Mulla on niin paha mieli...

Vertaan tätä elämää entiseen ja kyllä tämä on hyvää siihen verrettuna. En mistään mahtavasta ole puhunutkaan. Ja mies on todella hyvä isä ja kerroin tuolla että kun olen töissä niin mies on mielellään lasten kanssa.

Niin...no, samaa sanoi mun kaveri, joka sai ekassa liitossaan turpiinsa lähes päivittäin. Että entiseen verrattuna tämä nykyinen elämä on hyvää.

Kaikki on niin suhteellista.

En minä muista tiedä, mutta itse haluan miehen olevan myös minulle hyvä kumppani, eikä vain lapsille hyvä isä.

 

Saman huomasin. Ikäänkuin olisi kaksi eri kirjoittajaa samalla nimimerkillä, niin ristiriidassa viestit on keskenään.

Omalle tilanteelleen tosin sokeutuu helposti. Ja kun joku (täysin aiheesta) arvostelee, niin helposti lähtee puolustuskannalle, vaikka puolusteltavaa ei olisikaan. Itsesuojelumekanismi.

Olet varmaan oikeassa. Mä luulen että on jokin itsesuojelumekanismi. Sit mä ajattelen niin että mun pitäis olla kiitollinen niistä hyvistä asioista eikä nurista pienistä. Ja siis mä tiedän kyllä että myös itsessäni on vikaa.

 

Saman huomasin. Ikäänkuin olisi kaksi eri kirjoittajaa samalla nimimerkillä, niin ristiriidassa viestit on keskenään.

Omalle tilanteelleen tosin sokeutuu helposti. Ja kun joku (täysin aiheesta) arvostelee, niin helposti lähtee puolustuskannalle, vaikka puolusteltavaa ei olisikaan. Itsesuojelumekanismi.

Välillä se tuntuu vain pahalta myöntää itselleen saati muille,että elämä ei olekkaan sitä mitä todella halusi ja toivoi ja että parantamisen varaa olisi. (tiedän kokemuksesta)
Itselle ei enää ihan hyvä riittäisi,mä vaadin ehkä liikaa,mutta entisen paskan suhteen jälkeen mä haluan todella olla onnellinen ja haluan tehdä kumppanini onnelliseksi.
Helppoa se ei ole,kuten ei elämä koskaan mutta jos molemmat rakentaa yhteiselle pohjalle,mahdollista se on.

 

Olet varmaan oikeassa. Mä luulen että on jokin itsesuojelumekanismi. Sit mä ajattelen niin että mun pitäis olla kiitollinen niistä hyvistä asioista eikä nurista pienistä. Ja siis mä tiedän kyllä että myös itsessäni on vikaa.

Mutta tuohan on totta kuitenkin.

Ajatusten kirjaaminen paperille on asia, joka on aikoinaan auttanut mua tekemään isoja päätöksiä. Samoin keskustelu ulkopuolisten kanssa (ei siis minkään terapeutin, vaan suhteen ulkopuolisten, ts. ystävien). Ja oman käytöksen & suhtautumisen analysointi ja muuttaminen (se on itse asiassa ollut tajuttoman toimiva keino).

 

Sanotaanko näin että mulla on turvallinen olo tässä suhteessa vaikka ei mitään kovin hohdokasta olekkaan. Olispa aikaa joskus olla kahden niin voitais hoitaa tätä suhdetta.

 

Mutta tuohan on totta kuitenkin.

Ajatusten kirjaaminen paperille on asia, joka on aikoinaan auttanut mua tekemään isoja päätöksiä. Samoin keskustelu ulkopuolisten kanssa (ei siis minkään terapeutin, vaan suhteen ulkopuolisten, ts. ystävien). Ja oman käytöksen & suhtautumisen analysointi ja muuttaminen (se on itse asiassa ollut tajuttoman toimiva keino).

Sitähän tässä juuri taidetaan tehdä

 

Mä meen jotenkin ihan lukkoon aina silloin kun tulee jotain riitaa....haluisin sanoa paljon mutta en saa sanaa suustani.

 

Mä meen jotenkin ihan lukkoon aina silloin kun tulee jotain riitaa....haluisin sanoa paljon mutta en saa sanaa suustani.

Ei riidan tullen kannatakaan sanoa, mun mielestä, sillä muunlainen keskustelu on paljon rakentavampaa.

Mä toivon teille yhteistä aikaa. Aikaa keskustella, ja olla kaksin. Kyllä se siitä

 

Mä meen jotenkin ihan lukkoon aina silloin kun tulee jotain riitaa....haluisin sanoa paljon mutta en saa sanaa suustani.

Ei riidan tullen olekkaan se aika kun asioita "selvitetään".Usein tulee sanottua sellaistakin mitä ei tarkoita.

Kirjoita sun miehelle kirje?
Yrittäkää saada yhteistä aikaa..

 

Niin...no, samaa sanoi mun kaveri, joka sai ekassa liitossaan turpiinsa lähes päivittäin. Että entiseen verrattuna tämä nykyinen elämä on hyvää.

Kaikki on niin suhteellista.

En minä muista tiedä, mutta itse haluan miehen olevan myös minulle hyvä kumppani, eikä vain lapsille hyvä isä.

Juuri näin. Ja naisia pitäisi rohkaista haluamaan/tavoittelemaan paljon ja arvostamaan itseään terveesti, siis mm. siten, että ei tyytyisi huonoon kohteluun. Ei edes, vaikka esim. seksi olisi upeaa. Etenkin nuori nainen luovuttaa liian helposti kokonaiskontrollin ja aloitteellisuuden suhteesta miehelle. Se on surullista, jos pitää tärkeänä naisen hyvää oloa ja itsenäistä päätöksentekoa/tahtoa kuten itse käytännössä aina teen.

Olen muutamankin kerran törmännyt naisiin, jotka valittavat miehistään ja ovat tyytymättömiä suht tärkeisiin juttuihin miehessä (esim. eivät tunne miehen olevan sopiva tai seksuaalisesti kiinnostava), mutteivät kuitenkaan lopeta suhdetta. Ehdotan että pidetään homma yksinkertaisena: joko kolahtaa niin ettei olennaista valittamista ole, tai sitten ei. Luotetaan omiin tunteisiin, uskotaan itseen, arvostetaan itseä, seistään itse.

 

Kuten jo otsikossa sanoi, niin ymmärrän, mikset miestäsi halua tuon aamun jälkeen mukaan syömään ja jos tuollaista hapanta naamaa pitäisi siellä pöydässä nähdä, niin ruoka halu siinä menisi. Itse sain kokea saman tyyppisen äitienpäivän viime vuonna. Mieheni osti tyttärellemme lahjan, enkä itse saanut edes kortti. Tyttäremme tuolloin vielä niin pieni, ettei itse sitä korttia osannut tehdä. Aamulla sanottiin kyllä hyvää äitienpäivää, mutta siihen se sitten jäi. Tyttäreni kiukutteli ihanasti päivän, eikä suostunut nukkumaan unia. Minulle aamulla lupailtiin tuolloin ruokailua, mutta tämä ruokailuun lähtö olisi ollut vasta seitsemän jälkeen illalla. Sinä päivänä kävin sitten itse hakemassa ruuan. Ostin itselleni lahjan. Lämmitin saunan. Pistin tytön nukkumaan hyvissä ajoin. Kävin keskellä yötä laskemassa lipun salosta.
Vaikka en ole mieheni äiti, niin tottakai oletan, että hän toimisi pienen lapsemme puolesta, että ostaisi edes kortin.
Tänä vuonna sain kortin, lahjan ja jälleen kerran lupauksen mennä syömään. Sinne lähdettiin ihan liian aikaisin. Sitten ajeltiin appivanhempieni suuntaan. Tein elämäni hölmöimmän ehdotuksen ja sanoin, että käydään toivottamassa anopille hyvää äitienpäivää. Sanoin, ettemme voi olla pitkään, kun olemme menossa syömään. Tyttäreni halusi aloittaa jutun, jossa tiesin menevän pidempi aika kuin se hetki, joka meillä oli varattuna. Kielsin häntä aloittamasta tätä hommaa, sillä tiesin sen päättyvän suruun, kun ei sitä hommaa ehditä tehdä. Kuunneltiinko minua? No, ei helvetissä. Poistuin lopulta autoon odottamaan. Kukaan tästä nelikosta ei kunnioita minua ja minun sanani ei merkitse heille mitään, kuten näkyy. En ole tainut olla koskaan heille mieluinen miniä ja sen olen saanut karsaasti kokea. (siitä saisi ihan oman kertomuksen!) Mieheni toi sitten lapsemme itkevänä pois. Hän siis tyttäremme oli herännyt jo kukon laulun aikaan ja oli väsynyt, joten sanoin, ettei me enää minnekään ruokailemaan lähdetä, vaan mennään kotiin. Kiukuttelevan lapsen kanssa sitten ajeltiin kotiin. Niinpä äiti sai laittaa jälleen kerran ruuan ja sai pahan mielen palkakseen. Eli hyvää äitienpäivää sinnekin päin!