Pekka Haavisto facts!

  • Viestiketjun aloittaja "hippi"
  • Ensimmäinen viesti
En voi olla tähän väliin kertomatta kokemustani Paavo Väyrysestä livenä. Joskus tuossa 80-luvun lopussa Paavo pyrki myöskin presidentiksi, ja tuli vaalikiertuellaan puhumaan myös meidän tuppukylään. Menimme isäni kanssa häntä kuuntelemaan.

Samoihin aikoihin uutisissa oli suuri haloo siitä, että Neuvostoliitto (vielä siihen aikaan) upotti käytettyä ydinpolttoainetta käsittelemättä Tyyneen valtamereen. Minua asia huolestutti, varsinkin kun Suomi samaan aikaan vei käytettyä ydinpolttoainetta loppukäsiteltäväksi Neuvostoliittoon. Eli ajattelin kysyä mitä mieltä silloinen taisi olla ulkoministeri oli asiasta, pitäisiköhän Suomen ehkä kuitenkin (ihan niinkuin eettisistä syistä) lopettaa käytetyn ydinpolttoaineen vienti, ettei vaan joko suomalaistakin polttoainetta sinne mereen joutuisi, tai ettei se suomalaisen polttoaineen käsittely veisi kapasiteettia. Ajatuksena siis, että kun itse ollaan paskaa tuotettu niin voitaisiin ehkä itse siitä pitää huolikin.

Paavo ei ymmärtänyt teinin kysymystä ollenkaan. Hän oli sitä mieltä, että meillä oli Neuvostoliiton kanssa asiasta sopimus, ja sopimus pitää, ja polttoaine viedään Neukkuihin. Se, että asialla oli myös eettinen puolensa ei häntä koskenut ollenkaan.

En voisi ikinä äänestää presidentiksi henkilöä, jolta puuttuu täysin eettinen kompassi. Ymmärrän kyllä reaalipolitiikkaa ja sen vaatimuksia, mutta ettei edes ymmärrä mistä on kysymys, se ei käy.

Ja Paavohan ei ole mitään muuta kuin poliittinen broileri. Ministeriksi parikymppisenä, mieheltä puuttuu täysin käsitys normaalista elämästä.

Terveisin Feministi, joka ainakin ekalla äänestyskierroksella äänestää naista ihan periaatteesta. Surullista, joo.
Kansa valitsi Paavon ulos Arkadianmäeltä. Paavo ei ole tehnyt päivääkään "oikeaa" työtä, samoin kun ei ole Soinikaan.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";25345407]Sinäkin riekuit keväällä ettei perussuomalaisista ole hallitukseen koska heillä ei ole tarpeeksi koulutettuja ihmisiä ministerin vaativaan postiin. Nyt sitten sun mukaan presidentiksi valittavalla ei tarvitse olla mitään koulutusta.:D[/QUOTE]

Kirjaatko sinä tiimarin vihkoon kaikkien kirjoittamiset ylös?
 
SSiis
[QUOTE="vieras";25345826]Ei lyö ei, mut silti Pekkaa nussitaan perseeseen.[/QUOTE]

Sä olet jotenkin epäterve, kun sua kiinnostaa muiden seksielämä noin kovasti.
En edes halua kuulla unistasi.
 
Pekka valehtelee
"Pekka Haavisto
Vihreän liiton presidenttiehdokkaalla ei ole muuta sijoitusvarallisuutta, osakkeita tai rahasto-osuuksia kuin osuus Jouko Haaviston kuolinpesästä. Hän omistaa myös osuuden Haikka-nimisestä maatilasta Teiskossa. Haikka ei ole yhtiömuotoinen tila, eikä Haavisto saa siitä tuottoja. Tällä hetkellä Haavisto asuu vuokra-asunnossa. Haavistoa piti myös hieman herätellä vastaamaan, jonka jälkeen hän selvitti asian kampanjapäällikkönsä välityksellä."
 
"jklö"
"Pekka Haavisto
Vihreän liiton presidenttiehdokkaalla ei ole muuta sijoitusvarallisuutta, osakkeita tai rahasto-osuuksia kuin osuus Jouko Haaviston kuolinpesästä. Hän omistaa myös osuuden Haikka-nimisestä maatilasta Teiskossa. Haikka ei ole yhtiömuotoinen tila, eikä Haavisto saa siitä tuottoja. Tällä hetkellä Haavisto asuu vuokra-asunnossa. Haavistoa piti myös hieman herätellä vastaamaan, jonka jälkeen hän selvitti asian kampanjapäällikkönsä välityksellä."
No sinähän se jaksat vaahdota joka ketjussa. Ei sitten mieleesi ole tullut että hän ei ole niitä talon myynnistä saatuja rahoja sijoittanut? Että hän ehkä etsii sopivaa uutta kotia jonka ostaa ja rahat odottavat tilillä? Ei... kun sinä olet päättänyt että hän valehtelee!
 
"sama"
[QUOTE="jklö";25365064]No sinähän se jaksat vaahdota joka ketjussa. Ei sitten mieleesi ole tullut että hän ei ole niitä talon myynnistä saatuja rahoja sijoittanut? Että hän ehkä etsii sopivaa uutta kotia jonka ostaa ja rahat odottavat tilillä? Ei... kun sinä olet päättänyt että hän valehtelee![/QUOTE]

Se on kyllä Pekka ihan itse joka päättää mitä suustaan päästään.
 
"hippi"
Suomalainen, ruotsalainen ja Pekka Haavisto menivät saunaan. Suomalainen sano: "Tulevat tänne viemään meidän naiset." Ruotsalainen sano: "Tulevat tänne aiheuttamaan yhteiskunnallisia ongelmia." Pekka Haavisto sano: "Ettekö te nyt edes sitä löylyvettä saaneet tuotua?"
 

Yhteistyössä