Ensimmäistä lastaan yrittävät yli 35v

Tällaista ketjua ei ole vielä olemassa, joten...
Joka kokee kuuluvansa tähän joukkoon, niin liittymään vaan.
Olisi kiva nähdä paljonko meitä on, koska tuskin olen ainoa.

[/URL] [/IMG]

HOIDOT

Niiskunen.............37v............1.ICSI:n 1. PAS 11-12/2011
Tuuli1976.............35v............1.IVF:n 1. PAS 12/2011-1/2012
Polkka.................37v.............3.IVF vko 2
Kais.....................35v.............16.1 tutkimukset
Joku_päivä...........35v.............6.IVF:n 1. PAS vko 7-8
rissetys................36v............1.IVF vko 7
Ronja76...............35v.............Clomit 3.kierto
Aurora73..............38v............2.IVF 2.2
hox......................36v.............1.IVF 9.2
mariga74..............37v............1.ICSI ?
Niinaani-76............35v............1.IVF ?
Josko sittenkin?......36v............4.IVF ?
Höpsötin...............38v............1.Inssi 16.3
Moto76................35v.............2.IVF 1.PAS toukokuu
Mithril..................36v............1.IVF 4.PAS 10.5
Burma..................36v............4.IVF => 1.ICSI 1.6
juuli75..................37v............4.IVF 3.PAS 6.6
Kata_76...............36v............2.IVF 1.PAS 18.6
Alma123...............38v............2.IVF 2.PAS ?
Tammuska............39v...........2.IVF elokuu
Scarleth.................35v...........3.IVF elokuu
Terhi-76...............36v............3.ICSI syksyllä
Ellenni.................36v.............2.IVF 3.PAS tai 3.IVF syksyllä
calinka................39v.............4.IVF/ ICSI ?
Lumi72................39v.............3.IVF ?

PIINAILIJAT


:heartLUSSANNEET 2012:heart:

TAMMIKUU
Mangu76..............36v............25.1...............LA 30.9
Susirouva.............39v............31.1...............LA 8.10

HELMIKUU
Dreamer74...........37v............2.2.................LA 11.10

MAALISKUU
neulatyyny............38v.............7.3................LA 14.11
Kimalle_74............37v............23.3...............LA 3.12
Jenksula...............37v.............27.3...............LA 2.12

HUHTIKUU

TOUKOKUU
ICSItar76..............36v............25.5...............LA ?

KESÄKUU
mariella76.............36v............15.6...............LA 19.2.2013
Rena....................40v.............29.6...............LA ?

HEINÄKUU
pepponen.............40v..............4.7................LA ?
Sintu74................38v..............9.7................LA 8.3
Toivoja74.............37v............11.7...............LA ?

 

Jep, mukana Eli Scarleth, 35 v, 1. INS tehty.

 

Hoksasin että onhan tuo 35+ Lapsettomat ketju olemassa, mutta siellä näyttää olevan muitakin kuin ensimmäistä lastaan yrittävät, lapsettomuudesta kärsivät.
Mutta saa tähänkin ketjuun liittyä jos haluaa. =)

Ja joka haluaa kertoa oman tarinansa tai syyn siihen miksi lapsen yrittäminen on mennyt näin myöhään, niin sekin kiinnostaa?

Oma tarinani:
Lasta yritetty vuodesta 2003, jolloin olin siis 29v.
Ensin 2 vuotta luomusti, sitten tutkimuksiin, jolloin todettiin selittämätön lapsettomuus. 3 tuloksetonta inseminaatiota ja sitten iski masennus.

Välillä taas luomusti yrittämistä, kunnes alkoivat vuotohäiriöt. Vuoden 2009 alkukesällä poistettiin vasen munasarja endometrioosin vuoksi ja oikeatakin operoitiin. Molemmat munatorvetkin poistettiin. 7 vko:n sairasloma. Toipumisen jälkeen meille kerrottiin, että ainoa keino yrittää lasta on koeputkihedelmöitys.

1.IVF joulukuussa 2009, ei tulosta.
2.IVF kesäkuussa 2010, ei tulosta. 2. IVF:n PAS joulukuussa 2010, ei tulosta
Nämä hoidot siis julkisella.

Päätimme vaihtaa yksityiselle sairauteni (endon) nopean etenemisen vuoksi... ei minulla ollut aikaa jäädä jonottamaan julkiselle. Olin myös kuullut että yksityisellä onnistumismahdollisuus on parempi kuin julkisella puolella. Tämä johtuu siitä että yksityisellä puolella juuri sinun tilanteeseesi paneudutaan kunnolla, eikä hoidot ole mitään "liukuhihnatyötä".

3.IVF yksityisellä kesäkuussa 2011, elämäni ensimmäinen plussa raskaustestiin.
Varhaisultrassa kuitenkin todettiin tuulimunaksi ja tehtiin lääkkeellinen tyhjennys.
3.IVF:n PAS nyt lokakuussa, ei tulosta.
Tammikuun 1. vkolla tulossa 4.IVF.

 

No me näköjään jutellaan täällä ihan kahdestaan Voinhan tässä nyt hyvin kirjoittaa tähänkin ketjuun. Eli taustalla paha hormonihäiriö ja siihen liittyen lukuisia tuloksettomia ovulaation induktio -yrityksiä takavuosina (v. 2004 alkaen), tulipa siinä tehtyä myös yksi suunnittelematon IVF, kun munasarjat ylireagoi. Alkiot oli kuitenkin huonolaatuisia eli raskautta ei silläkään saatu alkuun.
Välissä on mennyt vuosia ilman lapsen yritystä, mieskin vaihtui tässä välissä. Nyt ehkäisy jätettiin pois elo-syyskuun vaihteessa ja johtuen molempien iästä sekä taustoista hakeuduttiin saman tien lääkäriin.

Nyt takana eka inssi, josta tulee huomenna itseasiassa kaksi viikkoa. Elämme siis jännittäviä aikoja En oikein tiedä milloin pitäisi testata, inssi tehtiin jo kp13 eli ovulaatio oli normikiertooni verrattuna suht ajoissa (lääkärin mukaan tuolloin inssipäivänä munarakkula näytti siltä, että ovulaatio olis tapahtumassa just parhaillaan tai saman päivän aikana). Kaikenlaisia oireita tietysti on, mutta vanhasta kokemuksesta sitä jo tietää, että voivat yhtä lailla olla oireita lähestyvistä kuukautisista kuin raskaudesta.

 

Ilmoittaudun ketjuun Olen joskus tuolla 35+ ketjussa kirjoitellut, mutta nyt oli pitempi tauko sekä hoidoissa että kirjoitteluissa.

Listaan voisi laittaa vaikka näin:

Niiskunen..........37v........1: ICSIn 1. PAS 11-12/2011


Ikää minulla siis 37. Historia lyhyesti: Yrittämistä on takana kaksi vuotta. Muutama tulokseton inssi, keväällä 2011 ICSI, sen jälkeen alkukesästä polyypin poisto kohdusta ja nyt ollaan menossa ekaan PASiin. Ensi maanantaina olisi eka ultra, omaan kiertoon olisi siis tarkoitus yrittää siirtoa. Pakastimessa on vain 2 alkiota, sillä melkoinen kato kävi keväällä. Toiskakymmenta solua kerättiin, puolet icsattiin ja toinen puoli meni ivf:llä. Kaikki ivf-alkiot kuihtuivat pois ja icsatuista jäi 3, joista ainokainen "kunnollinen" siirrettiin tuoreena.
Kaikki hormonihoidot tähän mennessä ovat aiheuttaneet niin järisyttäviä sivuvaikutuksia, että siksikin lääkäri suositteli omaan kiertoon tehtävää siirtoa. En ole koskaan saanut ovistestiin plussaa, joten vähäsen jänskättää, että miten käy...alustavan suunnitelman mukaan siirto olisi marras-joulukuun vaihteessa.

Itselläni yrittäminen on jäänyt näin myöhäiselle iälle oikeastaan siksi, ettei sopivaa isäehdokasta ollut aiemmin löytynyt. Pariin otteeseen olen ollut aiemmissa parisuhteissa ilman ehkäisyä, itse asiassa useita vuosiakin, mutta sellaista "tosissaan yrittämistä" ei ole ollut. Jonkinlainen aavistus siitä, ettei lasta normikonstein tule, on ollut jo pitkään, johtuen juurikin siitä, ettei aiemmin onnistunut edes vahingossa, Lisäksi olen aina kärsinyt jonkinasteisista vuotohäiriöistä. Muutoin mitään varsinaista vikaa ei ole löydetty miehestä eikä minusta. Lievää endoa ja kiinnikkeitä poistettiin loppuvuodesta 2010 ja keväällä siis polyyppi.
No ei tää nyt ihan lyhyt historia ollutkaan...

Joko Scarleth testasit...?

Sintu74, sinulla on useita punktioita takana, miten olet kokenut ne? Kysyn siksi, kun itsellani ainokainen punktio oli niin kivulias ja jopa traumaattinen kokomus, johtuen siitä että toinen munasarja hiukan ylireagoi. Pelottaa ajatuskin, että se pitäisi uusia, vaikka tiedän kyllä, että toinen kerta voi olla aivan toisenlainen. Toivottavasti ei tarvitsisi kokeilla. Jotenkin tämä pelko vaan kasaa painetta tähän tulevaan PASiin.

 

Moi! Haluan ehdottomasti liittyä tähän ryhmään , olen taustaillut pidempään, kirjoittelen tarkemmin jossain vaiheessa. Nyt viimeisimpänä viivytyksenä mulla oli keuhkokuume jonka vuoksi pas siirtyi eli mulle voi laittaa 2. icsi:n 1. pas 1-2/2012

Ja ikää tulee ensi helmikuussa 36

 

Kiva, täällähän on porukka lisääntynyt :wave:

Niiskunen; en testannut vielä. En mä uskalla Odottelen vaan, että josko ne menkat sittenkin sieltä.... olen varmaan vähän outo - kuukautisten alkaminen on mulle jotenkin paljon pienempi pettymys kuin negatiivinen testi, vaikka ihan samasta asiasta on kysymys. Mulla on lämpö koholla ja rinnat on melkoisen arat, mutta yhtälaillahan nämä voi olla vain menkkaoireitakin. Jännää on!

 

Terhille pikaista toipumista keuhkokuumeesta! Toivottavasti tuleva PAS on sitten The PAS

Scarleth, ymmärrän oikein hyvin testaamisen viivyttelyn! Olen itse ollut samoilla linjoilla, mieluummin jättäisin testit kokonaan tekemättä, ettei tarvitsisi nyyhkiä sitä puuttuvaa viivaa. Mutta nyt peukut pystyyn ja toiveet kattoon, jotta pääset/joudut testaamaan plussan!

 

Terhi, pikaista toipumista!

Tässä pahimmassa piinassa ajattelin kysäistä, että oletteko keksineet jotain oikeasti toimivia kikkoja, jolla ajatukset saa tarvittaessa pidettyä muissa asioissa? No, ihan ykköskonsti olisi varmasti täältä keskustelupalstalta pois pysytteleminen Mutta mitä muuta olette keksineet? Nyt kun kuukautisten alkamishetki alkaisi olla lähellä ja jännitys on pahimmillaan, huomaan kovasti käpertyväni omiin oloihini ja spekuloivani tällä asialla ihan liikaa. Hyvää tekisi lähteä ihmisten ilmoille. Lukemisen olen huomannut helpottavan, eli kun oikein keskittyy hyvään kirjaan, ilta hujahtaa ihan huomaamatta. Myös liikunta toiimii useimmiten ja karkottaa uhkaavan epätoivoisuuden mielialan

 

Sintu74, sinulla on useita punktioita takana, miten olet kokenut ne? Kysyn siksi, kun itsellani ainokainen punktio oli niin kivulias ja jopa traumaattinen kokomus, johtuen siitä että toinen munasarja hiukan ylireagoi. Pelottaa ajatuskin, että se pitäisi uusia, vaikka tiedän kyllä, että toinen kerta voi olla aivan toisenlainen. Toivottavasti ei tarvitsisi kokeilla. Jotenkin tämä pelko vaan kasaa painetta tähän tulevaan PASiin.

Minulla ei kyllä ole jäänyt pahoja kokemuksia punktiosta.
Sitä kipulääkettähän saa kanyylin kautta lisää tarvittaessa, ainakin minulla näin.
Emättimen puudutus on ainoastaan hieman vihlaissut, mutta sen jälkeen ei mitään tuntemuksia.
Mieheni on toimenpiteen jälkeen sanonut, että olen punktion aikana puhunut kuin humalainen... eli kipulääkettä on ollu ainaki tarpeeksi

 

Iltaa tännekin. Tänään on ollut tänään aika tapahtumarikas päivä. Kävin tarinan pitkän version jo vuodattamassa tuonne Inseminaatio-ketjuun, joten säästän teidät siltä Mutta lyhyesti; aamulla testasin hädintuskin silminnähtävän "haamuplussan", lähes samaan aikaan alkoi pieni verenvuoto, ja iltapäivällä veritestissä hcg oli 43 eli selkeästi positiivinen.

Tähän päädyttiin moninaisten vaiheiden kautta, ja hoitavan klinikan sairaanhoitaja vakuutteli mulle pitkään ja hartaasti, että kyseessä voi olla myös ihan normaali ja hyvin sujuva raskaus. Itse en tietenkään usko koko juttuun, huolimatta siitä että minulle rautalangasta väännettiin, että hcg-arvo ei nouse itsestään.

Nyt siis odottelen vaan maanantaita, jolloin olisi tarkoitus tehdä veritesti uudelleen ja katsoa mikä tilanne. Hoitaja käski nauttimaan siitä tilanteesta, että raskaus on joka tapauksessa alkanut, se on sitten toinen tarina miten se tästä jatkuu. Itse vaan en tiedä mitä ajatella. Onko kellään tuttavapiiristä tai muuten vaan kokemusta, onko silkkaa typeryyttä uskoa, että raskaus voisi todella olla mahdollinen?

 

Moi kaikille
Minä täytin 37 vuotta viime kuussa ja elämäni ensimmäistä kertaa pientä lasta yrittämässä... Koko ikäni olen e-pillereitä syönyt, mutta vasta vuonna 2009 löytyi elämäni rakkaus. Naimisiin 5 kuukauden seurustelun jälkeen ja lasta yrittämään 2010 alusta. Miehelleni tämä olisi myös ensimmäinen kultamuru, mutta eipä alkanut pienokaista kuulua.
Tutkimuksissa kaikki hyvin alustavasti, miehellä ainoastaan hieman alhainen siittiöluku. Aloitettiin clomit ja ajoitettu yhdyntä. Jo silloin pettymyksiä kuukausi kuukauden perään. Alkuvuodesta 2011 kolme inssiä ja kaikista nega. Sitten melko onnistunut IVF kierto syyskuussa. 10 hedelmöityynyttä alkiota; 2 siirrettiin ja vain 2 jaksoi pakkaseen. Veritestistä ekaksi plussa, mutta hcg todella matala ja raskaus keskeytyi heti alkuunsa. Pissatestiä en koskaan edes tehnyt. Kova oli suru, mutta nyt olisi eka PAS suunnitteilla tammikuussa...
Me asutaan USAssa joten kovasti pelottaa tää mun ikä koska lapsettomuus hoidot täällä kalliita ja pitää itse maksaa, joten voi mennä kauankin aikaa ennenkuin seuraavaan IVF ään olisi rahaa.
Mitä jos sitä jääkin kokonaan lapsettomaksi???

 

Tuuli1976..........35v........1: IVFn 1. PAS 12/2011-1/2012

 

Iltaa tännekin. Tänään on ollut tänään aika tapahtumarikas päivä. Kävin tarinan pitkän version jo vuodattamassa tuonne Inseminaatio-ketjuun, joten säästän teidät siltä Mutta lyhyesti; aamulla testasin hädintuskin silminnähtävän "haamuplussan", lähes samaan aikaan alkoi pieni verenvuoto, ja iltapäivällä veritestissä hcg oli 43 eli selkeästi positiivinen.

Tähän päädyttiin moninaisten vaiheiden kautta, ja hoitavan klinikan sairaanhoitaja vakuutteli mulle pitkään ja hartaasti, että kyseessä voi olla myös ihan normaali ja hyvin sujuva raskaus. Itse en tietenkään usko koko juttuun, huolimatta siitä että minulle rautalangasta väännettiin, että hcg-arvo ei nouse itsestään.

Nyt siis odottelen vaan maanantaita, jolloin olisi tarkoitus tehdä veritesti uudelleen ja katsoa mikä tilanne. Hoitaja käski nauttimaan siitä tilanteesta, että raskaus on joka tapauksessa alkanut, se on sitten toinen tarina miten se tästä jatkuu. Itse vaan en tiedä mitä ajatella. Onko kellään tuttavapiiristä tai muuten vaan kokemusta, onko silkkaa typeryyttä uskoa, että raskaus voisi todella olla mahdollinen?

Toivottavasti hCG-arvo on huomenna noussut hyvää vauhtia. Tsemppiä!

 

Heippa!

Sintun ja Dreamerin kanssa olen toisessakin ketjussa, mutta tännekin tulen jos sopii ?

Ensimmäistä yrittelen, nyt neljä vuotta yritystä takana ja 3 inssiä, 1 IVF tuoresiirrolla ja 2 PAS:ia. Ikää on jo kauheat 39! Eli aikaa ei ole, ja paniikki on kova.

Viimeisin siirto oli 18.11, ja siinä siirrettiin kolme soluisesta surkastunut kaksi soluinen. Oli kuulemma hyvän laatuinen kuitenkin, mutta oli lähtenyt jakautumaan liiankin nopeasti. Testipäivä on 31.11.

 

Tervetuloa Susirouva!

Oma tilanteeni kääntyi ikäväksi, eli orastava plussa muuttui tänään varhaiseksi keskenmenoksi / biokemialliseksi raskaudeksi tms. HCG-arvo oli siis laskenut. Aika vähäisin vuodoin tästä kuitenkin selvittiin, ja nyt odottelen lääkärin puhelua voidaanko heti tähän kiertoon tehdä seuraava inssi. Toivotaan, koska tämän kertaisen epäonnistumisen vielä pystyn sulattamaan mutta kuukauden ylimääräistä odottamista en :headwall:

Te joilla on epäonnistuneitakin hoitoja takana: millaiset ajatukset teitä auttaa löytämään taas positiivisen mielen ja uskon úuteen yritykseen? Mua raastaa erityisesti se, että kun puolisollani on jo entisestä liitostaan lapsia, olen jotenkin yksin täysin ilman lasta jäämisen uhan kanssa. Keskenmenoon taas suhtaudun kaksijakoisesti; suuri saavutus sekin että raskaus ylipäätään voi alkaa, mutta toisaalta pelottaa käykö mahdollisten seuraavienkin kertojen kanssa näin.

 

Jospa sitä tännekin liittyisi.

Joku_päivä.........35v........6. IVF..... vko48

Laitan tuota taustaa hieman myöhemmin.

 

Tervetuloa Susirouva!

Oma tilanteeni kääntyi ikäväksi, eli orastava plussa muuttui tänään varhaiseksi keskenmenoksi / biokemialliseksi raskaudeksi tms. HCG-arvo oli siis laskenut. Aika vähäisin vuodoin tästä kuitenkin selvittiin, ja nyt odottelen lääkärin puhelua voidaanko heti tähän kiertoon tehdä seuraava inssi. Toivotaan, koska tämän kertaisen epäonnistumisen vielä pystyn sulattamaan mutta kuukauden ylimääräistä odottamista en :headwall:

Te joilla on epäonnistuneitakin hoitoja takana: millaiset ajatukset teitä auttaa löytämään taas positiivisen mielen ja uskon úuteen yritykseen? Mua raastaa erityisesti se, että kun puolisollani on jo entisestä liitostaan lapsia, olen jotenkin yksin täysin ilman lasta jäämisen uhan kanssa. Keskenmenoon taas suhtaudun kaksijakoisesti; suuri saavutus sekin että raskaus ylipäätään voi alkaa, mutta toisaalta pelottaa käykö mahdollisten seuraavienkin kertojen kanssa näin.

Olipas ikävä uutinen tuo että hCG arvo ei ollutkaan noussut. :hug:
Toivottavasti pääsette heti tässä kierrossa uuteen inssiin, mutta jos ei niin ilmoittele sitten koska.

Minä olen tsempannut itseäni epäonnistumisten jälkeen sillä, että niin kauan ku munasarja (oikea) tuottaa munasoluja, niin toivoa omasta lapsesta on.
Viime kesänä ollut tuulimunakin antoi vain lisää toivoa, koska sain elämäni ensimmäisen plussan. Siihen asti olin luullut, että kohdussani on jotain vikaa kun sinne ei mitään tartu.

Itselläni tilanteeni on siinä mielessä erilainen ku monella muulla eli usealla lapsettomuushoidoissa käyvällä on vielä aikaa jäljellä, eikä kaikkia konsteja ole vielä otettu käyttöön.
Minun sairauteni määrää tahdin, eikä minulla todellakaan ole aikaa jäädä murehtimaan epäonnistumisia, vaan pitää takoa niin kauan ku rauta on kuumaa... voi olla ihan hyväkin asia.

Seuraavassa IVF-hoidossa otetaan kuulemma koko lääkearsenaali käyttöön, mitä vaan mahdollista, koska pahimmassa tapauksessa tuo hoito saattaa jäädä viimeiseksemme...

 

Scarlettille iso hali, tiedän miltä sinusta tuntuu...
Ja susirouvalle kovasti tsemppiä piinailuun... Toivotaan että tärppää!!!

Minä olen selvinnyt tästä kaikesta stressistä ihanan mieheni avulla, joka osaa ja haluaa puhua asioista ja halaa niin paljon kuin minä vaan haleja tarvitsen. Lisäksi olen itkenyt ja surrut kaikki surut täysillä. Muutaman luottoystävän kanssa on kirjoiteltu ja sitten tietysti tämä foorumi. Täytyy kyllä myöntää että lievää masennustahan tämä tilanne aiheuttaa, ja välillä ei huvita mikään, edes itsestä huolehtiminen, mutta hoitojen välissä olen yrittänyt kyllä unohtaa kaiken ja elää normaalia elämää niin hyvin kuin pystyn...

Turhauttaa tää odottelu, tammikuuhun on pitkä aika!

 

Heippa ja kiitos haleista ja empatiasta! Teistä on paljon enemmän tukea kuin arvaattekaan. Olen selvinnyt tästä pettymyksestä yllättävän vähällä, ja eniten siihen varmaan vaikutti se, että uuteen inssiyritykseen päästään heti saman tien! Clomipurkki on siis jo korkattu, lauantai katsottiin nyt sitten olevan kp1 ja ultrakin on jo ensi viikkoon varattu. Viime kierroksella inssi päästiin tekemään jo kp13 ja nyt vielä tuplattiin clomiannos, joten uskoisin, että hyvässä vaiheessa ens viikkoa olis sitten inssikin. (Ellei sitten mene överiksi tuon tupla-clomiannoksen kanssa, siitäkin on kokemusta...)

Mä en ole kertonut lapsen yrityksestä nyt kuin kahdelle ystävälle. Toisella on itsellään hoidoilla alkunsa saanut lapsi, toinen sitten on omasta halustaan lapseton. Kumpaakaan en viitsi hirveästi kuormittaa, joten itkut on tullut itkettyä yksin. Tosin olen päässyt toistaiseksi aika vähin itkuin, pessimisti kun ei pety koskaan Miehestä on toki myös tukea. Jännä juttu tuo mitä Dreamer totesit, että itsestä huolehtiminen ei jaksa huvittaa pahimpina hetkinä. Olen yleisesti ottaen melko liikunnallinen mutta esim. viime päivinä liikkuminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. No, tämän päivän huonoista uutisista huolimatta raahasin itseni juoksulenkille kaverin kanssa, joka ei yrityksestämme tiedä. Teki tosi hyvää hengitellä raikasta ulkoilmaa ja puhella ihan muista asioista
Mua tuntuu enemmänkin auttavan tekeminen kuin puhuminen. Asian ääneen vatvominen saa helposti ajatukset negatiiviselle raiteelle, kun taas aktiivisuus - sekä hoitoihin liittyvä että harrastus- ym. puuhat - pitää katseen tulevassa ja muistuttaa siitä, että elämässä on paljon muutakin.

 

Moikka kaikille! Ja Scarleth :hug: ... on kuitenkin hyvä merkki että jo ensimmäisestä inssistä meinasi tärpätä!

Olen yövuorossa ja ehdin kirjoittamaan omasta taustastani eli mä olen 35 v ja mieheni 37 v, alkuvuodesta täytetään molemmat taas vuosi lisää... Ehkäisy on jätetty pois vuoden 2004 alusta eli haikaraa on odotettu kohta vierailevaksi 8 vuotta!!! Hoitoihin lähteminen venähti ja tammikuussa 2010 päästiin ensikäynnille julkiselle puolelle. Diagnoosina meillä on edelleen selittämätön lapsettomuus, vaikka miehen siittiöt välillä ovatkin vähän huonoja liikkumaan.

V. 2010 tehtiin 4 tuloksetonta inssiä ja syksyllä 2010 eka ICSI, josta tuoresiirrosta nega ja pakkaseen saatiin vain kerraksi, alkiot olivat melko huonolaatuisia. 1. PAS tehtiin 11/2010 (2 alkiota siirrettiin), josta sain elämäni ekan plussan ja hcg-arvo oli hyvä, mutta alkio lakkasi heti alkuunsa kehittymästä ja varhainen keskenmeno siis seurasi. Se oli todella kova paikka, vaikka ensin olin vain onnellinen että raskauden alkaminen ylipäänsä on mahdollista, kävi miten kävi. Mutta jatkossa ei kyllä uskalla iloita kovinkaan varhain, jos ylipäätään plussaa enää koskaan tulee...

Tänä vuonna alkuvuosi pidettiin taukoa hoidoissa, 2. ICSI:n suunnittelukäynti oli toukokuussa ja toteutus elokuussa. Alkioita saatiin nytkin huonosti solujen määrään nähden. Soluja saatiin peräti 17, mutta käyttökelpoisia alkioita lopulta vain 5. Tuoresiirrosta nega ja pakkasessa on nyt 2+2. Toinen kerta meni helpommin kuin eka kerta muuten.

Nyt piti 2.ICSI:n 1. pas tehdä omaan kiertoon lokakuussa, mutta sairastuin keuhkokuumeeseen ja jouduin sairaalaan. Palasin vasta viime viikolla töihin. Elimistö ja kierrot on ihan sekaisin ja suosiolla siirrettiin PAS ensi vuoden alkuun. Ei tämä viivytys enää näissä vuosissa tunnu

Olen aina ollut erittäin eläinrakas ihminen ja meillä on tälläkin hetkellä 3 koiraa ja 2 kissaa, ne ovat meille kaikki kaikessa ja siksi tämä lapsettomuuskin on helpompi kestää. Meidän lapsettomuusongelmasta ovat kaikki tietoisia, olemme itse sitä halunneet puhua. Mutta oli jännä huomata tämän viimeisimmän hoidon jälkeen, että en enää välttämättä halua ihmisten tietävän missä vaiheessa hoitoja olen. Onneksi PAS on helppo toteuttaa huomaamattomasti

Ennen hoitoja lapsettomuus ei ollut meille ongelma, mutta valitettavasti hoitojen myötä olemme katkeroituneet ja siitä on tullut myös kriisiä. Ei niinkään parisuhteen kannalta, mitä nyt seksihalut ovat multa hävinneet täysin näiden hoitojen myötä eikä se nyt tietenkään ole hyvä parisuhteelle...
En enää välitä kuulla juttuja ketä taas on saanut lapsen yms. Kahdelle työkaverilleni tehtiin myös 1.IVF samoihin aikoihin kuin meille ja heillä molemmilla on nyt tyttövauva... miksi ei meillä? Olen kyllä ajatellut että meistä kolmesta heille lapsen paremmin suo, kun ovat niin lapsirakkaita. Mulle kun eläimet ovat aina olleet rakkaimpia. Mutta ei se silti tee asiasta helpompi kestää...

Pessimisti ei pety: olen ajatellut että käydään hoidot julkisella loppuun ja se on sitten siinä. Jotenkin mulla on semmoinen olo että lasta ei koskaan meille suoda. Mutta pakko yrittää ettei myöhemmin kadu.

Sori tämä vuodatus :ashamed:

 

Terhi, pitkän tien olet sinäkin kulkenut. Ei enää itse kehtaa rutista ENSIMMÄISEN hoidon päätymistä varhaiseen keskenmenoon Ihailtavaa, että jaksat pitää toivoa yllä. Toivon ihan sydämestäni, että onnistutte :hug:

Jos joku haluaa ja jaksaa päivittää listaa, niin mulla siis 2. inssi vielä edessä marraskuun 2011 aikana.

 

Scarleth, olen todella pahoillani :hug:. Toivottavasti pääset nopeasti uuteen siirtoon!

Sintu, onneksi myös sun seuraava siirto on kuitenkin aika nopeasti edessä, ja koska sitä alkaa tankkaamaan lääkkeitä jo etukäteen, niin pääset pian jo taas toimeen! Itse pidän vähiten siitä kun mitään ei tapahdu. Mun kaverilla muuten on poistettu toinen munasarja, ja toinenkin on tosi "rupunen". Sanoivat että hänellä on 3% mahdollisuus raskautua. No, kolme lasta on saanut. Että tosiaan, niin kauan kun munasarjat toimivat on toivoa! Ja kun olet tuolla yksityisellä, niin saat varmasti parasta mahdollista hoitoa.

Dreamer odottavan aika on hoitojen suhteen piiiiiiiiitkä! Onkin luxusta kun saa kaksi siirtoa peräkkäin. Yleensä kun tuohon odotteluun joutuu tyytymään. Toivon sulle siivillä lentävää alle! kahta kuukautta! Ihana kun saat mieheltäsi niin paljon tukea! On tämä miehillekin tosi rankkaa, ja ihana kun kuitenkin jaksavat olla olkapäänäkin.

Terhi, tosi samanlaisia ajatuksia mullakin. Ja minäkin joskus "arvotan" noin, että tuo ja tuo on sen vauvan enemmän ansainnut, saanhan olla täysin terve, onhan meillä kissat, opiskelen työni ohella ja sen puolesta paljon itselleni mieluisia juttuja odotettavissa. Olen myös ajatellut sen lähes täysin mahdottomuutena että minä saisin raskautua ja ihan oikeasti sen vauvan.

Tuo taitaa olla enemmänkin sitä itsesuojeluvaistoa, osittain varautumista jo nyt siihen pahimpaan ettei lasta kokaan saa. Kun kaikkihan me ollaan saman arvosia, eikä kukaan toista enempää ole lasta ansainnut. Siinä on kyse niin isoista tunteista ja tunnesiteistä, että kenenkään halukkaan ei "kuulu" siitä jäädä paitsi.

Mietin juri tänä aamuan hampaita pestessäni (besides the point), että toivon todella sydämeni pohjasta kaikille piinailijoille sitä vauvaa yhtä paljon kuin itselleni, ja onneksi hoitohenkilökunnallekin saa olla samalla viivalla kuin muutkin. Mulla nimittäin tulee välillä mieleen että joku voisi musta ajatella, että mitäs tuo vanhus täällä enää lasta yrittelee. Mutta sellaista kohtelua en onneksi ole saanut.

Samoin mulla on kadonnut seksualiset halut näiden hoitojen aikana. Ennen tätä en ole edes halunnut ajatella asiaa, mutta nyt kuin puit sen sanoiksi, niin pakko myöntää että sama juttu on tosiaan täällä.

Siinä myös sama juttu sun kanssa, että olen kertonut hoidoista aika monelle, mutta nyt tästä viimeisimmän siirron ajankohdasta en ole maininnut kuin kahdelle, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä. Tämä kerta on ollut jotenkin erilainen aiempiin nähden, ja uskon että jos vielä siirtoon joudutaan/päästään (mitenkähän tuon sanoisi), niin en kerro tuonkaan vertaa tästä. Epäonnistumisen kertominen on aina vaan raskaampaa.

Me käydään myös vaan nämä julkiset hoidot läpi, enkä ikäni puolesta enää halua kovin pitkään jatkaakaan. Olen nyt siis 39. Lukikohan se jo tuolla jossain.

Nämä hoidot ovat todella mielialaa heiluttavia. Joka toinen tunti voi olla onnellinen, ja joka toinen tippua alas pilvilinnastansa. Yritän olla positiivinen, mutta samalla on pakko olla vähän realisti?kin. Muuten ei pää kestä pettymyksiä. Pakkohan sitä on varautua niihin negoihinkin. Siitä huolimatta on meidän (pienessä) perheessä joka kerta parin päivän ajan negatiivisen testin jälkeen tosi apeat mielet.

Ja, mun mielestä on kiva lukea näitä muiden päänsisäisiä asoita, koska silloin tuntee että tässä on oikeasti vertaistukiryhmä. Sitä kun on kiva huomata ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Tämä lause siis Terhille, että ei ainakaan mun puolesta tarvitse pahoitella.

Paljon voimia teille kaikille!!

 

Terhi, pitkän tien olet sinäkin kulkenut. Ei enää itse kehtaa rutista ENSIMMÄISEN hoidon päätymistä varhaiseen keskenmenoon Ihailtavaa, että jaksat pitää toivoa yllä. Toivon ihan sydämestäni, että onnistutte :hug:

Jos joku haluaa ja jaksaa päivittää listaa, niin mulla siis 2. inssi vielä edessä marraskuun 2011 aikana.

Hienoa kun pääsette uuteen inssiin jo heti tässä kierrossa.

 

Scarleth, olen todella pahoillani :hug:. Toivottavasti pääset nopeasti uuteen siirtoon!

Sintu, onneksi myös sun seuraava siirto on kuitenkin aika nopeasti edessä, ja koska sitä alkaa tankkaamaan lääkkeitä jo etukäteen, niin pääset pian jo taas toimeen! Itse pidän vähiten siitä kun mitään ei tapahdu. Mun kaverilla muuten on poistettu toinen munasarja, ja toinenkin on tosi "rupunen". Sanoivat että hänellä on 3% mahdollisuus raskautua. No, kolme lasta on saanut. Että tosiaan, niin kauan kun munasarjat toimivat on toivoa! Ja kun olet tuolla yksityisellä, niin saat varmasti parasta mahdollista hoitoa.

Dreamer odottavan aika on hoitojen suhteen piiiiiiiiitkä! Onkin luxusta kun saa kaksi siirtoa peräkkäin. Yleensä kun tuohon odotteluun joutuu tyytymään. Toivon sulle siivillä lentävää alle! kahta kuukautta! Ihana kun saat mieheltäsi niin paljon tukea! On tämä miehillekin tosi rankkaa, ja ihana kun kuitenkin jaksavat olla olkapäänäkin.

Terhi, tosi samanlaisia ajatuksia mullakin. Ja minäkin joskus "arvotan" noin, että tuo ja tuo on sen vauvan enemmän ansainnut, saanhan olla täysin terve, onhan meillä kissat, opiskelen työni ohella ja sen puolesta paljon itselleni mieluisia juttuja odotettavissa. Olen myös ajatellut sen lähes täysin mahdottomuutena että minä saisin raskautua ja ihan oikeasti sen vauvan.

Tuo taitaa olla enemmänkin sitä itsesuojeluvaistoa, osittain varautumista jo nyt siihen pahimpaan ettei lasta kokaan saa. Kun kaikkihan me ollaan saman arvosia, eikä kukaan toista enempää ole lasta ansainnut. Siinä on kyse niin isoista tunteista ja tunnesiteistä, että kenenkään halukkaan ei "kuulu" siitä jäädä paitsi.

Mietin juri tänä aamuan hampaita pestessäni (besides the point), että toivon todella sydämeni pohjasta kaikille piinailijoille sitä vauvaa yhtä paljon kuin itselleni, ja onneksi hoitohenkilökunnallekin saa olla samalla viivalla kuin muutkin. Mulla nimittäin tulee välillä mieleen että joku voisi musta ajatella, että mitäs tuo vanhus täällä enää lasta yrittelee. Mutta sellaista kohtelua en onneksi ole saanut.

Samoin mulla on kadonnut seksualiset halut näiden hoitojen aikana. Ennen tätä en ole edes halunnut ajatella asiaa, mutta nyt kuin puit sen sanoiksi, niin pakko myöntää että sama juttu on tosiaan täällä.

Siinä myös sama juttu sun kanssa, että olen kertonut hoidoista aika monelle, mutta nyt tästä viimeisimmän siirron ajankohdasta en ole maininnut kuin kahdelle, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä. Tämä kerta on ollut jotenkin erilainen aiempiin nähden, ja uskon että jos vielä siirtoon joudutaan/päästään (mitenkähän tuon sanoisi), niin en kerro tuonkaan vertaa tästä. Epäonnistumisen kertominen on aina vaan raskaampaa.

Me käydään myös vaan nämä julkiset hoidot läpi, enkä ikäni puolesta enää halua kovin pitkään jatkaakaan. Olen nyt siis 39. Lukikohan se jo tuolla jossain.

Nämä hoidot ovat todella mielialaa heiluttavia. Joka toinen tunti voi olla onnellinen, ja joka toinen tippua alas pilvilinnastansa. Yritän olla positiivinen, mutta samalla on pakko olla vähän realisti?kin. Muuten ei pää kestä pettymyksiä. Pakkohan sitä on varautua niihin negoihinkin. Siitä huolimatta on meidän (pienessä) perheessä joka kerta parin päivän ajan negatiivisen testin jälkeen tosi apeat mielet.

Ja, mun mielestä on kiva lukea näitä muiden päänsisäisiä asoita, koska silloin tuntee että tässä on oikeasti vertaistukiryhmä. Sitä kun on kiva huomata ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Tämä lause siis Terhille, että ei ainakaan mun puolesta tarvitse pahoitella.

Paljon voimia teille kaikille!!

Laitoit, että käytte vain julkisen puolen hoidot läpi ja sitten lopetatte.
Meille oli oikea ratkaisu vaihtaa yksityiselle tilanteemme kiireellisyyden huomioon ottaen...
Lääkärin mielipide seuraavasta IVF-hoidosta oli, että se voi jäädä viimeiseksemme joten seuraavassa hoidossa otetaan koko lääkearsenaali käyttöön mitä mahdollista IVF:ssä. Keinot/oljenkorret joita yksityisellä puolella käytetään, ovat sellaisia joita julkisella puolella ei edes harkita.

Vaikka yksityiset hoidot maksavat julkista paljon enemmän, niin ainakin minä olen valmis maksamaan tuosta laadukkaasta hoidosta.
Kun tietää että kaikki mahdolliset konstit on käytetty oman lapsen saamiseksi, ei ainakaan mitään jää ns. hampaankoloon... onnistuu sitten saamaan lapsen tai ei.

Olimmepa sitten hoidoissa julkisella tai yksityisellä, niin plussapuhurit ois ihan tervetulleita meille jokaiselle. :heart: