V
"vieras"
Vieras
Viikko on lyhyt aika. Kyllä sä sen ajan jaksat.
Ymmärrän, että tuo harmittaa jos itse ei oikein pääse minnekään. Kateus ja varmasti mustasukkaisuuskin nostavat päätään.
Olen itse viiden lapsen äiti ja viettänyt paljon aikaa kotona kun mies töissä ulkomailla. Hänen matkat kestävät aina vähintään kaksi viikkoa. Niitä tosin on harvoin. Työkohteet on Miamissa yms kauniissa paikoissa.
Kyllä mä mietin et mitä jos se löytää sieltä hehkeän naisen. Ajattelin et siinäpähän sitten löytää. En mä sille mitään voi tai jos pettää. Pettää voi vaikka kauppamatkalla tai kirkkoreissullakin.
Ennen matkaa, 3pv yleensä aikaa lähtöön kun ne ilmoitetaan, mies siivosi jonkin verran ja kävi hakemassa ruokaa ja vaippoja paljon ja mulle lehtiä ja herkkuja. Mies sanoi, että kunhan lapset ruokin ja pidän talon lämpimänä (sähköllä ja takalla) niin se riittää. Muuten meillä on siistiä, mutta reissusta hän voi kotiutua vaikka kaaokseen. Ne työmatkat olivat ja ovat tärkeitä.
Tein vain sen mitä oli pakko tehdä ja nukuin niin paljon kuin voin. Nuorin oli silloin 2kk ja seuraava eskari. Vauva nukkui tosi huonosti. Isommat alakoululaisia.
Kyllä sitä pärjää kun on pakko.