Torrentista tietävät,APUA!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja piuku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja yyyyy:
Tekniikka antaa myös mahdollisuuden täysin suojattuihin ja piilotettuihin verkkoihin joita kukaan ei voi valvoa.

Ehkäpä sen "varkauden uhrin" on aika keksiä uusia tapoja tulla toimeen. 80% musiikista on smurffit volume XXXIV rahastuspaskaa joka saakin kuolla, kyllä ne todelliset muusikot hengissä pysyy ja soittaa vaikka ilmaiseksi!

Kyllä nykyäänkin saa suljettuja verkkoja joihin ulkopuoliset eivät pääse käsiksi. Mutta eri asia on, onko niissä juuri mitään ladattavaa, koska kaikki siellä oleva on verkon sisäpuolisen laittamaa.

Jälkimmäiseen, taiteilijoiden saamat tulot antavat heille mahdollisuuden keskittyä vain luovaan työhän ilman että heidän pitäisi samalla käydä päivätöissä. Maailmantähdet taas saavat suuren osan tuloistaan oheistuotteista ja keikoista. Toisaalta pienille ei niin kuuluisille joka penni on tarpeen, vaikka jotkut heistä päättävät antaa tuotteensa ilmaisjakeluun saadakseen mainetta. Tämä on kuitenkin tekijän valinta, aivan kuten tekijänoikeudet määräävät.

Mielenkiintoinen kysymys on, mitä tapahtuu kirjallisuudessa sähköisten kirjojen yleistyessä. Digitaalisessa muodossa olevia kirjoja ja sarjakuvia on helppo kopioida ja piratisoida, mutta jokaisen kirjan takana on suuri työ. Jos viihteestä ei saa tuottoa, niin sen tuottaminen vähentyy ja korvautuu yrityksille suunnattuihin tuotteisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja warettaja:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja warettaja:
Moralisoikaa niin paljon ku haluatte. Mä jatkan latailua, en jaksa odottaa että sarjat tulee telkkarista, lataan ne silloin ku haluan katsoa ne. Samoin teen elokuvien kanssa. Musiikkia en lataile- onneksi on youtube.

Mahtaisiko verottaja ymmärtää, jos ilmoitan, että en jaksaisi maksaa veroja?

Mistä ihmeestä tällainen arvomaailma on lähtenyt liikkeelle, että kaikki pitäisi saada vastikkeettomasti?

Miten SUOMEN valtiolle maksettavat verot liityy siihen että mä lataan AMERIKKALAISIA elokuvia ja sarjoja netistä? Ei mitenkään!

Siten, että se on laitonta, sekä Suomen, että Yhdysvaltojen lakien mukaan. Kuten verotulojen pimitys.

Jos et todellakaan näe, etkä ymmärrä kuin sen pienen valokaapelisi toiseen päähän, olet todella ymmärtämätön ihminen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja iiiiiiii:
Esim. Nine inch nails julkaisi albuminsa piratebayssä ja sai silti lahjoitusrahaa tosifaneiltaan enemmän kuin olisi CD-myynnillä saanut. Näin se maailma muuttuu...

Kenenkään piraatin takia ovia ei tarvi lukita, ellei sinua haittaa että käyn tekemässä KOPION taulutelevisiosta ja vien sen mukanani jättäen alkuperäisen sinulle ;)

Entä jos unohtaisimme tekijänoikeudet kokonaan. Lääkefirman suunnittelemat lääkkeet saisi kopioida ja tuottaa myyntiin suuria määriä samoja lääkkeitä ilman tuotekehityskuluja. Panostukset tuotekehitykseen vähenisivät, kun tuotot eivät kattaisi kehityskustannuksia. Sama juttu koskee nykyisin ohjelmistoja, ohjelmat ovat suurelle yleisölle suunnattuja vailla isompaa sisältöä, jotta saataisiin omat takaisin.

Tulevaisuudessa on mahdollista, että kansalainen voi kopioida fyysisiä tuotteita kolmiulotteisen kopioinnin kautta. Tosin silloin joutuu maksamaan raaka-ainekulut aivan kuten nykyään tulostaessa. Hyvällä tuurilla kopiointi tulee kalliimmaksi kuin suurissa erissä tuottaminen kuten on tilanne nykyään monen kirjan tapauksessa. Tulevaisuus on kuitenkin avoin ja on selvää, että jossain vaiheessa lait muuttuvat aivan kuten kirjapainon yleistyessä tapahtui.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
valittakaa vaan mutta piratismi kukoistaa eikä sille kukaan voi mitään

Samoin veronkierto ja huumerikollisuus. Se ei tarkoita että siitä pitäisi tehdä laillista.

Tai edes hyväksyttävää.

Tuntuu että valtiolta tai vakuutusyhtiöiltä varastaminen on täysin hyväksyttävää nykyisin.
 

Yhteistyössä