Ahdistaa!! (kyse työn aloittamisesta kotona olon jälkeen)

[töihin pakolla]

Olen ollut 3,5 vuotta kotona lasten kanssa, ja nyt sitten ensi viikolla pakko taloudellisen tilanteen takia palata takaisin työelämään. Jotenkin mua vaan hirveesti ahdistaa mennä töihin ylipäätään mihinkään ja tää työ on sellaista mitä tein jo ennen lapsia, mutta ihan uudessa firmassa..

Onko muilla ollut tälläistä kun on pakon eessä joutunut töihin lähteen? Niin ja toivottavasti lämpeen pian tälle ajatukselle. Toki saa vinkkejä(jos sellaisia edes on) kertoo miten helpottas pian... ahistaa,kuristaa...

 

["..."]

Etkö tykkää siitä työstä, vai pelottaako miten lasten päivähoito alkaa sujua ja arki muutenkin, vai mikä?

 

["Mä"]

tunsin ihan samoin,kun töiden alku lähestyi... olin melkein 3vuotta kotona. Mutta yllättäin onkin tuntunut melkeinpä mukavalta tää työssä käynti,ainakin vielä,aloitin elokuussa. Inhottavinta oli se odotus et kun työt alkaa ja kaikki on kauheeta,etten kestä/osaa/jaksa töissä ja lapsi ei viihtyis hoidossa.

 

["noh"]

Mitenkähän lohduttaisi? Itse aloitin pari kuukautta sitten, oikeasti itkin kun en olisi halunnut mennä, mutta sama tilanne oli meilläkin että pakko vaan mennä.. Ja vihaan työtäni. Kyllä se tässä parissa kuukaudessa on helpottanut! Ihan älyttömän paljon helpompaa on nyt kuin ne ekat viikot totutellessa.

Jos jotain positiivia puolia tästä nyt kaivaa niin onhan tässä kuitenkin vielä aikaa olla kotonakin.. siis tottakai selkeästi vähemmän ja alussa etenkin tuntuu että ei ehdi olemaan yhtään, mutta kunhan se arki lähtee rullaamaan ja tottuu siihen, niin kyllä sitä illastakin hetken ehtii olla vaan ja sitten on ne viikonloput.

Ja kun se kotona oleminen on harvinaisempaa niin itse ainakin nautin niistä hetkistä ihan hirveästi, oikeasti ne on nyt sitä laatuaikaa ja omat hermot kestää paremmin lasten kiukuttelua ym. Kotona ollessa hermo oli tiukilla melkein joka päivä, joten ehkä minun tapauksessa töihin paluu olikin ihan hyvä juttu vaikkei se aluksi siltä tuntunut. Töihin menokin on alkanut tuntumaan ihan kivalle vaihtelulle.. ei siis ole päivät enää yhtä ja samaa ja on aika vapauttava tunne kun vie lapset hoitoon ja itse pääsee lähtemään töihin.

Mutta totutteleen menee aikaa. Jos pystyt niin tee lyhennettyä viikkoa? Tai sovi muuten osa-aikatyö jos talous sen sallii?

 

[kaikki on töissä pakolla]

no suurin osahan on töissä vaan pakolla. jäisivät heti kun saisivat tarpeeksi rahaa olla kotona ja jos se on hyväksyttyä ihmisten mielissä.

eli eläkkeelle jäädään heti kun voidaan- yhteiskunnallisesti hyväksyttyä olla 30-40 vuotta eläkkeellä ja eläkkeet ovat sen verran isot että niillä pärjää. toisin on työttömyyskorvaukset tai opintorahat tai kotihoidontuet. lisäksi ikuisiä kotiäitejä tai opiskelijoita tai työttömiä ei hyväksytä yhteiskunnassa. toisin kuin eläkeläisiä. siksi moni sellainen, jolla ei rahasta tiukkaa, laittaa muka jonkun yrityksen, jota tekee vaan harrastuksenaa, että ei kukaan halveksi jos elää toisen rahoilla.

95% ihmisisä on töissä vaan rahan takia tai koska ei kehtaa olla kotona.

 

["ap"]

Meillä lapset jää isän kanssa päiviksi,ainakin nyt loppu vuodeksi ja sit katotaan miten tehään,onneksi miehelläni on sellanen työ missä ei oo pakollisa työaikoja vaan onnistuu mennä vaikka niinku nyt,eli kun mä pääsen töistä. Tän loppu vuoden teen 5-6h/pv ja ens vuoden alusta kokoaikasena. Eniten mua just pelottaa se että miten mä totun,lapsia mietin varmasti 95% työajasta, osaanko enää vanhaa työtäni ja ylipäänsä kun tää tilanne on ihan uus (lapset+työn sovittaminen)

 

[..]

Mulla on sama tilanne. Alotan työt ens viikolla.. Periaatteessa oon ilonen kun sitten tulee taas palkkaa ja viikonloput tuntuu enemmän viikonlopuilta ja kotonaolo on sitä laatuaikaa mut sit taas toisaalta kauhea ahdistus. En todellakaan oo missään kutsumusammatissa. Tosin työn muut ominaisuudet on ihan ok, hyvä työaika, palkka keskitasoa, ei mitään kauhean rankkaa.

Meillä lapsi vasta 1v, mutta ei näillä tuloilla millään pärjätä.. Pakko se on. Uskon ja toivon, että siihen tottuu taas nopeesti. Se on kuitenkin "normaalia" elämää, suurin osa kuitenkin käy töissä vaikka on lapsia. Tsemppiä..

 

["ap"]

Mulla on sama tilanne. Alotan työt ens viikolla.. Periaatteessa oon ilonen kun sitten tulee taas palkkaa ja viikonloput tuntuu enemmän viikonlopuilta ja kotonaolo on sitä laatuaikaa mut sit taas toisaalta kauhea ahdistus. En todellakaan oo missään kutsumusammatissa. Tosin työn muut ominaisuudet on ihan ok, hyvä työaika, palkka keskitasoa, ei mitään kauhean rankkaa.

Meillä lapsi vasta 1v, mutta ei näillä tuloilla millään pärjätä.. Pakko se on. Uskon ja toivon, että siihen tottuu taas nopeesti. Se on kuitenkin "normaalia" elämää, suurin osa kuitenkin käy töissä vaikka on lapsia. Tsemppiä..

Meilläkin nuorempi "vasta" 1v2kk ja mäkään en kutsumus ammatissa oo,mutta jotenki tuntuu helpommalta mennä siihen mitä on jo aiemminkin tehny.
Mulla on ihan samat mietteet nuitten viikonloppujen suhteen,mut mut..se ahdistus, jospa tässä molemmat/ja kaikki muutkin jotka painii samanasian kanssa,totuttais mahdollsimman pian ja arkikin olis mukavaa vaikka töihin joudutaankin
Tsemppiä sulle myös!

 

[ulkonainen]

no suurin osahan on töissä vaan pakolla. jäisivät heti kun saisivat tarpeeksi rahaa olla kotona ja jos se on hyväksyttyä ihmisten mielissä.

eli eläkkeelle jäädään heti kun voidaan- yhteiskunnallisesti hyväksyttyä olla 30-40 vuotta eläkkeellä ja eläkkeet ovat sen verran isot että niillä pärjää. toisin on työttömyyskorvaukset tai opintorahat tai kotihoidontuet. lisäksi ikuisiä kotiäitejä tai opiskelijoita tai työttömiä ei hyväksytä yhteiskunnassa. toisin kuin eläkeläisiä. siksi moni sellainen, jolla ei rahasta tiukkaa, laittaa muka jonkun yrityksen, jota tekee vaan harrastuksenaa, että ei kukaan halveksi jos elää toisen rahoilla.

95% ihmisisä on töissä vaan rahan takia tai koska ei kehtaa olla kotona.

Ihan hopohopoa etta 95% on toissa vain palkan takia... Riippunee koulutuksesta ja tyopaikasta. Itse asiassa en tunne yhtaan ihmista joka haluaisi olla vuosikausia kotona.

 

[gflgkdg]

työ kannattaa aina!

 

["vieras"]

Molempien hoitovapaiden (2x 2,5 vuotta) jälkeen on työhön paluu ahdistanut, mutta tilanne on kääntynyt parissa viikoksi iloksi kun lapset ovat viihtyneet hoidossa ja itse on päässyt ulos 'kotiäitiumpiosta'.

Ihanaa olla aikuisten ihmisten seurassa ja nähdä muitakin kuin äitejä. Tehdä muutakin työtä kuin pyykkikoneen tyhjennystä ja imurointia. Ja kiukkuisuuskin vähentynyt kun elämään mahtuu muutakin kuin lapsia, lapsia ja lapsia. Lapsetkin aloittaneet hoidossa juuri sopivaan aikaan kun sopeutuneet nopeasti ja nauttineet kavereista ja touhuista.

Raskasta on kiire ja hösis illalla, vaikka meillä molemmat vanhemmat joustavat työajoista ja vastuu lapsista jakautuu tasaisesti. Osittainen hoitovapaa on se juttu, juolla olen jaksanut lasten ollessa pieniä. Ja mielekäs työ, se on tärkeää. En kestäisi jotain urapaineita, turhauttavaa työtä ja kotiin paluuta väsyneiden lasten kanssa klo 17.