Mitä sulle tapahtuu kun lapset muuttaa pois?

[FreeFall]

Kattelin telkusta ohjelmaa isästä, jonka tytär oli muuttamassa pois kotoa ja se oli isälle tosi kova paikka.

Mitä luulet että sulle tapahtuu kun viimeinenkin lapsista muuttaa pois? Onko kovakin muutos, vai jatkuuko elämä lähes samana? Kuinka parisuhde muuttuu vai muuttuuko?

Oletko muuten ns. säilyttänyt oman elämän lapsien ohella vai laittanut sen taka-alalle ja omistautunut enimmäkseen perheelle?

 

[Eevee]

Olen omistautunut vain perheelle ja se on ollut iso virhe.

Yhteys mieheen kadonnut, tahdon olla taas nainen enkä vain äiti. Lapset jo koululaisia ja ilman lapsia ei osata edes olla miehen kanssa.

 

[Lex]

Oma elämä on ja säilyy, mutta toivottavasti säilyisi myös läheiset välit lapsiin heidän aikuistuttuaan.

 

["vieras"]

Jaa'a vaikeahan tuota on sanoa, kun ei ole vielä edes miestä eikä lasta. Toivon tietenkin, että lasten muutettua kotoa pois kotona olisi kuitenkin mies ja yhteiselo sujuisi mallikkaasti.

 

[Rollolainen]

mä odotan sitä päivää... muutetaan miehn kans yksioöön ja nautitaan vaan kahdestaan olosta. Ja lellitään sit lastenlapsi, niitä meillä luultavasti on kun pienimmät muuttaa pois

 

[en tiedä]

En tiedä mitä tapahtuu. Siihen on vielä niin pitkä aika, vähintään 10 vuotta kun esikoinen lähtee, kuopuksella vielä pitempi aika. Mutta parisuhteesta pyritään pitään huolta, jotta ei se ainakaan siihen kaadu, että oltaisiin outoja toiselle. Mutta meillä on miehen kans niin erilaiset haaveet tuosta ajasta, että en tiedä, josko siihen sit kaatuu. Itse haaveilen muuttavani ulkomaille tai ainakin kaupunkiin.

 

[dw]

Olen omistautunut vain perheelle ja se on ollut iso virhe.

Yhteys mieheen kadonnut, tahdon olla taas nainen enkä vain äiti. Lapset jo koululaisia ja ilman lapsia ei osata edes olla miehen kanssa.

peesi

 

["vieras"]

Esikoisen pois muutto otti aika koville, oli pitkään kova ikävä. Keskimmäisen kohdalla oli jo helpompaa. Sitten kun tuo viimeinenkin lähtee, on varmasti tosi haikea olo. Omia harrastuksia pitää olla ja miehen kanssa on tehty kaksin lomareissuja silloin tällöin. Lasten ollessa pieniä elämä pyöri kyllä lasten ympärillä (minun elämäni, mies teki paljon töitä) mutta kun lapset ovat kasvaneet, olen onneksi löytänyt omaakin elämää.

 

[-------]

Mä toisaalta odotan sitä päivää, vaikka tykkäänkin kovasti tästä vaiheestakin kun lapset on kotona.
Sitten kun on "tupa tyhjä" saamme miehen kanssa tehdä mitä kulloinkin itseä miellyttää... ja tuskin meillä enää siinä vaiheessa kahta kertaa laitetaan lämmintä ateriaa päivässä ym.
Voihan se väliin olla vähän köpöttelyä, mutta ihana saada sitten lapset välillä kotiin, äidin passattavaksi
Meillä tämä aika taitaa olla vielä hieman kuitenkin kaukana, nuorin on 4vuotias

 

["vieras"]

mä odotan sitä päivää... muutetaan miehn kans yksioöön ja nautitaan vaan kahdestaan olosta. Ja lellitään sit lastenlapsi, niitä meillä luultavasti on kun pienimmät muuttaa pois

mites, kun lapset tulee käymään perheineen ja lapsineen miten sopivat yksiöön?

 

[Lex]

Olen omistautunut vain perheelle ja se on ollut iso virhe.

Yhteys mieheen kadonnut, tahdon olla taas nainen enkä vain äiti. Lapset jo koululaisia ja ilman lapsia ei osata edes olla miehen kanssa.

Mulla on taas sellainen tunne, että mies on lakannut olemasta mies.
Minua kyllä kiinnostaa kaikki niin kuin ennenkin, mutta mieheni taas... no tuntuu ettei hänellä ole enää intressejä mihinkään.
Ilman lapsia emme taatusti olisi enää yhdessä.

 

[FreeFall]

Minua kyllä kiinnostaa kaikki niin kuin ennenkin, mutta mieheni taas... no tuntuu ettei hänellä ole enää intressejä mihinkään.
Ilman lapsia emme taatusti olisi enää yhdessä.

Onko lapset tarpeeksi painava syy laittaa oma onnellisuus odottamaan vuosikausiksi? Siis ihan yleisellä tasolla kysyn, kuinka paljon lasten eteen tulisi uhrata omasta elämästä?

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Kaukainen ajatus kun oma lapsi on vielä pieni. Mutta eikö siihen omaan aikaan jo totu ennen sitä lapsen muuttoakin? Kyllähän nuori jo on paljon kavereilla, ehkä öitäkin poissa jne. eli ei niin riippuvainen vanhemmista enää. Ja vanhemmilla on aikaa ja mahdollista olla kaksinkin, eikö? Onko se nuoren pois muutto kuitenkin hirveän radikaali muutos?

 

[Anatolia]

Silloin mä olen vapaa!

Lähden varmaan Suomesta pois, jos mahdollista, ja jos ylipäätään ollaan enää täällä silloin.

 

[BootyPeppi]

Esikoinen on muuttanut ja viimeinen ei muuta ihan heti Mutta itse meinaan kyllä maata Haifan rannalla kun viimeinen lähtee omille teilleen. Makaan aamusta iltaan....

 

[Kerpele]

Hmm.. No en mä voi sitä tietää

Ja sinne on vielä niin pitkä matka että turhaan mietiskellä.. Ehkä me sitten ollaan jo alotettu sen kivitalon rakentaminen Tai sitten rempataan vielä tätä

 

[Blue]

Me odotetaan jo kieli pitkällä miehen kanssa sitä että ipanat muuttaisivat pois. Koko ajan lasten kasvaessa laajenee miehen kanssa kahden tehtävät hommat, joille voi sitten omistautua kokonaan kun viimeinenkin on pesästä lentänyt.

 

["vieras"]

No sitten meillä on miehen kanssa aikaa . Voidaan matkustella enemmän. Odotellaan lapsia ja toivon mukaan myös lapsenlapsia kylästelemään. Mies tekee musiikkiaan ja minä saan lopultakin enemmän aikaa omille harrastuksilleni.

Ehkä muutamme Suomeen - tai ostamme sieltä pikkuasunnon, jossa voimme käydä aina halutessamme.

 

[Lex]

Onko lapset tarpeeksi painava syy laittaa oma onnellisuus odottamaan vuosikausiksi? Siis ihan yleisellä tasolla kysyn, kuinka paljon lasten eteen tulisi uhrata omasta elämästä?

Voi kun tätä minä olen miettinyt =)
Meillä on kaikki ns. perusasiat kunnossa, arki toimii ja lapset ovat tyytyväisiä.
Ei ole tällä hetkellä mitään riittävän "painavaa" syytä laittaa pillejä pussiin, vaikka se tasaisesti mielessä pyöriikin. Enkä ole onneton, pikemminkin turhautunut.

Pidän kuitenkin mahdollisena, että jos meno ei muutu niin tilanne laukeaa jossain vaiheessa esim. toiseen ihastumisen kautta.

Minä en kuitenkaan halua juuttua neljän seinän sisään möllöttämään, vaikka mieheni niin tekeekin.

 

["minttu"]

Olen säilyttänyt "oman elämäni" lapsen syntymän jälkeen. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että olen pitänyt kiinni tärkeimmästä intohimostani & harrastuksestani eli urheilusta. Treenaan monta kertaa viikossa, mutta järjestän treenaamisen niin, että se vie mahdollisimman vähän aikaa yhdessäolosta lapsen kanssa.

En osaa vielä ajatella, millaista elämä on sitten, kun lapsi muuttaa pois kotoa. Hän on nyt 3v., joten eipä se muutto vielä aikoihin ole ajankohtainenkaan Mutta uskoisin eläväni suht samaan malliin silloinkin kuin nyt, mikäli vain terveyttä riittää.

 

[Chala]

Sitten on tuota huoletonta omaa aikaa huomattavasti enemmän Ihan positiivisena juttuna näen sen että joskus lapset itsenäistyvät ja muuttavat omiin koteihinsa. Ihan tarpeeksi pitkä aika siihenkin..

Laitoin aluksi oman elämän täysin jäihin lasten takia ja se kostautui todella monella tavalla.. Nyt kun rippeitä on keräilty jonkun aikaa ja päätöksiä tehty, tuntuu tulevaisuus ja kaikki siihen liittyvä erittäin hyvältä. Samoin se että lapset vielä vuosia pyörivät tuossa huolehdittavana, kuten myös sitten se että joskus muuttavat poiskin

 

["mie"]

Minun vanhin lapseni muuttaa TÄNÄÄN omaan kotiin. Tuohon 5 km päähän. Toisaalta olen tottunut, ettei hän aina tässä olekaan, kun on välillä ollut isänsä luona ja pitkään oli viikko/viikko systeemi meillä. Keskimmmäinen lapsi asuu vielä kotona/isänsä luona, eli molemmissa on. Tämä nuorimmainen sitten, joka on nykyisen mieheni kanssa, saattaa olla pitkäänkin kotona, on erityislapsi. Katsotaan nyt miten kehitys etenee, voiko hän joskus huolehtia itsestään. Pieni hän vielä on 5,5 vuotias.

 

[Squawe]

Mun eka ajatus oli, että sit mä olen vapaa. No eihän tuo tietysti pidä paikkaansa. Mun kaikki lapset on poikia, joten eiköhän joku jää peräkamarin pojaksi ja asumaan kanssani hamaan loppuun asti. Joka tapauksessa tuo aika, että lapset olisivat sen ikäisiä, että muuttavat kotoa on vielä vuosien päässä ja ajatus vielä suurenevasta lapsiluvustakin on vielä omassa päässäni

 

[Keittiönoita]

Esikoisen muutosta tulee nyt 5 vuotta ja suurin muutos lienee ollut se, että mulla on enemmän aikaa tehdä mitä halua. Kuopus on nyt 20 v ja varmaan muutaman vuoden sisällä tuosta omilleen lähtee. Me eletään kuopuksen kanssa jo nytkin kuin kämppikset eikä kuten äiti ja lapsi, joten en usko elämäni merkittävästi muuttuvan kuopuksen lähdönkään jälkeen. Suurin muutos on varmaan se, että laitan sen jälkeen ruokaa vain silloin, kun joku tulee kylään.

 

["jaa"]

Kolme jo vuosien saatossa muuttanut omilleen. Muutaman vuoden päästä varmaan kuopuskin.
Olen yrittänyt kasvattaa lapseni niin, että luottavaisin mielin voinut maailmalle heidät laittaa. Työni yhteishuoltajuudessa olen valinnut:illat ja viikonloput vapaata, vaikka siinä rahallisesti häviää, mutta kaikkea ei voi rahassa mitata.
Parisuhdetta ei ole ollut eroni jälkeen, kavereita vain. Kuopuksen muutettua voi sekin asia muuttua tai sitten ei. Ketäs tähän haluisi häiritsemään rauhaansa.
Vapaaehtoistyötä nuorten parissa täkäläisessä "Saappaassa" olen vakavasti harkinnut. Yksi tuttu on siellä ja hyviä kokemuksia. Ei vain omien lasten aikaan ole viitsinyt ja joutanut lähteä. Näin yökyöpelinä se sopisi minulle oikein hyvin ja lapsista ja nuorista pidän, työnikin heidän kanssaan.
Viimeisen lapsen lähtö voi tietenkin olla eria sia, kuin muuten yksinolo. Ei ole ketään odottaa syömään, iltapapalle ja nukkumaan. Lasten on kuitenkin kasvaa erilleen ja pärjätä eli eiköhän siihen sopeudu ja opi. Harrastuksia ehkä lisättävä tai jotain. Yksin kyllä niin hyvin viihdyn, mutta rajansa kait silläkin ja käyväthän nämä aikuiset lapsetkin perheineen luonani ja lapsenvahtinakin saa väliin olla. Mikäs sen ihanampaa?