"Noora"
Kyllä itketti. Minusta koko videossa välittyi se tuska ja samalla tuli mieleen ne kerrat, kun parasta ystävääni kiusattiin ja minä puolustin häntä. Samalla jouduin itsekin kiusatuksi, ihan vaan siksi, koska uskalsin puolustaa ystävääni.
Mikään ei ole niin kamalaa, kun tuntea, että sinua vihataan ja ihan vaan siksi, koska jollakin on paha olla ja haluaa purkaa sen olonsa toiseen ihmiseen. Pieneen lapseen. Nämä arvet ovat syvät, monen elinvuoden peittämät, mutta silti siellä. Aina jokin tietty asia muistuttaa ja koko elämänsä saa pelätä, että joku tulee ja romuttaa sen vähäisenkin itsetunnon mitä on saanut itseensä kerätä.
Ystäväni voi pitkään huonosti. Hänellä on vieläkin vaikeaa, koska häneltä puuttuu se luottamus toisia ihmisiä kohtaan. Kaikki tämä yhden kiusaajan tähden, joka sai mukaansa melkeinpä koko ala-asteen ja jatkoi touhuaan vielä yläasteella.
Muutamia vuosia sitten sain kuulla, että kyseinen kiusaaja menehtyi. En tiedä mihin, mutta näin kävi. Ystäväni itki pitkään ja sanoi, että hänen vissiin pitäisi tuntea suurtakin iloa, mutta ei kykene.
Ei, hänen mielestään myös kiusaaja oli uhri. Olihan hän, oman elämänsä uhri, ihan samalla tavalla kuin mekin.
Minä jaksoin puolustaa itseäni sekä ystävääni, koska minä sain tukea omilta vanhemmiltani sekä veljeltäni. Koulu ei ottanut osaa, ei ainaiset jälkkärit pidä kiusaajia kurissa. He saavat sen mielihyvänsä joka tapauksessa.
Pitäisi puuttua kiusaamiseen ihan eritavalla, kuin silloin 80-90-luvuilla. Minusta mitään edistystä ei ole tapahtunut, päinvastoin. Kiusaamista on netissä yms.
Missä on KAIKKIEN vanhempien vastuu jälkeläisistään? Kuka suojelee, puolustaa tai ojentaa? Mitä siis voisimme tehdä? Minusta näistä asioista pitää uskaltaa puhua ääneen ja tarttua toimeen, koska kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaankin, jos asioille ei tehdä mitään. Koulun resurssit on nähty. Miksemme voisi vanhempina huolehtia siitä, että lapsillamme olisi turvallinen lapsuus/nuoruus koulussakin?
Mikään ei ole niin kamalaa, kun tuntea, että sinua vihataan ja ihan vaan siksi, koska jollakin on paha olla ja haluaa purkaa sen olonsa toiseen ihmiseen. Pieneen lapseen. Nämä arvet ovat syvät, monen elinvuoden peittämät, mutta silti siellä. Aina jokin tietty asia muistuttaa ja koko elämänsä saa pelätä, että joku tulee ja romuttaa sen vähäisenkin itsetunnon mitä on saanut itseensä kerätä.
Ystäväni voi pitkään huonosti. Hänellä on vieläkin vaikeaa, koska häneltä puuttuu se luottamus toisia ihmisiä kohtaan. Kaikki tämä yhden kiusaajan tähden, joka sai mukaansa melkeinpä koko ala-asteen ja jatkoi touhuaan vielä yläasteella.
Muutamia vuosia sitten sain kuulla, että kyseinen kiusaaja menehtyi. En tiedä mihin, mutta näin kävi. Ystäväni itki pitkään ja sanoi, että hänen vissiin pitäisi tuntea suurtakin iloa, mutta ei kykene.
Ei, hänen mielestään myös kiusaaja oli uhri. Olihan hän, oman elämänsä uhri, ihan samalla tavalla kuin mekin.
Minä jaksoin puolustaa itseäni sekä ystävääni, koska minä sain tukea omilta vanhemmiltani sekä veljeltäni. Koulu ei ottanut osaa, ei ainaiset jälkkärit pidä kiusaajia kurissa. He saavat sen mielihyvänsä joka tapauksessa.
Pitäisi puuttua kiusaamiseen ihan eritavalla, kuin silloin 80-90-luvuilla. Minusta mitään edistystä ei ole tapahtunut, päinvastoin. Kiusaamista on netissä yms.
Missä on KAIKKIEN vanhempien vastuu jälkeläisistään? Kuka suojelee, puolustaa tai ojentaa? Mitä siis voisimme tehdä? Minusta näistä asioista pitää uskaltaa puhua ääneen ja tarttua toimeen, koska kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaankin, jos asioille ei tehdä mitään. Koulun resurssit on nähty. Miksemme voisi vanhempina huolehtia siitä, että lapsillamme olisi turvallinen lapsuus/nuoruus koulussakin?