Miten yksinhuoltajana pärjää???

Mietin tosiaan, että kuinka pärjäisin yksin lasten kanssa, taloudellisesti ja muutenkin... :´(

 

Hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Se riippuu kovin monesta asiasta.

 

Hyvin ainakin itse pärjäsin, tosin olin yh ainoastaan n. 1.3 vuotta ja silloin kotihoidontuella vielä.. Mutta rahaa jäi ihan mukavasti säästöön

 

hyvin mä pärjäsin... mulla oli hyvä tukiverkosto ja talous puolessakaan ei ollu valittamista.

 

Hyvin pärjäsin. Taloudellisesti joutui pärjäämään tuilla, mutta yksi aikuinen ja vauva ei paljoo kuluttanut, niin raha riitti kyllä kaikkeen.

 

Rankkaa on, henkisesti, taloudellisestikkin välillä. Nyt erityisesti kun olen työkyvytön ja jalan paraneminen kestää. Ei Kelan sairauspäivärahalla juhlita. Kaikki pitää hoitaa yksin, laskut, lapset koti jne. Suuri vastuu lapsista eikä kukaan ole sitä jakamassa.

 

Mitä tukia saisin? Osa-aikatyön palkkani ei riittäisi mihinkään, ehkä juuri ja juuri vuokran sillä maksaisi...

 

Mitä tukia saisin? Osa-aikatyön palkkani ei riittäisi mihinkään, ehkä juuri ja juuri vuokran sillä maksaisi...

Elatustuen sekä lapsilisään yh-korotuksen. Loput tuet riippuvat tuloistasi, perheesi koosta sekä asumiskustannuksistasi. On siis mahdollista, että saisit asumistukea, kenties jopa toimeentulotukea, mutta nämäkin riippuvat siis muista tuloistasi.

 

Hyvin.

Minulla on hyvä tukiverkosto, molemmat isovanhemmat omani ja entisen mieheni viettävät aikaa lapsen kanssa.
Eksäni näkee lasta usein ja jos minulla on meno, niin hän on sen aikaa lapsen kanssa.

Taloudellisesti pärjään hyvin. Palkka riittää asuntolainanlyhennykseen ja tarvittaviin tavaroihin ja jää vielä säästöönkin rahaa

 

Mitä tukia saisin? Osa-aikatyön palkkani ei riittäisi mihinkään, ehkä juuri ja juuri vuokran sillä maksaisi...

No, etkö muka jo nyt saa jotakin soviteltua pvrahaa? Sitten ainakin yh -korotus lapsilisään ja mahdolliset asumistuki ja toimeentulotuki, jos "kriteerit täyttyy".

Tuo pärjääminen on vähän asennekysymyskin. Jos päättää, että pärjää, niin sitä yleensä myös pärjää. Välillä on rankkoja aikoja ollut itselläkin (lähinnä henkisesti, exän ja oman sairastumisen takia), mutta hengissä ollaa edelleen. Nytkin valmistumisen jälkeen on taas pitkä "rahaton" kausi, ennen kun jotkut työttömyyskorvaukset alkaa pyöriä tai töitä saa ja se vähän stressaa... Mutta eteenpäin mennään ja rahaa tehdään esim. myymällä huutiksessa ja kirppiksellä lapsen vaatteita ja muuta kamaa, että saadaan edes pottuja pöytään. Itse olen muutenkin siitä onnellisessa asemassa, että mulla on aivan ihanat, jo eläkkeellä olevat vanhemmat, joille mun lapsi on myös hyvin rakas, eli hoitavat kyllä mielellään, kun hoitoapua tarvitsen - oli arki tai pyhä.

 

[QUOTE="yyhoo";25428024]No, etkö muka jo nyt saa jotakin soviteltua pvrahaa? Sitten ainakin yh -korotus lapsilisään ja mahdolliset asumistuki ja toimeentulotuki, jos "kriteerit täyttyy".

Tuo pärjääminen on vähän asennekysymyskin. Jos päättää, että pärjää, niin sitä yleensä myös pärjää. Välillä on rankkoja aikoja ollut itselläkin (lähinnä henkisesti, exän ja oman sairastumisen takia), mutta hengissä ollaa edelleen. Nytkin valmistumisen jälkeen on taas pitkä "rahaton" kausi, ennen kun jotkut työttömyyskorvaukset alkaa pyöriä tai töitä saa ja se vähän stressaa... Mutta eteenpäin mennään ja rahaa tehdään esim. myymällä huutiksessa ja kirppiksellä lapsen vaatteita ja muuta kamaa, että saadaan edes pottuja pöytään. Itse olen muutenkin siitä onnellisessa asemassa, että mulla on aivan ihanat, jo eläkkeellä olevat vanhemmat, joille mun lapsi on myös hyvin rakas, eli hoitavat kyllä mielellään, kun hoitoapua tarvitsen - oli arki tai pyhä.[/QUOTE]

Niin juu, tuon elatustuen / elatusmaksut unohdin tuosta "tukulistasta"...

 

Yleisesti ottaen voisi sanoa, että jos on työpaikka, tuloihin nähden sopivan hintainen asunto ja tukiverkosto, niin pärjää oikein mainiosti.

 

Se on asennekysymys miten pärjää. Itse olen päättänyt pärjätä hyvin. Tosin on hyvät tukiverkot ja saan tarvittaessa hoitoapua. Taloudellisesti pärjätään hyvin koska on pienet menot. Ainoa mikä harmittaa on että kun lapsi oppii uutta, ei voi kertoa jollekin toiselle jota aidosti kiinnostaa yhtä paljon kuin minua. Ja lapsen puolesta se, että hän näkee toisten lasten isien vievän heitä päiväkotiin ja kauppaan mutta hänellä on "vain" äiti. Mutta kunhan omasta henkisestä hyvinvoinnista huolehtii, pärjää hyvin.

 

Ilman tukiverkostoa ei pärjää kovin kaksisesti... On se vaan aika rankkaa hoitaa ihan yksin vuoden ikäistä. :/

 

Missä menee se raja, milloin on aika erota? Tuntuu, että haluaisin pitää parisuhdetta yllä vain, jotta lapsilla olisi se isä kotona...

 

Hyvin pärjää, jos päättää pärjätä

Itselleni tärkeää on a) säännöllinen päivärytmi lasten kanssa b) kotityöt voivat AINA odottaa vähän, itseään ei kannata vetää piippuun c) päivään pitää mahtua naurua, leikkiä lasten kanssa!

Asioissa voi aina oikaista vähän, eineksiä voi syöttää, koti voi olla imuroimatta muutaman päivän, mutta lasten kanssa täytyy olla ns. yhteys auki ja säännöllinen rytmi. Se helpottaa: päivistä tulee helpommin käsiteltäviä ja omaa aikaa jää iltaisin, kun lapset nukkuvat. Tuolloin ei kannata tehdä kotitöitä ellei ole ihan pakko, vaan rentoutua (katsoa telkkua, lukea, tehdä käsitöitä, mitä nyt tykkääkin tehdä).

Yksinäisyys iltaisin ON aluksi vaikeaa. Soittele, lähettele maileja, chattaile ystävien kanssa. Näin pääset ainakin pahimman yli. Itse olen ottanut aluksi lapsia nukkumaan viereeni, kun ero on tuntunut pahalta.

Hanki välillä lapsille hoitaja, jos ex ei hoida lapsiaan.

 

Mitä kaikkea te olette kestäneet? Mikä on ollut teidän viimeinen pisara?

"Riittääkö" se, että toinen on sanonut todella pahasti?

 

Mitä kaikkea te olette kestäneet? Mikä on ollut teidän viimeinen pisara?

"Riittääkö" se, että toinen on sanonut todella pahasti?

No riippuu, mitä on sanottu, missä tilanteessa ja onko sitä oikeasti tarkoitetttu. Jatkuva haukkuminen, nälviminen tai muuten toisen mielen pahoittaminen on ihan riittävä syy erota, jos siitä tulee jatkuvaa eripuraa, riitelyä, pahaa oloa itselle tai lapsille jne.

Itse kokenut myös fyysistä väkivaltaa ja kun erään episodin aikana oli jo henkikin uhattuna, niin oli pakko lähteä...

 

Kiitos teille vastauksista! Nyt on mentävä nukkumaan, jospa aamulla olisin viisaampi.

 

Mitä kaikkea te olette kestäneet? Mikä on ollut teidän viimeinen pisara?

"Riittääkö" se, että toinen on sanonut todella pahasti?

Itsellä riitti siinä vaiheessa, kun jouduin maksamaan molempien vuokria, ruoat ja kaiken elämisen kun jätkä pelasi rahansa, otti pikavippejä, tuhlasi alkoholiin ja muuhun turhuuteen opintolainansakin. Tulin tulokseen, että yksin pärjään paremmin kuin ns. kahden lapsen kanssa. Raskaus oli tosin melko alussa silloin vielä, joten olin alusta asti yksin. Hyvin siinä sitten kävi, nyt on ihana mies elämässä mukana

 

Ilman tukiverkostoa ei pärjää kovin kaksisesti... On se vaan aika rankkaa hoitaa ihan yksin vuoden ikäistä. :/

Kyllä pärjää ihan hyvin, kun järjestelee asiat niin että pärjää Ja vuoden ikäinen nyt on vielä helppo kun nukkuukin niin paljon ja matkustaa rattaissa. Jos nyt tunnet tilanteen raskaaksi niin yritä rakentaa ystävistäsi jonkinlainen tukiverkosto, sillä vaikka lapsi kasvaa ja tietyt ongelmat pienenee, tulee toisesta suunnasta suuremmat tilalle. Myös lastensuojelusta voit kysyä tarvittaessa apua.

Itse olen ollut 8 vuotta yksinhuoltajana ilman hoitoapua tarjoavaa tukiverkostoa ja vaikka lapsi nyt ei ihan helpoimmasta päästä olekaan niin pärjätty on. Saa nähdä miten murrosiässä sitten jaksaa.

 

Päättäväisyys on varmaan se suurin asia millä pärjää pitkälle! Mä olen ihan sitä mieltä että parempi yksin ku huonossa suhteessa!
Nyt olen asunut yksin jo reilut 5 vuotta ja isompia lapsiakin on jo samassa taloudessa 7 ja 12 veet ja pieni neitokainen ikää 4kk! Jäin alkuraskaudesta yksin (oma valinta, toisella osapuolella oli kyllä mahdollisuus näyttää pystyykö muuttumaan) eikä päivääkään ole ollut ikävä sitä parisuhdetta! Taloudellisesti tiukalla ollaan oltu jonkun aikaa jo, mutta kyllä tässä pärjäillään, jos ei hyvin niin sitten huonosti
Tukiverkosto on hyvä olla olemassa tai ainakin joku ketä voi tarvittaessa autella jos apua tarvitsee

 

Itse olin yh 3vuotta ja kyllä se kieltämättä rankkaa oli. Itselleni vaikeinta oli se kun ei kukaan ollut jakamassa arjen suruja tai niitä iloja. Tukiverkosto ok, sain myös omaa aikaa mutta silti jotain puuttui... Raha oli tiukassa välillä ja se sai todella stressaantumaan. Hyviäkin puolia toki oli, ei tarvinnut riidellä ja sai tehdä asiat juuri niin kuin itse haluaa. Tukiverkosto kyllä kaiken a ja o!