Olin kaksitoistavuotias, kun mummoni oli taas hoitamassa minua ja pikkuveljeäni vanhempien ulkomaanmatkan aikana. Mummo oli kova siivoamaan, hänen mielestään meillä oli sietämättömän sotkuista. Heti kun äitini Lada oli kaartanut pihasta kohta Helsinkiä, mummo päätti iskeä villakoirien kimppuun.
Mummo kaivoi pölynimurin kaapista. Me pojat pakenimme omiin huoneisiimme, yritimme keräillä legoja turvaan lattialta, ja jäimme odottamaan pölynimijän ulvontaa ja nurkkien kolistelua.
Yllätykseksemme mitään ei kuitenkaan kuulunut. Hiljaisuus tiheni. Hetken päästä keittiöstä kuului mummon käskevä ääni Jarmo tulepa tänne!
Minähän menin kilttinä poikana juoksujalkaa. Mummolla oli ongelma: miten imurin johdon saa ylettymään seinään? Ja jos saa, vaikka parkkeeraamalla imurin ihan kiinni pistorasiaan, niin miten sillä imuroidaan kauimmainenkin nurkka, kun letku on vain kaksimetrinen?
Edellisen mummon lastenvahtikeikan jälkeen meille oli hankittu uusi imuri, jossa oli sisään kelautuva johto. Se oli mummolle ihan uusi juttu. Kovasti patistamalla mummo uskoi, että johto ei hajoa vaikka sitä vetää kelalta ulos, ja sai kytkettyä imurin pistorasiaan.
Sitten mummo painoi imurin nappia, ja vehje kelasi johdon takaisin sisään ja irrotti itsensä pistorasiasta jänisräikkämäisen metelin säestyksellä. Mummo säikähti niin että joutui istahtamaan keittiön pöydän ääreen tasaamaan hengitystään.
Kun johto oli kytketty uudestaan seinään, selitin mummolle koneen käyttöliittymää. Katsos, mummi, tässä on kaksi nappia. Toinen kelaa johdon, juuri niin kuin äsken tapahtui. Toisesta taas kone menee päälle ja pois päältä.
Mummo mietti asiaa ankarasti hetken aikaa. Sitten hän irrotti imurin johdon seinästä, kieputti sen sievälle lenkille koneen rungon päälle, pakkasi imurin siivouskomeroon ja haki harjan, rikkakihvelin ja mopin.
...mut en taida olla sen parempi. En kai voi olla ainoa?!
Käytän ihan siekailematta hänen nykyistä siivoustaitoaan hyödyksi. Itse en jaksaisi joka viikko poistaa pölyjä ovenkarmienkin päältä, mutta mies jaksaa. 
