Ä
ärhhh
Vieras
nyt on jo joka päivä ollut jotain pientä hankaluutta koulussa - aamuisin. Ja vasta kolmas viikko alkanut uudessa koulussa. Johan tämä tietysti oli arvattavissa, että ei lapsella "kuherruskuukautta" (eli että hän käyttäytyy kiltisti) kauaa kestä.
Lisäksi hänen kanssaan pikku luokassa on 2 muutakin säheltävää lasta. Heistä omani vain tänäänkin sanoi, että kiusasivat häntä ja hän taas härnäsi heitä takaisin.
Pidin tänään jo kunnon puhuttelun lapselle, että vaikka ne 2 muuta käyttäytyvät huonosti, niin ei sinun tarvitse olla kolmas hankalasti käyttäytyvä lapsi. Älä kuormita liikaa opettajia typerällä käytökselläsi. En tiedä menikö puhuttelu nytkään perille.
Tuntuu tosin, että tämä kesäaikaan siirtyminen on lapseenkin vaikuttanut. Vaikka ihan hyvissä ajoissa mennään nukkumaan, niin silti lapsella on vaikeaa nousta ylös. Nyt jo kahtena aamuna lapsi on meinannut taksistakin myöhästyä.
Noh huomenna taas minä saattelen lapsen taksille ja huomenna kyllä herätään hyvissä ajoissa, niin että lapsi on ajoissa taksia pihalla odottamassa.