[QUOTE="vieras";25019629]Saanko kysyä, mihin tarvitset näitä tietoja? Miten tuo "ajatus, että perusopetuksen voisi suorittaa muutkin kuin siihen koulutuksen saaneet opettajat?" kuuluu syväekologiaan? Ja mitkä sisällytät matemaattisiin tieteenaloihin? Luonnontieteet, matematiikka, tilastotiede? Nämä sinun kysymykset vaatisivat esseevastauksen.
Suurperheestä voin sen verran sanoa, että en usko minkään ympäristöfilosofisen suuntauksen puolustavan suurperheitä, jos sitä tarkastellaan ekologisesta näkökulmasta. Mutta toisaalta ketään ei myöskään voi kieltää lisääntymästä, joten oikeusetiikan näkökulmasta se on hyväksyttävissä. Syväekologia on ympäristöfilosofian kentässä ääriliike: Suomessa tunnetuin syväekologi on Pentti Linkola. Hänen teesinsä varmaan tiedätkin, ja niihin kuuluu mm. koulutus vain nuorena (ei siis kolmikymppisiä yliopistoon), kaksi lasta per pariskunta, diktatuuri hallintamuotona (luojan tähden, ei kansanvaltaa! sanoo Linkola), ei kehitysmaiden auttamista.[/QUOTE]
Jotenkin noin minäkin sen kuvittelin.
Artikkeleista löytyy sitten toisenlaisiakin kappaleita, jotka minulle "uutta pohdittavaa" kuten esim Vihreän Elämänsuojelun Liiton (perustajissa mm. juuri Linkola) periaateohjelmasta:
- Jokaisessa maakunnassa tai ekoläänissä tulee olla vain sellainen asukasmäärä, jonka alue kykenee pääasiassa omavaraisesti elättämään köyhdyttämättä luonnonvaroja ja uhkaamatta alueen luonnonvaraisten eliölajien elinmahdollisuuksia. Jokainen alue muodostaa siis oman kokonaisuutensa, jossa asukasmäärä ja elinkeinot määräytyvät alueen luonnon laadusta ja ilmastosta. (Eli ei ole mitään syytä rajoittaa väkilukua siellä, missä luonnon kapasiteetti sen kestää VAIKKA toisella puolella maapalloa olisikin liikaa ihmisiä?)
- Luonnonmukaisessa yhteiskunnassa ihmiset elävät pääasiassa maaseutuyhteisöissä, jotka tuottavat itse peruselintarvikkeensa ja kulttuurinsa välineet. Hyvässä yhteiskunnassa paikallisyhteisöjen, sukujen ja perheiden vastuu jäsenistään on luonnollinen, jokapäiväiseen elämään sisällytetty periaate.
Sosiaalipalveluja voidaan toteuttaa tukemalla omavastuisia sosiaalisia rakenteita, kuten suurperheitä ja yhteistalouksia.
- Tieto ja taito on kansankulttuuria, jonka päämäärä on luonnon ja kulttuurien monimuotoisuuden säilyttäminen. Jokaisen kansalaisen on saatava riittävä peruskoulutus tullakseen toimeen omassa elinympäristössään ja kyetäkseen itsenäiseen, omaehtoiseen elämään. Peruskoulut on sijoitettava siten, ettei kenenkään koulumatka vaadi kuljetusta, vaan kouluun kuljetaan esimerkiksi kävellen, pyöräillen tai hiihtäen.
Varsinkin alemmilla luokilla opettajana voi toimia lasten kanssa hyvin toimeentuleva, sopiva paikallinen henkilö ilman muodollista pätevyyttäkin.
En sano jakavani kaikkia noita (tai muitakaan VESLin) teesejä, kunahn vain nautin saadessani uutta tietoa ja pohdittavaa.