Säälittääkö muita yksilapsiset perheet? :(

[QUOTE="jaaha";25365357]Ap on varmaan meidän neuvolantäti. Se meinaan viimeks saarnas ja moralisoi mua neuvolakäynnillä siitä ettei me aiota tehdä enempää lapsia kuin tämä yksi. Syitä on monia, kuten esim. se, että me halutaan itse elättää lapsemme, eikä meillä ole varaa kuin yhteen, mulla ei kestä pää enää uudestaan sitä vauva-aikaa, mun raskaus oli tosi vaikea, mielummin annan jakamattoman huomioni yhdelle lapselle kuin niin miten meillä oli lapsena, mulla kun on kahden siskon lisäksi 6 velipuolta ja 2 siskopuolta, ja oikeasti mun vanhemmilla ei riittänyt ollenkaan kahdenkeskeistä aikaa kenellekään meistä. Mä en suostu uskomaan että meidän lapsi kärsis siitä että jää ainoaksi, hänellä asuu kaksi serkkua samalla kylällä, on about saman ikäisiä kavereita nyt jo (ikää 1,5v) ja käydään avoimessa päiväkodissa kerta viikkoon, joten yksinään ei tosiaan joudu olemaan.

Enemmän mua säälittää ne pienellä ikäerolla pukatut sisarukset, ja niiden vanhemmat. Miten kellekään voi tulla muka jo uus vauvakuume kun edellinen lapsi on alle puoli vuotia, ja jos vahinko käy, niin miten ihmiset ei huolehdi ehkäisystä tuossa tilanteessa kunnolla. Miettikää nyt pientä nippanappa vuoden iän ylittänyttä ihmistä kun yht' äkkiä hänen maailmaansa pamahtaa joku pikkusisarus joka huutaa, tekee äidin väsyneeksi ja kiukkuiseksi, ja vie kaiken huomion? Mun mielestä 2v on ihan minimi ikäero lapsille, kaikki sen alle olevalla ikäerolla olevat lapset kärsii varmasti jollain tasolla siitä etteivät saa olla äidin pikkuisia tarpeeksi pitkään, ja äidit kärsii myös väsymyksestä.[/QUOTE]

Sinäpä sen sanoit

 

[QUOTE="Vieras";25365401]Siis täh? Nyt meni ohi. Miten niin ei ole aikaa? Muistelen kaiholla niitä aikoja kun olin vielä tarhassa/alakoulussa ja kaikki kesälomat ja hiihtolomat ja joululomat ym. vietettiin äidin kanssa (hänellä oli mahdollisuus pitkiin lomiin) elokuvissa käyden, uimahallissa uiden, kotona lepäillen, ihan kahdestaan ja hyvät muistot jäi! Ei ollut viittä siskoa vierellä jakamassa huomiota, eli KYLLÄ, vanhemmillani oli minulle aikaa, varmasti vielä keskivertoa enemmän [/QUOTE]

Olit siis ainoa? Pointti oli, jos on monta lasta ei ole aikaa paapoa kaikkia ja tehdä heille kaikki valmiiksi ja siksi sisarussarja on itsenäisempi kuin yksi lapsi.

 

Minä säälin ihmisiä, jotka tekevät lapsia ja sitten heillä ei ole varaa edes ostaa lapsille mitään. Odotetaan vaan että yhteiskunta tulee apuun kaikkien mahdollisten tukien kanssa.

 

No ei säälitä. Se ei mitenkään ole taattua että sisarukset on parhaita kavereita tai edes toisilleen tärkeitä ihmissuhteita. Äitini ja hänen sisarensa eivät koskaan ole tulleet toimeen keskenään. Vaikka sisaruksista voi olla lapselle paljon iloa ja etua, kaikessa on myös huonot puolensa. Kaverillani on kolme alle kolmevuotiasta lasta, enkä mitenkään näe että tuo olisi pelkkä etu lapsille tai että ainoolla lapsella olisi automaattisesti asiat huonommin. Itselläni on kolme sisarusta mutta ikäerot ovat niin suuret että käytännössä olen ainut lapsi.

 

[QUOTE="vieras";25365464]Minä säälin ihmisiä, jotka tekevät lapsia ja sitten heillä ei ole varaa edes ostaa lapsille mitään. Odotetaan vaan että yhteiskunta tulee apuun kaikkien mahdollisten tukien kanssa.[/QUOTE]

Peesi! Sitten itketään kaksplussalla kun ei ole varaa edes joululahjoja ostaa yhyyy... Mut onneks on paljon lapsia että niistä on seuraa toisilleen!!

 

kaveri (jolla ei sisaruksia) mietti kuumeisesti ketä valikoida lapselle kummeiksi kun ei sisaruksia ole. Ainahan sitä voi kavereita pyytää mutta sisarussuhde(Yleensä) kestää läpi elämän ja tiedän monta jotka laittanut kaverit kummeiksi niin välit josatin syystä katkenneet. Tämä oli vain esimerkki. Ite olen onnellinen että on sisaruksia.

 

Meillä on yksi lapsi eikä enempää tule. Mies ei halua ja parisuhde menee huonosti, joten siinäkään mielessä ei ole mitään järkeä toista tehdä. Ja vaikka meillä menisi hyvin niin silti mies ei toista halua. Minkäs teet? Ainoa ratkaisu olisi se, että erottaisiin ja saisin uuden puolison kanssa lapsen.. kumpikohan olisi lapselle parempi? Ero ja sisko/veli vai se ydinperhe ainoana lapsena?

Minulla on sisaruksia ja silti olen aika huono häviäjä Ja kilpailuhenkinen koska isossa perheessä piti oppia pitämään puolensa, pitää huoli siitä että saa osansa (ruuasta, herkuista, ajasta.. ihan mistä vaan). Ja olen tosi huono jakamaan mitään Mieluummin söisin vaikka ne herkut ihan yksin kun antaisin miehelle jotakin.. Eli kaikki ne asiat mitkä sisarusten myötä pitäisi olla opittuna ei päde minuun. En edes ole sosiaalinen, juuri siitä syystä että turvauduttiin sisarusten kanssa toisiimme sellaisissa tilanteissa missä olisi pitänyt tutustua muihin.

En kuitenkaan väitä että yksilapsisuus olisi se ainoa vaihtoehto vaan sanonpahan nyt vaan ettei ne sisarukset kaikkea hyvää tuo mukanaan. Toki toivoin että lapsellani olisi myös joku johon tukeutua myös aikuisena, sitten kun meitä ei ole enää, mutta toivottavasti hänellä on sitten muuten hyvät välit muihin sukulaisiin.

Ja se kyllä harmittaa että lapsella ei ole nyt ainakaan vielä ketään sellaista keneltä kysyä "tyhmiä" asioita.. Ainakin itselläni sisarukset oli juuri niitä kenelle pystyi esittämään tosi tyhmiäkin kysymyksiä ilman että toiset sille nauroi. Tai että sisarukset sanoi jos tein jotain tyhmää tai naurettavaa eli sellaisia sosiaalisia juttuja, mitä kaverit ei olisi kehdanneet sanoa niin suoraan.

 

Itse puntaroin tällä hetkellä kovasti tuota sisarusasiaa. Meillä on yksi lapsi, joka on reilut 5v. Toisaalta hän olisi varmaankin 7 ennen kuin saisi sisaruksen. Ikäero olisi jo niin suuri, ettei niistä paljon seuraa toisilleen olisi. Mä luulen, että meillä jää tuohon yhteen lapseen. Tosin ei se nyt ihan kirkossa ole kuulutettua.
Mä olisin aikaisemmin kovasti halunnutkin pojalle sisarusta. Mies vaan oli "ei ny vielä" ja plaaplaaplaa. Nyt sitten alkaa olla itsellä sellainen olo, että antaa olla sitten. En enää haaveile pikkukakkosesta.

meillä esikoisen ja kakkosen ikäero 7.5V kun piti jäädä 1 lapseen mutta hyvä ikäero on isommasta on enemmän apua jo ja nyt lapsia 3 kpl joten tosiaan ei kannata päättää mitään varmaksi meilläkin isäntä sanoi että 1 riittää kunnes iski isännälle vauvakuume

 

Itselläni on kaksi sisarusta, meillä on oikein lämpimät välit ja olen tyytyväinen että minulla on sisaruksia.

Itselläni on "vaan" yksi lapsi, mutta en koe sitä minään ongelmana. Olen NIIIIIN KIITOLLINEN ja ONNELLINEN, että minulle on edes tämä yksi lapsi suotu. Toinenkin saa tulla, mutta se on hyvin epätodennäköistä eli nautin siitä mitä minulle on annettu.

Ei siis kannata edes sääliä tai vaivata päätään toisten yksi lapsisuudesta, koska moni voi olla tyytyväinen omaan elämäntilanteeseensa sen yhdenkin lapsen kanssa. Lähinnä säälin niitä ketkä tekevät (tästäkin) asiasta ongelman.

 

[QUOTE="jaaha";25365357]Ap on varmaan meidän neuvolantäti. Se meinaan viimeks saarnas ja moralisoi mua neuvolakäynnillä siitä ettei me aiota tehdä enempää lapsia kuin tämä yksi. Syitä on monia, kuten esim. se, että me halutaan itse elättää lapsemme, eikä meillä ole varaa kuin yhteen, mulla ei kestä pää enää uudestaan sitä vauva-aikaa, mun raskaus oli tosi vaikea, mielummin annan jakamattoman huomioni yhdelle lapselle kuin niin miten meillä oli lapsena, mulla kun on kahden siskon lisäksi 6 velipuolta ja 2 siskopuolta, ja oikeasti mun vanhemmilla ei riittänyt ollenkaan kahdenkeskeistä aikaa kenellekään meistä. Mä en suostu uskomaan että meidän lapsi kärsis siitä että jää ainoaksi, hänellä asuu kaksi serkkua samalla kylällä, on about saman ikäisiä kavereita nyt jo (ikää 1,5v) ja käydään avoimessa päiväkodissa kerta viikkoon, joten yksinään ei tosiaan joudu olemaan.

Enemmän mua säälittää ne pienellä ikäerolla pukatut sisarukset, ja niiden vanhemmat. Miten kellekään voi tulla muka jo uus vauvakuume kun edellinen lapsi on alle puoli vuotia, ja jos vahinko käy, niin miten ihmiset ei huolehdi ehkäisystä tuossa tilanteessa kunnolla. Miettikää nyt pientä nippanappa vuoden iän ylittänyttä ihmistä kun yht' äkkiä hänen maailmaansa pamahtaa joku pikkusisarus joka huutaa, tekee äidin väsyneeksi ja kiukkuiseksi, ja vie kaiken huomion? Mun mielestä 2v on ihan minimi ikäero lapsille, kaikki sen alle olevalla ikäerolla olevat lapset kärsii varmasti jollain tasolla siitä etteivät saa olla äidin pikkuisia tarpeeksi pitkään, ja äidit kärsii myös väsymyksestä.[/QUOTE]

No annapa mä mietin sitä vuoden ikäistä jonka maailmaan pamahtaa pikkusisarus.. Tai no mä muistelen, sä voit vain kokemuksen puutteesta miettiä sitä Ja kokemuksesta voin sanoa että jos meillä olisi ollut ikäero kaksi vuotta sen yhden sijaan niin mä olisin ehkä pimahtanu Meillä kun uhmaa oli 2-vuotiaana niin olipa kiva että toinenki oli jo sen verran isompi ettei ollu vauva-aika ja uhmis samaan aikaan Väsymyksestä en ole pahemmin kärsinyt, meillä kun on menty aika leppoisasta kotona muksujen kanssa =) Nukuttu kun on nukuttanu ja tehty muuta kun on siltä tuntunu. Kyllä huomiota lapset saavat, totta kai. Mutta terveellä tavalla, että tietävät että muutkin otetaan huomioon

 

Tällä hetkellä uskoisin, että me jäämme yksilapsiseksi perheeksi. Meillä on nyt pian 1v tyttö. Mutta on kuitenkin monia vuosia aikaa(?) niin ei sitä tiedä jos mieli muuttuu.

 

Ei voi muuta sanoa, kun että TURHAAN säälitte ja tunnette surua sydämessänne "yksinäisten" lasten puolesta. Hei haloo, ainoa lapsi ei ole yhtä kuin yksinäinen lapsi.

Täällä todella onnellisen lapsen ainokaisena elänyt. En ole sisaruksia kaivannut, ystävät ovat riittäneet vallan mainiosti.

 

[QUOTE="vieras";25365282]Itsenäisyys ja kunnianhimo eivät kyllä ole tulleet siitä, että olet ainokainen. Kaikkea sitä kuuleekin.[/QUOTE]

Sisarussuhteiden dynamiikkaa on kyllä tutkittu paljon, ja itsenäisyys, kunnianhimo ja mielikuvitus kyllä korostuvat ainoilla lapsilla. Samalla tavalla esim. kunnianhimo korostuu esikoisilla.

En nyt muista tarkalleen miten se meni sisarusparvien sisällä, mutta muistaakseni kuopuksissa oli paljon samaa kuin ainoissa lapsissa, ja ellen ihan väärin muista, vastuunottaminen ja huolehtiminen yllättäen korostui sisarusparven keskellä, esim. jos on useampia lapsia, toiseksi vanhin on todennäköisemmin se huolehtijatyyppi (kun taas kahden lapsen perheissä tuo rooli on toki yleensä vanhemmalla sisaruksella).

Esikoiset olivat useammin johtajatyyppejä; ainoat lapset (ja lapset jotka ovat olleet käytännöllisesti katsoen "ainoita lapsia", esim. iltatähdet isolla ikäerolla) muita useammin luovassa työssä.

 

Itselläni on neljä sisarusta ja se on ihan kiva. Minulla on "isot ikäerot" kaikkiin (yli viisi vuotta, nuorimman ja vanhimman välillä 20 vuotta ikäeroa), joten jokainen on saanut kasvaa vähän ainoana lapsena. Sisareni ovat ihania, mutta ei elämä kamalaa olisi ilmankaan.

Voisin tyytyä tähän yhteen lapseen. Sisarussuhteista saattaa olla vain haittaa, tai sitten ne on suuri rikkaus. Oman isäni suhde 1v 10kk vanhempaan siskoonsa on ihan todella huono, henkilökemiat ei synkkaa. Myös oman äitini suhde sisareensa on huono. Samoin myös mieheni suhde +4 vuotta vanhempaan veljeensä. Minulla on asialliset suhteet sisaruksiin, mutta ei kauheasti nähdä. Yhtään aikuisiälle säilynyttä rikasta sisaruussuhdetta en ole nähnyt.

Mielestän sisarus pitää tehdä, jos vanhemmat haluavat toisen lapsen. Ei siksi, että olisi sisarus esikoiselle. Tietysti sisaruksen kanssa pakolla oppii asioita, kuten jakamista, mutta sitä voi oppia muutenkin. Jos vanhemmat elää sosiaalisesti rikasta elämää, ei mielestäni lapsi jää mistään paitsi. Tietenkin, jos äiti vaan nyhjää lapsen kanssa kahdestaan himassa, on asia eri.

Me emme ole vielä päättäneet lapsiluvusta, ehkä se on tämä yksi, tai sitten useampi. Yksilapsiseen perheeseen tyytyminen olisi ehkä helpointa: ei enää tätä kauheaa vauva-aikaa (vaikkakin ihanin lapsi maailmassa!), asuntoasioita ei tarvitsisi miettiä (nyt on kolmio), voisi matkustella ja mennä vapaammin.

Meille ei ainakaan toista lasta tule pienellä ikäerolla. Haluan keskittyä yhteen lapseen kerrallaan, en pukata maailmaan kakaraa toisen perään vaan koska niin kuuluu tehdä.

 

Ainakaan ainoan lapsen ei tarvitse kokea epätasa-arvoista kohtelua vanhemmiltaan suhteessa sisaruksiinsa.

 

[QUOTE="pieras";25365535]Peesi! Sitten itketään kaksplussalla kun ei ole varaa edes joululahjoja ostaa yhyyy... Mut onneks on paljon lapsia että niistä on seuraa toisilleen!![/QUOTE]

Mutta sehän on hyvä! Ei tarvitse ostaa pleikkaria tai muuta, kun sisarukset voivat viihdyttää toisiaan - pahvilaatikosta voi tehdä ruudun, jonka sisälle voi laittaa kaksi nuorempaa sisarusta tappelemaan keskenään. Tappelijoita voi tarvittaessa "ohjailla", ihan kuten peleissäkin. Ja halvaksi tulee!

Ja jos on huono satovuosi ja nälkä alkaa kurnia, nuorimmaisen voi tarvittaessa tehdä paistiksi vanhemmille sisaruksille.

 

Ei säälitä, miksi kummassa pitäisi? :O

Mielestäni lapsi voi elää hyvää ja tasapainoista elämää vaikkei tällä sisaruksia olisikaan. Ainoaksi lapseksi kasvaminen ei myöskään automaattisesti ole merkkinä siitä, että ihminen on hemmoteltu ja itsekeskeinen.

Eikös tällainen stereotypisoiminen ja lokeroiminen ole jo mennyt pois muodista? Vähän hupsua se ainakin on...

Itse olen vanhempieni ainoa lapsi, mutta en minä kyllä lapsuusaikoinani kaikkea haluamaani saanut. Olihan vanhemmillani minulle aikaa yllin kyllin, mutta kyllä mun jalat pidettiin maan pinnalla ja talossa kyllä vallitsi ihan tavallinen, useamman lapsen perheeseenkin sopiva kuri. Ei mua ole kukaan hemmotelluksi tai itsekeskeiseksi moittinut, tosin eiköhän meistä jokainen siihen itsekeskeisyyteen silloin tällöin syyllisty riippumatta siitä, onko vanhempiensa ainoa lapsi vaiko ei.

 

Mua huvittaa näissä keskusteluissa aina se että suurin osa perheistä on ensin ollut yksilapsisia perheitä, muuttuuko se elämä sitten paljon paremmaksi ja tuleeko vanhemmista parempia ihmisiä kun toinen lapsi syntyy?

 

[QUOTE="vieras";25365437]Olit siis ainoa? Pointti oli, jos on monta lasta ei ole aikaa paapoa kaikkia ja tehdä heille kaikki valmiiksi ja siksi sisarussarja on itsenäisempi kuin yksi lapsi.[/QUOTE]


Eivätkä suinkaan kaikki ainoat ole paapottuja. Mun muksu oli 2v jo paljon omatoimisempi kun moni sisarusparvessa kasvanut. Täytyy sanoa että pojan kummiperheessä paapottiin 3 lasta siihen malliin että koululaisten kohdalla äitiä piti käskeä lopettamaan. Ei koululainen osannut edes leipää voidella tai hakea maitoa kaapista...Että kaikki parvessa kasvaneet itsenäisempiä juu..

 

Mua huvittaa näissä keskusteluissa aina se että suurin osa perheistä on ensin ollut yksilapsisia perheitä, muuttuuko se elämä sitten paljon paremmaksi ja tuleeko vanhemmista parempia ihmisiä kun toinen lapsi syntyy?

Ja mieti nyt miten paljon se esikoinen saa kärsiä, jos joutuu viettämään vaikka viisikin vuotta ILMAN SISARUKSIA Miten voisimme taata kaikille maailman lapsille oman isosiskon tai -veljen?!

 

Miten voisimme taata kaikille maailman lapsille oman isosiskon tai -veljen?!

Heh. Tätä minäkin aina iltaisin ennen nukahtamistani syvästi mietin. Ja samalla myös sitäkin miten huono, syntinen äiti ja ihminen olen, kun minulla on vaan yksi lapsi.

 

Olipa kummallinen ajatus että lapsi muka kärsisi siitä, että on ainoa. Minä elin lapsuuteni kahdestaan äitini kanssa. Äitini jäi yksinhuoltajaksi kun olin 3-vuotias, joten en edes muista isääni kunnolla. Minulle ei myöskään ollut sisaruksia. Mutta minulla oli tosi läheinen suhde äitiini ja ihanat isovanhemmat, joiden luona olin hoidossa päiväkodin sijasta. Sekä paljon kavereita. Lapsuuteni oli todella onnellinen enkä koskaan kaivannut muuta, en sisaruksia enkä edes isää.

Myöhemmin, 13-vuotiaana sain pikkusiskon ja vielä hieman myöhemmin, lähes aikuisena, pikkuveljen. He ovat ihania ja tietenkin olen tyytyväinen, että he ovat olemassa. Siitä huolimatta olen tyytyväinen omaan lapsuuteeni ainoana lapsena. Siskoni ja veljeni ovat ihan hyvissä väleissä keskenään mutta eivät mitenkään erityisen läheisiä. Ja pienempänä tappelivat paljon Ei se sisarus mikään autuaaksi tekevä ole...

Samoin puolisoni on ainut lapsi eikä hänkään siitä kärsinyt. Meillä on nyt yksi tyttö, 2-vuotias. Saas nähdä jääkö ainoaksi vai ei....

 

[QUOTE="jaaha";25365357]Ap on varmaan meidän neuvolantäti. Se meinaan viimeks saarnas ja moralisoi mua neuvolakäynnillä siitä ettei me aiota tehdä enempää lapsia kuin tämä yksi. Syitä on monia, kuten esim. se, että me halutaan itse elättää lapsemme, eikä meillä ole varaa kuin yhteen, mulla ei kestä pää enää uudestaan sitä vauva-aikaa, mun raskaus oli tosi vaikea, mielummin annan jakamattoman huomioni yhdelle lapselle kuin niin miten meillä oli lapsena, mulla kun on kahden siskon lisäksi 6 velipuolta ja 2 siskopuolta, ja oikeasti mun vanhemmilla ei riittänyt ollenkaan kahdenkeskeistä aikaa kenellekään meistä. Mä en suostu uskomaan että meidän lapsi kärsis siitä että jää ainoaksi, hänellä asuu kaksi serkkua samalla kylällä, on about saman ikäisiä kavereita nyt jo (ikää 1,5v) ja käydään avoimessa päiväkodissa kerta viikkoon, joten yksinään ei tosiaan joudu olemaan.

Enemmän mua säälittää ne pienellä ikäerolla pukatut sisarukset, ja niiden vanhemmat. Miten kellekään voi tulla muka jo uus vauvakuume kun edellinen lapsi on alle puoli vuotia, ja jos vahinko käy, niin miten ihmiset ei huolehdi ehkäisystä tuossa tilanteessa kunnolla. Miettikää nyt pientä nippanappa vuoden iän ylittänyttä ihmistä kun yht' äkkiä hänen maailmaansa pamahtaa joku pikkusisarus joka huutaa, tekee äidin väsyneeksi ja kiukkuiseksi, ja vie kaiken huomion? Mun mielestä 2v on ihan minimi ikäero lapsille, kaikki sen alle olevalla ikäerolla olevat lapset kärsii varmasti jollain tasolla siitä etteivät saa olla äidin pikkuisia tarpeeksi pitkään, ja äidit kärsii myös väsymyksestä.[/QUOTE]



Ei sun tarvii muita sääliä sen takia, ettei sun oma pää kestä uusia raskauksia. Meillä lapset on syntyny vuoden ikäerolla ja täysin toivottuina ja odotettuina molemmat. Niin ja nukuttukin meillä on aina hyvin, 5-6kk ikäsinä veteli koko perhe täysiä yöunia.

Alkuperäiseen asiaan kommentoin sen verran, että mulle on henkilökohtasesti ihan sama, minkä kokoisen perheen kukakin haluaa perustaa. En sääli 1 lapsisia perheitä, enkä sen koommin 15 lapsisia perheitäkään. Meillä sisaruksista on ollut pienestä pitäen paljon iloa toisilleen, mutta ihan yhtä onnellisia tuntuvat olevan myös oman tuttavapiirini 1 lapsiset perheet.

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

Mulla on kaksi sisarusta, mutta kyllä silti särähti mun korvaan nämä sun kirjootukset joita olen tästä ketjusta lukenut. Varsinkin tuo tummennettu kohta oli todella tökerö kommentti enkä todellakaan allekirjoita tuota.

Mä tunnen todella itsekeskeinen ihmisen ja hänen käytöksensä on monesti sellaasta, että pistää miettimään onko hän narsisti. Ja ei, kyseessä ei ole ainut lapsi vaan suurperheen kasvatti... Kyllä se on vanhemmista kiinni kasvattaako siitä ainokaisestaan itsekkään ja muista piittaamattoman ihmisen.

Likka on mun ainokaiseni, mutta isänsä puolelta hänellä on pikkuveli. Mitä tuosta pitääs ajatella.

 

Ja mieti nyt miten paljon se esikoinen saa kärsiä, jos joutuu viettämään vaikka viisikin vuotta ILMAN SISARUKSIA Miten voisimme taata kaikille maailman lapsille oman isosiskon tai -veljen?!

Mä muuten olin kuukautta vaille 5v. kun pikkusisko syntyi. Voi apua, mä olen varmaan aivan kamalan itsekäs tuon 4v11kk:n takia.