Jos oman kropan kunto raskauden jälkeen häiritsee, niin miksi ette tee asialle jotain!

["kyllästynyt"]

Monesti törmää siihen valitukseen ja itkemiseen, kun kroppa on päästetty raskaudessa levähtämään ja selluliittia ja ylikiloja on päässyt kertymään. Kenenkään ei tarvitse olla tietynlainen, mutta jos asia itseään häiritsee, niin miksi ei voi sitten tehdä jotain, vaan jää suklaan kanssa sohvalle valittamaan ja arvostelemaan parempikuntoisia. Ihan kuin se hyvä vartalo kovinkaan monelle olisi tuosta noin vaan ilmaiseksi tullut.

Ylimääräistä nahkaa vatsasta ei joskus saa pois kuin ilman veistä, mutta harvemmin. Laihdutus ja tiukka salitreeni tekee paljon. Se on viitsimiskysymys. Aikaa treeni ei tosiaan vie paljon ja hätätapauksessa kotiinkin voi hommata käsipainot ja levytangon, ei maksa edes paljon. Lenkillähän lapsi kulkee rattaissa tai vaunuissa kätevästi. Normaalissa tapauksessa tosin sen lapsen isäkin osallistuu jälkikasvunsa hoitoon ja pääsee ihan itsekseen liikkumaan.

Jos liikunta jostain tekosyystä on niin vaikeaa, että edes kotona ei voi treenata ja lenkillä käydä, niin oikein syöminen ei kyllä vie aikaa yhtään. Jos näin väittää, niin se on jo todellinen tekosyy. Mut aika ankea elämä pitää olla, jos ei muka ikinä pääse pois kotoa, edes hetkeksi.

Ryhdistäytykää ja tehkää makkaroillennne jotain jos ette ole tyytyväisiä tilanteeseen. Turha kyräillä timmejä äitejä, he ovat todennäköisesti jaksaneet tehdä asialle jotain.

 

["jahas"]

Mulla on kaksi lasta ja mies tekee pitkiä päiviä. Molemmat lapset ovat olleet allergisia ja huonosti nukkuvia. Puhut nyt ehkä yhden lapsen äideistä? Koska miten voisin mennä rattailla 3 vuotiaan ja vauvan kanssa? 3 vuotias jaksaa kyllä leikkipuistoon, mutta ei kauemmas. Ulkoillaan vaan omassa pihassa ja illalla kun mies tulee väsyneenä töistä, käyn pienellä kävelyllä koiran kanssa. En todellakaan tajua missä välissä pitäisi ehtiä kauas salille tai muihin harrastuksiin. Mieluusti nukkuisin jos saisin vapaata aikaa. Asuntolainan vuoksi miehen pitää tehdä pitkiä päiviä ja minun keskittyä lapsiin, ruuantekoon, pyykkeihin, siivoamiseen jne. Tosin mua ei kroppa niin haittaa, eipä ole jaksanut siihen perehtyä.

 

["Lissu"]

No mä parhaillaan teen asialle jotan, kohta lähden hiihtämään. Mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun parin tunnin yöunilla pusket kuukaudesta toiseen niin ei vaan JAKSA. Kunnon väsymys saa mulla ainakin aikaan tunteen että lihakset on maitohapoilla koko ajan (tähän ei kyllä pari huonosti nukuttua yötä riitä, tarkoitan viikkojen/kuukausien putkea) niin pelkkkä rappujen nouseminen on raskasta. Ja jos on tunti ylimääräistä aikaa, niin sen takuulla käyttää nukkumiseen eikä jumppaamiseen.

Samoin olen huomannut että mitä väsyneempi on, sitä suurempi (henkinen) tarve on "korjata" asiaa ja yrittää piristää itseään mättämällä hiilareita. Sekä kahvia, minkä mukana tulee napsittua kaikkea ihan itsestään.

Mutta nyt kun saan suurimmaksi osaksi nukkua öisin 6-8 h niin jaksan taas liikkua ja urheilla, eikä tee mieli napostella koko ajan.

 

[Phoebsi]

Tuollaiset aloittajan kannustusviestit ne auttaakin väsyneitä äitejä tekemään itselleen jotain


Omasta kokemuksesta voin kertoa, että vaikka nukkuu hyvin ja mies on töissä vain 08:00-16:00 ja jonkin verran tukiverkkoja on, niin ei se liikunta mikään itsestäänselvyys silti ole. Minä toivun raskauksistani edelleen, odotan pääsyä lääkäriin ja kuvauksiin että joku kertoisi, mikä selässä on vialla. Kipeänä on paha liikkua.

Ja muutenkin nämä jutut voisi rajoittaa koskemaan vaikka yli kolmevuotiaden äitejä. Sitten alkaa olla jo ihan eri arkikuvioit perheissä eikä ap:n kaltaiset riemuidiootit niin ota pattiin enää.

 

["vieras"]

Mä oon hoikka äiti enkä todellakaan jaksaisi evääni nostaa 2 tunnin yöunien jälkeen. Ilmeisesti mulla on vaan hyvät geenit. Ei se vauvaperheen elämä ole aina niin helppoa.

 

["kolmen äiti"]

Moni sanoo mullekin, että ei ole aikaa eikä voi ja sitä ja tätä ja kauhea valitus siitä miten muka tahtoisi urheilla muttei kerkee.

Itse käyn ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla vaihtelevasta 4-7tuntia viikossa. Ja jos en ole illalla ehtinyt tai ei ole ollut mieleistä tuntia niin jumppaan kotona. Lähinnä teen vatsalihaksia, punnerruksia ja kyykkyjä. Laitan telkkarin päälle ja salkkarit menee siinä sivussa hienosti samalla, kun jumppailee.

Jos mies ei voi olla syystä tai toisesta lasten kanssa kotona niin otan heidät lapsiparkkiin mukaan. Tykkäävät olla siellä, piirtelevät ja leikkivät ja lapsiparkin tytöt on kuulemma kivoja hoitajia.

 

["vieras"]

mulla ei ole ylimääräisiä tonneja mahanahkankiristysleikkaukseen

 

[FreeFall]

Ap on oikeassa. Jos on motivaatiota, löytyy myös keinoja ja ratkaisuja.

 

["vieras"]

joka paikassa ei ole lapsiparkkeja.

Itse käyn 2x viikossa jumpassa ja lenkillä mahdollisuuksien mukaan. Jos oisi vaan tuo vaunu ikäinen niin kävisin päiväs aikaan lenkillä, mutta kun ei tuo 4v jaksa kävellä. Tai kävelisi kyllä mutta ei sellasta vauhtia voi edes lenkiksi kutsua.

sillon kun oli vaan yksi lapsi niin kävin 3xviikossa jumpassa ja päälle joka päivä 10km lenkkejä. ei niin helppoa nyt kun enempi lapsia.

 

[Phoebsi]

Ap on oikeassa. Jos on motivaatiota, löytyy myös keinoja ja ratkaisuja.

Onhan tämä totta, mutta sitä motivaatioita voi olla vaikea saada kaiken arjen ja harmauden ja univelkojen keskellä.

Minä en yhtään tykkää ryhmäliikunnoista, mutta olen kyllä keksinyt keinot miten kotona voi jumpata. Tarvitsin vain vähän ohjausta miten jumpata, etten riko itseäni. Hyvin menee! Lenkkeily on myös ihanaa, ja joskus otan vaunut mukaan, joskus menen vasta kun mies tulee kotiin. Mutta ymmärrän todella hyvin miksi joku välillä valittaa mutta ei tee mitään asian eteen. Eihän se tietysti parasta mahdollista kommunikointia toisten kanssa ole, mutta ihmisiä tässä ollaan.

Jos toisia korpee toisten valitukset, niin sitten vaikka otatte sen kaverin puoli-väkisin jumppaan mukaan tai haette kotiovelta lenkille. Että nyt mennään ystäväiseni! Autan sinua saamaan motivaatiota

 

["kolmen äiti"]

[QUOTE="vieras";25444910]joka paikassa ei ole lapsiparkkeja.

Itse käyn 2x viikossa jumpassa ja lenkillä mahdollisuuksien mukaan. Jos oisi vaan tuo vaunu ikäinen niin kävisin päiväs aikaan lenkillä, mutta kun ei tuo 4v jaksa kävellä. Tai kävelisi kyllä mutta ei sellasta vauhtia voi edes lenkiksi kutsua.

sillon kun oli vaan yksi lapsi niin kävin 3xviikossa jumpassa ja päälle joka päivä 10km lenkkejä. ei niin helppoa nyt kun enempi lapsia.[/QUOTE]

Ei ole juu joka paikassa, mutta hyvin monessa paikassa jo nykyisin on. Tämäkään ei ole mikään iso kylä ja tännekin se saatiin vuosi sitten. Sitä ennenkin jumppailut onnistui. En mitenkään paljon tuota lapsiparkkia käytä. Ja meillä ei ole mitään mummuja ja pappoja tässä auttelemassa eli silti on onnistunut järjestymään tuo oma liikunta.

Mutta mulle ei todellakaan sopisi se, että kantaisin jotain vattaröllyä mukanani. Haluan näyttää hyvältä bikineissäkin.

 

[FreeFall]

mutta sitä motivaatioita voi olla vaikea saada kaiken arjen ja harmauden ja univelkojen keskellä.

Nyky-yhteiskunnassa on se vika, että monesti kaiken odotetaan tulevan helpolla, ilman omaa panostusta. Asioiden eteen ei haluta nähdä vaivaa tai hikoilla. Sitten kun lopputulos ei miellytäkään, valitetaan ja syytetään ulkoisia tekijöitä.

Ei mitenkään henkilökohtaisesti sulle, ihan vaan yleistä pohdiskelua. Ihmiset on tottunut liian hyvään ja helppoon elämään, joskus täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä niitä epämiellyttäviä asioita, jos haluaa edistyä jossain. Pätee siis muuhunkin kuin urheiluun. Motivaatio on ehkä väärä sana, itsekuri tai selkäranka voisi olla kuvaavampi.

 

["lll"]

Oman teoriani ne kenellä on hyvin nukkuvat lapset jaksavat liikkua paremmin ja ne, kenen lapset valvottavat (en puhu nyt yhdestä tai kahdesta yöheräämisestä vaan valvottamisesta isolla V:llä) eivät kykene harrastamaan liikuntaa pohjattoman väsymyksen vuoksi. Mielestäni näillä äideillä on täysi oikeus tyytymättömyyteen omaan kroppaan kohtaan, niin kuin sinullakin on oikeus haukkua heitä saamattomaksi.
Yönsä hyvin nukkuvien lasten vanhemmilla ei anteeksi vain ole käsitystäkään siitä kuinka rankkaa se valvominen on ja mitä se kropalle tekee. Oma lapsi alkoi onneksi nukkumaan vuoden kukkumisen jälkeen ja jaksoin palata takaisin rakkaiden liikuntaharrastusten pariin. Hienoa, jos joku jaksaa liikkua rankasta univajeesta huolimatta, mutta mielestäni väsynyt kroppa on liian altis loukkaantumisille ja ne hetket, jotka voi nukkua, kannattaa ehdotomasti käyttää siihen.

 

["Anne"]

Kaikkeni olen jo tehnyt mutta makkaralleni en minkään voi. Olen jumpannut ja laihduttanut. Laihdutin 20kg, painan 51kg nyt. Vyötäröni jumppasin mahdollisimman hyvin kotona, ympärys on nyt 66cm ja lenkillä on käyty lapsi pulkassa/rattaissa.
Syön terveellisesti ja sopivia määriä. Makkara on ja pysyy, en usko että lähtee kuin vasta kirurgin veitsellä. Tilasin kyllä a-vitamiinivoidetta ulkomailta, se onkin viimeinen kotikutoinen oljenkorteni.

 

[Phoebsi]

Nyky-yhteiskunnassa on se vika, että monesti kaiken odotetaan tulevan helpolla, ilman omaa panostusta. Asioiden eteen ei haluta nähdä vaivaa tai hikoilla. Sitten kun lopputulos ei miellytäkään, valitetaan ja syytetään ulkoisia tekijöitä.

Ei mitenkään henkilökohtaisesti sulle, ihan vaan yleistä pohdiskelua. Ihmiset on tottunut liian hyvään ja helppoon elämään, joskus täytyy vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä niitä epämiellyttäviä asioita, jos haluaa edistyä jossain. Pätee siis muuhunkin kuin urheiluun. Motivaatio on ehkä väärä sana, itsekuri tai selkäranka voisi olla kuvaavampi.

Me puhutaan nyt pienten lasten vanhemmista ja liikunnasta, eikö? Minusta tuo pohdinta ei silloin ihan osu.

No joo, itse olen muutaman kerran kuullut tuollaista "valitusta" mutta kertaakaan kyse ei ollut heti-kaikki-mulle-nyt ihmisitä, vaan tavallisista vanhemmista joilla oli astetta rankempi vauva-aika ehkä sitten. Tai paljon kaikkea, että itselle jäi sekä vähän aikaa että vähän unta. En kai sitten osaa ihan ajatella tätä itsekurin kannalta.

 

[Kepsis]

Siitä kyllä samaa mieltä ap:n kanssa että jos oma ulkomuoto aiheuttaa niin paljon ahdistusta että siitä pitää erikseen ruikuttaa niin tekee sitten asialle jotain. Sille asialle sentään voi tehdä jotain.

Sinänsä jännä että kaikenlaisille asioille ihmiset löytävät aikaa, esimerkiksi netissä roikkumiselle, useita tunteja joka viikko, mutta johonkin omaa elämänlaatua heikentävään asiaan ei voida puuttua. Ei mikään estä siinä olohuoneen lattialla punnertamasta, punttien kanssa jumppaamasta tai vastaavaa.

Se on helppoa keksiä syitä sille miksi ei kerkeä tai voi tehdä jotain asialle mikä häiritsee itseään, olisi tietenkin ihan suotavaa että ei sitten kaada sitä paskaa fiilistä asiasta muiden niskaan jos ei ole mitenkään valmis asiaan tarttumaan.

Tottakai joillakin on hektisempää elämä ja mahdollisuuksia vähemmän kuin toisilla, mutta kylläpä siltikin aika moni saa järjestettyä aikaa asioille mitkä itselle on tärkeää, ilmeisesti se oma vartalo ei olekkaan niin tärkeä asia kuin mitä valittamalla antaa ymmärtää, voin vaan kuvitella miten sellainen henkilö viestii yleensäkin elämästään läheisilleen jos on valmis ruikuttamaan asioista mitkä ei ole edes tärkeitä itselleen.

Toki tämä painoasia on herkkä monelle, eipä siinä, itsehän sitä valitsee miten elää elämäänsä. En minä jaksaisi ainakaan ruikuttaa läskeistäni tasaisin väliajoin, vaikka aihetta kyllä olisi. Onko tämä nyt sitten niitä miesten ja naisten välisiä eroja, en tiedä.

 

["Lissu"]

[QUOTE="lll";25444980]Oman teoriani ne kenellä on hyvin nukkuvat lapset jaksavat liikkua paremmin ja ne, kenen lapset valvottavat (en puhu nyt yhdestä tai kahdesta yöheräämisestä vaan valvottamisesta isolla V:llä) eivät kykene harrastamaan liikuntaa pohjattoman väsymyksen vuoksi. Mielestäni näillä äideillä on täysi oikeus tyytymättömyyteen omaan kroppaan kohtaan, niin kuin sinullakin on oikeus haukkua heitä saamattomaksi.
Yönsä hyvin nukkuvien lasten vanhemmilla ei anteeksi vain ole käsitystäkään siitä kuinka rankkaa se valvominen on ja mitä se kropalle tekee. Oma lapsi alkoi onneksi nukkumaan vuoden kukkumisen jälkeen ja jaksoin palata takaisin rakkaiden liikuntaharrastusten pariin. Hienoa, jos joku jaksaa liikkua rankasta univajeesta huolimatta, mutta mielestäni väsynyt kroppa on liian altis loukkaantumisille ja ne hetket, jotka voi nukkua, kannattaa ehdotomasti käyttää siihen.[/QUOTE]

Olet ihan oikeassa kuten myös siinä, että niillä jotka eivät ole tosissaan valvoneet kuukausitolkulla ei vaan ole aavistustakaan... meidän kuopus nukkui ekan kokonaisen yön 2v1kk iässä. Nytkin 4 v:nä useimpina öinä herää ainakin kerran. Mutta helpolta se nyt jo tuntuu ja jaksan liikkuakin, kun kuitenkin välissä on kunnolla nukuttuja öitäkin.

 

[kotona painoo pudottanut]

Kotonakin voi jumpata, netti täynnä ohjeita. Nousee se kunto kotonakin ja rasva palaa.

Tässä ekaksi: http://www.youtube.com/results?search_query=aerobic+exercise&oq=aerobic&aq=2&aqi=g10&aql=&gs_sm=c&gs_upl=2819l6152l0l8741l7l7l0l1l1l0l402l1389l0.3.2.0.1l6l0

Ja JOS on varaa kannattaa hankkii joku kunnon vempain, crosstrainer, kuntopyörä tai muu.

 

[FreeFall]

Me puhutaan nyt pienten lasten vanhemmista ja liikunnasta, eikö? Minusta tuo pohdinta ei silloin ihan osu.

Mä olen kokenut helkutin vaikean raskausajan ja nukkumattoman vauvan. Silti, olosuhteiden pakosta, lähden treenaamaan itseäni 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Satoi tai paistoi, juoksin. Väsytti tai ei, kävin salilla ja ohjatuilla tunneilla. Huvitti tai ei, pyöräilin ja uin aamukuudelta ennen miehen töihin lähtöä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka..

Saavutin tavoitteeni (joka ei mitenkään liittynyt kyllä ulkonäköön) ja turvasin perheen elannon. Joten joo, itsekurista voisin sanoa tietäväni jotain..ja siksi uskon että kuka tahansa pystyy samaan, jos vaan itse haluaa.

 

["Lissu"]

Mä olen kokenut helkutin vaikean raskausajan ja nukkumattoman vauvan. Silti, olosuhteiden pakosta, lähden treenaamaan itseäni 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Satoi tai paistoi, juoksin. Väsytti tai ei, kävin salilla ja ohjatuilla tunneilla. Huvitti tai ei, pyöräilin ja uin aamukuudelta ennen miehen töihin lähtöä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka..

Saavutin tavoitteeni (joka ei mitenkään liittynyt kyllä ulkonäköön) ja turvasin perheen elannon. Joten joo, itsekurista voisin sanoa tietäväni jotain..ja siksi uskon että kuka tahansa pystyy samaan, jos vaan itse haluaa.

Olisitko tehnyt saman, ellei olisi ollut pakko? Ellei perheen elanto olisi riippunut siitä?

Mä en olisi 6 viikkoa synnytyksestä psytynyt vielä mihinkään noista... pieleen mennyt sektio komplikaatioineen, toipuminen suht normaalikuntoon vei pari kuukautta.

 

[Phoebsi]

Mä olen kokenut helkutin vaikean raskausajan ja nukkumattoman vauvan. Silti, olosuhteiden pakosta, lähden treenaamaan itseäni 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Satoi tai paistoi, juoksin. Väsytti tai ei, kävin salilla ja ohjatuilla tunneilla. Huvitti tai ei, pyöräilin ja uin aamukuudelta ennen miehen töihin lähtöä. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka..

Saavutin tavoitteeni (joka ei mitenkään liittynyt kyllä ulkonäköön) ja turvasin perheen elannon. Joten joo, itsekurista voisin sanoa tietäväni jotain..ja siksi uskon että kuka tahansa pystyy samaan, jos vaan itse haluaa.

Joo, kivat sulle! :flower: Arvasinkin että siellä kirjoittelee "minä kyllä jaksoin kun oli pakko niin kyllä kaikki muutkin jaksaa".

Tottahan se on, mutta vähän empatiaa, hei?

 

[FreeFall]

[QUOTE="Lissu";25445079]Olisitko tehnyt saman, ellei olisi ollut pakko? Ellei perheen elanto olisi riippunut siitä?
[/QUOTE]

En ehkä tuohon tahtiin, hieman löysemmällä aikataululla. Mutta mä tarkoitin sitä kirjoituksellani, että jos jotain haluaa niin sen eteen haluaa myös tehdä töitä. Lähes jokainen ongelma on ratkaistavissa jos sen päättää ratkaista. Myös pienen lapsen vanhemman liikkuminen.

 

[väärin]

[QUOTE="Lissu";25445005]Olet ihan oikeassa kuten myös siinä, että niillä jotka eivät ole tosissaan valvoneet kuukausitolkulla ei vaan ole aavistustakaan... meidän kuopus nukkui ekan kokonaisen yön 2v1kk iässä. Nytkin 4 v:nä useimpina öinä herää ainakin kerran. Mutta helpolta se nyt jo tuntuu ja jaksan liikkuakin, kun kuitenkin välissä on kunnolla nukuttuja öitäkin. [/QUOTE]

Minäpä olen valvonut ihan tosissani ihan kuukausitolkulla. Tilanne oli aika samankaltainen, poika nukkui todella rikkonaisesti miltei kaksivuotiaaksi, kokonaisia öitä ei vaan ollut. Miehen kanssa jaettiin heräämisiä tasan, mutta kun lapsi heräili ihan jatkuvasti, niin molemmat oli kovilla.

Tästäkin huolimatta pidin kiinni siitä, että harrastan liikuntaa, enkä muumioidu sohvalle ja koneelle herkkujen kanssa, vaikka se helpompaa olisi ollutkin. Hommasin kotikuntoiluvälineitä (painot ja tangot ei tosiaan maksa paljon ja niillä saa tosi tehokkaan treenin tehtyä, ihan kuin salilla).

Pitää olla valmis tulemaan pois mukavuusalueelta. Jos tilanne on niin huono, että on aivan jäässä ja kävelevä zombie, niin silloin pitää toki jo hakea apua.

Eli olen kärsinyt väsymyksestä jatkuvasti heräilevän koliikkilapsen kanssa, mutta silti olen pitänyt itsestäni huolta, vaikka se ei aina ole helppoa ja mukavaa ollutkaan (kuka niin on edes väittänyt). Mut palkitsevaa se ainakin on, eikä tarvitse valittaa rumasta vartalosta, jaksaakin paremmin kun on lihasta kropassa.

 

["Lissu"]

En ehkä tuohon tahtiin, hieman löysemmällä aikataululla. Mutta mä tarkoitin sitä kirjoituksellani, että jos jotain haluaa niin sen eteen haluaa myös tehdä töitä. Lähes jokainen ongelma on ratkaistavissa jos sen päättää ratkaista. Myös pienen lapsen vanhemman liikkuminen.

Tottahan tuo. Ehkä kaikki sitten kiteytyy siihen motivaatioon, ja arvojärjestykseen. Mä pistin vauva-aikana etusijalle nukkumisen, jo mielenterveyteni vuoksi. Nyt sitten normaaleilla yöunilla olen alkanut liikkua ja kuntoilla.

 

[FreeFall]

Joo, kivat sulle! :flower: Arvasinkin että siellä kirjoittelee "minä kyllä jaksoin kun oli pakko niin kyllä kaikki muutkin jaksaa".

Tottahan se on, mutta vähän empatiaa, hei?

Hei vaan takaisin..automaattisestiko se sun mielestä on empatiakyvyn puutetta jos ei aina vaan myötäile teitä, jotka vaan valittaa? Pelkkää energian tuhlausta, mä tunnen empatiaa niitä kohtaan jotka sen ansaitsee.