Pojan luokkakaveri kävi meillä eka kertaa ja sanoi olohuoneessa että onpa teillä sotkuista

"kemeli"
Mä en kyllä ottaisi tuota loukkauksena enkä vetelis minkäänlaisia johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Tuon ikäiset ja isommatkin lapset nyt vaan möläyttelee kaikenlaista. Siinä iässä vielä oma perhe on monesti paras kaikessa: isä vahvin, telkkari isoin, äiti kaunein :). Ja lapset nyt vaan haluaa sanoa sen ääneen, eivät kuitenkaan pahalla.
Toisekseen joku lapsi voi oikeasti kokea sen pari lelua lattialla sotkuksi, jos vaikka kotona ei saa leikkiä olohuoneessa. Mun paras lapsuudenkaveri inhos kävellä meidän keittiössä, koska siellä tarttui aina murusia jalkapohjiin (mulla oli kolme pikkuveljeä, hän oli perheen iltatähti). ei heillä kasvatettu kaveriani mitenkään snobiksi, mutta kun heillä äidillä oli vain aikaa lakaista koko ajan lattoita (sis oikeasti monta monta kertaa päivässä), niin tähän oli tämä kaverinikin tottunut
 
tuttua
Mun lapseni ovat usein kavereilla oltuaan tuumanneet samaa, kuinka joillakin on niin sotkuista ja rumaa. Eli ei mitään makua. Vähälläkin rahalla saa kaunista, kun ei sotkea kaikkea keskenään.
 
näin just
Kotoaan se on oppinut mallin. Ihan varmasti heidän perheessään on tapana arvostella negatiiviseen sävyyn kaikkea mikä liikkuu.
Mulla on yksi tuttava äiti, jonka 2-vuotias poika huomauttelee meillä käydessään kuinka on likaa lattiassa jne. Siis lattiassa, jonka olin edellisenä päivänä mopannut, eli ei tosiaankaan ollut erityisen likainen. Mutta äitinsä on ihan samanlainen, joten se on enemmänkin huvittavaa kuin ärsyttävää.
 
nyt harmaa
Saa nauraa :(

Oma äitini oli -80luvun alussa ihan neuroottinen kun aloitin koulun.
Eroperhesiin minulla ei mitään asia ja lopulta kun äitile selvisi että kaveeraan yhden tytön kassa jola ei isää siitä riemu ratkesi :(
Muistan myös kuinka joka kerta uudella kaverilla käynti, se oli kuullustelua:(
-Oliko siellä edes siistiä?
 
"Noo"
Itse muistan viihtyneeni suunnattoman hyvin parhaan kaverini ja hänen isovanhempiensa kodeissa, joissa ei todellakaan ollut sotkuista, omassa kodissa olisi voinut syödä lattioilta ja tietyllä tapaa ilmapiirikin oli yhtä steriili.
 
mitäs outoa
Saa nauraa :(

Oma äitini oli -80luvun alussa ihan neuroottinen kun aloitin koulun.
Eroperhesiin minulla ei mitään asia ja lopulta kun äitile selvisi että kaveeraan yhden tytön kassa jola ei isää siitä riemu ratkesi :(
Muistan myös kuinka joka kerta uudella kaverilla käynti, se oli kuullustelua:(
-Oliko siellä edes siistiä?
tuossa nyt meillä muksut ei mene, ulkkis, manne, yh, uskis tai uusioperheisiin kylään mitä sitä turhaan opettamaan huonoille teille jo lapsesta asti?
 
vierailija
Vanha ketju, mutta jatkan silti. Pesin pyykkiä, ja kun ripustin pyykkejä narulle, naapurin tyttö tuli ihmettelemään, että miten teillä on niin paljon pyykkiä. Sanoin, että meillä on iso kone ja laitoin sen täyteen. "Siinähän sinä saat käsille liikuntaa, kun ripustat niitä kuivumaan", sanoi tyttö. Pian tämän jälkeen kyseinen tyttö tuli meille leikkimään tyttöni kanssa. Meillä on melkein aina tavarat hujan hajan, niin tyttö katseli silmät pyöreinä, että miten teillä on niin sotkuista, teidän pitäisi kyllä siivota. Sanoin, että meillä on sellainen tapa, että se siivoaa, jota se sotku häiritsee. Oma tyttöni kysyi kaveriltaan, että häiritseekö se sitä, niin kaveri vastasi hämillään, että "eei". :)

Toinen lapseni kaveri eräänä kesänä riisui kenkänsä paljaista jaloistaan ja eteisen lattialla oli vähän hiekkaa, joka tuntui jaloissa. Tyttö sanoi, että täällä ei ole siivottu. Sanoin, että tuolla komerossa on imuri, voit alkaa imuroida. Ei imuroinut. :)
 
vierailija
Tuo on niin surullista. Lapset on luonnostaan suvaitsevaisia, uteliaita, avoimia. Ja samalla hyvin hedelmällistä maaperää kaikenlaisille malleille ja asenteille joita heille annetaan. Itsekin pyrin välttämään ihmisten arvostelemista ulkonäön, omaisuuden tai kodin perusteella lasten kuullen (tai muutenkaan). Muodostavat omat mielipiteensä oman kokemuksensa mukaan.
En nyt ihan allekirjoita. Meillä kumpikaan vanhemmista ei ole millään muotoa ulkonäkökeskeinen tai arvosta ulkoisia seikkoja, mutta silti lapset 2 ja 4 kiinnittävät huomiota ulkonäköön ja tavaroihin. Ja etenkin nelivuotiaan suusta tulee usein "onpas ruma/ryppyinen/vanha ihminen, teillä on ruma auto" jne. Mutta joo, sanomiset perustuvat ehkä enemmän vain huomiointiin ja rehellisyyteen, ei niinkään arvosteluun.
 
vierailija
Mun 5-vuotias tuntuu ajattelevan, että kaikki kauniit ja kauniisti puetut on hyviä ja rumat pahoja, kuten Disneyn elokuvissa. Ei onneksi kuitenkaan arvostele kavereitaan sen mukaan, paitsi jos jollain on erityisen hieno mekko, niin huomioi sen.
 
vierailija
Olin kuurannut pojan huoneen lattiasta kattoon viikonloppuna. Vaihtanut lakanat ja verhot, imuroinut, pyyhkinyt pölyt, pessyt ikkunat ja lattiat, puistellut matot jne...

Tiistaina tuli pojan uusi koulukaveri (7v) kylään ja lähtiessään kaveri sanoi mun pojalle, ettei voi kyllä tulla kylään ennnenkuin pojan huoneessa on imuroitu sillä hänen silmiään kirvelee pölyisessä huoneessa... Voi sitä vitutuksen määrää jota puhisin yksinäni.
 

Yhteistyössä