Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Pitkästä aikaan eksyin tänne palstoille, olen kirjoitellut muutamassa muussa pinossa viime syksynä, mutta epäonnisten hoitojen jälkeen poistuin takavasemmalle :) Ainakin Sintun muistan muista pinoista. Hoidot aloitettiin viime keväänä, kesällä tehtiin laparoskopia ja ensimmäinen ivf syyskuussa ja eka tuoresiirto nega. Sitten tuli lomien takia tauko ja 1. pas piti olla joulukuun alussa, mutta jostain syystä tuli vuotoa Zumenonin käytöstä ja siirto peruutettiin :(
Nyt sitten uuteen hoitoon: eilen Procren pistos ja ilmeisesti parin viikon päästä alkaa estrogeenilaastarit ja tammikuun lopussa/helmikuun alussa pas, jos sinne asti päästään.
Onko teistä joku käyttänyt Procrenia ja jos on niin millaisia oireita teillä on ollu? Itse saan yleensä kaikki mahdolliset, mutta mitään en ole vielä huomannut. Ainoastaan paleltaa, mutta se saattaa johtua vaikka tulossa olevasta flunnssasta.
Hyvää viikonalkua kaikille!
 
No jos kerran Motokin, niin sitten minä myös!

Olen 35+-pinossa roikkunut ja sittemmin parissa muussakin pinossa satunnaisesti vieraillut yrittäjä vm. 1974. Vähän Moton tapaan myös minä klenkkasin karvaiden pettymysten nöyryyttämänä takavasemmalle tuossa taannoin. Nyt mulla on menossa kolmas ivf.

Yritys on aloitettu syyskesällä 2007. Vuoden yrityksen jälkeen saimme aikaan luomusti biokemiallisen raskauden, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Tutkimuksissa ei ole havaittu mitään vikaa kumpaisessakaan.

Odotan tänään kirjaimellisesti kauhusta kankiana soittoa siitä, mikä vasteeni pistoksiin on ollut tällä kertaa. Oksettaa pelkästä epävarmuudesta ja pelosta. Viime yö meni valvoessa. Piikitän jo nyt karseaa ökymäärää, joten paljoa sitä annosta ei voi enää edes korottaa. Menopurin mahdolliset (todennäköiset!?) jatko-ostot menevät omaan piikkiin, kun ärsyttävästi tämä koko homma siirtyi kuukauden aiottua pidemmälle, enkä päässyt enää loppuun asti vuoden 2011 lääkekattoa hyödyntämään... Ekassa ivf:ssä (lyhyt kaava) vaste oli erinomainen ja tokassa (pitkä kaava) ihan surkeista surkein. Nyt on taas pitkä kaava.

Valitusta, valitusta, narinaa, narinaa... :-/ Kaikesta huolimatta hyvän uuden vuoden tervehdys kaikille teille ja toivottavasti otatte vielä yhden tuskailijan mukaan remmiin!

Polkka

*Päivitystä saman tien!*
Kaivattu soitto tuli. Ei tarvi suurentaa enää pistettävää lääkemäärää! Voi helpotusten huokaus. Melkein itku silmään herahtaa. Miten pienistä sitä tässä rupeekaan iloitsemaan, kun ei mitään isompaa ihmettä ole iloittavana... ;)

*Ja tässä vielä meikäläisen "rivi"*
Polkka...........37 v.............3. ivf vk 2
(Sikäli kun tulee jotain siirrettävää...)
 
Viimeksi muokattu:
Sintu, meillä ainakin oli ihan toisenlaiset lukematkin punktiopäivänä munasoluissa kun ultrissa. Onnea nyt hirmuisesti matkaan, ja tovotaan sulle paljon pulleita munasoluja!!

Heippa Moto, minkäslainen teidän tilanne on vähän tarkemmin? Eli miltä teidän pakkanen näyttää?

Hyvä Polkka! Onnea siirtoon :)!

Mulla on tänään kp 1...Että kankkulan kaivoon meni tämäkin yritys. Ehkä sitä epäonnistumista osasin odottaakin kun olo ei henkisesti ole lyöty. Fyysisesti tuntuu että ei voi olla omassa kehossaan kun on niin menkkasotkuinen olo, vatsa turvonnut ja sellaista.

Huomenna kai soittelevat verikokeen tulosta, ja sitten saamme nähdä minkälaista jatkoa seuraa meidän tarinaan.
 
Voi Susirouva, tiedän niin miltä tuntuu!! :hug:

Olen sinunkin polkuasi sivussa ollessani seurannut, ja muistelisin että sinulle saatiin kuitenkin useita vauvanalkuja pakkaseen..? Voi kyllä mennä nimimerkit mielessä iloisesti sekaisin.
 
Susirouva Olen niin pahoillani :hug:

Moto ja Polkka Hei ja tervetuloa !

ON Olin näköjään laskenut piinapäivät väärin, mutta tänään on pp12 ja aamulla testasin negan. Tänään olisi ollut veritestipäivä, mutta jätin sen väliin. Tädistä ei ole havaintoja, mutta eipä tämä nyt lupaavalta vaikuta. Pakkasessa on siis kaksi alkiota, joten yhteen yritykseen on toiveita päästä, jos tämä ei nyt onnistunut. Miehen kanssa sovittiin eilen, että yksityispuolella jatketaan vielä ainakin kaksi hoitokierrosta.
 
Ei tämä nyt kyllä mene ihan oikein! Kyllä nyt jonkun on aloitettava tämänkin ketjun plussa-aalto!
Susirouva: Pahoitteluni ja :hug:. Vieläkö pakkaseen jäi "huuruneniä"?
Kimalle_74: Älä vielä luovuta, jos tädistäkään ei vielä ole havaintoja. :)
 
HUOM!
Tarkistaisitteko jokainen omat tietonne tuosta etusivun listasta, ovatko ajantasalla, niin päivitän tarvittaessa.
Piinailijoissa onkin nyt aika hiljaista, mutta tammi-helmikuussa meitä taitaakin sitten olla jo useampia. Ja toivottavasti plussa-listaankin saadaan pian nimiä. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Hei, saanko ängetä teidän seuraan ketjuunne ? :)
Elokuussa täytin 35 vuotta, ensimmäistä lasta ollaan yritetty jo useampi vuosi.
Parin viikon päästä on tilattu aika lapsettomuustutkimuksiin.
 
Susirouva saimme ekasta ivf:stä 8 munasolua, joista 7 alkiota. Nyt siis pakkasessa 6 huuru-ukkoa, joten toivottavasti pääsisi ainakin kolme kertaa yrittämään. Ja sinulle Susirouva tsemppiä ja uutta yritystä! Itse olen ajatellut taas kerätä jostain tämän negatiivisuuden tilalle vähän positiivisuutta, jos se vaikka auttaisi jaksamaan. Itse otan siis perjantaina viimeisen e-pillerin ja menkkojen alettua katsotaan verikokein ja ultralla, että oma hormonitoiminta alhaalla ja sitten estrogeenilaastarin kehiin ja siirtoon sitten joskus tammikuun lopussa/helmikuun alussa.
Kimalle Odota vielä rauhassa pari päivää, joskus ne viivat antavat odottaa itseään mitä olen näiltä palstoilta lukenut.

Kais mukaan vaan keskustelemaan :)
 
Minäkin liittyisin mielelläni joukkoon mukaan, jos vain huolitaan.

Historiaa lyhykäisesti: ollaan siis lapseton pariskuntaa (minä 35 ja mies 38). Lasta aloitettiin yrittämään tulee jos on tullakseen meiningillä helmikuussa 2011, yrityskiertoja takana nyt 12. Olin ihan varma, että meillä tärppää aika pian (olihan kiertonikin erittäin säntillinen, eikä koskaan jäänyt pois...). Noh, eipä sitä tärppiä kuulunut ja syksyllä hain gyneltä clomit ovulaatiota tukemaan. Itseltä paljastui täysin puskista lievä PCO (mitään oiretta tästä ei ollut, en ole ylipainoinen ja kierto säntillisen 26-28 vrk:n pituinen). Samalla mies sai passituksen simppatutkimuksiin, jonka tulokset olivat kamala pettymys. Siittiöitä liian vähän! Raskautuminen luomusti mahdollista, mutta epätodennäköistä. Suositeltiin IFV tai ICSI. Pienen luomuraskautumismahdollisuuden takia päätin jatkaa clomeja (joita nyt 3. kierto alkamassa). Samalla odotellaan gyneltä lähetettä noihin hoitoihin.
 
Kiitos myötäelämisestä Kimalle_74, Sintu74 ja Susirouva. Välillä sitä miettii, että kuinka monta pettymystä ihminen kestää. Mutta kuitenkaan ihan vielä ei ole valmis antamaan periksi, kun kuitenkin takana on vain 3 siirtoa ja sitä ennen vain luomuyritystä (ei clomeja, inssejä tms.). Kai sitä on nyt yritettävä vielä muutama kerta, niin eipä tarvitse sitten enää myöhemmin jossitella, jos sittenkin... Ja kuten kaikki tässä ketjussa tiedämme, niin aika ei ole ystävämme. Toisaalta, kun huumori on revittävä pienistäkin asioista, niin iloitsin tässä taannoin ultrassa lääkärin tokaisua, että munasarjani näyttävät ikäistäni nuoremmilta. ;) Pienet ne ovat ilot näissä kuvioissa.

Te, joilla on kokemuksia passiirroista ja ovulaation bongaamisesta, niin missä vaiheessa kiertoa alatte ovista tikuttelemaan (riippuu tietenkin kierron pituudesta, mutta noin suunnilleen)?

Mites Ellennillä menee? Sinulla on uusi hoito alkamassa ihan lähipäivinä. Onko lyhyt kaava? Onko jotain muutoksia edellisiin hoitoihin vai menettekö samoilla lääkkeillä?
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Voi Susirouva, tiedän niin miltä tuntuu!! :hug:

Olen sinunkin polkuasi sivussa ollessani seurannut, ja muistelisin että sinulle saatiin kuitenkin useita vauvanalkuja pakkaseen..? Voi kyllä mennä nimimerkit mielessä iloisesti sekaisin.
Eikun juu, hyvin seurattu :). Ja kiitos =).

Nyt alkaakin olemaan jo pakkanen tyhjillään. Pari monitumaista rupuista siellä taitaa vielä olla.
 
Kais, tervetuloa :). "Kuulostat" tutulta....olenkohan ollut joskus aiemminkin sun kanssa samassa ketjussa?

Kimalle :(. Nyt sitten vain tulet mun kanssa uuteen siirtoon :).

Kiitos Moto! Ja samaa mieltä olen. Parempi vain mitä enemmän pystyy olemaan positiivisella mielellä, vaikka rankkaa onkin. Itse olen huomannut että pettymyksistäkin pääsee paremmin yli kun se mieli on vähemmän aikaa siellä mustan puolella. Hyvältä teillä kaikki tosiaan kuulostaa :)!

Ronja, tervetuloa! Jospa se sitten olisi teillä vain niistä simpoista kiinni. Itse ajattelen että se voisi olla helpottavaa, koska niitä kuitenkin on, ja mikrohedelmöityksellä olisi "paikattavissa" tuo määrä. Ei se määrä vaan laatu....

Pepponen, meillä lääkäri määrää millon aletaan tikuttamaan, ja tosiaan riippuu niin ihmisestä. Mulla luget lyhentää kiertoa, ja nyt alan tikuttelemaan kp 11, kp 12 on ultra, ovis on yleensä kp 14-16.

Niin, sain siis sen soiton, ja ensi pe on ultra, ja niitä rupusia lähdetään sitten seuraavalla viikolla siirtelemään. Uutta hoitoa ei julkisella saa ennen kuin kaikki siirtokelpoiset on siirretty.

Eli

Susirouva...........39 v.............5. ivf/4 pas vk 3
 
Täällä taasen! Jouluinen sumuttelu meni ihan hyvin, eikä mulle ole tullut mitään oireita sumuista, tai sit suihkin ne miten sattuu...:LOL: Huomen mulla sit eka ultra ja samalla alkaa piikitys ja pitkällä kaavalla mennään. Kuuluuko tähän se irroituspiikki? Mulle ei oo kukaan mitään sanonu, muutaku lukenut vaan täältä palstoilta... Ja viikolla 3, olis tarkoitus keräillä mollukoita, jos niitä nyt sattuu kasvamaan. Kertokaa te kokeneemmat tarkemmin jatkosta?!?
 
Hei mitäs teille muille kuuluu ?
Susirouva, en tiedä miten " kuulostan " tutulta, harvemmin olen tälle palstalle kirjoittanut,
taisin joku kuukausi sitten jossain ketjussa miettiä mahdollisia raskausoireita, mutta menkat
tietenkin alkoi pian. Niin ja aloitin joku päivä sitten keskustelun ensimmäisestä varatusta ajasta perhesuunitteluun.

Miulla on kuukautiskierto muuttunut parin vuoden aikana, ennen oli 28-32 pv ja
nyt vaihtelee n 21-28 pv ja selkä ja vatsakipuja on enemmän kuin aiemmin ja uutena
oireena on lantion ja nivusenalueella olevat kivut.
Muitakin muutoksia on, mistä epäilen itse endoa.
Huh, 16.1 on sitten ensimmäinen lääkärissäkäynti ehkäisy ja perhesuunitteluneuvolassa.

Oli rankkaa myöntää vihdoinkin itselleen ettei meille tule lasta omin voimin. :|
Jotenkin jännittää ja pelottaa miten vaikea ja pitkä prosessi tästä tulee.

Anteeksi pitkä kirjoitus itsestäni. :)
Toivotan onnea kaikille meneillä oleviin ja tuleviin hoitoihin. :)
 
Viimeksi muokattu:
ON:
Lauantaina olis punktio ja maanantaina siirto.
Lääkärin mukaan 6 sopivan kokoista munarakkulaa on kasvanut. Rakkuloista löytyy varmasti lauantaina kypsiä munasoluja, koska pienemmistäkin rakkuloista saadut munasolut ovat hedelmöittyneet aiemmissa hoidoissa... joten hyvältä näyttää. =)
 
  • Tykkää
Reactions: Susirouva
Susirouva Näin se varmaan menee, viimeisiä alkioita viedään meilläkin.

Moto Jos nuo virtsatestit ei näyttäisi negaa, niin ensimmäistä kertaa eläissäni voisin jopa luulla olevani raskaana. 2 päivää on ollut pahoinvointia ja rintojen kipuilua. Kaipa se Crinone vaan tekee tepposet. Mutta tätiä ei ole tullut. Mietin jopa, pitäiskö sittenkin mennä siihen veritestiin huomenna :confused:
 
Sintu74 Toivottavasti onnistuu ja hedelmöittyy. :)
Kimalle74 Toivottavasti oletkin raskaana, mie pidän peukkuja siulle. :)
 
Susirouva Näin se varmaan menee, viimeisiä alkioita viedään meilläkin.

Moto Jos nuo virtsatestit ei näyttäisi negaa, niin ensimmäistä kertaa eläissäni voisin jopa luulla olevani raskaana. 2 päivää on ollut pahoinvointia ja rintojen kipuilua. Kaipa se Crinone vaan tekee tepposet. Mutta tätiä ei ole tullut. Mietin jopa, pitäiskö sittenkin mennä siihen veritestiin huomenna :confused:
Käy ihmeessä siinä veritestissä. Saat ainakin varmuuden, että missä mennään.
 
Voikohan Procren aiheuttaa ihan pohjatonta väsymystä. Olen nukkunut sunnuntaista alkaen, kun pistin todella pitkiä yöunia ja silti väsyttää niin paljon, että meinaan ihan nukahtaa täällä töissä. No toisaalta onhan tämä parempi, kun olisi pinna ihan kireällä koko ajan...
Sintu mukavia uutisia sinulla :)
Kais en halua mitenkään pelotella sinua, mutta ihmeessä kerro noista lantion ja nivusalueen kivuista. Itselläni todettiin viime keväänä paha endo. Vuosi sitten käytin clomeja ja lääkäri vain epäili endoa, mutta ei laittanut tähystykseen. Itselläni ainakin oli todella kovia kipuja lantiossa ennen leikkausta. EI silti eihän endo välttämättä aiheuta lapsettomuutta, riippuu niin paljon siitä missä sitä on.
 
Sintu74 onnea ja toivottavasti saatte mahdollisimman paljon siirtokelpoisia!

Susirouva on tosiaan ihanaa, että meihellä niitä simppoja on ja tähän tietoon niiden laatu näyttäisi hyvältä. Tulosten mukaan suoraan eteenpäinmenijöitä hyvin ja oikeanmuotoisiakin yli viitearvojen - toivotaan siis, että se laatu korvais sen määrän =). Mulla taas hormoonihoidot (tähän mennessä clomit) tuntuu tuntuu antavan hyvän vasteen, ekan clomikierron seurantaultrassa löytyi kolme hyvän kokoista follia irotamaisillaan (25-26mm) kypsymässä ja limakalvokin oli muistaakseni 13mm. Noh, tuohan ei tietenkään takaa jatkossa mitään - on vielä täysi arvoitus millaisia ne munasolut ovat laadultaan, lähtevätkö jakautumaan jne jne.


Kimalle74
peukku sen puolesta, että olet raskaana!

Kais mulla on ihan samanmoiset fiilikset - on ollut rankkaa myöntää itselle, että oikeisiin lapsettomuushoitoihin on lähdettävä. Kaikki niihin liittyvä ja tuleva pelottaa - mitä kaikkea on edessä fyysisesti ja henkisesti. Tietenkin mietityttää, että saadaanko me lasta edes hoitojen avulla. Sekin on mahdollista... :( Tällaiset vertaiketjut on kuitenkin loistavia - muiden kokemusten kuuleminen auttaa!
 

Yhteistyössä