10v tyttö katsonut pornoa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Katon aina sivuhistorian mitä tyttö on tehnyt netissä ja nyt kaksi kertaa on googlettanut porno sanan ja availlut linkkejä. Oikein oksettaa ajatella mitä on nähnyt, ite en uskaltanut avata linkkejä.

Ilmeisesti niin kiinnostavaa, että on käynyt toistekin. Vasta muutama kuukausi sitten tyttö kysyi multa, mitä tarkoittaa porno? Oli kavereiltaan kuullut.

En nyt muista tarkalleen mitä vastasin, mutta tyyliin aikuisviihdettä, ei ole tarkoitettu lapsille.

Vituttaa myös huomata, miten vaikeaa on ottaa asiaa puheeksi lapsen kanssa. Tuntuu ihan mahdottomalta jotenkin. Joten kertokaa vinkkejä.
 
Tohon ikään se kaikki kielletty alkaa kiinnostaa. Ja varsinkin kun koulussa nykyajan lapset huutelee pilluja ja pornoja, niin tottakai koko koulu sen haluaa tietää mitä ne sanat oikein tarkoittavat. Ja kun vanhemmilta ei tarpeeksi kattavaa vastausta saa niin toinen hyvä vaihtoehto on se google.
 
Kuulostaa ihan normaalilta kiinnostukselta. Puhuisin ihan yleisellä tasolla joskus myöhemmin, mutta en niin, että tyttö tietää, että tiedät. Asetuksia voi huomaamatta muokata sellaisiksi, että ei pääse tuollaisille sivuille. Ostat vaikka dna nettiturvan, jossa lapsilukko, niin siinä saa laittaa asetukset turvallisiksi.
 
Sinun on nyt ensin selvitettävä mitä lapsesi on nähnyt, eli mene ja uskalla avata ne linkit, niin tyttäresikin uskalsi. Sitten juttelet näistä näkemistäsi asioista tyttäresi kanssa ihan selkeällä yleiskielellä mahdollisimman rauhallisesti ja aikuisesti.

Lisäksi voisit itse jotenkin alkaa avata itseäsi ja maailmankuvaasi, että voit auttaa siinä tytärtäsikin.
 
Tohon ikään se kaikki kielletty alkaa kiinnostaa. Ja varsinkin kun koulussa nykyajan lapset huutelee pilluja ja pornoja, niin tottakai koko koulu sen haluaa tietää mitä ne sanat oikein tarkoittavat. Ja kun vanhemmilta ei tarpeeksi kattavaa vastausta saa niin toinen hyvä vaihtoehto on se google.

Tuskin olisi auttanut vaikka olisin kertonut tarkoin sanoin mitä porno on. Mä todellakin ymmärrän että tuossa iässä se vaan kiinnostaa. Vituttaa vaan en haluaisi käydä porno keskustelua.
 
Ei vanhemmilta saatu tieto estä sitä, että kiinnostaa. Ja se kiinnostaa muutenkin, ei vaan siksi, että on kiellettyä tai uutta.
 
[QUOTE="vieras";25210790]Ei vanhemmilta saatu tieto estä sitä, että kiinnostaa. Ja se kiinnostaa muutenkin, ei vaan siksi, että on kiellettyä tai uutta.[/QUOTE]

No joo, eihän se tietenkään sitä estä.
 
[QUOTE="noh";25210785]Sinun on nyt ensin selvitettävä mitä lapsesi on nähnyt, eli mene ja uskalla avata ne linkit, niin tyttäresikin uskalsi. Sitten juttelet näistä näkemistäsi asioista tyttäresi kanssa ihan selkeällä yleiskielellä mahdollisimman rauhallisesti ja aikuisesti.

Lisäksi voisit itse jotenkin alkaa avata itseäsi ja maailmankuvaasi, että voit auttaa siinä tytärtäsikin.[/QUOTE]
Juu ei, tyttären yksityisasia.
 
Itse vastaavassa tilanteessa kerroin että olin nähnyt sivuhistorian ja että tiedän lapsen käyneen katsomassa pornoa. Sanoin, että ymmärrän asian olevan kiinnostava, mutta pornovideot eivät anna seksistä oikeaa kuvaa ja että toivon jatkossa lapsen kysyvän seksistä suoraan aikuisilta. Sen jälkeen ei ole jäänyt kiinni...liekö oppinut tyhjentämää sivuhistorian :)
 
Vaikka miten yritätte en mene katsomaan. Sitäpaitsi poistin jo sivuhistorian. Ja tunnen tyttäreni kieltää kaiken. Keksikää joku vaikka vaan lause minkä voisin tytölleni sanoa. Esim. pornon katsominen on kielletty sitten tältä koneelta, koska... (meillä on vain tämä yksi kone)
 
Tuskin olisi auttanut vaikka olisin kertonut tarkoin sanoin mitä porno on. Mä todellakin ymmärrän että tuossa iässä se vaan kiinnostaa. Vituttaa vaan en haluaisi käydä porno keskustelua.
No älä käy. Katsot vaan sivuhistoriasta, että ei ole kovin säännöllistä se katsominen. Jos on, niin asetusten muokkaus. Ei mitään keskusteluja. Aiheuttavat vaan turhaan häpeää.
 
Vaikka miten yritätte en mene katsomaan. Sitäpaitsi poistin jo sivuhistorian. Ja tunnen tyttäreni kieltää kaiken. Keksikää joku vaikka vaan lause minkä voisin tytölleni sanoa. Esim. pornon katsominen on kielletty sitten tältä koneelta, koska... (meillä on vain tämä yksi kone)

Säälin tyttöäsi.

Hällä ei liene kaltaisesi äidin kanssa muita vaihtoehtoja selvittää asioita kuin google. Ja salaamaankin olet hänet jo 10-vuotiaana jollain tavalla opettanut asiansa ja kysymyksensä ja ajatuksensa. Surullista.
 
Itse vastaavassa tilanteessa kerroin että olin nähnyt sivuhistorian ja että tiedän lapsen käyneen katsomassa pornoa. Sanoin, että ymmärrän asian olevan kiinnostava, mutta pornovideot eivät anna seksistä oikeaa kuvaa ja että toivon jatkossa lapsen kysyvän seksistä suoraan aikuisilta. Sen jälkeen ei ole jäänyt kiinni...liekö oppinut tyhjentämää sivuhistorian :)

Taidan matkia sua ja sanoa näin. Vai voinko vielä vaikka viikon ajan seurata sivuhistoriaa, jos ei nää käviskään pornosivuilla, niin ei tarvis sanoa mitään?
 
En ihan ymmärrä miksi joku keskustelu edes pitää välttämättä käydä? Olen itsekin lapsena uteliaana katsonut piilossa olleita pornoleffoja, enkä ole mennyt pilalle siitä. Ikää oli silloin 8-9v mutta ihan terve suhtautuminen on aina ollut seksiin yms. eikä jäänyt traumoja, joten jos keskustelu ahdistaa ap:ta itseään niin varmaan myös lastakin, jos et kykene kertomaan asioista luonnollisesti vaan ahdistuneesti.
 
[QUOTE="noh";25210819]Säälin tyttöäsi.

Hällä ei liene kaltaisesi äidin kanssa muita vaihtoehtoja selvittää asioita kuin google. Ja salaamaankin olet hänet jo 10-vuotiaana jollain tavalla opettanut asiansa ja kysymyksensä ja ajatuksensa. Surullista.[/QUOTE]

Säälikää mielummin minua. Olen kaiken mahdollisen tehnyt tytön kanssa, mutta silti on sellainen mikä on. Tiedän vaan miten häntä tulee hävettämään kun/jos paljastan mitä tiedän. Hän yrittää esittää niin kilttiä joissain asioissa ja jos jää kiinni niin ei ainakaan paljasta, vaan kieltää kaiken. Vois jopa syyttää kaveriaankin.

Eli voittehan te mua syyttää, että olen kasvattanut hänet tuollaiseksi. Mutta totuus on toinen, itse en valehtele asioista, vaan haluan olla rehellinen. En kuitenkaan halua nolata tyttöä ja ihan varmasti niin käy jos otan tämän asian esille.
 
Tällä hetkellä en aio sanoa mitään, vaan seuraan sivuhistoriaa. Ehkä jossain vaiheessa jos jatkuu se pornosivujen katsominen, niin saatan asiasta jotain sanoa. Vai pitäiskö vaan antaa katsoa pornoa? Siinähän kattoo pikkulikka pornoa, jes!
 
Similar threads

Yhteistyössä