V
voiko olla totta?
Vieras
Raiskaaja kaappasi naisen bussipysäkiltä
Lauantai 24.3.2012 klo 10.04
Nainen joutui nuoren miehen raiskauksen uhriksi Vantaalla. Mies oli aiemmin raiskannut myös toisen naisen.
RIKOSPAIKKA Raiskaaja raastoi uhrinsa tässä kerrostalossa sijaitsevaan varastokellariin, jossa toteutti aikeensa. (JARNO JUUTI)Nuori nainen aikoi bussilla iltavuorosta kotiinsa. Vähän ennen pysäkkiä yksin kävelevän naisen huomasi nuori veitsellä aseistettu mies. Mies käveli naisen luokse, otti naista kädestä kiinni ja nosti toisessa kädessään olleen suurikokoisen veitsen naisen kasvojen eteen.
Mies kertoi naiselle aikovansa raiskata tämän ja ehdotti, että se voitaisiin tehdä läheisessä puskassa. Järkyttynyt uhri vastusteli ajatusta ja totesi, miehelle ettei se käy.
Lopulta nainen suostui siihen, että seuraa miestä tämän asunnolle. Samassa bussi tuli. Molemmat nousivat autoon.
Nainen yritti kertomansa mukaan viestittää katsellaan ja eleillään, että mies uhkasi häntä. Sen paremmin bussikuski kuin autossa olleet muut matkustajatkaan eivät tilanteeseen puuttuneet. Nuori mies piti veistä takkinsa alla naisen kylkeä vasten.
Patja kellarissa
Miehen asunto sijaitsi Vantaalla Myyrmäen suurlähiössä. Veitsellään uhaten mies ohjasi naisen talon kellarikerrokseen, ja avasi kanahäkkivarastonsa oven, kaatoi siellä olevan patjan lattialle.
Sitten mies pakotti naisen kaksi kertaa yhdyntään. Nainen itki mutta ei uskaltanut vastustella.
Lopulta mies kyllästyi naiseen ja päästi hänet menemään.
Kolme päivää myöhemmin poliisi otti 21-vuotiaan miehen kiinni. Miehen asunnosta löydettiin kannabisviljelmä. Ase paljastui 32-senttiseksi koristeveitseksi.
Toinen teko
Heinäkuussa 2011 sattunutta tapausta tutkittiin törkeänä raiskauksena. Nuorukainen myönsi itse teon, mutta kiisti todellisuudessa käyttäneensä väkivaltaa eli törkeästä raiskauksesta ei hänen mukaan ollut kyse.
Tutkinnassa kävi ilmi, että sama nuorukainen on syyllistynyt raiskaukseen ennenkin. Kesäkuussa 2010 hän oli raiskannut nuoren naisen Vantaalla.
Sillä kertaa nainen oli tavannut koulun pihalla miehen ja oli mennyt tämän kanssa vapaaehtoisesti metsään. Metsässä olleessa "majassa" mies oli naiselle yllättäen ilmoittanut, että hän haluaa seksiä.
Nainen vastusteli ja yritti vastustella mutta turhaan. Mies repi häntä hiuksista ja piti häntä väkisin paikallaan kahden yhdynnän ajan.
Tekojen jälkeen mies pyyteli anteeksi. Sitten nainen juoksi karkuun ja kertoi tapauksesta vastaan tulleille koiranulkoiluttajille. Raiskaaja pääsi kuitenkin karkuun.