Mieheni on sika
Meillä on kriisi menossa.
Miehellä oli ollut eilen työpaikan pikkujoulut, ja sain tänään kuulla illan tapahtumia. Mun mieheni oli viettänyt alusta saakka aikaansa jonkun naisen kanssa. Olivat olleet kaksin, tanssineet, välillä kadonneet jonnekin, suudelleetkin.
Ja kun kysyin mieheltä asiasta, itseasiassa huusin, uhkailin ja kiristin, paljastui jotain vielä kamalampaa.
Kävi ilmi, että ovat tunteneet jo yli vuoden. Ja koko sen ajan niillä on ollut jotain flirttiä. Eilen sitten olivat molemmat tunnustaneet toisilleen tunteensa, että "mä tykkään susta" ja muuta soopaa. Miehen mukaan mitään seksiä ei ole koskaan ollut, ja suudelleetkin kuulema ekaa kertaa eilen. Mutta mies on ihastunut. Ja se naikkonen puolestaan mun mieheeni.
Ja miehen mielestä tää ei oo mikään iso juttu!!! Ei jumalauta!!
Mä oon niin raivoissani, että todellakin harkitsen laukkujen pakkaamista. Jääköön tuo idiootti kotiin miettimään että mitä on tullut tehtyä!