkin heitän vettä myllyyn ja kaivan sateenvarjoa esiin. Mun mielestä tämä yksilön vastuu ja yhteiskunnan vastuu sekoittuu aika pahasti juurikin vanhemmilla. Huudetaan vastuuseen päiväkoteja ja kouluja vaikka pääkasvatusvastuu on vanhemmilla. Vanhemmat eivät jaksa enää edes solmujen tekoa kun odotetaan että "kyllä ne joku opettaa..." En yleistä mutta jokainen varmasti tietää vanhemman/vanhempia jotka olettavat muiden hoitavan kasvatusvastuun vaikka se kuuluisi vain heille itselleen.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="hippi";26407750]Esim. muissa euroopan maissa on työnvälitystoimistot, joista suuresta osasta saa työtä [/QUOTE]

Niin, rahalla saa ja hevosella pääsee. Suomessa suurin osa palveluista on ilmaisia.

 

[FreeFall]

Ja välillä ihmettelen, mikä Suomessa on oikeasti mennyt vikaan. Miksi täällä leijuu näin negatiivinen asenne/ilmapiiri kun kuitenkin käytännössä meillä on kaikki hyvin?!?

Oon tullut siihen tulokseen, että negatiivisimman kommentit tulee niiden suusta jotka eivät ole käyneet muissa kuin Suomen tasoisissa maissa eivätkä oikeasti ole tutustunut siihen elämään mitä näissä heikomman elintason maissa eletään. Kuten esimerkiksi ketjun alussa Chef niin hienosti ilmaisi, häntä ei kiinnosta mitä muissa maissa tapahtuu. Koska vertailupohja puuttuu, hämärtyy myös arvostelukyky..

 

[SporttisMama]

[QUOTE="vieras";26409542]Turvattomuus on lisääntynyt. Enää ei voi kulkea rauhassa kadulla.[/QUOTE]

Miten niin enää ei voi kulkea rauhassa kaduilla? Mä liikun päivittäin pitkin Helsinkiä ja ihan rauhassa saan liikkua. Se että lööpit huutavat hirveyksiä, tekee ihmisistä jo jopa vainoharhaisia.
Ja tiedoksi, mä liikun paljon työvuoroissani poliisipartion mukana ja olen ajan hermolla, ihan jo poliisien tilastoista tiedän etteivät tietyt rikokset ole lisääntyneet ja yleinen turvallisuus on taas muihin maihin verrattuna oikein hyvä.

 

[SporttisMama]

[QUOTE="vieras";26412154]Vähän ot: Mä olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että elokuvissa/ohjelmissa ja jopa tositv-sarjoissa kaikkien kodit on aina kiiltävän puhtaita, ei ainuttakaan sormenjälkeä ikkunassa tms. mutta kukaan niissä ei juuri koskaan ikinä näytä siivoavan. Itsestä tuntuu, että jos haluis ylläpitää sellasta puhtautta, niin ei kyllä kerkeis takuulla muuta tehdä kuin siivota [/QUOTE]

Sen siitä saa kun kotien puhtaanapitokin on ulkoistettu. Perheenäidit lähtevät ostoskeskuksiin hengaamaan sillä välin kun siivousfirma tulee tekemään viikkosiivouksen. Kohta tästäkin pilvilinnasta tullaan rytinällä alas kun kotitalousvähennyksiä leikataan.

 

[Keittiönoita]

Mäkin heitän vettä myllyyn ja kaivan sateenvarjoa esiin. Mun mielestä tämä yksilön vastuu ja yhteiskunnan vastuu sekoittuu aika pahasti juurikin vanhemmilla. Huudetaan vastuuseen päiväkoteja ja kouluja vaikka pääkasvatusvastuu on vanhemmilla. Vanhemmat eivät jaksa enää edes solmujen tekoa kun odotetaan että "kyllä ne joku opettaa..." En yleistä mutta jokainen varmasti tietää vanhemman/vanhempia jotka olettavat muiden hoitavan kasvatusvastuun vaikka se kuuluisi vain heille itselleen.

Samaa mieltä. Toisaalta meillä kyllä yhteiskunta pyrkii ottamaan vanhemmille kuuluvaa vastuuta itselleen. Kun esikoinen aikoinaan meni päiväkotiin, ei edes puhuttu mistään varhaiskasvatuksesta. Päiväkodin tehtävä oli antaa lapsille ruokaa, pistää ne päiväunille ja vahtia sen verran, että eivät lähde karkuteille tai kovin pahasti telo itseään tai toisiaan. Vanhemmat sitten kasvattivat kotona. Eli ei se vastuu sekoitu pelkästään vanhemmilla. Ja sitten, kun ne natiaiset menevät kouluun, niin oletetaan, että sama homma jatkuu siellä. Vaikka tosiasiassa opettajien pitäisi vain opettaa ja vanhempien edelleenkin kasvattaa.

 

[FreeFall]

Miten niin enää ei voi kulkea rauhassa kaduilla? Mä liikun päivittäin pitkin Helsinkiä ja ihan rauhassa saan liikkua. Se että lööpit huutavat hirveyksiä, tekee ihmisistä jo jopa vainoharhaisia.
Ja tiedoksi, mä liikun paljon työvuoroissani poliisipartion mukana ja olen ajan hermolla, ihan jo poliisien tilastoista tiedän etteivät tietyt rikokset ole lisääntyneet ja yleinen turvallisuus on taas muihin maihin verrattuna oikein hyvä.

Tähän voin yhtyä, harva sivullinen tai viaton se nokkaansa ottaa. Keikat tulee samoihin osoitteisiin ja samojen ihmisten kohdalle, yleensä mukana kuvioissa on alkoholi tai huumeet. Omilla valinnoilla voi pitkälti vaikuttaa siihen mitä sulle ulkoillessa tapahtuu.

Tottakai on surullisia poikkeuksia mutta pääsääntöisesti on hyvinkin turvallista olla Suomen kaduilla.

 

[SporttisMama]

Leijuuko? Siis oikeasti? Vai saavatko ne, joilla on negatiivinen asenne, äänensä paremmin kuuluviin? Vai onko niin, että ne, joilla on positiivinen asenne ja jotka pitävät elämästään, eivät pahemmin sitä julkisesti kuuluta? Entä jos koko negatiivinen asenne/ilmapiiri onkin harhaa ja suurin osa kansasta onkin toista mieltä, muttei katso tarpeelliseksi lähteä asiaa oikaisemaankaan, koska koko ilmapiirillä ei ole merkitystä heidän ja heidän läheistensä elämään?

Kaikenlaista vaan osuu silmään ja tuntoaisteihin kun käy aika-ajoin Suomen rajojen ulkopuolella. Enkä anna pessimismin latistaa vaikka välillä kahlaaan työssäni kirjaimellisesti paskassa kaiken ns. kurjuuden keskellä.
Persujen myötä huomaan kyllä yleisen asennoitumisen muuttuneen. Esim Halla-Aho ja Hakkarainen ovat netin välityksellä "äänekkäitä" mutta eduskunnassa Hakkarainen kaikkein hiljaisin. Ei maailmaa paranneta netissä naputtelemalla pelkästään.

 

[SporttisMama]

Oon tullut siihen tulokseen, että negatiivisimman kommentit tulee niiden suusta jotka eivät ole käyneet muissa kuin Suomen tasoisissa maissa eivätkä oikeasti ole tutustunut siihen elämään mitä näissä heikomman elintason maissa eletään. Kuten esimerkiksi ketjun alussa Chef niin hienosti ilmaisi, häntä ei kiinnosta mitä muissa maissa tapahtuu. Koska vertailupohja puuttuu, hämärtyy myös arvostelukyky..

Niin, jotkut ajattelee "Kun mulla menee huonosti, kellään muulla ei voi mennä huonommin..."

 

[Keittiönoita]

Kaikenlaista vaan osuu silmään ja tuntoaisteihin kun käy aika-ajoin Suomen rajojen ulkopuolella. Enkä anna pessimismin latistaa vaikka välillä kahlaaan työssäni kirjaimellisesti paskassa kaiken ns. kurjuuden keskellä.
Persujen myötä huomaan kyllä yleisen asennoitumisen muuttuneen. Esim Halla-Aho ja Hakkarainen ovat netin välityksellä "äänekkäitä" mutta eduskunnassa Hakkarainen kaikkein hiljaisin. Ei maailmaa paranneta netissä naputtelemalla pelkästään.

No toki jos vertaa maailmalla oleviin ihmisiin, niin meidät on kasvatettu siihen, että
- pidä huoli omista asioistasi äläkä puutu muiden asioihin
- kell´onni on, se onnen kätkeköön
- itku pitkästä ilosta
- jos iloitset jostain, älä näytä sitä, koska muut tulevat kateellisiksi
- vaatimattomuus kaunistaa

Siitä huolimatta suuri osa suomalaisista on varmasti niissä omissa ympyröissään positiivisia, iloisia, elämäänsä tyytyväisiä ja onnellisia. Ei vaan ole tapana näyttää sitä vieraammille, koska silloinhan leuhkii.

 

[SporttisMama]

Tähän voin yhtyä, harva sivullinen tai viaton se nokkaansa ottaa. Keikat tulee samoihin osoitteisiin ja samojen ihmisten kohdalle, yleensä mukana kuvioissa on alkoholi tai huumeet. Omilla valinnoilla voi pitkälti vaikuttaa siihen mitä sulle ulkoillessa tapahtuu.

Tottakai on surullisia poikkeuksia mutta pääsääntöisesti on hyvinkin turvallista olla Suomen kaduilla.

Täällä palstalla joku linkitti muutama viikko sitten kuinka äiti selosti lehdessä kuinka hänen vauva oli otettu huostaan. Järkyttynyt äiti kertoi tarinansa; olivat lähteneet lastensa kanssa bussilla ja matkalla äiti oli riitaantunut isompien lasten kanssa ja jäänyt kesken matkan vauvan kanssa bussista pois. Sitten oli liftannut vauvan kanssa loppumatkan.
Siis ensinnäkin; millainen äiti riitaantuu omien lastensa kanssa niin että pitää jäädä keskellä ei mitään pois maksetusta kyydistä ja vielä vauvan kanssa? Millainen äiti liftaa tuntemattoman kyytiin vauvan kanssa? Millainen äiti kehtaa vielä julkisesti ihmetellä tämmöistä asiaa? Ihminen riskeeraa jo omankin henkensä nousemalla tuntemattoman kyytiin, ja vielä riskeeraa vauvansa hengen samalla!
Tämmöisiä ihmettelyjä kun palstalla lukee, ei voi kuin ihmetellä kuinka tuontasoisesti ajattelevat ihmiset voivat kasvattaa lapsia? Sori, vaan oli aika kiire päivä töissä ja nyt hieman ärtyneenä treenien jälkeen kirjoittelen täällä mutta välillä ihmettelen ihmisten asennoitumista asioihin...