Ulkopuolisuuden tunne

[Voi huokaus]

Kun tuntuu, että oon aina ja kaikessa ulkopuolinen. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta se syvällinen ystävyys jää aina puuttumaan. Mulle ei kerrota syvimpiä tuntoja eikä salaisuuksia, mä oon kaikille vaan "hyvänpäivän tuttu". Toisaalta musta kyllä tuntuu, ettei kukaan oikein välttämättä taida ymmärtääkään mua. Mä oon jossain omilla aaltopituuksilla, eikä täällä ole ketään muita.

Väsyttää muutenkin. Tuntuu että mua syyllistetään lasten asioista 98% joka taholta. Onneksi on olemassa se kaksi prosenttia, jonka koen tukevan mua oikeasti ja ymmärtävän mua, mutta ei se jaksa pitkälle kantaa.

Onneksi on nuo lapset, mutta onhan tää aika ahdistavaa. Ja varmaan surullistakin. Ei mulla ole ketään, jolle voisin oikeasti puhua asioistani ja tunteistani niin, että vastapuoli ymmärtäisi ne oikeasti.

Meinaa itkettää :/

 

[päätön]

Kun tuntuu, että oon aina ja kaikessa ulkopuolinen. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta se syvällinen ystävyys jää aina puuttumaan. Mulle ei kerrota syvimpiä tuntoja eikä salaisuuksia, mä oon kaikille vaan "hyvänpäivän tuttu". Toisaalta musta kyllä tuntuu, ettei kukaan oikein välttämättä taida ymmärtääkään mua. Mä oon jossain omilla aaltopituuksilla, eikä täällä ole ketään muita.

Väsyttää muutenkin. Tuntuu että mua syyllistetään lasten asioista 98% joka taholta. Onneksi on olemassa se kaksi prosenttia, jonka koen tukevan mua oikeasti ja ymmärtävän mua, mutta ei se jaksa pitkälle kantaa.

Onneksi on nuo lapset, mutta onhan tää aika ahdistavaa. Ja varmaan surullistakin. Ei mulla ole ketään, jolle voisin oikeasti puhua asioistani ja tunteistani niin, että vastapuoli ymmärtäisi ne oikeasti.

Meinaa itkettää :/

nii minäki.

 

[Voi huokaus]

nii minäki.

Jeps.. otan osaa. :/

 

["vieras"]

Kun tuntuu, että oon aina ja kaikessa ulkopuolinen. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta se syvällinen ystävyys jää aina puuttumaan.

Minäkin olen aina tai useimmiten ulkopuolinen. Kukaan ei edes kuule kun puhun. Voin tervehtiä henkilöitä eivätkä he edes huomaa sitä, kysyä jotain asioita ilman että kukaan edes kuulee.
En tiedä miksi noin on, mutta niin on ollut aina. Sitten ihmiset valittaa kun mukamas hiippailen eikä he kuule tuloani, vaikka kävelen ihan normaalisti. Olenkohan haamu? Ainakin yksinäinen.

 

[Lex]

Voi kuinka tutulta kuulostaa.

Itselleni asiaa vaikeuttaa vielä se, että olen oikeasti hirmu sosiaalinen, mulla on paljon tuttavia ja näin pikkukaupunki-aspektista olen vielä kohtalainen liikkuvainen ihminen jolla on joka portaassa näitä moikkaus-kavereita. Jos lähden ulos, niin seuraa ja tuttavia löydän kyllä 5 metrin välein.

Todellista ystävyyttä vain on hirveän harvassa, jokaisella kaverillani on jo oman lähimmät ystävänsä joiden joukkoon en kuulu millään.
Ei kukaan koskaa soita, käy kylässä tai kutsu minua minnekään.

Usein tuntuu, että olen monille ihmisile vain tiellä.

 

[Voi huokaus]

Tuo haamu-juttu on käynyt mielessä itselläni. Tai sillain, että oon miettinyt oonko näkymätön.. Ja sitten jos saan jonkun näkemään tai kuulemaan mut, niin pääsääntöisesti käy niin että ne hymyilee ja hymistelee, mutta niistä näkee selkeästi ettei ne ole ollenkaan samoilla pituuspiireillä mun kanssa. En tiedä, ei ne varmaan edes käsitä mun pointtia useinkaan.

Ois niin ihanaa, kun ois joku jonka kanssa vois jutella syvimmätkin mietteensä ja se joku tietäis mistä mä puhun. Sanois että "joo, just noin mäkin oon ajatellut!!" tai että "mä niin tiedän miltä susta tuntuu". Mut ei.

 

[päätön]

ihmiset pelkää sanovansa jotain typerää. kun eivät tunne kunnolla.

 

[Keittiönoita]

Voi kuinka tutulta kuulostaa.

Itselleni asiaa vaikeuttaa vielä se, että olen oikeasti hirmu sosiaalinen, mulla on paljon tuttavia ja näin pikkukaupunki-aspektista olen vielä kohtalainen liikkuvainen ihminen jolla on joka portaassa näitä moikkaus-kavereita. Jos lähden ulos, niin seuraa ja tuttavia löydän kyllä 5 metrin välein.

Todellista ystävyyttä vain on hirveän harvassa, jokaisella kaverillani on jo oman lähimmät ystävänsä joiden joukkoon en kuulu millään.
Ei kukaan koskaa soita, käy kylässä tai kutsu minua minnekään.

Usein tuntuu, että olen monille ihmisile vain tiellä.

Ei mullekaan juuri kukaan koskaan soita, mutta toisaalta kaikki tuttuni tietävät, että en ole puhelimessa puhuvaa sorttia. Tunnustan olevani huono pitämään yhteyttä ja ehdottamaan tapaamista, mutta sekin johtuu työstäni eli saatan joutua lyhyellä varoitusajalla perumaan tapaamisen. Ja tunnen huonoa omaatuntoa, jos niin joudun tekemään. Sen sijaan jos joku ehdottaa lauantaille tai sunnuntaille tapaamista, niin useimmiten pystyn sovitusta pitämään kiinni. Ja ilahdun kyllä, jos joku ehdottaa Viikonloput vaan tuppaavat olemaan sellaisia, että ihmiset ovat mieluiten perheidensä parissa. Sinkku nainen, jolla ei ole enää alaikäisiä lapsia, joutuu kartoittamaan ystäväpiiriään uudestaan. Useimmilla ikäisilläni ystävillä on vielä sen ikäisiä lapsia, joita joutuu kuskaamaan harrastuksiin ja usein kilpailut yms ovat juuri viikonloppuisin. Mä tein kuopukseni 30-vuotiaana, joten mä olen ystäväpiiristäni ainoa, joka on ollut jo muutaman vuoden vapaa "lapsivelvoitteistaan". Monet ystäväni aloittivat lapsenteon kolmekymppisinä.

 

[FreezeCat]

Tunnustan minäkin painiskelevani samaisen asian kanssa...että ei niitä piirejä enää olekaan mihin kuuluu kokonaisena ajatuksineen kaikkineen. Hyvänpäiväntuttuja toki on, joiden kanssa vaihtaa kylällä sananen tai kaksi mutta semmonen "tuu käymään, jutellaan"- ystävä, ihminen, puuttuu. Ja kun on muualta tullut pienelle paikkakunnalle, missä jokaisella on jo oma kiinteä yhteisönsä ja oma yhteinen historiansa, niin ei sitä enää niin vain uida sisään...vaikka kuinka olisi sosiaalinen. Mutta - onneksi mulla on nämä muutamat rakkaat kaukoystäväni, jotka kantavat välimatkasta huolimatta ja antavat elämääni niin paljon :heart:. Ja ehkä sen mun osalta vain pitää mennä näin, nyt tässä vaiheessa. Vaikka se kirppaisee, niin en mä kuitenkaan halua siihen ulkopuolisuuden olotilaani jäädä rypemään, vaan otan kiinni ympäröivästä elämästä ja nautin siitä kyvylläni. Huokailenpa sitten sitä elämän kauneutta muutamalla sanalla sille kaupankassalle .

 

[Kuukkeli, Kuukkeli]

Olen itse todennut tässä neljääkymppiä lähestyessäni, että on se suuri onni, että minulla on monta siskoa! He - tai osa heistä - ovat parhaimmat ystäväni. Ja jos totta puhutaan, eihän minulla edes ole muita ystäviä - tuttavatkin ovat hyvin harvassa.

Jos minulla ei noita siskoja olisi, tuntisin varmasti itseni yksinäiseksi (en oikein löydä samalla aaltopituudella olevia ihmisiä). Nyt en koe yksinäisyyttä.