Kuulostaa Steinerilta enemmän tuollainen tarha.En ikimaailmassa. Kävin itse, ja jouduin (kuten osa muistakin lapsista) tekemään kamalasti töitä kuroakseni muita taidoissa kiinni. Olin siis montessori pk:ssa ja koulussa. Tehtiin mitä huvitti, ainakin mitä pidemmälle vuotta mentiin. En siis ikinä laittaisi!!
Näin mun vanhemmat luulivat. Montessorissa tehtiin sitä, mikä itseä huvitti. Sai puuhastella kiinnostavia muita tehtäviä. Tykkäsin palapeleistä ja arvoituksista. Kouluaineissa jäin pahasti jälkeen. Tämä Montsu toimii edelleen jossa olin.Kuulostaa Steinerilta enemmän tuollainen tarha.
Montessorissa opetetaan ja korostetaan opettelua, ja pidetään kohtuullisen hyvin kuriakin, mm juuri metelöinnin suhteen. Oma tytär oli Montessorissa, ja esim matematiikka taidot olivat sitten ala-asteella kertaluokkia paremmat kuin tavallisessa tarhassa olleilla.
Tytär "joutui" tarhaan oikeastaan sattumalta, kun aleelle jonne muutimme tuli uusi päiväkoti ja haimme sinne ihan siksi kun se oli lähin paikka.
Alussa oli vähän ennekkoluuloja, kun ainoa erityispäiväkoti mistä itsellä oli kunnolla enemmän tietoa oli Steiner, joka on ihan vihoviimeinen paikka johon lapsiani laittaisin. Lopulta olimme todella tytyväisiä.
Tässä taas varmaan on eroa paikkojen välillä. Meidän poika on montsassa ja siellä kyllä pyritään ohjaamaan lapsia tietoisesti aina eri tehtävien pariin, jotta oppi olisi monipuolista.Näin mun vanhemmat luulivat. Montessorissa tehtiin sitä, mikä itseä huvitti. Sai puuhastella kiinnostavia muita tehtäviä. Tykkäsin palapeleistä ja arvoituksista. Kouluaineissa jäin pahasti jälkeen. Tämä Montsu toimii edelleen jossa olin.