Mä säälin mun miestäni, kun sillä on tälläinen vaimo!

["a.p"]

Rakastetaan toisiamme, ja ihan hyvinkin menee, on lapsia jotka ovat kotihoidossa.
Vaan aina taustalla piilee peikko, joka taas kerran nostaa päätään. Masennus. Sitä kai se on, kun joka pienikin väärin menevä asia ärsyttää, mitään ei saa aikaan ja sekös sitten vasta ärsyttääkin.
Olen ollut pohjalla, siis osaston ovi on ollut auki, en sinne suostunut silloin, vaan tiiviseen terapiaan. sieltä on noustu, ja on mennyt todella hyvinkin.

Niin miksi sen tutun ärtymyksen ja itseinhon pitää taas nostaa päätään? En edes sääli itseäni, tiedän, että saan kyllä siihen apua ja ajan kassa helpottaa.

Vaan mies ja lapset, eivät he ole ansainneet elämäänsä ihmistä, joka ei kestä elämää, vaan kerta toisensa jälkeen tarvitsee pilleriä ja terapiaa kyetäkseen pysymään pinnalla.

 

[Ei tarvi ei]

Kiitä kokoomusta ja demareita että niistäkin hoitopalveluista leikataan ja sinut jätetään avohoitoon ilman mitään diagnooseja tai tutkimuksia.

 

[Kepsis]

Se on sitä kun ei ole omaa elämää mikä tasapainottaa ja saa ajatukset pois arjesta. Ja jos sitä on, niin sitä ei ole sitten tarpeeksi tai se on vääränlaista sinulle. jokainen joutuu itse keksimään sen mikä on sopiva vastapaino kaikelle perhe-elämälle ja 4 seinän sisällä olemiselle.

 

["a.p"]

mulla on kyllä harrastus jossa käyn pari kertaa viikossa, ystäviä voisin tavata useamminkin, mutta tapaan heitäkin. ja aina he ovat puhelisoiton päässä

 

[no jaa]

[QUOTE="a.p";26353139]Rakastetaan toisiamme, ja ihan hyvinkin menee, on lapsia jotka ovat kotihoidossa.
Vaan aina taustalla piilee peikko, joka taas kerran nostaa päätään. Masennus. Sitä kai se on, kun joka pienikin väärin menevä asia ärsyttää, mitään ei saa aikaan ja sekös sitten vasta ärsyttääkin.
Olen ollut pohjalla, siis osaston ovi on ollut auki, en sinne suostunut silloin, vaan tiiviseen terapiaan. sieltä on noustu, ja on mennyt todella hyvinkin.

Niin miksi sen tutun ärtymyksen ja itseinhon pitää taas nostaa päätään? En edes sääli itseäni, tiedän, että saan kyllä siihen apua ja ajan kassa helpottaa.

Vaan mies ja lapset, eivät he ole ansainneet elämäänsä ihmistä, joka ei kestä elämää, vaan kerta toisensa jälkeen tarvitsee pilleriä ja terapiaa kyetäkseen pysymään pinnalla.[/QUOTE]

Pitäiskö sun tarkistaa hiukan tuota uskomusjärjestelmää:

- ihmiset syntyvät kuka mihinkin helvettiin, onnekkaimmat hyvin kevyeen semmoiseen
- missään ei ole luvattu, että sinun läheistesi pitäisi elää paratiisissa
- ihminen tarvitseekin tietyn määrän vastoinkäymisiä kasvaakseen ihmisenä ja ilman niitä jää hiukan yksinkertaiseksi
- ärtymys ja itseinho ovat tietty mekanismi joka sun päästä löytyy kun tulee mitään stressiä, mutta mitä siitä: niille voi myös nauraa
- itteäni auttaa noiden suhteen tosiaan sellainen ivanauru, että niinvarmaanjoo
- voisit olla fyysisesti sairas eikä kukaan ihmettelisi että et selviä kotihommista, etkö voisi vain olla iloinen kaikesta siitä mitä saat aikaan sen sijaan että vertaat saavutuksiasi terveisiin ja päteviin yksilöihin
- sitä iloitsemista ja optimismia voi oppia, eikä siinä tarvitse olla mitään typerehtimistä tai todellisuudenkieltämistä mukana

 

["vieras"]

Kiitä kokoomusta ja demareita että niistäkin hoitopalveluista leikataan ja sinut jätetään avohoitoon ilman mitään diagnooseja tai tutkimuksia.

Pusipusi ja paipai.

 

[kuula kalloon]

[QUOTE="vieras";26353326]Pusipusi ja paipai.[/QUOTE]

sitä se on.

 

["a.p"]

Pitäiskö sun tarkistaa hiukan tuota uskomusjärjestelmää:

- ihmiset syntyvät kuka mihinkin helvettiin, onnekkaimmat hyvin kevyeen semmoiseen
- missään ei ole luvattu, että sinun läheistesi pitäisi elää paratiisissa
- ihminen tarvitseekin tietyn määrän vastoinkäymisiä kasvaakseen ihmisenä ja ilman niitä jää hiukan yksinkertaiseksi
- ärtymys ja itseinho ovat tietty mekanismi joka sun päästä löytyy kun tulee mitään stressiä, mutta mitä siitä: niille voi myös nauraa
- itteäni auttaa noiden suhteen tosiaan sellainen ivanauru, että niinvarmaanjoo
- voisit olla fyysisesti sairas eikä kukaan ihmettelisi että et selviä kotihommista, etkö voisi vain olla iloinen kaikesta siitä mitä saat aikaan sen sijaan että vertaat saavutuksiasi terveisiin ja päteviin yksilöihin
- sitä iloitsemista ja optimismia voi oppia, eikä siinä tarvitse olla mitään typerehtimistä tai todellisuudenkieltämistä mukana

ei mun todellisuudentajussa ole mitään vikaa.
Eiköhän tuo ole vaan inhimillistä sääliä läheisiä, jotka voimattomana joutuvat kestämään mun vaikeuksieni aiheuttamia myrskyjä.

Ihan normaalia ja inhimillistä on kyllästyä ja olla kurkkuaanmyöten täynnä sitä, että kerta toisensa jälkeen huomaan kompastuvansa samaan notkelmaan.

 

[no jaa]

[QUOTE="a.p";26353462]ei mun todellisuudentajussa ole mitään vikaa.
Eiköhän tuo ole vaan inhimillistä sääliä läheisiä, jotka voimattomana joutuvat kestämään mun vaikeuksieni aiheuttamia myrskyjä.

Ihan normaalia ja inhimillistä on kyllästyä ja olla kurkkuaanmyöten täynnä sitä, että kerta toisensa jälkeen huomaan kompastuvansa samaan notkelmaan.[/QUOTE]

No, itseinho on inhimillistä, mutta mitä se auttaa? Kyllä mäkin säälin omaisiani, mutta en anna sille tunteelle liikaa tilaa, koska se sääliminen vie huomion useimmiten vääriin asioihin. On sillekin oma paikkansa, mutta hyvä renki, huono isäntä.

Ja eiväthän omaisetkaan kai voimattomia ole parantamaan omaa tilannettaan. Vastoinkäymisiä voi kääntää voimaksi tai hautautua niihin, se valinta täytyy oppia tekemään aina uudelleen, myös läheisten.

Ja toki välillä voi harmittaa ja olla täynnä, mutta sama pätee tuohon itseinhon alueeseen: hyvä renki, tosihuono isäntä. Sä taidat edelleen odottaa itseltäsi liian paljon. Realistisesti pystyy odottamaan itseltään enemmän vasta kun kykenee oikeasti laittamaan sen isännän takaisin rengiksi ja tarvittaessa pakkolomallekin. Silloin ei tule noita morkkiksia lainkaan niin paljon enää.

Miten musta tuntuu, että sulle on mennyt tuo tunteiden normaalina pitäminen hiukan vinoon? Sä pidät niitä tunteita normaalina, joilla sä otat eron itsestäsi ja masennuksestasi ja halveksit molempia. Siitä tulee hyvä olo hetkeksi, mutta housuun kusemista se silti on.

 

["hhh"]

mulla myös masennusta. tosin en ole sen asian kanssa ikinä käynyt lääkärissä enkä kertonut miehelleni. mieheni kai ajattelee että olen vain tyhmä, laiska ja paska ihminen.

 

["a.p"]

No, itseinho on inhimillistä, mutta mitä se auttaa? Kyllä mäkin säälin omaisiani, mutta en anna sille tunteelle liikaa tilaa, koska se sääliminen vie huomion useimmiten vääriin asioihin. On sillekin oma paikkansa, mutta hyvä renki, huono isäntä.

Ja eiväthän omaisetkaan kai voimattomia ole parantamaan omaa tilannettaan. Vastoinkäymisiä voi kääntää voimaksi tai hautautua niihin, se valinta täytyy oppia tekemään aina uudelleen, myös läheisten.

Ja toki välillä voi harmittaa ja olla täynnä, mutta sama pätee tuohon itseinhon alueeseen: hyvä renki, tosihuono isäntä. Sä taidat edelleen odottaa itseltäsi liian paljon. Realistisesti pystyy odottamaan itseltään enemmän vasta kun kykenee oikeasti laittamaan sen isännän takaisin rengiksi ja tarvittaessa pakkolomallekin. Silloin ei tule noita morkkiksia lainkaan niin paljon enää.

Miten musta tuntuu, että sulle on mennyt tuo tunteiden normaalina pitäminen hiukan vinoon? Sä pidät niitä tunteita normaalina, joilla sä otat eron itsestäsi ja masennuksestasi ja halveksit molempia. Siitä tulee hyvä olo hetkeksi, mutta housuun kusemista se silti on.

voi olla, etten nyt täysin tajunnut mitä tarkoitat, tai sitten ymmärsin väärin.

Ei mulla ole ruusuista kuvitelmaa, ettei mua koskaan ärsyttäisi omat toimintatapani tai tekoni, tai että en olisi koskaan surullinen tai vihainen. Vaan siinä vaiheessa, kun huomaat näiden tunteiden jääneen viikkotolkulla päälle, kun pää tuntuu tahmaiselta kuin liisteri, tajuan taas, ettei tässä ole vain tavallista alakuloa ilmassa. Onnellisenako pitäisi todeta, että jaa, taas on mielenterveys koetuksella, ompa kiva.

Mutta realistina tiedän, ettei mielenterveysongelmaisen kanssa ole helppoa elää, ja koska en ole vailla kykyä tuntea myötätuntoa, tunnen sitä perhettäni kohtaan, sääliä ja sitä etteivät he ansaitse sitä. Mutta kukapa ansaitsi.

Tiedän kyllä, että jokaisen elämässä on omat taakkansa, kukaan ei voi elää tasapainoisen harmoonista ja huoletonta elämää.

En mä sitä jää märehtimään, satuimpa nyt illalla vain purkamaan sen hetkisen olotilan tänne.

 

[no jaa]

[QUOTE="a.p";26354434]voi olla, etten nyt täysin tajunnut mitä tarkoitat, tai sitten ymmärsin väärin.

Ei mulla ole ruusuista kuvitelmaa, ettei mua koskaan ärsyttäisi omat toimintatapani tai tekoni, tai että en olisi koskaan surullinen tai vihainen. Vaan siinä vaiheessa, kun huomaat näiden tunteiden jääneen viikkotolkulla päälle, kun pää tuntuu tahmaiselta kuin liisteri, tajuan taas, ettei tässä ole vain tavallista alakuloa ilmassa. Onnellisenako pitäisi todeta, että jaa, taas on mielenterveys koetuksella, ompa kiva.

Mutta realistina tiedän, ettei mielenterveysongelmaisen kanssa ole helppoa elää, ja koska en ole vailla kykyä tuntea myötätuntoa, tunnen sitä perhettäni kohtaan, sääliä ja sitä etteivät he ansaitse sitä. Mutta kukapa ansaitsi.

Tiedän kyllä, että jokaisen elämässä on omat taakkansa, kukaan ei voi elää tasapainoisen harmoonista ja huoletonta elämää.

En mä sitä jää märehtimään, satuimpa nyt illalla vain purkamaan sen hetkisen olotilan tänne.[/QUOTE]

Oikeastaan pitäisi olla onnellinen. Optimistiksi kouluttautunut ajattelee tuossa tilanteessa, että olipa hyvä että huomasin asian edes nyt, niin liisteristä pääsee nopeammin irti. Ja ensi kerralla huomaan nopeammin. Aika on kuitenkin masentuneen puolella, vaikka aikataulut eivät ole. Omia mielialoja oppii paremmin ohjailemaan.

Yritän muotoilla selkeämmin:
- itseinho kuuluu masennukseen sekä oireena että aiheuttajana
- itseinhon kurissapitokyvyn oppiminen lieventää masennusta, koska silloin alat aidommin hyväksyä, että sinulla on oikeus olla olemassa masennuksineen päivineen. perfektionismi lievenee.
- itseinho on kiukuttelua tosiasioita vastaan ja yritys pitää etäisyyttä siihen kuka on ja mitä on tapahtunut
- kun lakkaat kiukuttelemasta faktoja vastaan, saat energiasi lopulta paremmin hyötykäyttöön
- sitten pystyt myös muuttamaan asioita parempaan suuntaan

Nimenomaan, kukaan ei ansaitse raskasta sairautta perheeseen. Mutta kukaan ei myöskään ole ansaitsematta. Elämä ei ole palkkiojärjestelmä. Miksi kiusaat itseäsi ajattelemalla että se olisi?

Nykyisin masennus usein yritetään nähdä akuuttina sairautena joka pitää äkkiä hoitaa pois ettei se vain kroonistu. Pelätään hirmuisesti uusiutumista, koska sitten ennuste huononee. Mutta masennuksen ei tarvitse olla syöpä. Jos se on kerran puhjennut, silloin ihmisellä on tiettyjä asialle altistavia tekijöitä päässään, ja se siitä. Niitä relapseja tulee pienempiä ja isompia, eikä se ole mikään ihme, koska se alttius ei muutu vaikka aivokemiaa hiukan viriteltäisiinkin.

Jos ajattelet, että mielenterveys ei ole uhattuna vaan menetetty, niin pelko ja syyllisyys ja itseinho vähenee, ja vointi paranee. Sitten voitkin keskittyä olemaan ylpeä siitä miten hyvin kuitenkin menee, ja ehkä ajan kanssa huomaat kuntoutuneesi niin hyvään kuosiin ettei enää pelota mikään. Sinusta kuoriutuu silloin lämpimämpi ihminen, jolla on elämänkokemusta jakaa niille läheisillekin. Ja he eivät koe taistelleensa turhaan, koska sinä löydät tiesi lähemmäs heitä etkä pienennä itseäsi häpeämällä asioita jotka eivät siitä paremmiksi muutu.

Itselleni on ollut tärkeää oppia niistä toistuvista masennuskausista, että eihän tähän kuole. Toivottomuus ja pelko on vähentynyt olemattomiin, luottamus tulevaisuuteen kasvaa joka kerran, ja oireet tulevat joka kerran hiukan kevyempinä ja häipyvät nopeammin.