teinkö oikein?

Lähdin 3,5 vuotiaan tytön kanssa kauppaan, ja hän näki siellä leluponin, ja joo en ymmärrä miks johonkin pikku k-kauppaan laitetaan leluja myyntiin... lapsi sitten vänkkäsi koko kaupassaoloajan, että haluaa sen ponin, ja minä selitin monesti ja eri syihin vedoten miksi sitä lelua ei nyt osteta (on arki, sait viime viikolla uuden lelun, ei ole synttärit jne)
kassalla halusi viedä lelun pois, mutta ei halunnutkaan lähteä kaupasta, ja koko kotimatkan hän huusi että haluaa sinne kauppaan takas ostamaan sen lelun. siis huhhuh. mä en ite vähästä häpeile jos lapsi meuhkaa ja itkee ja karjuu jos haluaa jotain, mutta jän vaan miettimään, että olinko liian ankara?
omasta mielestäni en, vaan koin, että toimin johdonmukaisesti. Tarkoituksena oli käydä pikasesti ostamassa perusruokatarvikkeita työpäivän jälkeen.

onks kellään muulla vastaavaa koskaan käynyt? en ehkä enää ota tuota 3,5-vuotiasta kauppaan mukaan..

 

Musta toimit aivan oikein.

 

Noinhan siinä kuuluukin toimia. Ei kaikkea voi saada, ei voi vaikka olis 3,5-vuotias Harmi juttu tytölle ja harmitta hetken, mutta mieti paljonko harmittaisi myöhemmin, kun on jostain oikeasti isommista asioista kyse ja tulee pettymys, jos aina olisi saanut sen mitä on keksinyt pyytää.

 

Miksi ajattelet olleesi liian ankara?? Mielestäni toimit ihan oikein. Itse olisin jaksanut selittää lapselle ehkä maksimissaan pari kertaa miksi lelua ei osteta ja sitten jatkanut ostoksia ihan tyynest lapsen vinkumisesta huolimattai. Myöskään sitä lelua ei olisi hyllystä otettu ollenkaan.

 

Niin ja lisään vielä, että meillä tasan 3-vuotias ja joka päivä tulee iso vääntö jostain asiasta. Tänään huudettiin neuvolassa, kun olisi pitänyt jäädä koko päiväksi leikkihuoneeseen leikkimään.

 

Vanhempien yksi tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä ja auttaa selvitymään niiden tuomista tunteista. Teit aivan oikein!

 

Ihan oikein toimit, paitsi jos annoit lapsen kantaa ponia mukanaan ostosreissun ajan (mun mielestä niitä ei lääpitä, ellei olla ostamassa).

 

Ihan oikein toimit, paitsi jos annoit lapsen kantaa ponia mukanaan ostosreissun ajan (mun mielestä niitä ei lääpitä, ellei olla ostamassa).

Täysin samaa mieltä.

 

Mäkään en tajua, missä kohtaa ankaruutta muka oli. Toki asia on eri, jos ankaruutena pitää sitä, ettei suostu lapsen jokaiseen ehdotukseen... Mä en jäisi jankkaamaan samaa asiaa minuuttitolkulla, koska silloin lapsi ehtii kerätä hyvät kierrokset raivaria varten. Sanon mielummin kerran, että nyt ei osteta lelua, koska ollaan hakemassa ruokaa eikä leikkikaluja. Sen jälkeen harhautan lapsen ajatukset muualle pyytämällä hakemaan juustoa tai auttamaan jogurtin valinnassa.

 

Ihan oikein teit

Mun äiti kertoo aina kuinka olin kerran muksuna halunnut jäätelöä, olin roikkunut jäätelöaltaassa niin et pää altaassa ja jalat heilu ilmassa Äite oli sit vaan tyynesti lähtenyt pihalle (oli tuttu lähikauppa), mä sit hetken päästä perässä. Kuulemma oli koko kylä raikunut kun oltiin kotiin kävelty kun vähän osoitin mieltäni. Mut enpä kuulemma enää kinunnut sen jälkeen

 

[quote="ccc";25717625]vanhempien yksi tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä ja auttaa selvitymään niiden tuomista tunteista. Teit aivan oikein![/quote]

juuri näin ihanaa lukea tälläinen asiallinen ja oikeaoppinen mielipide

peukku sulle

 

olisko sitten niinkin, että jos ankaruutta ei ole se, että aina ei osteta jotain mitä lapsi haluaa, niin se sitten jo onkin jos koskaan ei edes haluta ostaa. ja sitten jokaisen pitäisi löytää oma kohtuutensa sieltä välistä.

kun olisi hyvä tehdä ero senkin välille, että mitä vain hetken hinkuu ja haluaako jotain syvemminkin. kuitenkin ihmiset kertovat vaikuttavimpina lapsuuskokemuksina semmoisia, kun ovat jotain ihan hirmuisesti halunneet ja sitten saaneet sen. usein kai silti jutun hohto tulee siitä, että sen esineen on saanut myöhemmin. vaikea on mitenkään muuten niin selkeästi osoittaa lapselle, että hyväksyy ja arvostaa vaikka ei suostukaan joka pyyntöön?

mitäs jos ostaisit sen hepan myöhemmin?

 

Mäkään en tajua, missä kohtaa ankaruutta muka oli. Toki asia on eri, jos ankaruutena pitää sitä, ettei suostu lapsen jokaiseen ehdotukseen... Mä en jäisi jankkaamaan samaa asiaa minuuttitolkulla, koska silloin lapsi ehtii kerätä hyvät kierrokset raivaria varten. Sanon mielummin kerran, että nyt ei osteta lelua, koska ollaan hakemassa ruokaa eikä leikkikaluja. Sen jälkeen harhautan lapsen ajatukset muualle pyytämällä hakemaan juustoa tai auttamaan jogurtin valinnassa.

Juurikin näin.
Kerran sanotaan asiasta (kyllä lapsi sen muistaa, mitä sanoit), sen jälkeen siitä ei enää keskustella. Jos lapsi kinuaa, niin on niin kuin ei kuulisikaan tai kiinnittää huomion muualle.
Ja tosiaan hyllystä otetaan vain se mitä ostetaan ja aiotaan maksaa.

Eli mielestäni toimit ap ihan oikein, olisit voinut olla mielestäni tiukempikin. Tottakai sitä mielellään näkisi lapsensa iloisena, mutta ostamalla kaiken mitä lapsi haluaa tai antamalla periksi aikaisemmasta kiellosta huolimatta tekee vain karhunpalveluksen lapselle ja varsinkin itselleen.

 

Minusta ennemmin ole pilalle hemmotellut. Meillä ei kumpikaan tuossa iässä osannut pyytää mitään. Ei tullut mieleenkään että sieltä voisi leluja noin vaan ostaa.
Ja tuo juttu että raahasi siellä kassalle saakka sitä lelua. Aika hämmentävää pennulle.

 

Nyt kun mä asiaa tarkemmin mietin, niin mun mielestä on jopa todella lepsua meininkiä jos kuuntelee lapsen kinuamista koko kauppareissun, selittää sen seitsemän kertaa eri syin ja sanankääntein miksi lelua ei osteta, ja antaa lapsen vieläpä kantaa lelua mukanaan ostoskierroksen ajan.

Meillä homma meni yleensä niin, että lapsi pyytää, sanon ei ja selitän miksi, ja jos lapsi kysyy toisen kerran niin sanon että "minähän sanoin jo ei". Ei sen enempää selitystä, saati että niitä leluja mukana kannettaisiin - niiden paikka on hyllyssä jos niitä ei olla ostamassa.

Eli jos ap oli liian ankara, niin minä oon suorastaan supernatsi.

 

[QUOTE="Ccc";25717625]Vanhempien yksi tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä ja auttaa selvitymään niiden tuomista tunteista. Teit aivan oikein![/QUOTE]

No jaa... ei niitä tarvitse ehkä erikseen tuottaa, eikä ainakaan tarvinne mainostaa lapselle, että minun pitää tuottaa sinulle pettymyksiä, niinkuin minun äitini teki. Enpä välttynyt ajatukselta, että äitini taitaa olla itsekeskeinen paskiainen, ja onhan se ajatus osoittautunut sittemmin todeksi...

Kyllä se maailma järjestää niitä pettymyksiä pitkin päivää, mielestäni vanhemman tehtävä on olla estämättä niitä pettymyksiä tapahtumasta väärässä kohtaa. Eikä pidä estää niitäkään pettymyksiä, jotka syntyvät siitä että vanhemmat eivät ole lapsen orjia tai palvelijoita.

Mutta se on kovan luokan pettymys, jos tuntuu että vanhemman tarve olla oikeassa ja johdonmukainen on syvempi kuin halu tehdä koskaan lapselle mieliksi. Ei ole kivaa kasvaa fanaatikon lapsena. Keskitie on usein hyvä paikka kulkea...

 

[QUOTE="jaahas";25717797]Minusta ennemmin ole pilalle hemmotellut. Meillä ei kumpikaan tuossa iässä osannut pyytää mitään. Ei tullut mieleenkään että sieltä voisi leluja noin vaan ostaa.
Ja tuo juttu että raahasi siellä kassalle saakka sitä lelua. Aika hämmentävää pennulle.[/QUOTE]

Minusta taas outoa jos ?apsi ei edes tajua että kaupasta voi pyytää lelua kun sellasia sielä on. On munkin tenava käyny läpi tuon kasvatuksen eikä oo todellakaan hemmoteltu. Muakaan ei oo lellitty ja aattlee, mäkin osasin kakarana haluta kaupasta leluja.

 

Minusta taas outoa jos ?apsi ei edes tajua että kaupasta voi pyytää lelua kun sellasia sielä on. On munkin tenava käyny läpi tuon kasvatuksen eikä oo todellakaan hemmoteltu. Muakaan ei oo lellitty ja aattlee, mäkin osasin kakarana haluta kaupasta leluja.

No ajattele, mun lapsille oli tuossa iässä itsestään selvää että leluja voi saada vaan synttärinä tai jouluna. Että niitä ei noin vaan osteta. Eivät koskaan pyytäneet edes.

 

[QUOTE="jaahas";25717887]No ajattele, mun lapsille oli tuossa iässä itsestään selvää että leluja voi saada vaan synttärinä tai jouluna. Että niitä ei noin vaan osteta. Eivät koskaan pyytäneet edes.[/QUOTE]
Me muut ehkä ostetaan lapsillemme leluja joskus muutenkin, ja siksi he osaavat niitä pyytää - olematta siltikään pilalle hemmoteltuja. Pilalle hemmottelun ja asketismin väliin kun mahtuu vaikka miten paljon liikkumatilaa. Henk.koht. en ole koskaan ymmärtänyt tiukkoja periaatteita sen suhteen, että leluja saa vain synttärinä tai jouluna, ja karkkia vain kun on karkkipäivä.

Väärässähän sun lapset sitäpaitsi oli - leluja VOI saada muutenkin kuin jouluna tai synttäreinä vaan...

 

Noin pienelle meillä mennään erikseen ostamaan sitä lelua. KOSKAAN ei kauppareissuilta lähde mitään kitinällä mukaan. Jos lapsi löytää jotain mieleistä sanon, että toivo synttäri/joululahjaksi, jotain pientä voivat saada reippauspalkinnoksi esimerkiksi hammaslääkärikäynnin jälkeen tmv. Mutta se siis ostetaan erikseen.

Ja jos joku toive säilyy, niin se jossain vaiheessa hankitaan, mutta ei ne ole niitä kaupassa huomattuja yleensä vaan ihan muita pidempään mietittyjä oikeadti tarvittavia asioita. Mun mielestä tuohon liittyy semmoinen mielihyväostelu ja heräteostostelu, joka ei ole kyllä fiksua...

Isommilla 7- ja 9-vuotiaat meillä on omat rahat (saavat viikkorahaa siivouksesta). Jos haluavat jotain niin voivat omillaan ostaa, harvoin ostavat, yleensä säästävät.

 

Noin pienelle meillä mennään erikseen ostamaan sitä lelua. KOSKAAN ei kauppareissuilta lähde mitään kitinällä mukaan. Jos lapsi löytää jotain mieleistä sanon, että toivo synttäri/joululahjaksi, jotain pientä voivat saada reippauspalkinnoksi esimerkiksi hammaslääkärikäynnin jälkeen tmv. Mutta se siis ostetaan erikseen.

Niin just. Mä en halua sahata omaa oksaani näyttämällä lapselle, että leluja voi hetken mielijohteesta haluta ja saada tavallisella maidonhakureissulla. Asioita voi toivoa, mutta usein ostan lelun salaa odottamaan jotain erityistä päivää. Mun lapseni eivät tähän päivään mennessä ole vinkuneet tai marisseet leluhyllyllä haluavansa jotain, vaan ovat tyytyneet katselemaan ja ilmoittamaan, että tuon minä toivon synttärilahjaksi. Tietävät, että toiveita voi esittää ja ne usein kuullaan, mutta että on turha heittäytyä itkemään kaupan lattialle karjuen "mä haluun edes jotain!" kuten eräskin napero taannoin.

 

Niin just. Mä en halua sahata omaa oksaani näyttämällä lapselle, että leluja voi hetken mielijohteesta haluta ja saada tavallisella maidonhakureissulla.
Mun lapseni eivät tähän päivään mennessä ole vinkuneet tai marisseet leluhyllyllä haluavansa jotain, vaan ovat tyytyneet katselemaan ja ilmoittamaan, että tuon minä toivon synttärilahjaksi. Tietävät, että toiveita voi esittää ja ne usein kuullaan, mutta että on turha heittäytyä itkemään kaupan lattialle karjuen "mä haluun edes jotain!" kuten eräskin napero taannoin.

Meillä taas on pienestä pitäen ostettu lapsille leluja ja karkkia ihan ex tempore kauppareissuilla, mutta mitään varsinaista rutinaa saati sitten "mä haluu-uuu-uuun!"- huutoa tai itkupotkuraivareita ei ole ollut. Ja tuskin tuleekaan kun nuo on jo 8 v ja 6 v

Joskus ovat kysyneet että äiti, saisinko tällaisen tai että ostettaisiinko karkkia. Hurjimpina hetkinään jopa kysyneet että miksi ei, kun vastaus on ollut ei. Siinäpä se. Voi olla että siksi eivät kinua tai rääkyile, kun ovat aina saaneet tarpeeksi ilman sitäkin

 

Niin just. Mä en halua sahata omaa oksaani näyttämällä lapselle, että leluja voi hetken mielijohteesta haluta ja saada tavallisella maidonhakureissulla. Asioita voi toivoa, mutta usein ostan lelun salaa odottamaan jotain erityistä päivää. Mun lapseni eivät tähän päivään mennessä ole vinkuneet tai marisseet leluhyllyllä haluavansa jotain, vaan ovat tyytyneet katselemaan ja ilmoittamaan, että tuon minä toivon synttärilahjaksi. Tietävät, että toiveita voi esittää ja ne usein kuullaan, mutta että on turha heittäytyä itkemään kaupan lattialle karjuen "mä haluun edes jotain!" kuten eräskin napero taannoin.

Kas, minä olen kyllä joskus ostanut lapsilleni lelun ihan maidonhakureissullakin, hetken mielijohteesta. Siltikään en ole mielestäni mitenkään sahannut omaa oksaani, lapset eivät huuda ja marise kaupassa. He ymmärtävät että jos minä sanon ei, niin se on sitten ei ja siinä ei marinat auta.

 

oikein toimit, PAITSI sitä ponia ei ois pitäny sinne ostoskoriin laittaa missään vaiheessa!

 

Meillä taas on pienestä pitäen ostettu lapsille leluja ja karkkia ihan ex tempore kauppareissuilla, mutta mitään varsinaista rutinaa saati sitten "mä haluu-uuu-uuun!"- huutoa tai itkupotkuraivareita ei ole ollut. Ja tuskin tuleekaan kun nuo on jo 8 v ja 6 v

Joskus ovat kysyneet että äiti, saisinko tällaisen tai että ostettaisiinko karkkia. Hurjimpina hetkinään jopa kysyneet että miksi ei, kun vastaus on ollut ei. Siinäpä se. Voi olla että siksi eivät kinua tai rääkyile, kun ovat aina saaneet tarpeeksi ilman sitäkin

Jotenkin arvasin, että sä saatat kirjoittaa samansuuntaisesti kuin minäkin. :xmas: Mutta siis joo, itse haluan senkin opettaa lapsilleni, että joskus asioita voi ostaa hetken mielijohteestakin, kuitenkin tietenkin miettien ja harkiten mihin ja miksi asiaa oikeasti tarvitaan ja onko siihen sillä hetkellä rahaa. Haluan näin opettaa myös vastuullista kuluttamista, meidän perheen ajatusmaailmaan ei ihan sekään sovi, että kaikki lasten tavarat ostetaan lapsille salaa jonnekin kaappiin, josta ne sitten ikään kuin taikaiskusta ilmestyy.