Alkuperäinen kirjoittaja näin!;25564685:
No eipä välttämättä. Kyllä mulla näillä teidän kriteereillä olisi pitänyt olla jo montakin masennusta, sen verran kakkaa on elämä iskenyt niskaan. Pelkästään jo useamman perheenjäsenen kuolema samana vuonna on semmonen juttu, ettei sitä tiedä kokematta mitä se oikeasti on. Mutta asenteella niistä selviää, jos jää petiin pötkölleen ja alkaa ruikuttaa, niin kyllä sieltä hankala on nousta ylös. Saahan siinä sääliäkin enemmän osakseen.
Nokka kohti tuulta ja leuka tanassa, kaikesta selviää. Aikuisen ihmisen KUULUU selvitä vastoinkäymisistä. Kukaan ei koskaan ole luvannut, että elämä olisi aina ruusuilla tanssimista ja sitten saa mennä sänkyyn murjottamaan kuukausiksi jos ei olekaan.
Aikuisen ihmisen kuuluu kyllä, mutta entä kun kukaan ei koskaan opettanut miten se tapahtuu?.
Minä elin vuosikausia itkemättä, koska en koskaan saanut itkeä. Enkä näyttää tunteitani. Tai toki joskus itkin, mutta yksin ja jouduin paniikkiin kun joku näki minun itkevän.
Lapsena ei noterattu, ja varhaisaikuisuudessa miesystävä pahoinpiteli aina kun näytin tunteitani.
Tälläisiä epämääräisiä uskomuksia ja tapoja minulla on ollut lukemattomia, en ole oppinut hallitsemaan ja käsittelemään tunteita, vaan saatan mm. mennä tajuttomaksi jos joku tunne on minulle liian suuri kestettäväksi.. ja vain siksi että joku on tehnyt minulle jotain niin pahaa, että luulin etten selviä hengissä ja "katosin" pois kehostani.
Vanha koira ei opi uusia temppuja. Kyllä se oppii, mutta huomattavasti vaikeampaa se on kuin pentuna, näin ainakin ihmisen kohdalla.
Minäkin olen selvinnyt, olen tässä, olen elossa jne.
Ja olen masentunut.
Mutta niinpä se minäkin mm. uhosin aikanani etten MINÄ IKINÄ suostuisi elämään väkivaltaisessa parisuhteessa, että eikai se ole kuin pakkaa kimpsut ja kampsut ja lähtee.
Vaan niin vaan toisin kävi. Mies tuhosi ensin itsetunnon, todella uskoin ettei minusta ole enää mihinkään, ja kaikki on minun syytäni. En saanut mennä ulos, enkä näyttää minkäänlaisia tunteita, en iloa, en surua.
Lopulta siitä lähdin, mutta useita vuosia olin, ja ihme että hengissä vielä.
Mutta kuten moni on jo sanonut, kyllä sen sitten uskoo, jos omalle kohdalle sattuu. Se ei olekkaan enää niin helppoa kuin niskasta kiinni ja ylös siitä suosta.