Isän avautuminen

  • Viestiketjun aloittaja "mikkis"
  • Ensimmäinen viesti
"mikkis"
Monet sanoo että "et voi tietää miten rankkaa ja vaikeaa pienen lapsen kanssa on, ennen kuin sulla ite on semmonen". Täytyy kyllä sanoa, että minä ja veikkaan ettei edes vaimokaan edelleenkään tiedetä vaikka ipana on kohtapuoliin jo 3v. Ei paljon helpompaa lasta loppupeleissä voi olla. Luonne ja käyttäytyminen on loppupeleissä sitäluokkaa että on aina ollu aika helppoa. Ei oo syöny tuttia, ei tartte jokapaikkaan jotain unikaveria, ärsyttää siltin kattoa 4-5v muksuja ku raahaa jotain unikavereita mukanaan ja tuttisuussa jos hiuka alkaa itkemään ni tekee aina mieli avata suunsa ja alkaa selittää miten MUN MIELESTÄ ois oikein kasvattaa lapsia :D Ei ala heti itkemään jos menettää näköyhteyden. Kaiken kaikkieen pienestä pitäen yönukkumiset ovat menneet "täydellisesti" kun on muiden juttuja kuunnellut. Et kyl on kelvannut ekan lapsen kanssa, ehkä mekin kohta koetaan se muiden tuska. :)
Vanhemmat ajaa monella turhalla asialla itsensä piippuun ja sen jälkeen ne hieman vaikeat asiat on tuhottoman vaikeita ja sit ollaan masentuneena sängynpohjalla ku kaikki on päin persettä.Ja se et nyt ku kattelee hoidossakin muutamia lapsia ni kyllä oma näkemys on se, että sillä miten on sen vauva-ajan menny ni näkyy siinä 2-5vuotiaana todella hyvin. Eikä pelkästään sen mukaan et millanen luonne lapsella sattuu olemaan. Monet asiat on semmosia mihin ei yksinkertaisesti luonne vaikuta, vaan vain opitut asiat.
Yks on myös just se et komennetaan, mutta ei mennä itse tilanteeseen. esim just näin viimeviikolla firman lasten juhlissa kun lapset ei saanu mennä näyttämölle...no sinnehän ne meni ni vanhemmat oli siel kauempana ja huuteli vaan et "älä nyt viitti olla siel"...se mennään ja haetaan sieltä pois ja mulla on ainakin se, että jos lapsen täytyy esim pyytää anteeks, ni se miettii yksin niin kauan kunnes se pyytää anteeks. Tais tytön kanssa mennä viimeviikolla 3-4h, mutta pyys kuitenkin. Ja muisti kyllä viel jopa et minkä takia pyys anteeks. Siin oli se vaa huono ku oli pakko mennä päiväkodin juhliin, vaikka ei sitä ennen pyytänykkää anteeks vaik venytettiin viimetippaan, mut jälkikäteen kuitenki sitten. Ja lapsesta ei saa myöskää tulla semmonen et se tekee tuhmaa ja pyytää heti anteeks ku tietää et se on siinä. Se täytyy saada oppimaan et niin ei oikeesti saa tehdä jatkossa sitte.
 
Juu, samaistun sinuun siihen asti kunnes kupuksemme syntyi. Esikoinen oli silloin neljä ja ajattelin juuri noin, hyvin pitkälti ainakin... sitten syntyi vähän haastavmpi lapsi ja toi ideologia lensi vaippojen kanssa roskikseen.

Nyt esikoinen kymmenen ja hyvin omapäinen, että en kyllä silloin kun lapsi oli noinkin pieni kun teillä tiennyt yhtään mistään tuon taivaallista. Miten sitä onkin niin siinä omassaan sillon.
 
Mikähän tässä kirjoituksessa oli niin ärsyttävää..? Varmaan vähän kaikki.

Miten se sua ärsyttää jos toisten lapsilla on unilelu? Oletko varmasti oikeutettu arvostelemaan muiden lasten kehitystä, reippautta ja omatoimisuutta, tutin syömistä ja vanhempien kasvatustyyliä?

Hyvää joulua vaan teidän perheelle ja "helpolle" lapselle, yritä tulla alas sieltä korkeuksista johon olet itsesi nostanut. Yhtä hyviä ihmisiä ne sun tuttavaskin varmasti on vaikka eri tavalla kasvattavatkin lapsensa ;)
 
"niin"
Kirjoituksessa oli paljon asiaa, mutta yhden lapsen kanssa varmasti onkin noin. Meillä ainakin esikoinen (tyttö) oli kolmevuotiaaksi varsinainen enkeli. Sitten vauhti alkoi kiihtyä ja neljävuotis-synttäreiden aikaan oli ihan hirvee uhma. Nyt vähän alkaa tasaantua. Ikää siis nyt 4v3kk. Pikkuveljensä (ikäeroa lapsilla 1,5vee) on alusta asti ollu kuumakalle ja klassinen uhmaaja kaikista asioista...Mut joo, en mä silti ole elämää rankaksi kokenut. Ihanat lapset meillä on. Unilelut on kyllä molemmilla, mutta tutin jäi alle 1-vuotiaana :). Kuri ja järjestys on, mutta kyllähän noi saa lopulta vaikka kuun taivaalta, kun me ollaan niin lepsuja silloin kun muut ei nää ;).
 
kaikkein kärkkäimpiä neuvojia ja arvostelijoita on yleensä yhden lapsen vanhemmat joiden lapsi kuuluu tähän helppojen luokkaan. :D Tai oikeestaan kärkkäimpiä on lapsettomat ja sen jälkeen nää yhden lapsen vanhemmat jotka ihmettelee miten joku voi muka olla väsynyt ja miten jollain voi muka olla kädet täynnä töitä "kun ei meillä ikinä oo ollu".
melkein alkoi ärsyttämään mutta sitte alkoikin enempi huvittamaan ja tuli sellanen mieli että ootappa vaan ap kun saat pari muksua lisää ja ne herää ekat 1,5 vuotta tunnin välein, sairastavat miljoona korvatulehdusta, saavat allergiaa ja ovatkin vilkkaita jokapaikan höyliä :D :D

Mulla tyttö on tollanen kun ap kuvaili, ikinä mitään ongelmaa, kaikki sujuu kuin ajatus. Pojat on sitte HIEMAN toista luokkaa. Oonkin monesti naureskellu että jos mun kaikki 3 lasta ois sellaisia kuin meidän tyttö on niin mä en tietäis lastenkasvatuksesta mitään ja varmaan kattelisin nenänvartta pitkin niitä lapsia joiden kanssa ei ehkä ookaan niin helppoa ja ihmettelisin suuresti miten joku voi olla väsynyt vauva-aikana.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
nameless
[QUOTE="mikkis";25290979]Monet sanoo että "et voi tietää miten rankkaa ja vaikeaa pienen lapsen kanssa on, ennen kuin sulla ite on semmonen". Täytyy kyllä sanoa, että minä ja veikkaan ettei edes vaimokaan edelleenkään tiedetä vaikka ipana on kohtapuoliin jo 3v. Ei paljon helpompaa lasta loppupeleissä voi olla. Luonne ja käyttäytyminen on loppupeleissä sitäluokkaa että on aina ollu aika helppoa. Ei oo syöny tuttia, ei tartte jokapaikkaan jotain unikaveria, ärsyttää siltin kattoa 4-5v muksuja ku raahaa jotain unikavereita mukanaan ja tuttisuussa jos hiuka alkaa itkemään ni tekee aina mieli avata suunsa ja alkaa selittää miten MUN MIELESTÄ ois oikein kasvattaa lapsia :D Ei ala heti itkemään jos menettää näköyhteyden. Kaiken kaikkieen pienestä pitäen yönukkumiset ovat menneet "täydellisesti" kun on muiden juttuja kuunnellut. Et kyl on kelvannut ekan lapsen kanssa, ehkä mekin kohta koetaan se muiden tuska. :)
Vanhemmat ajaa monella turhalla asialla itsensä piippuun ja sen jälkeen ne hieman vaikeat asiat on tuhottoman vaikeita ja sit ollaan masentuneena sängynpohjalla ku kaikki on päin persettä.Ja se et nyt ku kattelee hoidossakin muutamia lapsia ni kyllä oma näkemys on se, että sillä miten on sen vauva-ajan menny ni näkyy siinä 2-5vuotiaana todella hyvin. Eikä pelkästään sen mukaan et millanen luonne lapsella sattuu olemaan. Monet asiat on semmosia mihin ei yksinkertaisesti luonne vaikuta, vaan vain opitut asiat.
Yks on myös just se et komennetaan, mutta ei mennä itse tilanteeseen. esim just näin viimeviikolla firman lasten juhlissa kun lapset ei saanu mennä näyttämölle...no sinnehän ne meni ni vanhemmat oli siel kauempana ja huuteli vaan et "älä nyt viitti olla siel"...se mennään ja haetaan sieltä pois ja mulla on ainakin se, että jos lapsen täytyy esim pyytää anteeks, ni se miettii yksin niin kauan kunnes se pyytää anteeks. Tais tytön kanssa mennä viimeviikolla 3-4h, mutta pyys kuitenkin. Ja muisti kyllä viel jopa et minkä takia pyys anteeks. Siin oli se vaa huono ku oli pakko mennä päiväkodin juhliin, vaikka ei sitä ennen pyytänykkää anteeks vaik venytettiin viimetippaan, mut jälkikäteen kuitenki sitten. Ja lapsesta ei saa myöskää tulla semmonen et se tekee tuhmaa ja pyytää heti anteeks ku tietää et se on siinä. Se täytyy saada oppimaan et niin ei oikeesti saa tehdä jatkossa sitte.[/QUOTE]

juu osittain asiaakin sulla,mutta eräs juttu pisti silmään:

oma näkemys on se, että sillä miten on sen vauva-ajan menny ni näkyy siinä 2-5vuotiaana todella hyvin. Eikä pelkästään sen mukaan et millanen luonne lapsella sattuu olemaan. Monet asiat on semmosia mihin ei yksinkertaisesti luonne vaikuta, vaan vain opitut asiat.

Eli sä meinaat että minäkin heräsin öisin ekan lapsen kanssa huvin vuoksi 1v 9kuukautta ja tokan kanssa huvikseen 1v10kk. Kuule et vissiin ole tajunnut että lapset ovat vauvasta asti erilaisia,heti syntymästään! sitä voi kasvatuksella hio särmiä stten kun vauva kasvaa ja ymmärrystä alkaa löytyy. Mutta ei sellasta vastasyntynyttä voi kasvattaa. (tietty äidillähän on valta vastata vauvan tarpeisiin tai jättää vastaamatta ja tuo varmaan vaikuttaa vauvaan, mut toivottavasti vauvan perusturvallisuuden tunteesta pidetään huolta ja vastataan vauvan tarpeisiin).

mut hei kun sä oot niin nero niin kerro mitä tein vauvana väärin isomman kanssa kun sillä on adhd? ja kromosomivika(sulla varmaan löytyy siihenkin selitys)
 
Jopa näin yhden lapsen äitinä tuo kirjoitus vaikutti aika ylimieliseltä :D Jopa minä tajuan, että lapsia on oikeasti erilaisia, se ap:n tapa kasvattaa lastaan ei todellakaan päde kaikkiin lapsiin. Ja jos itsekin myöntää sen, että oma lapsi on helppo niin luulisi ymmärtävän, että niiden haastavampien lasten kanssa ei silloin voi toimia samoin eikä se ole niin helppoa.
 
"mä"
Hih ihana yhden tyttölapsen lapsen isän avautuminen :D Noh voin kysyä tuota samaa sitten kun olet kasvattanut ohi teini-iän pari poikaa ja sitäkin useamman tyttölapsen ;D Juu enkä valita, ite olen monta lasta halunnut ja stässä matkan varrella huomannut, kuinka se luonne sieltä aina nostaa esiin päätään. Se mikä on yhden kohdalla toiminut ei enää toisen kohdalla ole pätenyt lainkaan ja sitten se kolmas ja neljäs...
 
"MiMeira"
Alkuperäinen kirjoittaja Välillä meren ja maan;25291009:
Juu, samaistun sinuun siihen asti kunnes kupuksemme syntyi. Esikoinen oli silloin neljä ja ajattelin juuri noin, hyvin pitkälti ainakin... sitten syntyi vähän haastavmpi lapsi ja toi ideologia lensi vaippojen kanssa roskikseen.

Nyt esikoinen kymmenen ja hyvin omapäinen, että en kyllä silloin kun lapsi oli noinkin pieni kun teillä tiennyt yhtään mistään tuon taivaallista. Miten sitä onkin niin siinä omassaan sillon.
Meillä myös oli esikoinen kaikin puolin helppo - kunnes tässä 4-5 v iässä syntyi sisarus ja esikoisen uhmaikä ajoittui tähän...huh hei.

Joka tapauksessa sulla oli ihan ok ajatuksia, mutta lapset on erilaisia.
 
"mikkis"
Loppupeleissä siis mun mielest kasvatuksella vaan on merkitystä ja ollaan kyllä ilman masennusta ja valitusta selivtty. Itkua ja kiukuttelua en tuu sietämään vaikka ois monta lasta. En myöskää tuttia enkä unimöllyköitä!!!!
 
[QUOTE="mikkis";25298629]Loppupeleissä siis mun mielest kasvatuksella vaan on merkitystä ja ollaan kyllä ilman masennusta ja valitusta selivtty. Itkua ja kiukuttelua en tuu sietämään vaikka ois monta lasta. En myöskää tuttia enkä unimöllyköitä!!!![/QUOTE]

tän viestin perusteella kuulostat kammottavalta vanhemmalta. tuli tosi paha mieli lapsesi puolesta.
 
[QUOTE="mikkis";25298629]Loppupeleissä siis mun mielest kasvatuksella vaan on merkitystä ja ollaan kyllä ilman masennusta ja valitusta selivtty. Itkua ja kiukuttelua en tuu sietämään vaikka ois monta lasta. En myöskää tuttia enkä unimöllyköitä!!!![/QUOTE]

Kasvatuksella on paljon merkitystä. Kyse ei kuitenkaan ole kuinka kilttejä lapsia sillä saadaan vaan millaisia aikuisia tulee. Kasvatus luo pohjan koko tulevaisuudelle ja kasvatustyö vaatii herkkyyttä.
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
"heidi"
Ennen lapsia uskuin ymmärtäväni mitä lastenkasvatus on. Esikoisen jälkeen uskoin tietäväni. Kaksosten syntymän jälkeen, olen ollut ihan pihalla koko puuhasta :D
Miten voikin kaksi täysin saman ikäistä, täysin samalla tavalla kasvatettua identtistä tyttöä olla niin erilaisia. Miksi se mikä pätee toiseen, ei pädekään toiseen???

Ja unileluista. Meillä on kaikilla lapsilla sellainen ja uskon sen olleen pienelle potillaalle kallisarvoinen turva kun sairaalan joutui viikoksi vuoden iässä :( Miten kamalaa oli, kun ei teholla saanut yötä olla ja miten kamalaa olisi ollit jättää pieni ilman mitään tuttua unikaveria vieraaseen paikkaan...

Ymmärräthän, että lapsia on erilaisa? Samaten vanhempia ja perheitä? Se mikä teillä tuo taydellisen lopputuloksen, voi johtaa katastrofiin toisessa perheessä ;)
 
"Minni"
Mul on vaan yksi lapsi eikä varmasti sieltä pahimmasta päästä. Terve potra poika enimmäkseen. Silti vanhemmuus on ollut mulle yllättävän rankkaa ja synnytyksen jälkeinen masennuskin iski. Sun ajatusmaailman mukaan olen surkea äiti, poikakin kiukkuaa ja uhmailee ja joskus tekis mieli heittää pyyhe kehään. Ajatus jo katkes ja sun sanomaa tässä en ymmärrä. Silti olen äitinä tarpeeksi hyvä, rakastan lastani ja myös näytän sen. Omasta unirievustani luovuin vasta 12-vuotiaana. Eiks se menny niin, et rajoja ja rakkautta?
 
Just senkun taas mietin, miten meidän esikoinen ja kuopus voikaan olla samanlaisia. Esim. nukkumaan käyminen on ollut molemmille taaperoiässä yhtä vaikeaa. Mä jo luulin, kun 3. ja 4. lapsi oli samanikäisiä, että nyt mä oon oppinut kasvattamaan lapsia, kun heidän kanssaan ei juurikaan ongelmia ollut ei nukkumaan käymisessä (he on aina menneet kiltisti nukkumaan, kun heitä on väsyttänyt) eikä oikeastaan muutenkaan. Mutta sitten tämä taapero no 5. on palauttanut mut jalustalta ja olen tajunnut kaiken olevan vain lasten luonteista. eli noi lapset no 3. ja 4. vain olikin helppoja luonteita eikä mun kasvatuksella ollutkaan juurikaan merkitystä.
 

Yhteistyössä