Päästäisitkö 8-vuotiaan pojan partioleirille viikonlopuksi ?

  • Viestiketjun aloittaja kas siinä pulma
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";24906522]Kyllä se ruoka ihan samalla tapaa tulee suun eteen kuin kotonakin. Eli eivät 8-vuotiaat siellä itse kokkaile, vaan ihan siellä on erikseen ihmiset sitä varten.[/QUOTE]

Juuri näin. Meillä aikuiset kokkaa ja kattoo päältä että teineiltä ei homma karkaa lapasesta. Varsinaista ohjelmaa johtaa teinit (mutta siis aikuisten valvovan katseen alla).
 
Alkuperäinen kirjoittaja myöhemmin ehtii vielä;24906505:
Tietääköhän 8v mitä se retkellä olo tarkoittaa? Aika omatoiminen on oltava eikä esim. ruoka tule suun eteen itsekseen. On yön ihan vieraiden nuorten kanssa, jotka itsekin ihan pentuja. En laittas.
Sudenpentujen kanssa pitää olla aikuisia joten turha väittää että ovat keskenään joidenkin nuorten kanssa. Ikinä ei ollut ongelmia pärjätä silloinkaan 8v sielä mettässä ja ne reissut olivat tosi kivoja. Vaadetasoa nostetaan iänmukaan, ei ne alottajat tosiaan joudu mihkään selviämisleirille ja itse ruokaansa hankkimaan.
 
Partiolaisen äiti
Ja kun tuosta erityislapsesta niin meuhkataan, niin joo, meillä on asperger-lapsi. Siksi hän siellä partiossa onkin.
Mainitset vain joko siinä ilmoittautumislapussa sen erityislapsi-osan.
Meilläkin kävi niin että eka reissulla pissi meni pöksyihin eikä hoksannut sanoa aikuisille että hänellä on vaihtopöksyt (kun kukaan ei kysynyt) ja jäi eka partiokaste saamatta. Mutta JUURI siksi hän on siellä, että oppii elämään ryhmässä ja pitämään myös huolta itsestään.
Tavaroita sitten katoaa aika lailla, varaudu siihen.
 
"aapee"
täällä on nyt asiaa sulateltu ja poika lähtee leirille..
sydänalasta ottaa ja olo on kuin Vilénin Emmillä kun Juhana tansseihin läksi ;-)
no en tietenkää lapselle tunteitani ihan niin näytä :-D
Poikani sinne tosiaan haluaa ja mieli on iloinen, varusteita täällä nyt laitetaan kuntoon.
 
napanuora poikki
Partiosta tosin en tiedä mitään mutta ihmettelen ettei joku päästäsi edes 8vuotiastakaan? :O

Meillä likka pääsi luistelujoukkueeseen ja heillä oli viikonloppuleiri, ikähaarukka luistelijoilla 6-10 (muistaakseni) Ja kaikki joukkueeseen kuuluvat ilman pätevää syytä meni leirille.
Siellä oli omanikin joka on ollut yhden ainoan kerran yötä pois kotoonta, ja hyvin pärjäsi :)
 
"aapee"
-makuupussi
-makuualusta
-taskulamppu
-sadeasu
-lämmintä vaatetta
-reppu
-ruokailuvälineet
-peseytymisvälineet
-vaihtovaatetta
-kumisaappaat
-onki jos on
-puukko ( apua !) ;-)
 
[QUOTE="sivullinen";24906697]Mitä varusteita sinne muuten pitää olla?[/QUOTE]

Riippuu leiristä/retkestä, meille tulee partiosta varusteluettelot aina leirikirjeen mukana. Mutta tähän vuodenaikaan panostaisin lapsen varustamisessa lämpimiin ja kosteudenpitäviin vaatteisiin ja jalkineisiin (jotka ovat niin isot, että sinne mahtuu villasukkia), vaihtovaatteisiin, lämpimään makuupussiin (mahdollsimman alhainen extreme-lämpötilasuositus) ja makuualustaan sekä riittäviin eväisiin, jos niitä pitää kotoa ottaa mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
leiriläinen
WHAAAT? Missä pumpulissa niitä lapsia nykyään kasvatetaan? Eikö ole ihan normaalia, että tuon ikäinen käy jo leireillä? Itse olin ensimmäisellä leirilläni 7-vuotiaana ja sielläkin heti viikon!
 
..
Riippuu leiristä/retkestä, meille tulee partiosta varusteluettelot aina leirikirjeen mukana. Mutta tähän vuodenaikaan panostaisin lapsen varustamisessa lämpimiin ja kosteudenpitäviin vaatteisiin ja jalkineisiin (jotka ovat niin isot, että sinne mahtuu villasukkia), vaihtovaatteisiin, lämpimään makuupussiin (mahdollsimman alhainen extreme-lämpötilasuositus) ja makuualustaan sekä riittäviin eväisiin, jos niitä pitää kotoa ottaa mukaan.
Jep ja samoin varusteiden pakkaamiseen niin, että pysyvät kuivana. Nimittäin jos on kovin kostea ilma tai sataa, niin vaatteista ja makuupussistakin saattaa tulla nihkeän kalseita. Eli ainakin se yöpuku ja joku toinen alusvaatesetti pakataan muovipussiin ennen sinne reppuun laittoa. Makuupussi tosin yleensä kostuu vasta yön aikana ellei nyt ihan sade pääse etukäteen suojapussin päältä kastelemaan.
 

Yhteistyössä