Onko Vantaalla tai Espoossa mielestäsi kunnollinen keskusta?

Itse en ole koskaan nähnyt kyseisissä kaupungeissa varsinaista keskustaa, kaikki on vaan hajallaan ympäri kaupunkia. Siksi kysyn, kun asia tuli puheeksi ja ihan yllätyin, kuinka joidenkin mielestä kyseiset kaupungit ovat kaupunkimaisia, joissa on "kunnon keskusta".
 
"joku"
Espoossa on viisi "keskustaa", joitten välillä on väljempää. "Keskustat" ovat Leppävaara, Tapiola, Matinkylä, Espoon keskus (Espoon rautatieaseman eteläpuoli Kirkkojärven lähellä) ja Espoonlahti.
 
Center
[QUOTE="HAha";26133012]Kyllä muuten Vantaalla on oma keskusta, ja se on Tikkurila, ihan virallisestikkin. Se taas on esiasia onko se ns. kunnon keskusta. Mielestäni ei, mutta siltikin.[/QUOTE]

Edelleenkään, Tikkurila EI ole Vantaan keskusta, vaikka siellä kaikenlaista paskaa onkin.
 
"vieras"
Tapiolasta olisi tullut hyvä ja aito keskusta Espoolle, mutta poliittisista syistä keskusta perustettiin keinotekoisesti sinne vanhan kirkon tuntumaan mahdollisimman kauas Helsingistä. Pelkäsivät aikoinaan, että Tapiola liitetään Helsinkiin. Leppävaaraa on viime vuosina uskallettu muuttaa keskustamaisemmaksi, vaikka lähellä Helsinkiä onkin.
Pohjimmiltaan Espoo ja Vantaa ovat maalaispitäjiä, eikä se ole niin helppoa kaupungiksi muuttua.
Tikkurilan miellän kyllä keskustaksi, vaikka sekin on muutamista vanhoista rakennuksista huolimatta sellainen lähiömäinen.
 
"vieras"
[QUOTE="joku";26132850]Espoossa on viisi "keskustaa", joitten välillä on väljempää. "Keskustat" ovat Leppävaara, Tapiola, Matinkylä, Espoon keskus (Espoon rautatieaseman eteläpuoli Kirkkojärven lähellä) ja Espoonlahti.[/QUOTE]

Näin. Ja noista Espoon keskus ei ole se vilkkain ja keskustamaisin nimestään huolimatta. Itse nimeäisin eniten keskustaksi Leppävaaran tai Tapiolan.
 
"aamuvirkku"
Tikkurila on Vantaan keskusta, kaikki on Heurekalla siis, mee sinne ;D

Olen asunut Espoossa 4 vuotta, enkä vieläkään tiedä mikä täällä olis edes Tiksi-vastaava :(
 
Espoohan on "ihanteellinen puutarhakaupunki", kun täällä ei ole keskitetty mitään tietylle alueelle, vaan on vähän kaikkea vähän kaikkialla.

Helsinki on espoon satamakaupunki ja vantaa.. se vain on. Vitsi? :D Noeiiii vitsivitsi.
 

Yhteistyössä