Pikkuinen12 > Joo, keltarauhashormonithan mulla menee aika isolla annoksella ja on lupa lopettaa vasta toisen negatestin jälkeen. Eka testi tulee tehdä 14vrk Lugesteronin käytön jälkeen eli n. dpo15 ja toinen sitten parin päivän päästä. Nyt kyllä polilla sanoivat, että voin Lugeilla rauhassa vaikka joulun yli ja testailla vasta sitten. Niin kauaa en kuitenkaan malta odottaa, varsinkin kun tiedän piinailun kiristävän mieltä enemmän kuin tilanteesta selvyyteen pääseminen. "Viralliset" testipäivät olisivat olleet keskiviikko (tänään) ja perjantai, mutta dippasin tuon puikon miehen kommentoinnin seurauksena jo maanantaina. Hän siis sanoi käytökseni viittaavan raskauteen ja toivoi testin tekoa ennen joulua. Siitä sitten rohkaistuin vähän hätäilemään vaikka parin päivän odotus olisi ollut kohdallani viisaampaa.
Kloko2012 > Kaikissa testeissä näkyy vähintäänkin valkea viiva siinä kohtaa, johon testiviivan tulisi piirtyä. Rfsu:sta muistelisin, että siihen kuulemma tulee herkästi harmaa viivanpaikka. En kuitenkaan muista varmaksi eikä omaa kokemusta kyseisestä testistä ole.
Apteekin omasta ovat ammattilaiset sanoneet, että siihen tulee värillinen (punertava) viiva vain raskaushormonista, mutta itse en roskishaamuihin luottaisi. Ajatuksella on kuitenkin kiva leikitellä vaikka se ihan pöhköä onkin. Hailukoista viivoista on myös mahdoton sanoa onko se punertava vai enemmänkin lila. Tuossa omassa testissäni kuultavaa sanoisin punertavaksi, mutta luotettavahan se tulos ei ole. Eri asia olisi sitten, jos olisin purkanut puikon testiajalla, huomannut viivan ja ottanut kuvan. Kyllähän ne roskishaamut usein plussaksi muuttuvat, mutta taitaa olla negan todennäköisyys samaa luokkaa.