Käytkö haudoilla?

Minä en käy. Inhoan hautausmaita. Haluan muistaa läheiseni mielessäni, en halua mennä palvomaan kenenkään maallisia jäännöksiä paikkaan, jossa tulee aina paha mieli.

Olen päättänyt, että kun minusta joskus aika jättää, minut pitää tuhkata ja tuhkat sirotellaan sinne sun tänne. Eikä minua käydä muistelemassa raatomailla, vaan olen elävänä muistona kunkin omassa mielessä.

Käytkö sinä hautausmailla?

 

Itseasiassa en käy.. Mutta jos joskus iskän haudalle olis tavoitteena mennä.. se vaa ei oo niin helppoa kun joutuu seilaa merenyli että sinne pääsis

 

Enpä juuri. Äidin haudalla täytyy aina joskus käydä, lähinnä isän mieliksi. Hänelle se on oikea pyhiinvaelluspaikka, minusta toisen muistamiseen ei mitään palvontapaikkaa tarvitse.

Hautausmaita en inhoa, ne eivät herätä minussa tunteita suuntaan tai toiseen.

 

Toisinaan. En inhoa hautausmaita. Katselen myös mielelläni vanhoja muistokiviä.

 

Minä pidän vanhoista hautausmaista, niiden kauneudesta ja rauhallisesta tunnelmasta.
Minusta on mukava kuljeskella niillä ja lueskella kivistä elämäntarinoita, luonnehdintoja ja joskus kauniita lauseitakin.

Käyn myös läheisten haudoilla, mutta en palvomassa vaan hoitamassa muistopaikkaa tuleville polville. Itse en koe heidän siellä oelvan vaan ihan muualla, läsnä arjessani.

Sitten on niitä 1970-2000 luvun hautausmaita, jossa on viivasuorissa riveissä kiiltäviä mustia paasia, joissa ei lue kuin nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Ne ovat meielstäni vähän kammottavia paikkoja; persoonattomia, rakkaudettomia - ja kovin rumia.
Niillä en viihdy.

 

Minä pidän vanhoista hautausmaista, niiden kauneudesta ja rauhallisesta tunnelmasta.
Minusta on mukava kuljeskella niillä ja lueskella kivistä elämäntarinoita, luonnehdintoja ja joskus kauniita lauseitakin.

Käyn myös läheisten haudoilla, mutta en palvomassa vaan hoitamassa muistopaikkaa tuleville polville. Itse en koe heidän siellä oelvan vaan ihan muualla, läsnä arjessani.

Sitten on niitä 1970-2000 luvun hautausmaita, jossa on viivasuorissa riveissä kiiltäviä mustia paasia, joissa ei lue kuin nimet, syntymäajat ja kuolinajat. Ne ovat meielstäni vähän kammottavia paikkoja; persoonattomia, rakkaudettomia - ja kovin rumia.
Niillä en viihdy.

Tismalleen samat tunteet hautausmaista. Musta on ihanaa kuljeskella hietsun vanhalla hautausmaalla ja nauttia kauneudesta ja rauhallisuudesta. Mutta ne uudet viivasuorat paadet tai kummalliset modernit hökötykset on todellakin kammottavia.

Käyn jouluna isovanhempien haudalla. En myöskään koe mitenkään palvovani ja tottakai kuolleet elävät muistoissani.

 

Kävisin useammin, jos samalla paikkakunnalla asuisin. Isovanhempien haudoilla siis. Minulle tärkeä jouluperinne on kynttilöiden vieminen hautuumaalle. Lukioaikoina saatoin kiertää hieman mummon haudan kautta matkalla koulusta kirjastoon. Kyse ei ole mitenkään "palvomisesta", voin muistella heitä muutenkin, mutta haudalla se on jotenkin hiljaisempaa. Vaikea kuvailla, mutta jotenkin eri asia tuijottaa sitä nimeä ja päivämääriä.

Vanhoja hautoja on ihan kiva katsella muuten vaan ja miettiä millaisia ihmisiä ne oli. Muuten ne ei erityisemmin kiinnosta.

 

Käyn usein sukulaisten haudoilla. Erityisesti perinteisinä päivinä kuten pyhäinpäivä tai Joulu tulee muistettua lähes kaikkia. En koe sitä minään raadonpalvontana kuten ap ajattelee, vaan hyvien ihmisten muistamisena, joka tapahtuu parhaiten haudalla. Käyn jopa ulkomailla olevalla läheisen haudalla aina, kun suurin piirtein sinne päin matkani suuntautuu. Varmaan nämä kuolleet eivät muistamistani mitenkään huomaa, mutta itselle siitä tulee hyvä olo.

 

Isovanhempien haudoilla kävisin, jos olisivat lähempänä. Isän hauta on lähellä, mutta jostain syystä ei ole sellainen fiilis, että viitsisin siellä kovinkaan käydä. Jouluna on kiva käydä siksi, koska hautausmaa täynnä kynttilöitä on niin kaunis

 

Mulla ei ole ketään läheisiä haudattu tarpeeksi lähelle niin että voisin käydä, muuten kävisinkin.

Kaikki lähisukulaiset haudattu keski-suomeen ja perheenjäsenet onneksi vielä täällä kanssani tallustamassa <3

 

Kuin myös, pidän hautausmaista. Itse asiassa toisinaan käyn ihan muuten vaan kävelyllä. Varsinkin odotusaikana on aika kiva pongailla mielenkiintoisia nimiä vanhoista haudoista - itse asiassa tytölle on etunimi niin löydettykin.
Sukulaisten haudat on pääasiassa niin kaukana, että tulee käytyä lähinnä jouluisin, pyhäinpäivänä.

Mä en ainakaan koe, että jotenkin palvoisin siellä vainajia. Mielestäni siellä on hyvä rauhoittua hektisen kaupungin keskellä.

 

En käy, asun toisella paikkakunnalla.

 

Käyn tervehtimässä isovanhempiani ja serkkutyttöäni aina kun on asiaa samaan suuntaan. Viimeksi lauantaina vein kynttilän papan kivelle.

Olen aina pitänyt hautausmaista, ne on niin seesteisiä. Jokin selittämätön vetovoima niissä on minulle.
Jo penskana ajoin fillarilla monta kilsaa hautausmaalle oleilemaan, sama jatkui teininä kunnes muutin pois. Vietin siellä tuntikausia kävellen ja pohdiskellen.

 

isän, ukkien ja mummojen. Muutaman kerran vuodessa.

 

Vien kynttilät ja kesällä hoidan äitini haudan, eli käyn ja varsinkin silloin kun äiti kuoli, olin paljon hautausmaalla, kiersin sellaisiakin hautoja joita ei ole koskaan nähnytkään ennemmin eli löysin sellasen lapsen haudan joka oli samassa kerhossa kanssani, hukkui silloin kerhoikäisenä ja olin hänen hautajaisissaankin. Kaunista on varsinkin jouluaattona illalla.

 

Kyllä se nyt olisi minun mielestä jokaisen velvollisuus uhrata sen verran aikaa hautuumaalla käymiseen, että edes kerran vuodessa veisi sinne sukulaisen haudalle kynttilän. Ankea kattoa sellasia hautoja, joilla ei kukaan käy. Ihan kuin olisi koko ihminen unohdettu.

 

[QUOTE="ihmettelen";25960594]Kyllä se nyt olisi minun mielestä jokaisen velvollisuus uhrata sen verran aikaa hautuumaalla käymiseen, että edes kerran vuodessa veisi sinne sukulaisen haudalle kynttilän. Ankea kattoa sellasia hautoja, joilla ei kukaan käy. Ihan kuin olisi koko ihminen unohdettu. [/QUOTE]

Minä en käy oikeastaan ollenkaan. Mieluummin muistelen vainajia vaikka kotona. Juuri tuo yllä oleva tuntuu monella keskikäisellä motiivina käydä haudoilla: mitä ne muut ajattelee jos sukulaisen hauta on hoitamatta! Kauhea stressi hoitaa ja viedä kynttilää ja kukkaa joka juhlapyhä. Ei siinä paljoa ehdi hiljentyä muistamaan vainajaa.

 

Kuolleet nukkuvat kaupungeissaan
kynttilämeren alla
ja meillä on aikaa joka joulu
itkeä haudalla.

Minä kietoudun suruni sisään
on niin kaunista kaunista kaunista
tätä minulta ei kukaan voi riistää
mä olen maksanut kaiken

Sielun Veljet: Laulu

 

Aika harvoin..onhan siellä rauhallista kuljeskella ja katsella hienoja kiviä, kynttilöitä jne., mut miut tekee surulliseksi ne lasten haudat
Yllättäen löysin myös viimeksi käydessäni yhden lukioaikaisen tutun sieltä.

 

kyllä mä pyrin kerran kaksi vuodessa käymään moikkaamassa mummua ja ukkia, kertoilen samalla kuulumiset. jotenki se rauhoittaa... aikoinaan kun oli oikein pahaolo niin helpotti mennä mummon luo haudalle ja puhua huolensa sille. oli terapiaa istua yöllä hautuumaalla ja kuunella hiljaisuutta. pelasti mut itsesmurhalta nuo juttutuokiot

 

Käyn..isäni haudalla käyn joka päättäjäispäivä,isäinpäivä ja joulunaikaan..
Lisäksi on pari ystävää joiden haudoilla toisinaan käyn.

Minusta hautuumaa on rauhallinen ja rauhoittava paikka.
Tulee olo,että siellä aika pysähtyy..Jotenkin tulee levollinen olo.

 

Minä en käy oikeastaan ollenkaan. Mieluummin muistelen vainajia vaikka kotona. Juuri tuo yllä oleva tuntuu monella keskikäisellä motiivina käydä haudoilla: mitä ne muut ajattelee jos sukulaisen hauta on hoitamatta! Kauhea stressi hoitaa ja viedä kynttilää ja kukkaa joka juhlapyhä. Ei siinä paljoa ehdi hiljentyä muistamaan vainajaa.

Meillä menee puolituntia siihen hommaan ja kierretään koko lähisukujen haudat, molempien puolelta, lapset ovat mukana ja tykkäävät kovasti. Ovat sen verran pieniä vielä, että haluavat joka kerta että kerrotaan näistä ihmisistä, kerron missä haudassa on kukakin mummo ja pappa, lapset saavat laittaa kynttilät vuorotellen ja isompi alkaa ymmärtämään, että kahden kuolleen serkkunsa haudalla hän ei halua kuulla, liian samanikäisiä kuollessaan hänen kanssaan.

 

Hoitamiseen menee kauan? Keväällä laitetaan kukat ja sitten niitä käydään kastelemassa kauppareissulla ja viedään kynttilää ja leikkokukkaa puutarhasta lisäväriksi, kova on homma. Syksyllä krassi tilalle ja talvella viedään sillon tällön ja juhlapyhinä kynttilää.

 

[QUOTE="ihmettelen";25960594]Kyllä se nyt olisi minun mielestä jokaisen velvollisuus uhrata sen verran aikaa hautuumaalla käymiseen, että edes kerran vuodessa veisi sinne sukulaisen haudalle kynttilän. Ankea kattoa sellasia hautoja, joilla ei kukaan käy. Ihan kuin olisi koko ihminen unohdettu. [/QUOTE]

Uurnalehdossa ei haittaa tuokaan.

 

En käy, äitini on töissä hautausmaalla kesäisin ja sieltä löytyy kuulemma aina jotain selkänikamia tms, jotka on nousseet pintaan :O

hyihyihyi, en halua.. vaikka mä tuskin sellaisia siellä näkisin, kun en maata kaiveli istuttaakseni kukkia... mutta silti