Asiat sujuu lasten kanssa paljon paremmin kun mies ei ole kotona, mistä johtuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huomioinut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huomioinut

Vieras
Silloin kun mies on töissä, lasten kanssa sujuu kotona kaikki paljon jouhevammin kuin jos hän on kotona. Miehen kanssa tulee kinaa monesta kasvatusasiasta ja hän ei todellakaan ole johdonmukainen eikä reilu lapsia kohtaan. Olen huomannut että meillä on paljon leppoisampaa kun olen yksin lasten kanssa. Kyllähän tietenkin välillä tulee kiukuttelujakin mutta suurimmaksi osaksi kaikki "turha" kränä jää pois.
Olen miettinyt, johtuuko se siitä että miehen negatiivinen, hämmentävä ja rasittava vaikutus ei ole läsnä. Lapsilla on turvallisempi olo kanssani ja minä käsittelen heitä johdonmukaisesti. Toisin kuin jos olemme molemmat kotona, varsinkin poika kapinoi monessa asiassa paljon enemmän.

Onko tällainen tuttua kenellekään?
 
Vois olla suoraan mun näppikseltä! Esim. tänään on ollut ihanan rauhallinen ilta lasten kanssa, ei yhtään kunnon kärhämää... ja mies siis meni omiin menoihinsa suoraan töistä.
 
On tuttua.

Mies tekee toisinaan reissuhommia ja jotenkin arki sujuu paljon paremmin silloin, vaikka on monenlaista menoa, koulua, työtä jne.
Se vain sujuu.
Mutta kun tulee toinen auttava käsipari takaisin kotiin- kaikki kaatuu ja romahtaa :D

Meillä se johtuu siitä, että mies jotenkin vieraantuu tästä perheen sisäisestä aikataulusta, ruoka-ajoista, lasten menoista yms.
Ja minä taasen olen sillä aikaa kehittänyt omanlaiseni systeemin, jolla tämä perhe pysyy toiminnassa kuin kellokoneisto.
Mies kun tulee, niin koneiston rattaista katkeaa pari hammasta.....
 
lapset vaistoavat herkästi kireän tunnelman tai pelaavat jollain tasolla vanhempien välissä. Lapset pitävät yhdenmukaisesta linjasta joka on helppo pitää kun on yksin mutta sitten kun on 2 aikuista niin ei niin helppo juttu enää.
Tosi tuttu tilanne meilläkin kun lapsia on neljä ja suuret ikäerot niin on tosi vaikeaa pitää miehen kans yhteistä ja rauhallista linjaa!
 
Niin, tai sinä vain tykkäät määrätä ja pidät siitä, että asiat menevät juuri sillä tavalla kuin itse olet suunnitellut. MInkä ikäiset lapset? Osaavatko he itse olla jotain mieltä asiasta?

Voi olla, että mies on lepsumpi jossain asiassa, ja siksi poika kapinoi, kun tietää saavansa helpommin periksi. Tai lapset näkevät lasta niin harvoin, että isän huomiota todella haetaan, kuten joku jo ehdotti. Sitten voi tietysti olla niin kuin sanotkin, mutta yritä nyt puolueettomasti harkita onko miehen tapa kasvattaa jotenkin enemmän väärä kuin sinun. Tai onko sinulla vain enemmän käytännön kokemusta lasten kanssa olosta? Silloin olisi aika antaa miehenkin kokeilla.

Aika monessa lehtijutussa missä on haastateltu hoitovapaalle kotiin jäävää isää, on todettu arjen olevan aluksi melko hallitsematonta kaaosta. Puolen vuoden päästä isä hoitaa jo sujuvasti kotirutiinit.
 
En sano että yksin sujuisi paremmin, mielelläni otan vastaan apujoukkoja arjen pylrittämiseen. Mutta silloin kun olen yksin minulla on omat rutiinini ja kun itse vastaan kaikesta tiedän paremmin missä mennään. Miehellä on omat tapansa jotka sotkevat sitä omaa toimintaani. Yksin ollessani olen tehokkaampi ja siinä ei tarvi ärsyyntyä siitä jos koen ettei toinen hoida omaa osuuttaan jne.
 
Johtuiskohan ihan sinusta? Teillä on vaan yksi ainoa oikea tapa ja se on sinun tapa. Miehellä ei siinä ole tilaa ja jos koittaa tehdä asioita toisin kuin sinä - riita, kinaa... Ja lapset vaistoaa tuon kyllä ja käyttytyy sen mukaisesti.

että ehkä miestäkin voisi koittaa kuunnella...
 
Meillä myös! Mä olen itsekin rauhallisempi. Me kun ei vedetä ihan samaa rajaa eikä seurauksia niin kai siitä lapset hämmentyy ja on varmaan rasittavaa. Mä en vaan voi katsoa samoja juttuja sormien läpi ja pyrin olemaan johdonmukainen asioissa.

Ja mä ärsyynnyn siitä sotkusta minkä yksi ihminen ilmestymisellään saa aikaan. Siis lapsetkin selkeesti sotkee sillon enemmän. :D
 
Täällä ihan sama juttu. Mies on harvoi pois kotoa , mutta kun on niin kaikki sujuu NIIN paljon helpommin. Meillä mies nukuttaa aina lapset, ja on vaikeaa. Mutta ne harvat kerrat kun minä nukutan, kun mies ei ole kotona, ei lapset kapinoi yhtään. Samoin aamut menee helpommin jos mies ei ole kotona.
 
Olet valinnut väärän miehen lastesi isäksi?
Tai sitten vaan olet rutinoitunut omiin kuvioihisi ja haluat säilyttää ne sellaisenaan, kykenemättä joustamaan? Olet ominut lapset - päättänyt olla äiti ja unohtanut olla vaimo? Olet sitä mieltä, että äiti on lapsille isää tärkeämpi?
 
[QUOTE="unnunnunnu";25970051]lapset vaistoavat herkästi kireän tunnelman tai pelaavat jollain tasolla vanhempien välissä. Lapset pitävät yhdenmukaisesta linjasta joka on helppo pitää kun on yksin mutta sitten kun on 2 aikuista niin ei niin helppo juttu enää.
Tosi tuttu tilanne meilläkin kun lapsia on neljä ja suuret ikäerot niin on tosi vaikeaa pitää miehen kans yhteistä ja rauhallista linjaa![/QUOTE]

Tämä varmaan osuu lähelle meidän tilanteeseen. Lisäksi minua ja lapsia ärsyttää suunnattomasti että jos isältä esim. kysyy jotain, hän ei vastaa tai vastaa niin hiljaa ettei sitä kuule. Ja muuten on kovaääninen kuin mikä. Sitten jos joku tarvitsee jotain, miehen tyypillinen vastaus on "kohta, ihan just tms." ja kukaan ei tiedä kauanko tuo "kohta" mahdollisesti kestää ja se repii kaikkien meidän hermoja. Minä osaan tulla heti jos tarve on, ei tarvitse odotella että josko se vanhempi tulis sieltä milloin täyttämään lupauksensa... Ja muutenkin monessa asiassa, mies tekee kaiken päinvastoin ja epäloogisesti, toisin kuin minä joka yritän ajatella käytännöllisesti ja loogisesti. En tiedä osasinko selittää oikein mutta tältä se tuntuu.

Ja mitä tuohon itsensä kehumiseen tulee, niin sitä ei tarvitse minun harrastaa, asia nyt vaan on näin ja olen miettinyt että mistähän mahtaa johtua. Miehellä on kyllä kaikki vapaus tarkistaa ja parantaa omaa otettaan, mutta ei hän taida viitsiä.
 
Mies on paljon poissa ja lapset kilpailevat hänen huomiostaan hänen ollessaan kerrankin paikalla. Ap on ottanut perheen ylipomon paikan, joka määrittelee miten lasten kanssa toimitaan ja ojennat miestä... perheen yhdessä olo rutiinit hukassa.
 
Aika järkkyä. Mä vielä jotenkin ymmärrän jos mies on kauempana töissä ja käy vaan viikonloppuisin.

Mutta mitä ihme perhe-elämää tuo on jos rouva vaan lähinnä ärsyyntyy OMASTA PUOLISOSTAAN? Oliskohan silloin syytä katsoa peiliin ja miettiä mikä niiden lasten parasta oikein onkaan? Ehkä kuitenkin tiukan linjan sijaa he olisivat onnellisempia kun vanhemmat tulisivat keskenään toimeen. Ja juu, äitiys ei tee naisesta perheen ainoaa henkilöä joka ajattelee lapsia. P
 
Tämä varmaan osuu lähelle meidän tilanteeseen. Lisäksi minua ja lapsia ärsyttää suunnattomasti että jos isältä esim. kysyy jotain, hän ei vastaa tai vastaa niin hiljaa ettei sitä kuule. Ja muuten on kovaääninen kuin mikä. Sitten jos joku tarvitsee jotain, miehen tyypillinen vastaus on "kohta, ihan just tms." ja kukaan ei tiedä kauanko tuo "kohta" mahdollisesti kestää ja se repii kaikkien meidän hermoja. Minä osaan tulla heti jos tarve on, ei tarvitse odotella että josko se vanhempi tulis sieltä milloin täyttämään lupauksensa... Ja muutenkin monessa asiassa, mies tekee kaiken päinvastoin ja epäloogisesti, toisin kuin minä joka yritän ajatella käytännöllisesti ja loogisesti. En tiedä osasinko selittää oikein mutta tältä se tuntuu.

Ja mitä tuohon itsensä kehumiseen tulee, niin sitä ei tarvitse minun harrastaa, asia nyt vaan on näin ja olen miettinyt että mistähän mahtaa johtua. Miehellä on kyllä kaikki vapaus tarkistaa ja parantaa omaa otettaan, mutta ei hän taida viitsiä.

Johtuiskohan siitä että miehes on jo luovuttanut. Sen verran tullut isyydessä kaulimesta päähän siltä perheen matriarkalta että ei enää jaksa kamalasti kiinnostaa? Ei kai ketään jos mikään hänen juttunsa ei koskaan ole oikein. Kuka sitäkään loputtomiin jaksaa.
 
[QUOTE="Vieras";25970078]Meillä myös! Mä olen itsekin rauhallisempi. Me kun ei vedetä ihan samaa rajaa eikä seurauksia niin kai siitä lapset hämmentyy ja on varmaan rasittavaa. Mä en vaan voi katsoa samoja juttuja sormien läpi ja pyrin olemaan johdonmukainen asioissa.

Ja mä ärsyynnyn siitä sotkusta minkä yksi ihminen ilmestymisellään saa aikaan. Siis lapsetkin selkeesti sotkee sillon enemmän. :D[/QUOTE]

Tämä on kuin omaa tekstiäni. En voi katsoa läpi sormien selkeää laiminlyöntiä, jota mies harrastaa jos hän on vastuussa lapsista. Loppujen lopuksi en voi koskaan ottaa rennosti koska miehen hoitovastuuseen ei voi luottaa.
 
Meillä ei kasvatusasioista kinata, samaa linjaa vedetään (ja keskustelut aiheesta, jos jommalla kummalla on ylilyöntejä sattunut, hoidetaan kun lapset eivät ole kotona). Ja sama juttu, lapset ovat 'rauhallisempia' yleisesti kun vain toinen vanhempi on paikalla. Toki kinaavat keskenään ja tulee yhteenottoja paikalla olevan vanhemmankin kanssa, tietenkin mutta siis sellainen ylenpalttinen sählääminen jää yleensä pois. Huomionhakua, sanoisin minä.
 
[QUOTE="Vieras";25970078]Ja mä ärsyynnyn siitä sotkusta minkä yksi ihminen ilmestymisellään saa aikaan. Siis lapsetkin selkeesti sotkee sillon enemmän. :D[/QUOTE]

Tämä on jo tosi kipeää - onko tuo muka perhe-elämää? Kannattaisko nyt pistää asiat oikeaa järjestykseen. Lasten hyvinvoinnin pohja on vanhempien liitto ja suhde. Siitähän peilataan kaikki, myös se miten toisia ihmisiä tulee kohdella. Ja mitä vaikkapa rakkaan ihmisen kunnioitus ja arvostus tarkoittaa.
 
Vähän samoja fiiliksiä. Meillä ainakaan ei tosin ole siitä kyse, että minä olisin ankara ja mies lepsu. Mies on rasittava nipottaja välillä. Koirat saisi suunnilleen olla koristeina, ilman ääntä tai liikkumista. Lapsia komentaa koko ajan..älä tee sitä, älä tee tätä, miksi teet noin, ei saa ja lopeta. Hermot menee välillä tuohon äijään.
 

Yhteistyössä