Tämän takia vastustan aborttia

  • Viestiketjun aloittaja adelessa
  • Ensimmäinen viesti
Katylinalla on ollut tässä jutussa parhaimpia ja perustelluimpia kommentteja. Aborttia kannattavien perustelut ovat köykäisiä ja heppoisia. Abortti on surma siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Syyllistyit kuolemantuottamukseen viimeksi käyttäessäsi rahaa karkkiin/alkoholiin/viihde-elektroniikkaan. Olisit voinut lähettää nekin rahat nälkäänäkeville lapsille.
 
gyn sh
Aika mielenkiintoista. Mä olen viimeiset 15v ollut työni puolesta mukana raskauksia keskeyttämässä ja mun tehtäväni on mm. ollut juuri se keskeytysmateriaalin hävittäminen ja välineiden puhdistaminen. Silti en ole milloinkaan nähnyt yhtään sikiön osaa, puhumattakaan noin ehjistä sikiöistä. Mistäköhän maasta nää kuvat on otettu, koska ainakaan suomalaisilla keskeytysmenetelmillä ei lopputulos ole kuvien mukainen.

Spontaanissa abortissa = keskenmeno saattaisikin olla teoriassa mahdollista nähdä tuollainen sikiö (jos sikiön menehtymisestä ei ole pitkää aikaa), mutta enpä ole sellaiseenkaan uravuosieni aikana törmännyt. Niin ja tiedoksi: abortti tarkoittaa kaikkia keskeytyviä raskauksia, myös keskenmenoja. Otsikkosi mukaan vastustat siis myös keskenmenoja!!!!
 
Mun mielestä alkio/sikiö on ihmisen alku, elävä olento josta kehittyy "täydellinen" ihminen, eikä elämän katkaiseminen mun mielestä oikein ole, mutta joskus se on kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huono.
Pitää kuitenkin muistaa, että se abortoitu sikiö ei tajua mitä tapahtuu eikä näinollen tapahtuneesta mitenkään kärsi.

Jos vanhempi ei ole kykeneväinen huolehtimaan lapsesta, on mun mielestä parempi abortoida kuin antaa adoptioon.
Abortissa poistetaan elämä kokonaan eli ei ole mitään mahdollisuuksia millekään, mutta adoptiossa on suuret riskit tehdä tähän maailmaan uusi juureton ja siitä ehkä pahastikin kärsivä ihminen joka ei välttämättä olisi edes halunnut syntyä.

Varsinkin päihderiippuvaisten äitien kohdalla olen ehdottomasti sitä mieltä, että abortti eikä mitään adoptiota, sillä sikiö joutuu jo raskausaikana kärsimään kohtuuttomasti äitinsä edesottamuksista puhumattakaan millaiset lähtökohdat on elämälle jos jo syntyessään on vaurioitunut päihteistä.
Päihdeäitien sikiöiden pakkoabortointi olisi kuitenkin ihmisioikeuksien vastaista, niin kuin myös abortin kieltäminen.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
abortti on sellanen asia, että jokaisella on siihen hirveen vahvat mielipiteet puolesta tai vastaan. usein vastaan puhujat ja tuomitsijat ovat kovaäänisimpiä.en vain oikein ymmärrä miksi ?
on ok, ajatella, että omalla kohdalla abortti ei tulisi kyseeseen. mutta mitä on hyötyä siitä, että huutaa,ettei kenellekään se ole suotavaa. kuka ottaa sen vauvan, jota ei haluttu edes ? se abortin vastustajako ?
edelleen, suomessa tehdään 10 000 aborttia per vuosi. ja tuo on vasta suomen tilasto! miltei 30 päivässä siis.
mutta harvoin törmää missään (palstoilla) naisiin, jotka uskaltavat kertoa, että ovat sen tehneet. tavallaan se on minusta kyllä harmi, koska hiljaisuus edesauttaa aitä,että asia pysyy tabuna ja vastustajat saavat melkolailla asiasta mölytä - ilman,että heillä on ensikäden kosketusta kokoasiaan millään tasolla.

ja sit. mulle on tehty abortti. olin aikuinen, parisuhteessa, oli lapsi jo ennestään, oli koti ja työpaikka ja kaikki edellytykset. vain se HALU saada lapsi puuttui siinä vaiheessa. ja se riittää minusta !!!
päivääkään en ole katunut, en itkenyt tyynyn pieluksia tai muuta. mutta sekin on tabu. sitähän halutaan - vastustajat haluaa- , että ajateltaisi, että jos / kun abortin tekee, se olisi vain ja ainoastaan virhe ja vääryys.
 
"vieras"
ja sit. mulle on tehty abortti. olin aikuinen, parisuhteessa, oli lapsi jo ennestään, oli koti ja työpaikka ja kaikki edellytykset. vain se HALU saada lapsi puuttui siinä vaiheessa. ja se riittää minusta !!!
päivääkään en ole katunut, en itkenyt tyynyn pieluksia tai muuta. mutta sekin on tabu. sitähän halutaan - vastustajat haluaa- , että ajateltaisi, että jos / kun abortin tekee, se olisi vain ja ainoastaan virhe ja vääryys.
Ootko kuullut ehkäisystä? Vaikka tällä palstallahan kaikilla abortin tehneillä on ollut käytössä pillerit, kumi ja kierukka. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Katylina
"huh huh"
Ei ole tarpeeksi kovat rangaistukset. Ennemmin annan puoskarin abortoida ja naisen kuolevan verenvuotoon, kuin laillisen abortin. En välitä murhaajista, kuten olen jo sanonut varmaan miljoonassa saman aiheen ketjussa ja silti aina vaan vängätään.
On se upeeta kun toisessa ketjussa naurat muiden keskenmenoille. Ne eivät sitten ole arvokkaita ne sikiöt?
 
[QUOTE="vieras";25925303]Ootko kuullut ehkäisystä? Vaikka tällä palstallahan kaikilla abortin tehneillä on ollut käytössä pillerit, kumi ja kierukka. :D[/QUOTE]

kyllä, tuolloin multa oli liuskassa jäänyt pari pilleriä väliin - unohdus.
voi miten nautin tavallaan, miten kuvittelen sinut nyt siellä täysin mehuissasi tästä :D :D
 
Lunatic
ja sit. mulle on tehty abortti. olin aikuinen, parisuhteessa, oli lapsi jo ennestään, oli koti ja työpaikka ja kaikki edellytykset. vain se HALU saada lapsi puuttui siinä vaiheessa. ja se riittää minusta !!!
päivääkään en ole katunut, en itkenyt tyynyn pieluksia tai muuta. mutta sekin on tabu. sitähän halutaan - vastustajat haluaa- , että ajateltaisi, että jos / kun abortin tekee, se olisi vain ja ainoastaan virhe ja vääryys.
Juu, naisen pitäs katua ja kärsiä.
Totuus on että abortti on yleensä helpotus eikä suinkaan taakka.
 
Kepsis
jepajep, vastustetaanko samaan hengen vetoon kaikkea muutakin mistä löytyy karseita kuvia netistä ja jonkun pahvin kirjoittama vuodatus? Tulisi nimittäin aika pitkä lista asioista mitä vastustaa. Kaikki taivaan ja maan välillä mitä vaan on olemassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
"vieras"
kyllä, tuolloin multa oli liuskassa jäänyt pari pilleriä väliin - unohdus.
voi miten nautin tavallaan, miten kuvittelen sinut nyt siellä täysin mehuissasi tästä :D :D
Mistäs helvetistä kuvittelit että olen abortinvastustaja?
En todellakaan, abortti ei ole mikään ihana asia mutta joskus pakollinen paha. Ja joskus myös sille lapselle parhaaksi.

Sulla näyttää olevan joku ylimielinen asenne koko juttuun mikä on tosi ällöttävä ja antaa tunteettoman kuvan.
En minä ainakaan odota että viiltelisit ranteitas ja itkisit itsesi uneen, mutta tuollainen tunteettomuus on kamalaa. Abortti kuitenkin on vakava asia eikä mikään kiva leikki. "Unohdanpa pillerit niin pääsen senkin kokeen, KIVAA!!"

Joo en ymmärrä en.
 
"vieras"
Ei noi Katyliinat yms. vastustajat terveitä ole, mutta eipä tuo endien ja kamujensa hekumointi abortista sen terveempää ole.

Taidan olla liian selväjärkinen tähän ketjuun, kun aborttiin kiihkottomasti suhtaudun.
 
Ensinnäkin, ihmiset olisivat todennäköisesti huolellisempia ehkäisyn yms kanssa, jos abortti ei olisi vaihtoehto. Myös osa näistä nyt abortin tehneistä todennäköisesti lapsen syntyessä päättäisivät kasvattaa lapsen itse tai joku sukulainen haluaisi lapsen. Osan voisi laittaa suomessa adoptioon ja jatkossa adoptoida enemmän esim. Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, joissa abortti todennäköisesti olisi edelleen sallittua, jos Suomessa abortti-oikeus poistettaisiin.
Tuskin olisivat. Ja jos abortti ei olisi laillinen vaihtoehto, niitä tehtäisiin laittomasti, kuten nykyäänkin esim. monissa katolisissa maissa.
 
mielestäni en ole HEKUMOINUT aborttia.
enkä ole jättänyt mitään pillereitä sen takia väliin, että pääsisin sen "kokemaan". vau,mitä tulkintaa -sanoisinko.

pahoittelen vieras, joka ehkäisystä mulle kirjotit. ehkä mun vastaus oli vähän kipakka loppu osaltaan. anteeksi.

jollain tapaa vahvistuu se mielikuva mulle, että edelleenkäään ei saa sanoa, että abortti ei ollut maata kaatava juttu.
ja jos sanookin, on kylmä ihminen yms.
 
"vieras"
mielestäni en ole HEKUMOINUT aborttia.
enkä ole jättänyt mitään pillereitä sen takia väliin, että pääsisin sen "kokemaan". vau,mitä tulkintaa -sanoisinko.

pahoittelen vieras, joka ehkäisystä mulle kirjotit. ehkä mun vastaus oli vähän kipakka loppu osaltaan. anteeksi.

jollain tapaa vahvistuu se mielikuva mulle, että edelleenkäään ei saa sanoa, että abortti ei ollut maata kaatava juttu.
ja jos sanookin, on kylmä ihminen yms.
Että pahoittelet. Et siis käyttänyt ehkäsyä, siitä kun mainitsin niin vastaan tulee täysryöppy ihme sontaa ja oletuksia.
Ja noi hymiöt ja kielenkäyttö kyllä kertoo sun ajatusmaailman. Mistäköhän kukaan saa päähänsä että abortintekijät ovat kylmiä ihmisiä, mistä helvetistä voisi sen käsityksen saada? Mietis nyt vähän mitä näppikseltäs suollat ja millaisen kuvan abortin kokeneista annat.
 
[QUOTE="vieras";25925518]Että pahoittelet. Et siis käyttänyt ehkäsyä, siitä kun mainitsin niin vastaan tulee täysryöppy ihme sontaa ja oletuksia.
Ja noi hymiöt ja kielenkäyttö kyllä kertoo sun ajatusmaailman. Mistäköhän kukaan saa päähänsä että abortintekijät ovat kylmiä ihmisiä, mistä helvetistä voisi sen käsityksen saada? Mietis nyt vähän mitä näppikseltäs suollat ja millaisen kuvan abortin kokeneista annat.[/QUOTE]

mun viestissä ei ollut kaikki suoraan sinulle tarkoitettua...

ja kielenkäyttöni on mun mielestä kyllä mulla ihan asiallista :O
 
"Jenis"
Mulle on tehty abortti nuoruudessani. Kondomi petti, elämä oli muutenkin aika sekavaa, harkitsin ja punnitsin, päädyin aborttiin. En ole katunut päivääkään, mutta se ei tarkoita että HEKUMOIN ajatuksella tai jotenkin nautin kokemuksesta. Silloin myös päätin, että jos joskus vielä raskaaksi tulen - suunnitellusti tai muuten - lapsi saa syntyä.

Ja jeesustelijoille tiedoksi että sittemmin olen saanut 2 lasta ja sterilisaation, eli pyrkinyt osaltani varmistamaan ettei vahinkolaukauksia enää tule ja meidän perhe on tässä. Mikään ehkäisy nyt ei kuitenkaan 100% varma ole.
 
"vieras"
mun viestissä ei ollut kaikki suoraan sinulle tarkoitettua...

ja kielenkäyttöni on mun mielestä kyllä mulla ihan asiallista :O
"voi miten nautin tavallaan, miten kuvittelen sinut nyt siellä täysin mehuissasi tästä :D"

Onko asiallista? Antaako hyvän kuvan susta?

Ihan tosi, tämmösistä vastauksista noi Katyliinat saa vaan vettä myllyyn kuvitellessaan abortin tehneitä kylmiksi epäihmisiksi.

Minä toivoisin ihmisille järkeä päähän sen ehkäisyn kanssa, jotta abortit vähenisivät. Abortti ei ole mikään upea positiivinen asia, siinä riistetään elämän mahdollisuus.
Olen silti tyytyväinen että aborttimahdollisuus on, se on joskus kaikille osapuolille ehdottomasti paras asia. Eikä se sikiö siitä kärsi.
 
Minusta tämä perustelu oli järkyttävä:
Ymmärrän raiskauksen uhria ja hänen tuntemuksiaan. En kuitenkaan hyväksy ja kannata aborttia tällaisessakaan tapauksessa. Raiskauksen uhri voi synnyttää lapsen, jolle taattaisiin hyvä adoptio-koti. Tällaisessa tapauksessa olisi eettisesti oikein synnyttää lapsi ja jos ei voi raiskauksen jättämien traumojen takia itse pitää lasta, niin lapsen voisi luovuttaa adoptoitavaksi. On paljon aviopareja, jotka eivät voi saada biologisesti omia lapsia. Adoptio olisi kaikkein paras ratkaisu tällaisessa tapauksessa. Adoptio myös päättäisi pahan kierteen ja antaisi lapselle mahdollisuuden elämään ja lapsettomille pareille mahdollisuuden saada lapsen jota he kaipaavat ja jota he rakastaisivat yli kaiken.

Abortti abortointi raskaudenkeskeytys etiikka eettinen v

Eli naisen, joka on joutunut raiskatuksi pitäisi myös kärsiä 9 kk raskaana ja synnyttää lapsi, jotta joku muu saisi lapsen. Raskauteen ja synnytykseen liittyy myös riskejä eikä aina kaikki mene hyvin. Raiskatun pitäisi myös olla työpaikaltaan pois (jos siis on töissä) ja raskauden loppuvaiheessa ja synnytyksen jälkeen ja selittää se, ettei aio pitää lasta. Suurin osa ihmisistä ei nyky-Suomessa ymmärrä sitä, ettei nainen pidä lasta. Tai voisi raiskattu tietenkin kertoa, että hänet on raiskattu ja siksi ei pidä lasta. Mutta kuinka moni haluaisi levitellä erittäin yksityiskohtaisia yksityisasioitaan koko työpaikan tietoisuuteen? Kyllä on kova rangaistus raiskauksesta, johon nainen ei alunperinkään ollut syyllinen.

Abortin tekijöitä sanotaan itsekkäiksi, mutta se vasta on itsekästä vaatia raiskauksen uhria väkisin olemaan raskaana ja luovuttamaan vielä lapsi muille adoptoitavaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: waninka ja Tepadj
[QUOTE="vieras";25925566]"voi miten nautin tavallaan, miten kuvittelen sinut nyt siellä täysin mehuissasi tästä :D"

Onko asiallista? Antaako hyvän kuvan susta?

Ihan tosi, tämmösistä vastauksista noi Katyliinat saa vaan vettä myllyyn kuvitellessaan abortin tehneitä kylmiksi epäihmisiksi.

Minä toivoisin ihmisille järkeä päähän sen ehkäisyn kanssa, jotta abortit vähenisivät. Abortti ei ole mikään upea positiivinen asia, siinä riistetään elämän mahdollisuus.
Olen silti tyytyväinen että aborttimahdollisuus on, se on joskus kaikille osapuolille ehdottomasti paras asia. Eikä se sikiö siitä kärsi.[/QUOTE]

niin, taisin aiemmin jo sinulle sanoakin tuosta, että anteeksi. toki, palstallahan se ei paina mitään.
jos olet koskaan aiemmin osallstunut näihin aborttikeskusteluihin, se avautuisi sinulle ehkä ?en tiedä. palstavittuiluahan se oli puhtaimmillaan.

mä luulen, että Katyliinoille sun muille on ihan sama mitä täällä kirjoittaa abortin tehnyt tai tekemättä jättänyt. he ovat sitä mieltä mitä ovat.en oikeastaan jaksa harmistua siitä mitä he ajattelevat kapeakatseisuudessaan esim. minusta.
 

Yhteistyössä