snuba
Tilanne oli tämä:
lapseni oli leikkimässä retkileikkiä ja meillä oli ruoka-aika. Pyysin syömään ja näin lapseni harmistuvan ja valmistautuvan sanomaan ettie tule kesken leikin.
Sen sijaan että olisin julmasti pakottanut hänet ruokapöytään, keksinkin että leikki jatkuu; lapsi retkeili ruokapöytään retkilounaalle aivan sulassa sovussa ja söi ruokansa.
Oliko tämä siis lapsen itsemääräämisoikeuden kunnioittamista, ja "oikea" tapa toimia? Kiintymysvanhemmuuden filosofian mukaista toimintaa?
lapseni oli leikkimässä retkileikkiä ja meillä oli ruoka-aika. Pyysin syömään ja näin lapseni harmistuvan ja valmistautuvan sanomaan ettie tule kesken leikin.
Sen sijaan että olisin julmasti pakottanut hänet ruokapöytään, keksinkin että leikki jatkuu; lapsi retkeili ruokapöytään retkilounaalle aivan sulassa sovussa ja söi ruokansa.
Oliko tämä siis lapsen itsemääräämisoikeuden kunnioittamista, ja "oikea" tapa toimia? Kiintymysvanhemmuuden filosofian mukaista toimintaa?