http://www.imdb.com/title/tt0120323/
Sydänmailla pohjautuu Jane Smileyn Pulitzer-palkittuun romaaniin, jonka kolmea sisarta näyttelevät kovat nimet, Jessica Lange, Michelle Pfeiffer ja Jennifer Jason Leigh. Elokuvan vetovoiman puute ei johdu näyttelijöistä, jotka suoriutuvat tehtävistään kunnialla vaan tarinasta, joka muodostaa sellaisen teemojen runsaudensarven, ettei oikein mistään tahdo saada kiinni. Henkisiä solmuja siis piisaa, mutta niiden aukomisesta tulee jokseenkin yhdentekevä juttu.
Elämän tilkkutäkin tavoin Sydänmaillakin lähestyy nykyhetken ongelmia menneisyyden kautta. Tyrannimaisen isän insestitouhuja muistellaan, epäillään, myönnetään ja kielletään takaumina välähtävien muistikuvien voimalla. Keskimmäinen sisar Rose (Pfeiffer) on vakuuttunut seksuaalisesta hyväksikäytöstä eikä suostu vaikenemaan siitä. Vanhin sisar Ginny (Lange) yrittää torjua lapsuuden traumaattiset tapahtumat mutta alistuu lopulta myöntämään sisarensa väitteet todeksi. Insestisyytösten vuoksi kotitilan jaosta tulee raadollinen - ja perhe hajaantuu lopullisesti kahteen leiriin. Sydänmailla on todellinen ongelmien Hollywood-draama, jonka suurimmaksi ongelmaksi muodostuu yritys sorkkia ja käsitellä kaikkea mahdollista. Vähempikin olisi riittänyt.