Oonko mä jotenkin epänormaali kun mulla ei oo mitään hirveän isoa tarvetta saada sitä kuuluisaa Omaa Aikaa??

Siis kun vaan taas tuli sellainen olo. Ympärillä niin moni pitää outona kun mulla ei oo tarvetta "päästä tuulettumaan" joka päivä jonnekin eikä mulla silti oo mitään jaksamisongelmia. Käyn kerran viikossa yhdessä harrastuksessa, joka vie koko illan, ja muuten oon enimmäkseen perheen parissa (lasten ja mieheni siis). Ei mulla oo mitään tarvetta päästä minnekään sen enempää. Kotonakin viihdyn hyvin lasten kanssa enkä koe että seinät kaatuis päälle. Lapset on kuitenkin niin vähän aikaa pieniä, en mä halua viettää sitä aikaa töissä ja harrastuksissa vaan heidän kanssaan. On vaan sellainen olo että oon jotenkin omituinen, ehkäpä jopa epänormaali.

 

Minusta se, että sulla on kerran viikossa harrastus jossa käyt ilman lapsia, on jo aika paljon omaa aikaa. Tai ainakin enemmän mitä itsellä ja kavereilla on kotiäitivuosina ollut

En taida tuntea ketään pienten lasten äitiä, jonka pitäisi päästä joka päivä tuulettumaan jonnekin. Kerran kuussa ehkä, tai pari kertaa kuussa.

 

mun mielestä toi on myöskin aika normaalia jos on kotona pienten lasten kanssa, eipä mullakaan oo tarvetta joka päivä tai viikko päästä viettämään omaa aikaa johonkin kodin ulkopuolelle, kerran kuukaudessa pääsen tai no pääsisin tietty useamminkin varmasti jos haluaisin.

 

No aika hyvinhän sulla on omaa aikaa, jos kerran viikossa kuitenkin koko illaksi menet harrastamaan.

 

[QUOTE="joku";24937912]No aika hyvinhän sulla on omaa aikaa, jos kerran viikossa kuitenkin koko illaksi menet harrastamaan.[/QUOTE]

No niin munkin mielestä on enkä mä koe tarvitsevani yhtään enempää. Mutta mulla on kavereita joiden mielestä tuo on tosi vähän. Yksi esim käy kokopäivätyössä ja 3 päivänä viikossa se menee töiden jälkeen kuntosalille, kahtena päivänä viikossa zumbaan ja viikonloppuna se vie lapset mummolaan "kun on pakko saada sitä omaa aikaa että jaksaa". Ehkä kaikilla tälläisiä kavereita ei oo mutta mulle niitä on kertyny useampi ja tunnen itteni jotenkin oudoksi. Mutta kiva tietää että en ehkä kuitenkaan ole

 

Mä en käy joka viikko missään; joskus vaan, eikä mullakaan ole mitään jaksamisongelmaa. Toki mä nyt töissä käyn, mutta ei lapsi aiheuta mulle mitään jaksamisongelmia.

 

Minusta se, että sulla on kerran viikossa harrastus jossa käyt ilman lapsia, on jo aika paljon omaa aikaa. Tai ainakin enemmän mitä itsellä ja kavereilla on kotiäitivuosina ollut

Myös itseeni varrattuna aikaa on ruhtinaallisesti. Ehkä osaat ottaa sen oman ajan ihan jokapäiväisessä arjessa? Se on kunnioitettava taito. Ja riippuu tietenkin lapsistakin, kuinka hyvin he touhuavat itsekseen. Omaa aikaa (omille ajatuksille pyhitettyä aikaa!) voi olla vaikkapa lehden lukeminen rauhassa aamukahvin äärellä kun lapset katsovat piirrettyjä, tai pyykin ripustaminen narulle kun lapset tonkivat hiekkalaatikolla.

Uskon, että monetkaan äidit eivät kaipaa viikottaista pääsyä baariin. Silloin tällöin on toki mukavaa, että vastuu kullannupuista on jollain muulla.

 

Mulle riittää mun laulutunnit kerta kuukauteen

 

Mun vanhemmat viihty lasten kanssa erinomaisesti kotona. Ongelmaksi muodostui lasten lennettyä pesästä alkaa jostain repimään sitä omaa aikaa, kun ei tiennyt mitä tehdä. Oli ollut vain se perhe-elämä.

 

Jotkut ei osaa olla yksikseen tai tunne siihen tarvetta.

Onneksi olen erilainen! Oma aika on IHANAA. Aivot hyrrää ihan eri teholla.

 

Olet outo monen mielestä. Mutta on meitä muitakin
Mä oon ollut aina kotihiiri, mulle omaa aikaa on kun nyt aamuisin saan lukea, kirjoittaa, surffata netissä tai vaikka kuntoilla. Mua stressaa yli kaiken jos pitäisi mennä kaupungille kahville (sitä tapahtuu vain jos tähdet asettuvat sopivasti linjaan, Saturnuksen renkaat keikahtaa vinksalleen ja myöhästyn bussista).

Perhepiiri helisee jo että milloin mä kaipaan sitä virkistystä, vaikka leffailtaa, ravintolaan, keilaamaan tms. mutta mulla on hyvä näin
Kaiken mitä kodin ulkopuolella teen, voin tehdä lasten kanssa, en tajua miksi heidät pitäisi tiputtaa kyydistä kun jotain ihmeellisempää meinaan tehdä.
(enkä voisi parikuista vauvaa jättää jotta lähden jonnekin hurvittelemaan)

 

No niin munkin mielestä on enkä mä koe tarvitsevani yhtään enempää. Mutta mulla on kavereita joiden mielestä tuo on tosi vähän. Yksi esim käy kokopäivätyössä ja 3 päivänä viikossa se menee töiden jälkeen kuntosalille, kahtena päivänä viikossa zumbaan ja viikonloppuna se vie lapset mummolaan "kun on pakko saada sitä omaa aikaa että jaksaa". Ehkä kaikilla tälläisiä kavereita ei oo mutta mulle niitä on kertyny useampi ja tunnen itteni jotenkin oudoksi. Mutta kiva tietää että en ehkä kuitenkaan ole

Mie laskisin sen työssäkäynnin varmaan osittain omaksi ajaksi. Ainakin itse koen niin. Tosin teen tällähetkellä töitä vaan 16h viikossa.

 

Et kai. Minä saan ns. omaa aikaa noin joka toinen viikko, kun käyn töissä muutaman tunnin yhtenä iltana. Minä tosin lasken omaksi ajaksi senkin, kun saan vauvan kanssa kahdestaan käydä kaupassa tms., koska tuo esikoinen ja hänestä huolehtiminen vie todella paljon huomiokykyä, voimia ja aikaa. Vauvan kanssa oleminen on ihan piece of cake.

 

Mulla sama juttu. Olen 6kk pojan kotiäiti, en käy missään eikä oikeastaan tunnu siltä että tarvitsisikaan päästä minnekään. Lapsen luota mun ei ainakaan tarvitse päästä pois, kotona oleiluun tosin kyllästyy aina ajoittain. Meille tarpeeksi virkistävää on kauppareissu tai vierailu tutun luona ja sitten jaksaa taas olla kotona päivät pitkät.

Monet tutut ihmettelee että miksen mä ole käynyt baareissa, miksen anna lasta jollekulle hoitoon ja lähde itse pitämään hauskaa kavereiden kanssa. Miksi haluaisin kun mulla on ihana pieni vauvapoika kotona? Ei mun mielestä pienten lasten äitien tarvitse käydä baareissa juhlimassa, mutta jokaisella on omat mieltymyksensä. Vauva-aika on kuitenkin niin nopeasti ohi, että mä haluan olla läsnä koko ajan jos vain mahdollista. Ei tähän kuitenkaan enää koskaan palata.

 

Minustakin tuo kerran viikossa on ihan hyvin omaa aikaa, varsinkin jos lapset on siis vielä pieniä (koululaisten kohdallahan sitä omaa aikaa saa jo ihan erilailla kun lapsillakin on omat menonsa). Itselleni tuo riittäisi myös.

Itselläni ei ole nitään vakiharrastusta ja pitkälle riittää sekin että haluatessani pääsen koiran kanssa kaksin lenkille, käymään yksin kaupassa tai asioilla, tai tapaamaan kaveria tms. Ihan jo tieto siitä että kun mie on kotona, voin lähteä omille menoilleni riittää tuomaan sen vapaudentunteen. Jos taas mies olisi sellainen ettei hän suostuisi koskaan jäämään kotiin lasten kanssa, se alkaisi pian ahdistamaan.

Oman ajan tarve riippuu itselläni myös elämäntilanteesta muuten. Nyt kun kuopus on tuollainen vähän alle vuosikas, helppo ja iloinen vauva en juurikaan kaipaa "vapaa-aikaa" hänestä. Jos liikun vaikka kaupungilla kahden vauvan kanssa lasken sen jo jossainmielessä lapsivapaaksi ajaksi. Noista isommista (5v ja 6v erityislapset) taas kaipaan sitä vapaata ihan erilailla.

 

Oon miettinyt itse aivan samaa, varsinkin kun kaikki mun kaverit voivittelee, että "voi voi kun sääkään et koskaan pääse mihinkään...". Eikä ne tunnu uskovan kun sanon, että ei mulla ole mitään tarvetta päästä mihinkään.
Yksi tuttu kertoi jo noin kuukausi synnytyksen jälkeen, että ompa ihanaa päästä vähän ulos tuulettuun ja saa vähän omaa aikaa... WTF?
No mutta toiset viihtyy paremmin kotona kuin toiset. Minä kuulun ehdottomasti niihin kotihiiriin ja nautin kotona olosta vauvan kanssa, ja minun "omaa aikaani" on yhteensä noin 1-2 tuntia kuukaudessa jos käyn kaupassa yksin

 

Onhan sinulla omaa aikaa kerta viikossa se harrastuksesi joka vie koko illan

Minäkin viihdyn lasteni kanssa, omaa aikaa ei juuri ole.
No nyt oli alkusyksystä kun kävin pyhäkoulu ope kurssin (2vrk)
Jopa pyhäkoulua jota pidän 1kerta viikossa on siellä omat lapseni vieraiden lasten lisäksi

 

Kukin taaplaa tyylillään.

Mä olen ollut kotona lähes yhtäjaksoisesti 12 vuotta, eikä ikinä ole tullut tarvetta päästä yksin minnekään siksi että jaksaisi paremmin. Mielelläni käyn yksin ruokakaupassa jos lapsilla on jotain mukavaa harrastusta tai kyläilyä sillä aikaa, mutta ei ole ongelma ottaa niitä mukaankaan. Hierojalle ja hammaslääkäriin tosin menen yksin, mutta en sielläkään käy kuin pari kertaa vuodessa ja miehelle järjestyy helposti sen verran vapaata töistä.

 

Hmmm - omaa aikaa... Minä viikot yksin lasten kanssa, mies reisussa. Omaa aikaa illalla kymmenen jälkeen sekä lauantaina kauppareissu YKSIN!

 

joo mäki haluisin viikossa ees yhen harrastuksen, missä saisin käydä...

 

tää on taas näitä "kehukaa mua"-alotuksia. mut sori, en pidä sua yhtään parempana äitinä kun kirjotat noin. ja sä tosiaan saat sitä omaa aikaa jo kerran viikossa. moni ei saa sitäkään.

 

oikeesti aloin ihan miettimäään tota omaa aikaani... ja tässä just nyt on se hetki. oon nukuttamassa kakkosta, esikoinen leikkii olkkarissa jam ä oon tän kymmenen minuuttia koneella ilman häiriöitä. joka päivä saan tämän hetken ja se riittää. saan maksettua laskut ja ärsytettyä muoreja täällä...

 

Ap on pihalla kuin lumiukko. Sinullahan ON PALJON omaa aikaa, jos kerran sitä on kokonainen ilta viikossa. Minä en tunne yhtäkään kotiäitiä, joka kaksaisi lähteä joka ilta jonnekin viipottamaan. Itselle kerta viikossakin käynti tunnin jumpassa teki tiukkaa. Kotona oni niin paljon helpompaa ja mukavampaa.

 

Joo tosiaan se kerran viikossa oma harrastus olis jo todella luxusta. Baariin ei oo mitään tarvetta lähteä. Ja tän lisäksi jos voisi kerran kuussa käydä oman miehen kanssa kaksin syömässä tai uimassa, niin olisin jo tyytyväinen.

 

Myös olen sitä mieltä, että tuo kerran viikossa oma harrastus (joka vie kokoillan) on ruhtinaallisesti omaa aikaa. Ja omaa aikaa on jokaisella varmaan myös lasten nukahdettua. Toki silloin on heistä vastuussa ja valvoo heitä tmv., mutta tavallaan silti omaa aikaa.