Väsyttää olla näkymätön.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Vieras"

Vieras
Olen ollut koko elämäni (26 v) jotenkin "näkymätön".

Ala-asteella jo olin yleensä se, ketä pyydettiin leikkimään / kyläilemään vain jos ketään muuta ei ollut saatavilla.

Välillä minulla oli kavereita, mutta sitten ne suhteet vaan jotenkin hiipui. En kai kenenkään mielestä ollut riittävän kiinnostavaa seuraa ystäväksi asti.

Ne joille olin näkyvä, olin sitä vain kiusaamist varten.
Jopa aikuiset katselivat minua nokanvartta pitkin ja kohtelivat alentuvasti.

En ikinä tajunnut, mikä minussa sitten oli niin hirveää, yritin sentään olla kaikille kiva yms.

Ylä-asteella sain viimein muutaman ystävän, kun rupesin tupakoimaan, juomaan yms. Piti keksiä kaikkia tempauksia, että minut huomattaisiin sitten edes negatiivisessa mielessä!

Sitten ylä-asteen lopussa rupesin seurustelemaan, ja kaverit muuttivat pois.
Ammattikoulun aikaan sairastuin paniikkihäiriöön jonka vuoksi jouduin lopettamaan opintoni (enkä ole tähän päivään mennessä valmistunut).

Olen nykyään varmaan näkymättömämpi kuin koskaan. Minulla on mies ja lapsi, mutta kaikille muille olen ilmaa. Minun on ihan turha edes tutustua keneenkään, kun aina se menee siihen, että lopulta minut unohdetaan.

Nykyään en edes viitsi mielistellä ketään kenestä en pidä. Olen ainoastaan täynnä vihaa ihmisiä kohtaan.
 
Samanlaisia aatoksia täällä. Minäkään en oikeastaan pidä suurimmasta osasta ihmisiä. En jaksa juoruilla toisten asioista tai jauhaa muuten vain tyhjää. Siksipä varmaan olenkin yksinäinen. Välillä se surettaa, koska olen ihan mukava ja luotettava ihminen. Mutta näillä mennään.
 
[QUOTE="Vieras";26174750]Olen ollut koko elämäni (26 v) jotenkin "näkymätön".

Ala-asteella jo olin yleensä se, ketä pyydettiin leikkimään / kyläilemään vain jos ketään muuta ei ollut saatavilla.

Välillä minulla oli kavereita, mutta sitten ne suhteet vaan jotenkin hiipui. En kai kenenkään mielestä ollut riittävän kiinnostavaa seuraa ystäväksi asti.

Ne joille olin näkyvä, olin sitä vain kiusaamist varten.
Jopa aikuiset katselivat minua nokanvartta pitkin ja kohtelivat alentuvasti.

En ikinä tajunnut, mikä minussa sitten oli niin hirveää, yritin sentään olla kaikille kiva yms.

Ylä-asteella sain viimein muutaman ystävän, kun rupesin tupakoimaan, juomaan yms. Piti keksiä kaikkia tempauksia, että minut huomattaisiin sitten edes negatiivisessa mielessä!

Sitten ylä-asteen lopussa rupesin seurustelemaan, ja kaverit muuttivat pois.
Ammattikoulun aikaan sairastuin paniikkihäiriöön jonka vuoksi jouduin lopettamaan opintoni (enkä ole tähän päivään mennessä valmistunut).

Olen nykyään varmaan näkymättömämpi kuin koskaan. Minulla on mies ja lapsi, mutta kaikille muille olen ilmaa. Minun on ihan turha edes tutustua keneenkään, kun aina se menee siihen, että lopulta minut unohdetaan.

Nykyään en edes viitsi mielistellä ketään kenestä en pidä. Olen ainoastaan täynnä vihaa ihmisiä kohtaan.[/QUOTE]

Tiedän henkilöt:"no jos kerran niin tulen sitten".....Tee jotain repäsevää joskus pue itses eri tavalla kampaa tukka eri tavalla ja mene ulos tänään. Mutta muista että elä repäse liikaa että et herää putkasta!
 
[QUOTE="yksinäinen";26174767]Samanlaisia aatoksia täällä. Minäkään en oikeastaan pidä suurimmasta osasta ihmisiä. En jaksa juoruilla toisten asioista tai jauhaa muuten vain tyhjää. Siksipä varmaan olenkin yksinäinen. Välillä se surettaa, koska olen ihan mukava ja luotettava ihminen. Mutta näillä mennään.[/QUOTE]

en sen takia että ei kukaan tykkää, kun oon sellanen että ei kiinnosta tykkäätkö?
Aika paska vai!
Ei se itsesäälissä rypeminen auta vaikka kuinka rypisit!ei kukaan voi tykätä sinusta jos et ees yritä! Taka pakkia tulee mutta haittaako?Kuhan et ole kyrpä! ja tosiaankaa välitä mitä toinen sanoo! Itse välitän ja kuuntelen vaikka joskus näyttää että en kuuntelis. OOn sinun tietopankkis jos et itse muista!!!!!! :). Minulla on supermuisti!
 
Täällä kans yksi näkymätön. Paitsi silloin, kun joku tarvitsee multa jotakin. Enää kukaan ei saa käytettyä minua hyväksi, joten olen todella erakoitunut. Lähestulkoon vihaan ihmisiä.
 
Täällä kans yksi näkymätön. Paitsi silloin, kun joku tarvitsee multa jotakin. Enää kukaan ei saa käytettyä minua hyväksi, joten olen todella erakoitunut. Lähestulkoon vihaan ihmisiä.

Minullepa ei ees soiteta vaikka ois antaa sitä mitä haluavat ja eikä tarkota mitään keksiä!! Itse en kysele ei jaksa! Se on aina: joo ei oo tai oon TÖISSÄ! Ei kaikki paitsi yksi! Hyppäis suohon koko tyyppi! en vastaile enää sen soittoihin! tuli selväks perjantaina! tykkää vaan kenestä tykkäät! Saa kunnioitusta muilta kun osaa kunnioittaa muita!
 
Se että luotat johonkin.... on se miks en jaksa enää kaveereta! Onneks miehillä ei ole sitä manipuloinnin taitoa jos on sillä on sitten naishormooneja! Muistan ne sanat ja haukut kun luotin! Ja vaan siks koska jotkut jätkät sattu tykkäämään? josta he tykkäsivät! Itse en koske mieheen jolla on jo eukko!
 
Aloituksesta ja muutamasta muusta kirjoituksesta tulee olo, että koette yksinäisyytenne ja näkymättömyytenne olevan muiden vika. Eihän se näin voi olla. Ihmissuhteiden syntyminen ja ylläpito vaatii aloitteellisuutta ja työtä.
 
Olen Itä-Suomesta, pieneltä paikalta. Ei täältä löydä seuraa kuin baareista (joissa en käy).
Ei sillä, olen aivan tottunut tähän. En tiedä miksi kirjoitin. Kai halusin nähdä olenko ainoa.
 
Niin joo.. Unohdin mainita, että kyllä äitini joskus soittaa. Silloin kun on vailla jotakin. Tosin harvemmin sekään enää, kun tein selväksi mitä mieltä olen sen vaatimuksista minua kohtaan.
 
Itkemällä ja murehtimalla et seuraa tai kavereita saa ja harvoja tullaan kotoa hakemaan. Ne "suositut" ovat yleensä "suosittuja" sen takia että ne ovat ulospäinsuuntautuneita ja näkevät vaivaa sen eteen.
 
Mäkin olen näkymätön tai toivoisin usein voivani olla täysin näkymätön, ettei kenenkään tarvis mun rumaa naamaa tuijotella. Näkymätön olen sinäänsä, ettei ole kavereita. Tosi yksinäistä vain. Toivottavasti viel löytyis niitä hyviä ja luotettavia kavereita... mut en usko, että lähiakoina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pitkä aika;26175349:
Mäkin olen näkymätön tai toivoisin usein voivani olla täysin näkymätön, ettei kenenkään tarvis mun rumaa naamaa tuijotella. Näkymätön olen sinäänsä, ettei ole kavereita. Tosi yksinäistä vain. Toivottavasti viel löytyis niitä hyviä ja luotettavia kavereita... mut en usko, että lähiakoina.

Mäkin haluaisin olla oikeasti näkymätön, ihan samasta syystä.
 
luuletteko ettei se näy päälle, mitä ajattelette ihmisistä? ei kai kukaan mene vihaista koiraakaan silittämään? miksi sitten ihmistä, joka voi olla paljon monipuolisemmin vaarallinen.

elämän ongelmiin ei taatusti löydy apua, ellei itse ensin laita rajoja ihmisvihalleen.
 

Yhteistyössä