Asteroidi törmää maahan 11 kk. päästä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "HUI"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Juuri tätä olin tulossa itsekin sanomaan.

Ja ihan oikeasti, hieman lähdekritiikkiä kiitos. Verkkomedia.org ei todellakaan ole luotettavinta lähdemateriaalia.

Onko esim. iltalehti mielestäsi sitten jotenkin uskottavampi? :O

No.. Iltalehden versio uutisesta tästä linkistä:

Tappaja-asteroidi uhkaa Maata
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012030415282361_ul.shtml

Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinto Nasan tietojen mukaan asteroidi 2012 DA14 on pyyhältämässä Maan ohi kosmisessa mittakaavassa todella läheltä, alle 27 000 kilometrin päästä.

Täpärä ohitus on herättänyt pelon törmäyksestä. Nasan asiantuntijan David Dunhamin mukaan törmäys on mahdollinen, mutta sen todennäköisyyttä täytyy vielä arvioida tarkemmin.

Kivenmurikka on 40-95 metriä läpimitaltaan, eli suunnilleen samaa kokoa kuin Siperiaan vuonna 1908 osunut asteroidi. Tunguskan räjähdyksenä tunnetussa tapahtumassa kaatui puita peräti 2 150 neliökilometrin alueelta. Pinta-ala on suunnilleen samaa luokkaa kuin Luxemburgin valtiolla.

Venäläisille yliopisto-opiskelijoille puhunut Dunham sanoi, että vaarallinen asteroidi voidaan yrittää hajottaa osiin. Erikoisempi ratkaisu olisi maalata asteroidi. Maalatun asteroidin kyky heijastaa auringonvaloa muuttuisi, mikä vaikuttaisi sen lämpötilaan ja pyörimisnopeuteen - ja suistaisi sen radaltaan. Menettely voisi kuitenkin tehdä asteroidista vielä vaarallisemman, kun se palaa seuraavan kerran Maan lähelle.

2012 DA14 -asteroidin suhteen juuri mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Kaikkiin operaatioihin vaadittaisiin avaruusalus, jonka rakentaminen kestää ainakin kaksi vuotta.

Vaikka asteroidi osuisikin Maahan, seuraukset voivat jäädä pieniksi. Se voi hajota saapuessaan ilmakehään, jolloin suurin osa sen massasta ei koskaan edes tavoita Maan pintaa.
 
Aion odottaa, että aiheesta uutisoi jokin aavistuksen verkkomediaa luotettavampi taho (kuten esim. Seiska...), ennen kuin pakkaan kamani ja muutan pommisuojaan nödekuorman kanssa.

Oletko pakannut jo? =)

Seiskan uutisointia varmaan on turha odottaa, mutta ehkä iltalehti on niistä kuitenkin luotettavampi?

Itse kyllä pidän verkkomediaa joissakin suhteissa luotettavampana kuin iltalehteä, mutta kaikkia medioita pitää osata lukea ja suodattaa kirjoittajan omat näkemykset pois. Joskus auttaa myös kun katsoo lähteen ja lukee alkuperäisen uutisen. Paras on tietenkin lukea uutiset useammasta eri lähteestä ja muodostaa omat näkemyksensä asioista.
 
[QUOTE="HUI";25801181]Oletko pakannut jo? =)

Seiskan uutisointia varmaan on turha odottaa, mutta ehkä iltalehti on niistä kuitenkin luotettavampi?

Itse kyllä pidän verkkomediaa joissakin suhteissa luotettavampana kuin iltalehteä, mutta kaikkia medioita pitää osata lukea ja suodattaa kirjoittajan omat näkemykset pois. Joskus auttaa myös kun katsoo lähteen ja lukee alkuperäisen uutisen. Paras on tietenkin lukea uutiset useammasta eri lähteestä ja muodostaa omat näkemyksensä asioista.[/QUOTE]

Tämän saarnan päätteeksi, oi hysterian lietsoja: kävitkö tuolla impact risk -sivuilla katsomassa, kuinka päätöntä tämä "uutisointi" aiheesta on?
 
[QUOTE="HUI";25801181]Oletko pakannut jo? =)

Seiskan uutisointia varmaan on turha odottaa, mutta ehkä iltalehti on niistä kuitenkin luotettavampi?
[/QUOTE]

Iltalehden lähteenä on venäläinen RT, jonka jutussa (joka muuten on ihan samaa huttua kuin muutkin) viitataan oikeastaan vain tuonne Nasan sivuille, josta MolliMeloonin ansiokas lainaus edellisellä sivulla.
En siis ihan vielä pakkaa :)
 
[QUOTE="HUI";25801227]:O Okei...

Voisitko kertoa että mikä media on uskottava mielestäsi?[/QUOTE]

Yleisesti ottaen kannattaa aina etsiytyä sinne tiedon alkulähteelle. Tässä tapauksessa siihen kelpaa tuo Nasa. Josta nähdään, mihin tämä uutinen perustuu.
 
[QUOTE="HUI";25801227]:O Okei...

Voisitko kertoa että mikä media on uskottava mielestäsi?[/QUOTE]

Esimerkiksi tässä tapauksessa:

2012 DA14 Impact Risk
JPL Small-Body Database Browser

Yleisesti ottaen:

HS.fi
BBC - Homepage
NY Times Advertisement
AJE - Al Jazeera English
yle.fi
Tietoviikko
CNN.com International - Breaking, World, Business, Sports, Entertainment and Video News
World business, finance and political news from the Financial Times– FT.com Europe
The Independent | News | UK and Worldwide News | Newspaper
Latest news, sport and comment from the Guardian | The Guardian

Noin niinkuin alkuunsa.

muoks. Oletusarvo on se, että jos maailmanloppuinen asteroidi olisi vajaan vuoden päästä kuoreen jytkähtämässä, niin joku noista kansainvälisesti suht arvostetuista julkaisuista saattaisi ehkä jossain sivuhuomautuksessa asiasta mainita. Luulisin ma.
 
Viimeksi muokattu:
Lisään vielä, että voihan maahan osua asteroidi. Koska sellaista sattuu toisinaan. Tämänhetkisten tietojen mukaan todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Ja SIKSI kritisoin tällaista uutisointia, jossa kauhuskenaariota toitotetaan lähes pomminvarmana kohtalona.
 
  • Tykkää
Reactions: Kissimi
Lisään vielä, että voihan maahan osua asteroidi. Koska sellaista sattuu toisinaan. Tämänhetkisten tietojen mukaan todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Ja SIKSI kritisoin tällaista uutisointia, jossa kauhuskenaariota toitotetaan lähes pomminvarmana kohtalona.

Maan ilmakehään osuu jatkuvasti kaikenlaisia pikkukappaleita. Isompia harvemmin, mutta sitäkin sattuu. Oikeaa tuhoa aiheuttavia - lottovoiton luokkaa.

Tämänkin kohutuhopallon tuhoisuus (JOS ylipäänsä osuu, JOS ei hajoa säpäleiksi ilmakehässä, JOSJOSJOS...) on edelleen nolla (0) torinon asteikolla. Joka muuten on 0-10, kympin ollessa pahin tuho. Hui kamala, pakatkaa hysteerisinä kapsäkinne ja tilatkaa kuljetus kuuhun!
 
  • Tykkää
Reactions: Kissimi
Viimeisten laskelmien mukaan asteroidi ei ohita maapalloa,vaan osuu maahan.Osuma kohta on laskettu olevan melko tarkkaan keskisuomen kohdilla.Olisin toivonut sen olevan eteläsuomessa,mutta niinpä ei kuitenkaan tule käymään.Asun keskisuomessa itse.
 
[QUOTE="Urkki";27461016]Viimeisten laskelmien mukaan asteroidi ei ohita maapalloa,vaan osuu maahan.Osuma kohta on laskettu olevan melko tarkkaan keskisuomen kohdilla.Olisin toivonut sen olevan eteläsuomessa,mutta niinpä ei kuitenkaan tule käymään.Asun keskisuomessa itse.[/QUOTE]

Mystiselle vesitornin romahtamiselle Jyväskylässä löytyi nyt selitys!
 
Maan ilmakehään osuu jatkuvasti kaikenlaisia pikkukappaleita. Isompia harvemmin, mutta sitäkin sattuu. Oikeaa tuhoa aiheuttavia - lottovoiton luokkaa.

Tämänkin kohutuhopallon tuhoisuus (JOS ylipäänsä osuu, JOS ei hajoa säpäleiksi ilmakehässä, JOSJOSJOS...) on edelleen nolla (0) torinon asteikolla. Joka muuten on 0-10, kympin ollessa pahin tuho. Hui kamala, pakatkaa hysteerisinä kapsäkinne ja tilatkaa kuljetus kuuhun!

Joka viikko onnetar suosii lottoajia...
 

Similar threads

O
Viestiä
6
Luettu
2K
A

Yhteistyössä