Parhain muistosi esikoisen synnytyksen alkaessa?

--
synnytys käynnistettiin ja supistukset olivat kipeitä.
Mutta ihailin synnytyssalin ikkunasta kun pitkän hellejakson jälkeen iski kova ukonilma... ihana raikas tuoksu tuli ulkoa =) Mutta sitten hävisikin sydänäänet vauvalta... huihui... hätäsektioon kiidätettiin samantein. Loppu hyvin, kaikki hyvin =)
 
"vieras"
Se, kun yöllä ajeltiin sairaalaan Kemijoen yli Rovaniemen kaunista vanhaa siltaa. Mietittiin siinä, että millonhan me seuraavan kerran autoillaan kaksin. Siihen meni kyllä aika monta vuotta. Piti vilkasta takapenkillä nököttävää turvakaukaloa, että tuonne Se sitte tulee. Jollain tapaa se hetki oli käsinkosketeltavan herkkä ja hieno.
 
=)
Se kun vedet meni yöllä ja pikatsekkauksen jälkeen sairaalassa pääsi kotiin odottelemaan suppareita. Viidestä klo 12 oltiin kotona eikä tosiaan tullu uni (eikä supistukset :D ). Kaikki oli niin rauhallista ja kerkes kelaamaan kaikkea mahdollista ja jännittää ja hihitellä kuinka meillä on vauva pian. Jotenki se aika oli niin ihanan kutkuttava :)
 
"meri"
Se,ettei lääkärikään tiennyt mikä minua vaivaa, puhuttiin jopa että sisätautilääkäri vilkaisee :D Joo tiesin olevani raskaana, mutta kuumeilin ja kipuilin oudosti(lapsivedet oli alkanu tihkua)......
 
"..."
Kun ajeltiin sairaalaan ja kuunneltiin miehen itse kokoamaa synnäri-cd:tä, oli perhosia mahassa molemmilla ja olo oli tosi onnellinen. Koko synnytys oli kyllä hieno kokemus ja kun sai kuulla että vauva on terve ja vauva alkoi heti syödä. Siinä sitten miehen kanssa ihmeteltiin, että tollanen :heart:
 
junni
synnytys käynnistyi lapsiveden tiputtelulla ja siinä paistelin lättyjä töistä saapuvalle miehelleni. <3 :) Jotenkin huvittava tilanne, kun mun oli pakko saada ne täytetyt lätyt tehtyä valmiiksi, mutta syömään ei ehditty. :D

Toisen kohdalla matkalla sairalaan oli niin huono ilma, että aina kun tuli rekka vastaan oli pakko pysäyttää auto keskelle tietä (keskellä yötä), kun lumi pöllysi eikä hetkeen nähnyt mitään. Se naurattaa nyt. :D
 
"vieras"
Käynnistystä edeltävänä iltana istuttiin sohvalla, mietittiin että se on viimeinen kerta kun meitä on vain kaksi. Juteltiin ja naurettiin, odotettiin täpinöissään esikoista.
 
"kiki"
Mulla käynnistyi kanssa vesien menolla ja koska sairaalassa oli sanottu ettei ole hengenhätää jos supitukset ei ala heti, kävi mieskin rauhassa suihkussa ja ajoi partansa... :) Itse puristin lavuaarin reunaa ja päätin etten panikoi, hienosti meni kaikki!
 
Lähettiin ulos odottamaan taksia ja ulkona oli kylmä... Se jäätävä, raikas ilma tuntui niiiiin hyvältä hengittää...
Ja hanki kimalsi kivasti :D (olin välillä siellä lumessa polvillani, kun en pystynyt enää tuskissani seisomaan... vähän outoa, että jotain hangen kimaltelua mietin siinä :O)

Seuraava hyvä muisto taitaa olla sit se, kun spinaalipuudutus alkoi vaikuttaa.. Hyvät fiilikset oli, kun luonto oli vissiin ehtiny laittaa kunnon endorfiiniryöpyt tulemaan kivunlievitykseksi ja sitten se kipu katosikin sekunnissa olemattomiin :D Lämmin ja rauhallinen olo..
 
Esikoisen loppuraskausaika oli hyvin tunnerikasta aikaa, monessa suhteessa. Surua ja ikävää, ja toisaalta niin malttamatonta odotusta, iloa ja kääntymistä tulevaan.. etten osaa mitään yksittäistä muistoa nostaa muiden ylitse, esikoinen syntyi kuuman syyskesän päivän päätteeksi. .
Paras oli ehkä se hetki, kun olin ollut siellä ns. tarkkailupuolella synnärillä ja sitten tuli kätilö ja sanoim että nyt lähdetään synnytyssaliin.
 
"aliina"
Se oli kyllä aika kivaa, kun sairaalaan mennessä olin 8cm auki ja olo oli niiiiin helppo.
Enpä tienny silloin vielä mitä on edessä...vielä lähes puoli vuorokautta...
ohhoh. :O on toi vaan niin jänää, mulla taas vaikka oli ensisynnytys, kesti lapsivesien menosta 6h ja lapsi oli maailmassa. Sairaalassa olin n. tunti vesien menon jälkeen, enkä edes kovasti supistellut. Ja siis 2cm olin auki, kun sairaalaan saavuin.
 
Varmaan se, kun kehotettiin synnäriltä lähteä sinnepäin, ja ajeltaessa sinne halusin pysähtyä Shellille ostamaan cokista. Aattelin et ei täs mitään kiirettä, ja viiden tunnin kuluttua oli poika plopsahtanut maailmaan. :)
 
Äitini ja mieheni reaktioihin liittyy ehkä ne parhaat muistot.

Tuleva isoäiti oli lievästi sanottuna todella innoissaan siitä että eka lapsenlapsi oli syntymässä. Asuimme samassa kerrostalossa tuolloin, eikä meillä ollut autoa, joten vanhempani olivat lupautuneet kuskiksi. Laitoin viestiä aamulla seiskalta ja kysyin että ootteko hereillä, äitini soitti nanosekunnissa takaisin hihkuen että joko joko joko nyt on sellainen olo, jihuu, woohoo, jippii! :) Vei meidät sairaalaan ja miehen passitin töihin kun sanoivat että tässä menee vielä monen monta tuntia. Siirryin prenataaliosastolle odottelemaan että synnytys käynnistyisi, ja äitini tuli siellä käymään. Jäi sitten seurakseni koska sinne kerran sai jäädä - ja siinä odotellessa tilasi mulle kaikki mahdolliset vauva- ja perhelehdet lahjaksi (mainoksia oli päivähuoneessa) :D. Kävi myös laittamassa vauvalle loton (oli viisi oikein muuten!) ja oli kaikinpuolin ihan mielettömän täpinöissään. Synnytti kertomuksissaan minut ja veljeni monen monta kertaa uudestaan.

Siirryimme synnytyssaliin ja soitin miehelle että nyt voisit lähteä tännepäin. Oli paniikissa että ehtiikö, tuleeko taksilla (30 km), rauhoittelin että ehdit kyllä, tule bussilla. Äiti hieroi selkääni sellaisella puisella hierontajutulla, lämmitti mikrossa kaurapusseja, ja oli tosi hyvänä apuna & tukena. Lähti sitten kotiin kun mies saapui paikalle - ja hauska hetki oli myös se kun mies saapuessaan totesi että eihän toi satu ollenkaan, kun sä kerran nukut. Olin juuri saanut epiduraalin ja se vaikutti hyvin, joten olin nukahtanut.

Hauskoja oli myös miehen ja kätilön keskustelut. Vajaan vuoden verran Suomessa asuneena miehen kielitaito ei vielä ollut täydellinen, mutta hyvin he toisiaan ymmärsivät, ja minä sihisin supistusteni välissä kääntöapua tarvittaessa. Kun vauva sitten syntyi, niin kätilön kanssa todettiin että ihana kilpikonna sieltä tuli, ja mies "suuttui" kun nimittelimme hänen rakasta tytärtään kilppariksi :xmas:. Mies soitti myös vanhemmilleni vauvan synnyttyä; "tyttö tuli, pieni ja söpö, ja mä leikkasin napa!"
 
"mona"
Mulle avautuminen oli aika helppo, olin 7cm auki kun tultiin sairaalaan. Pääsin heti synnytyssaliin ja sain ilokaasua. Siinä sitten keinutuolissa "pikkuhiprakassa ja pöhnässä" juttelin miehen kanssa ja nauratti ihan kauheesti kaikki jutut. Kello oli 5yöllä enkä tietenkään ollu nukkunut koko yönä että oli lisäksi väsymystä ilmassa.Oli vaan niin kiva ja rento fiilis vaikka välillä supisteli. Mutta siis tuolloin en tiennyt vielä mitä oli tulossa.. :/
 
Äitini ja mieheni reaktioihin liittyy ehkä ne parhaat muistot.

Tuleva isoäiti oli lievästi sanottuna todella innoissaan siitä että eka lapsenlapsi oli syntymässä. Asuimme samassa kerrostalossa tuolloin, eikä meillä ollut autoa, joten vanhempani olivat lupautuneet kuskiksi. Laitoin viestiä aamulla seiskalta ja kysyin että ootteko hereillä, äitini soitti nanosekunnissa takaisin hihkuen että joko joko joko nyt on sellainen olo, jihuu, woohoo, jippii! :) Vei meidät sairaalaan ja miehen passitin töihin kun sanoivat että tässä menee vielä monen monta tuntia. Siirryin prenataaliosastolle odottelemaan että synnytys käynnistyisi, ja äitini tuli siellä käymään. Jäi sitten seurakseni koska sinne kerran sai jäädä - ja siinä odotellessa tilasi mulle kaikki mahdolliset vauva- ja perhelehdet lahjaksi (mainoksia oli päivähuoneessa) :D. Kävi myös laittamassa vauvalle loton (oli viisi oikein muuten!) ja oli kaikinpuolin ihan mielettömän täpinöissään. Synnytti kertomuksissaan minut ja veljeni monen monta kertaa uudestaan.

Siirryimme synnytyssaliin ja soitin miehelle että nyt voisit lähteä tännepäin. Oli paniikissa että ehtiikö, tuleeko taksilla (30 km), rauhoittelin että ehdit kyllä, tule bussilla. Äiti hieroi selkääni sellaisella puisella hierontajutulla, lämmitti mikrossa kaurapusseja, ja oli tosi hyvänä apuna & tukena. Lähti sitten kotiin kun mies saapui paikalle - ja hauska hetki oli myös se kun mies saapuessaan totesi että eihän toi satu ollenkaan, kun sä kerran nukut. Olin juuri saanut epiduraalin ja se vaikutti hyvin, joten olin nukahtanut.

Hauskoja oli myös miehen ja kätilön keskustelut. Vajaan vuoden verran Suomessa asuneena miehen kielitaito ei vielä ollut täydellinen, mutta hyvin he toisiaan ymmärsivät, ja minä sihisin supistusteni välissä kääntöapua tarvittaessa. Kun vauva sitten syntyi, niin kätilön kanssa todettiin että ihana kilpikonna sieltä tuli, ja mies "suuttui" kun nimittelimme hänen rakasta tytärtään kilppariksi :xmas:. Mies soitti myös vanhemmilleni vauvan synnyttyä; "tyttö tuli, pieni ja söpö, ja mä leikkasin napa!"
Kiitos kun jaoit tämän kertomuksen, jotenkin hauska ja koskettava, ihanaa :) Mistä maasta sun mies on? Mulla kans ei oo suomalainen mies, mutta hyvinhän tuo sun mies jo puhui suomea ekaa lasta saadessanne!

Kiitos myös muille hyvistä kokemuksistanne. Näitä parhaita kultaisia muistoja ekaan synnytykseen liittyen on ihana joskus muistella:heart:
 
"Piika-äiti"
Synnytystä käynnistettiin vuonna -92 viikko. Joensuussa kuuluu Tikkamäellä sopivalla tuulella Ilosaarirokin soitto. Istuttiin siis koko se synnytystä edeltänyt viikonloppu ja kuunneltiin kun rokkasivat. Oli lämmintä ja helteistä.
 
Koko synnytyksen käynnistyminen oli yllättävää ja ikimuistoista. Lähdettiin miehen kanssa käymään sairaalassa hakemassa kipulääkettä, jotta saisin nukutuksi. Vastaanotossa kätilö ei tykännyt tulostamme ja tiuski minulle mitä ihmettä synnärille tulen jos en aio synnyttää.. Sain kuitenkin lääkettä ja (onneksi) mies jäi kaverikseni nukkumaan.

En saanut nukuttua yhtään kun kipu ei mennyt pois. En itse uskaltanut kiukkuista kätilöä kutsua paikalle aamuviideltä, mutta mies onneksi uskalsi. Synnytys olikin täydessä vauhdissa ja siirryttiin saliin, tässä vaiheessa vasta tajusin että vauvahan taitaa syntyä kohta. Kätilökin pyysi tiuskimistaan anteeksi. :) Kuvittelin synnytksen olevan vielä kivuliaampaa ja koska esikoinen syntyi kolme viikkoa etuajassa kuvittelin kipujeni kuuluvan loppuraskauteen.

Emme siis palanneetkaan miehen kanssa pelaamaan gran turismoa loppuun makkaraperunat eväinä kuten olimme suunnitelleet sairaalaan lähtiessämme, vaan parin päivän päästä kotiin tuli uusi pieni ihmeellinen ihminen.
 

Yhteistyössä