Äiti haluaa vaihtelua ja laittaa siksi lapsen hoitoon 1-vuotiaana...WTF??

Tämän ajatuksen olen kuullut lähiaikoina monestakin suusta: jep, lapseni menee hoitoon ja itse töihin, koska MINÄ kaipasin vaihtelua. Kyse ei siis useinkaan ole siitä, että rahallisesti olisi pakko mennä, koska suurimmalla osalla on varaa venyttää penniä (vaikkeivat sitä myönnä) ainakin siihen asti kunnes lapsi on 2-v.(jättää ne matkat ja suurimmat hankinnat myöhempään) Mutta ei, äidit eivät enää ajattele lapsen parasta ja sitä, että 1-v lapsi joutuu hoitoon , kunhan vain MINULLA on virikkeitä ja aktiviteettia toisin kuin kotona lapsen kanssa. Ei ymmärrä ei:/

 

Niin?
Mitä kohtaa et ymmärrä?

 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan asia on niin, että kun äiti on onnellinen, niin lapsikin on onnellinen.

Kotiäitiys ei sovi kaikille, piste.

 

Joo no mulla menis varmaan viimesetki mielenterveyden rippeet jos joutuisin oleen kotona siihen asti kun lapsi on 2v. Kiitos ei, en oo mitään kotiäitityyppiä ja meen töihin heti kun sopiva työ löytyy ja vauva on nyt vajaa 10kk.

 

Aha, eiköhän sitä ole kautta aikojen lapset laitettu hoitoon ja äidit menneet töihin, ellei ole esim. maatilan emäntä että ne lapset katotaan siinä töiden sivussa.

 

No miten olisi vaikka sellainen, että ajateltaisiin lapsen parasta eikä koko ajan että MINÄMINÄMINÄ. JOs lapsia hankkii, pitäisi kyetä laittamaan heidät muutamaksi vuodeksi etusijalle. Ja kyllä, lapsen on paras olla pienenä kotona toisin kuin kilpailemassa huomioista kauheassa älämölöympäristössä. Ei ihme että yhteiskunnassa on ongelmia kun tällaista ei ymmärretä.

 

Vuosi kotona on jo pitkä aika. Monessa maassa töihin mennään jo silloin, kun vauva on muutaman kuukauden ikäinen.

 

[QUOTE="vieras";25359399]No miten olisi vaikka sellainen, että ajateltaisiin lapsen parasta eikä koko ajan että MINÄMINÄMINÄ. JOs lapsia hankkii, pitäisi kyetä laittamaan heidät muutamaksi vuodeksi etusijalle. Ja kyllä, lapsen on paras olla pienenä kotona toisin kuin kilpailemassa huomioista kauheassa älämölöympäristössä. Ei ihme että yhteiskunnassa on ongelmia kun tällaista ei ymmärretä.[/QUOTE]

Mulla lapset on etusijalla aina...ei vain muutamaa vuotta. Ja mielestäni sen pitää olla niin.

Mutta ei siihen kyllä kotihoidon pituus liity mitenkään.

Sitten vielä se tosiseikka, että kaikilla ei ole vain yhtä lasta, vaan useampia, ja päätöksiä tehdessä vaikuttaa kokonaistilanne eikä kuopuksen etu pelkästään.

 

[QUOTE="vieras";25359399]No miten olisi vaikka sellainen, että ajateltaisiin lapsen parasta eikä koko ajan että MINÄMINÄMINÄ. JOs lapsia hankkii, pitäisi kyetä laittamaan heidät muutamaksi vuodeksi etusijalle. Ja kyllä, lapsen on paras olla pienenä kotona toisin kuin kilpailemassa huomioista kauheassa älämölöympäristössä. Ei ihme että yhteiskunnassa on ongelmia kun tällaista ei ymmärretä.[/QUOTE]

Miksi oletat että lapsi automaattisesti joutuu johonkin älämölöympäristöön kilpailemaan huomiosta vain siksi, jos äitinsä tarvitsee hyvinvointiinsa muutakin itselleen sopivaa stimulanssia kodin- ja lapsenhoidon ohelle?

 

[QUOTE="vieras";25359399]No miten olisi vaikka sellainen, että ajateltaisiin lapsen parasta eikä koko ajan että MINÄMINÄMINÄ. JOs lapsia hankkii, pitäisi kyetä laittamaan heidät muutamaksi vuodeksi etusijalle. Ja kyllä, lapsen on paras olla pienenä kotona toisin kuin kilpailemassa huomioista kauheassa älämölöympäristössä. Ei ihme että yhteiskunnassa on ongelmia kun tällaista ei ymmärretä.[/QUOTE]

Täytyy sanoa että tytön hoitotäti puhuu paljon hiljaisemmalla äänellä kuin minä, eikä ikinä korotakaan sitä toisin kuin minä, hänellä on kaksi tyttöä hoidossa ja vauva joka lähinnä nukkuu vain. En ole siellä kenenkään kuullut ikinä huutavan ja tytöt tykkäävät leikkiä yhdessä kovasti.

 

Ymmärrän kyllä että vaihtelua kaipaa. Ainaki jos on vaan kotona vauvan kans eikä käy missään (tai jos ei oo missä käydä). Kyllä tässä iteki jo kaipais vähäsen jotain muuta välillä. Vaikka ennen lastaki ihan hyvin pärjäsin ihan vaan kotona...mut sillon pääsi vapaasti kulkemaan kuitenki. Töitä en silti kaipaa, siitä tulis vaan liikaa stressiä. En oo yhtään ura/työihmisiä. Pitäis jotain muuta keksiä...

 

Periaatteessa samaa mieltä kuin aloittaja poikkeuksena tietysti mielenterveysongelmaiset/masentuneet äidit. Jos kotona on ongelmia, lapsen voi olla parempi olla päiväkodissa/hoidossa.Itse olen ollut päiväkodissa töissä ja jos joskus itselleni lapsia suodaan en todellakaan laita heitä alle 2-vuotiaana siihen ympärístöön. Jotkut yrittävät puhdistaa omatuntoaan sillä, että lapsi kaipaa ikäistään seuraa. Väärin: alle kolmevuotiaalle riittää varsin hyvin oma perhe
eikä kaverisuhteet ole vielä siihen ikään mennessä niin tärkeitä kuin myöhemmin.

 

Ymmärrän kyllä että vaihtelua kaipaa. Ainaki jos on vaan kotona vauvan kans eikä käy missään (tai jos ei oo missä käydä). Kyllä tässä iteki jo kaipais vähäsen jotain muuta välillä. Vaikka ennen lastaki ihan hyvin pärjäsin ihan vaan kotona...mut sillon pääsi vapaasti kulkemaan kuitenki. Töitä en silti kaipaa, siitä tulis vaan liikaa stressiä. En oo yhtään ura/työihmisiä. Pitäis jotain muuta keksiä...

Joo. Ihmiset kovin erilaisia. Yksi kaipaa töitä tai uraa perheen ohelle. Toiselle sen ulkopuolisen stimulanssin pitää olla jotain muuta. Kolmannelle riittää perhe. Ideaali on kunkin löytää se paras mahdollinen malli juuri omaa perhettään ajatellen.

 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan asia on niin, että kun äiti on onnellinen, niin lapsikin on onnellinen.

Kotiäitiys ei sovi kaikille, piste.

ei sovi ei. mutta eka kappale ei silti ole ehdottoman totta. joskus se on mitä karmein vale.

 

Musta on hyvä jos itse tiedostaa sen ettei pysty olemaan vaan kotona. Koska kaikista ei ole kotiäideiksi syystä tai toisesta. Itse olen ollut kotona jo neljä vuotta ja tulen olemaan vielä ainakin pari vuotta. Mutta ei tulisi mieleeni alkaa kyseenalaistamaan toisen valintoja ja töihin paluuta.

 

ei sovi ei. mutta eka kappale ei silti ole ehdottoman totta. joskus se on mitä karmein vale.

Joo, jos aletaan katsomaan asiaa siltä kantilta että äiti on onnellinen kun lapsi saa turpiinsa, tai äiti on onnellinen baarissa ollessaan kun lapsi on kotona yksin.

Mutta jos nyt pysytään kuitenkin ihan ns. kunnon äideissä

 

Minä en ole koskaan jaksanut kokonaista vuotta kotiäitinä.
Pisimmät kokeilut ovat olleet 9 kk silloin kun lapsia oli 8 alle kouluiän + reilu puoli vuotta silloin kun hoisin omien pienien ohella kolmea lapsenlasta, joista yksi oli erityistarpeinen.
Nuokin siis onnistuneet nimenomaan "eritysistä syistä". Pelkkä kotonaolo muutaman mukulan (olivatpa kuinka rakkaitta ja ihania tahansa) kanssa ei riitä pitämään minua virkeänä vaan passivoidun varsin nopeasti.

 

[QUOTE="vieras";25359399]No miten olisi vaikka sellainen, että ajateltaisiin lapsen parasta eikä koko ajan että MINÄMINÄMINÄ. JOs lapsia hankkii, pitäisi kyetä laittamaan heidät muutamaksi vuodeksi etusijalle. Ja kyllä, lapsen on paras olla pienenä kotona toisin kuin kilpailemassa huomioista kauheassa älämölöympäristössä. Ei ihme että yhteiskunnassa on ongelmia kun tällaista ei ymmärretä.[/QUOTE]

Itseni lisäksi ajattelen lastani kun haluan mennä töihin. Parempi sen lapsen on hoidossa olla ja hoidon jälkeen virkistäytyneen äidin kanssa, kuin kotona äidin kanssa joka on aina pahalla päällä ja tuntuu pimahtavan neljän seinän sisälle.

 

[QUOTE="vieras";25359348]Tämän ajatuksen olen kuullut lähiaikoina monestakin suusta: jep, lapseni menee hoitoon ja itse töihin, koska MINÄ kaipasin vaihtelua. Kyse ei siis useinkaan ole siitä, että rahallisesti olisi pakko mennä, koska suurimmalla osalla on varaa venyttää penniä (vaikkeivat sitä myönnä) ainakin siihen asti kunnes lapsi on 2-v.(jättää ne matkat ja suurimmat hankinnat myöhempään) Mutta ei, äidit eivät enää ajattele lapsen parasta ja sitä, että 1-v lapsi joutuu hoitoon , kunhan vain MINULLA on virikkeitä ja aktiviteettia toisin kuin kotona lapsen kanssa. Ei ymmärrä ei:/[/QUOTE]

Mä ymmärrän, ja hyvin. Katsos, kun sen lapsen saa, kaikki muuttuu. Eniten mun äitinä ottaa päähän nää ihmiset, jotka sanoo että, "Olisit miettinyt ennen kuin sen lapsen teit." Ööö. Ja mistähän sitä voi tietää miten konkreettisesti kaikki muuttuu ja miten vaikeaa voi oikeasti olla sen lapsen kanssa?

Meillä pelastuksena oli mun työ, jonne palasin lapsen ollessa kahdeksankuinen. Mies jäi vielä kesäksi kotiin lapsen kanssa, koska päivähoitopaikkoja jaellaan vasta syksyn alussa. Ja niin tyttö meni tarhaan 11-kuisena. Koska en ole kotiäitimateriaalia. Ja koska oli kiva mennä töihin. En siitä todellakaan huonoa omatuntoa suostu tuntemaan, enkä ole myöskään itsekäs ihminen. Olen minä; äiti, vaimo ja ihan OMA itsenikin.

 

Joillekin kotiäitiys sopii paremmin ja joillekin heikommin. Elämäntilanteet myös vaihtelee ja joskus töihinlähdössä on kysymys siitä että oikeasti kaipaa henkireikää arkeen. Mikset muuten kyseenalaista isiä? Äiti on kuitenkin hoitanut lasta kotona jo sen vuoden ja isä ei yhtään. Jos äiti ei mielestäsi välitä lapsesta niin miten sitten kuvailet isän suhdetta lapseen?

Itse lähdin töihin kakkosen ollessa vuodenikäinen ja siinä elämäntilanteessa töihinpaluu oli ehdottomasti paras ratkaisu. Mies jäi puoleksi vuodeksi koti-isäksi ennen kuin tyttö aloitti päiväkodin. Jos tuota vaihtoehtoa ei olisi ollut, olisi lapsi mennyt heti 1v iässä päiväkotiin.

Taloudellista pakkoa hoitoonlaittamiselle ei ollut edes siinä 1,5v iässä, silloin ratkaisu vaan pohjasi lapsen ja isänsä kannalta siihen mikä oli parasta.

 

Itseni lisäksi ajattelen lastani kun haluan mennä töihin. Parempi sen lapsen on hoidossa olla ja hoidon jälkeen virkistäytyneen äidin kanssa, kuin kotona äidin kanssa joka on aina pahalla päällä ja tuntuu pimahtavan neljän seinän sisälle.

Harva pitkän työpäivän tehnyt äiti on mikään "virkistäytynyt äiti"... Eikös kaikkein väsyneimpiä ole työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat.

Muutoin olen kyllä täysin eri mieltä aloittajan kanssa. Ja huvittavaa tässäkin ketjussa on se, että tännekin löytyi jo yksi LAPSETON ihminen puolustamaan kotiäitiyttä, ts. ihminen jolla ei ole päivääkään omaa kokemusta kotona olosta.

 

Joopa joo. Me laitoimme lapsen hoitoon 1,5 vuotiaana, vaikka olisin voinut jäädä kotiin vaikka viideksi vuodeksi. Saisimme juurikin ne pakolliset menot maksettua miehen palkalla.
Olen niin pinnallinen, etten halunnut venyttää penniä kotona, vaan lähdin töihin.
Enkä tunne minkäänlaista syyllisyyttä edes.
Miksi muuten tässäkin asiassa se on äiti, jota syyllistetään? Miksei isää syytetä paskaksi ja oman edun tavoittelijaksi kun hän ei jää hoitamaan lasta kotiin?

 

Joo en ymmärrä mäkään.
Jos jää lapsen kanssa istumaan neljän seinän sisään niin varmasti tympääntyy ja kaipaa virikkeitä ja lapsikin mutta sen takia ei tarvitse viedä lasta hoitoon.

 

Mulla lapset on etusijalla aina...ei vain muutamaa vuotta. Ja mielestäni sen pitää olla niin.

Mutta ei siihen kyllä kotihoidon pituus liity mitenkään.

Sitten vielä se tosiseikka, että kaikilla ei ole vain yhtä lasta, vaan useampia, ja päätöksiä tehdessä vaikuttaa kokonaistilanne eikä kuopuksen etu pelkästään.

Näin.

 

Katsos kun kotona oleva äiti on syrjäytynyt luuseri, lapsi joka ei mene päiväkotiin jää ilman kavereita jatkossakin ja kyllä sinne Thaimaahankin on pakko päästä että voi lesoilla sukulaisille..