Unelmani eivät toteutuneet.. en saanut sitä mitä elämässäni halusin. =(

Mun korvaan kuulostaa pikemminkin siltä, että sulla on asiat liian hyvin. Aikuinen ihminen ja valittaa tuollaisista asioista, joihin suurimpaan osaan pystyy itse vaikuttamaan. Tee retki sisimpääsi äläkä ulos. Voit löytää ratkaisuja paljonkin.

 

Nyt ollut ajatuksena että kannattaisiko tästä kuitenkin lähteä? Mitä mieltä olette? Arveluttaa pärjäisinkö henkisesti tai taloudellisesti. Ja sen kanssa, että eka mies jonka kanssa tein lapset ei ollutkaan se oikea.

No mun on erittäin vaikea uskoa että alkaisit toteuttaa noita sun haaveitasi yh:na, jolloin se on paljon vaikeampaa kun et ole nytkään tehnyt mitään niiden eteen. Tietty jos jätät lapset isälleen..

Sä näet että sun ongelma on väärä mies, vaikka oikeesti ongelma on sussa itsessäsi eli tuskin pystyt olemaan onnellinen yksin tai kenenkään muun kanssa ennen kuin tajuat sen ja lopetat vikojen etsimisen muista.

 

Olet tavannut miehesi netissä 20-vuotiaana eli nyt olet korkeintaan 35 v? Montako kertaa olet pyrkinyt yliopistoon pääsemättä sinne? Luitko riittävästi pääsykokeisiin? Sun ikäluokallasi eläkeikä tulee luultavasti olemaan about 70 v, joten sulla on tässä vielä yhtä paljon aikaa edessä kuin on takana luoda urasi. Jos mies on esteenä opiskelulle ja yrittäjyydelle eikä muutenkaan vaikuta olevan sitä, mitä halusit, niin ota ero. Mä lähdin 38-vuotiaana, yh:na työn ohessa vaihtamaan alaa ja yrittäjänikin työskennellyt jo 6 vuotta. Päivääkään en ole katunut.

 

minun mies on DI ( diplomi-insinööri ) eikä todellakaan ole mikään sosiaalinen. Minä olen hyvin sosiaalinen ja rakastan matkustamista. Mies ei rakasta matkustamista, vaan on hyvin koti-ihminen. Meillä menee oikein hyvin. En pakota miestä matkoille, menen lasten kanssa keskenään, eikä ole ollut mitään ongelmaa.

Sinulla on todellakin asennevamma!!

 

Tässä on oikeesti aihetta valitukseen, toisin kuin ap:n kohdalla!!!

Voi hyvänen aika sentään. Kai jokainen saa omasta elämästään valittaa ihan niistä syistä, joista valittaa tarvitsematta ruveta vertailemaan muiden kärsimyksiin. Aivan kuin vain tietyt kärsimysrajat ylittämällä ostaisi itselleen oikeuden valittaa ja olla pettynyt ja tyytymätön elämäänsä. Tuollakin lainaamallasi ihmisellä on ympärillään hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. Mitä aihetta hänellä on valittaa? Suurimmassa osassa maapalloa asuvilla kurjilla (sairailla ja leskillä) ei ole senkään vertaa tarjolla.

 

[QUOTE="minä";24878004]No mun on erittäin vaikea uskoa että alkaisit toteuttaa noita sun haaveitasi yh:na, jolloin se on paljon vaikeampaa kun et ole nytkään tehnyt mitään niiden eteen. Tietty jos jätät lapset isälleen..

Sä näet että sun ongelma on väärä mies, vaikka oikeesti ongelma on sussa itsessäsi eli tuskin pystyt olemaan onnellinen yksin tai kenenkään muun kanssa ennen kuin tajuat sen ja lopetat vikojen etsimisen muista.[/QUOTE]

Siis häh. Mistä tiedät etten ole yrittänyt toteuttaa unelmiani? Nytkin avoimessa kurssilla. Laihduttaa olen yrittänyt mutta stoppaa jossain vaiheessa. Siis ylimääräistä on noin 10kg. Olen kärsinyt masennuksesta ja käyn juttelemassa ja minulla lääkitys päällä. Senkin takia voi olla vaikea painoa pudottaa. Lihoin juuri lääkityksen takia ja silloin oli eri lääkitys ja ahmin ruokaa. =/
Miten niin en ole tehnyt mitään haaveitteni eteen? Kuin voit sanoa noin vieraalle ja tuntemattomalle. Olen tehnyt.
Masennuksen syyt ovat syvällä, kelpaamattomuus,koulukiusaaminen ja poikien halveksunta jne. Parisuhteen toimimattomuus ja väärä miesvalinta aikoinani. Raskas elämänvaihe rakentaminen, talous tiukilla ja riidat.
Olen paljosta jo selvinnyt kun olen vielä tässä. Välillä oma kelpaamattomuus ajatukset ovat todella pinnalla mutta saan sitten niitä jo nykyään poiskin. Nyt hiukka väsynyt olo, kun huomiseksi pitää palauttaa pari esseetä. Sitten olen taas yhden etapin tehnyt unelmieni eteen.

 

Mitä itse olen huomannut, niin unelmia pitää olla, mutta jos niitä ei saavuta, niin voi etsiä uudenunelman johon tähdätä. Itsensä pettämistä haaveilla jostain mitä ei ole tai mitä ei voi saavuttaa.
Tai no, kai sitä komeemman, sosiaaliseman, ihaneman, ja vaikka mitä, miehen voisi saada jos tyrkkää nykyisen ulos ja etsii uuden. Mutta onko se oikeasti se mitä haluaa? Jos sulla on paska työpaikka ja paska koulutus niin herranjumala, lähde opiskelemaan ja hommaa parempi työpaikka!
Mun mummoni on hyvä esimerkki miten ei ole antanut nurkkakuntaisen ukkonsa häiritä unelmiaa. Mummo halusi matkustaa, moneen eri maahan! Mutta ukkini ei välitä lähteä 50 km kauemmaksi kotoa, hän viihtyy parhaiten kun saa samoilla metsissään ja puuhailla kotona. Mutta mummo matkusteli, vaikka minne ja vaikka kuinka paljon! Sisko tai muu ystävä mukaan (välillä jopa kelpuutti meitä lapsenlapsia matkaseuraksi ) ja eikun matkaan

On unelmia joiden eteen pystyy tekemään jotain ja unelmia jotkä jää unelmiksi ja se pitää pystyä hyväksymään. Mua vähäsen ärsyttää kun lähipiirissä ihmiset jauhaa ettei elämä mennyt niin kun nuorena kuvitteli. no aijaa! Elämällä on tapana mennä omia polkujaan. Joihinkin asioihin pystyy vaikuttamaan, joihinkin ei. Kaikkia nuoruuden unelmia ei vaan voi saavuttaa ja itsestään ei saa leivottua sitä ihmistä mikä on ollut unelmana, vaan susta kasvaa sellanen kun kasvaa.
Ei silti, unelmat on tärkeitä ja niitä kohti pitää pyrkiä. Mutta jos joku unelma on kertakaikkiaan tavoittamattomissa, pitää pystyä hyväksymään että se on vain unelmaa.
Tuntuu että ihmiset koettaa elää jossain unelma-maailmassa, arkipäivän realismi on liian tylyä kohdattavaksi.

 

On unelmia joiden eteen pystyy tekemään jotain ja unelmia jotkä jää unelmiksi ja se pitää pystyä hyväksymään. Mua vähäsen ärsyttää kun lähipiirissä ihmiset jauhaa ettei elämä mennyt niin kun nuorena kuvitteli. no aijaa! Elämällä on tapana mennä omia polkujaan. Joihinkin asioihin pystyy vaikuttamaan, joihinkin ei. Kaikkia nuoruuden unelmia ei vaan voi saavuttaa ja itsestään ei saa leivottua sitä ihmistä mikä on ollut unelmana, vaan susta kasvaa sellanen kun kasvaa.
Ei silti, unelmat on tärkeitä ja niitä kohti pitää pyrkiä. Mutta jos joku unelma on kertakaikkiaan tavoittamattomissa, pitää pystyä hyväksymään että se on vain unelmaa.
Tuntuu että ihmiset koettaa elää jossain unelma-maailmassa, arkipäivän realismi on liian tylyä kohdattavaksi.

Mun tuttavapiirissäni ei taida olla ketään, jonka elämä meni kuten nuorena suunnitteli. Eikä mikään ihmekään, sillä 70-luvulla maailma oli aika erilainen kuin nyt. Me vielä odotimme elämältämme vakituista työpaikkaa..työpaikkaa, jossa olisimme eläkeikään asti. 90-luvun lama kuitenkin opetti, että vakituisia työpaikkoja ei olekaan, on vain määräaikaisia ja toistaiseksi voimassaolevia. Moni asia on muuttunut sitten nuoruusvuosieni ja unelmiaan on joutunut muuttamaan matkan varrella.

Ap:lle tsemppiä! Voisitko ajatella saavuttavasi haluamasi työn edellyttämän tutkinnon yliopiston sijasta ammattikorkeakoulussa ja täydentää sitä avoimen yliopiston opinnoilla?

 

juttelemisesta ei ole mitään apua. Olen hakenut ja käynyt juttelemassa. On minulla sukulaisia ja voin käydä kosin ulkopuolella, eikö kaikki voi? Ainakin ruokakaupassa? Itsessäni olen tyytymätön ammattiin ja palkkaan ja painoon. Haluisin painaa vähempi ja olla korkeammin koulutettu ja parempi palkkainen. Miehessä, ulkonäköön, palkkaan ja sosiaalisuuteen.

Jaha mun teksitit sit hävis, mutta lyhyesti:
Älä syytä miestäsi näit hänet ja tiesit ammatin, kun menitte naimisiin. Sosiaalinen ihminen on sun haave, mutta yleesä tilaisuuksissa sosiaaliset juttelee kaikille ja vaimo jää sivuosaan. taisit valita miehesi turvallisuuden takia, koska hän nyhjäsi kanssasi.
Aika pieni miinus tuo sosiaalisuus. Sun unelmien insinöörimies voi olla sosiaalinen, mutta täydellisyyttä ei ole, eli ne muut parisuhteen tärkeimmät asiat jotka teillä toimii voisi olla pielessä.

Miten eroa auttaa sun ongelmiin? Luuetko laihtuvasi ja saavasi uuden parempipalkkaisen ammatin. Huvittavaa vertailla omaa palkkaa äidin palkkaan. Mitä niillä on tekemistä keskenään?

Luovu korkeakoulu unelmasta. Tuskin haaveilemasi ala sopii sulle, kun et kerran pääse opiskelemaan. Palkkaan voit kuitenkin vaikuttaa on monta tapaa tienata hyvin vaikka ei olisikaaan korkeasti koulutettu.

Kenelle haluat näyttää kulissia? olisikohan jo sinun iässä aika miettiä mistä tulet onnelliseksi ja lopettaa ulkoisen näytön ihannoiminen. Onnellisessa elämässä ei palkat koulutukset ym. ole etusijalla vaikka niitä joku saattaa kadehtiakin.

 

Elämäsi on nyt valitettavasti ohi. Olet nyt siinä ja pysyt! Turha tehdä mitään asioiden eteen..ei ne kumminkaan muutu. Vanhenet katkerana ja jumissa nössön ukkosi kanssa

 

juttelemisesta ei ole mitään apua. Olen hakenut ja käynyt juttelemassa. On minulla sukulaisia ja voin käydä kosin ulkopuolella, eikö kaikki voi? Ainakin ruokakaupassa? Itsessäni olen tyytymätön ammattiin ja palkkaan ja painoon. Haluisin painaa vähempi ja olla korkeammin koulutettu ja parempi palkkainen. Miehessä, ulkonäköön, palkkaan ja sosiaalisuuteen.

Et taida tajuta että ainoa joka näille asioille voi tehdä jotain ja muuttaa niitä olet sinä itse. Kukaan muu ei voi pudottaa painoa, kouluttautua, vaihtaa työpaikkaa ja miestä sinun puolestasi. Jos haluaa asioita, niiden saamiseen pitää itse panostaa eikä odottaa että kaikki tulee nenän eteen valmiina kuin Manulle illallinen...

 

Minäkin halusin neljä lasta. En ole saanut yhtään.
Halusin kauniin kodin, sain sen. Halusin komean miehen, sain sen. Halusin yliopistoon, en päässyt.
Kaikkea ei vain voi saada. Olisin onnellinen noistakin, mitä sinulla on.

 

Jaha mun teksitit sit hävis, mutta lyhyesti:
Älä syytä miestäsi näit hänet ja tiesit ammatin, kun menitte naimisiin. Sosiaalinen ihminen on sun haave, mutta yleesä tilaisuuksissa sosiaaliset juttelee kaikille ja vaimo jää sivuosaan. taisit valita miehesi turvallisuuden takia, koska hän nyhjäsi kanssasi.
Aika pieni miinus tuo sosiaalisuus. Sun unelmien insinöörimies voi olla sosiaalinen, mutta täydellisyyttä ei ole, eli ne muut parisuhteen tärkeimmät asiat jotka teillä toimii voisi olla pielessä.

Miten eroa auttaa sun ongelmiin? Luuetko laihtuvasi ja saavasi uuden parempipalkkaisen ammatin. Huvittavaa vertailla omaa palkkaa äidin palkkaan. Mitä niillä on tekemistä keskenään?

Luovu korkeakoulu unelmasta. Tuskin haaveilemasi ala sopii sulle, kun et kerran pääse opiskelemaan. Palkkaan voit kuitenkin vaikuttaa on monta tapaa tienata hyvin vaikka ei olisikaaan korkeasti koulutettu.

Kenelle haluat näyttää kulissia? olisikohan jo sinun iässä aika miettiä mistä tulet onnelliseksi ja lopettaa ulkoisen näytön ihannoiminen. Onnellisessa elämässä ei palkat koulutukset ym. ole etusijalla vaikka niitä joku saattaa kadehtiakin.

Vai niin, minneköhän olen kulissia pitänyt? Vai pitääkö ruveta tutuille valittamaan ja ystäville? Mitä se auttaisi? Ja oon kyllä huomannut että minua ei ole oikeastaan koskaan alallani arvostettu. Olen kaikissa työpaikoissa ollut se joka halutaan pois ja selän takana puhutaan. Olen kuitenkin ollut ahkera. Tehnyt työni. Ilmeisesti persoonassa jotain mistä ei pidetä. Liian hiljainen tms. Palkkaa olen aina ollut huono pyytämään lisää. Ja meillä kiinteät palkat alalla. Ja jos se jonkun 5senttiä nousisi niin ei se kauheasti ole.
Ja me molemmat olimme vasta päässeet opiskelemaan kun tapasimme. Monta vuotta asuimme erillämme opiskelujen takia. Sen takia varmaan suhde kestikin pitkään kun arki puuttui.
Teen paljon töitä itseni kanssa sisäisesti. "Terapeuttini" sanoi että teen koko ajan itseni kanssa hartiavoimin töitä. Se on totta. Mietin paljon ja juuri miten voisin asioita parantaa. Tuntuu etten ole löytänyt itseäni. Harvoin tunnen mitään kohtaan intohimoa

 

[QUOTE="vieras";24878565]Minäkin halusin neljä lasta. En ole saanut yhtään.
Halusin kauniin kodin, sain sen. Halusin komean miehen, sain sen. Halusin yliopistoon, en päässyt.
Kaikkea ei vain voi saada. Olisin onnellinen noistakin, mitä sinulla on.[/QUOTE]

Sä voit vielä saada lapsia. Sulla on kaksi perusasiaa kunnossa. Mies ja koti. Voit päästä vielä yliopistoon ja vaikka et pääsisikään niin miehesi tuskin hylkää sinua.

 

Vai niin, minneköhän olen kulissia pitänyt? Vai pitääkö ruveta tutuille valittamaan ja ystäville? Mitä se auttaisi? Ja oon kyllä huomannut että minua ei ole oikeastaan koskaan alallani arvostettu. Olen kaikissa työpaikoissa ollut se joka halutaan pois ja selän takana puhutaan. Olen kuitenkin ollut ahkera. Tehnyt työni. Ilmeisesti persoonassa jotain mistä ei pidetä. Liian hiljainen tms. Palkkaa olen aina ollut huono pyytämään lisää. Ja meillä kiinteät palkat alalla. Ja jos se jonkun 5senttiä nousisi niin ei se kauheasti ole.
Ja me molemmat olimme vasta päässeet opiskelemaan kun tapasimme. Monta vuotta asuimme erillämme opiskelujen takia. Sen takia varmaan suhde kestikin pitkään kun arki puuttui.
Teen paljon töitä itseni kanssa sisäisesti. "Terapeuttini" sanoi että teen koko ajan itseni kanssa hartiavoimin töitä. Se on totta. Mietin paljon ja juuri miten voisin asioita parantaa. Tuntuu etten ole löytänyt itseäni. Harvoin tunnen mitään kohtaan intohimoa

Sun haaveet on kulissia jota haluat ylläpitää. Etkö tajunnut? Tarkoitin vain sitä, että riiput aika vahvasti siinä, että olisit onnellisempi, jos sulla olis hieno ammatti, hyvä palkka jne.

Ja, jos et ole nykyiseen työhösi tyytyväinen vaihtoehtoja on muitakin, kuin se ja korkeakoulu. Huomaan, että olet takertunut asiaan niin, että et edes tajunnut, että ehdotin muutosta.

Suhteesi on pielssä miehen palkan ja ulkonäön vuoksi. Silti olet tiennyt mitä opiskeli ja miltä näytti. Miksi valitsit hänet?

Jos et ole sosiaalinen itsekkään miksi vaadit mieheltäsi sitä? Siksikö, että kuvittelet muuttuvasi, kun sosiaalinen mies raivaa tien ja sinä kuljet vanavedesssä? Sun itse pitää muuttua ja mennä tilaisuuksiin, jos sitä haluat. Kukaan ei tee sitä puolestasi. Ei edes sosiaalinen puoliso. Jäisit aina hänen varjoon, jos kerran nössö olet.

 

Vai niin, minneköhän olen kulissia pitänyt? Vai pitääkö ruveta tutuille valittamaan ja ystäville? Mitä se auttaisi? Ja oon kyllä huomannut että minua ei ole oikeastaan koskaan alallani arvostettu. Olen kaikissa työpaikoissa ollut se joka halutaan pois ja selän takana puhutaan. Olen kuitenkin ollut ahkera. Tehnyt työni. Ilmeisesti persoonassa jotain mistä ei pidetä. Liian hiljainen tms. Palkkaa olen aina ollut huono pyytämään lisää. Ja meillä kiinteät palkat alalla. Ja jos se jonkun 5senttiä nousisi niin ei se kauheasti ole.
Ja me molemmat olimme vasta päässeet opiskelemaan kun tapasimme. Monta vuotta asuimme erillämme opiskelujen takia. Sen takia varmaan suhde kestikin pitkään kun arki puuttui.
Teen paljon töitä itseni kanssa sisäisesti. "Terapeuttini" sanoi että teen koko ajan itseni kanssa hartiavoimin töitä. Se on totta. Mietin paljon ja juuri miten voisin asioita parantaa. Tuntuu etten ole löytänyt itseäni. Harvoin tunnen mitään kohtaan intohimoa

Sun pitää ensin saada "oma nuppisi kuntoon". Ikävä tosiasia on, että jos et ulospäin mitenkään osoita arvostavasi itseäsi - olet vain kiltti, tunnollinen ja ahkera - niin ei kukaan muukaan susta niin ajattele. "Anteeksi, että olen olemassa" -tyyppejä on monissa työpaikoissa ja yleensä työkaverit antavat anteeksi heidän olemassaolonsa.

On hyvä, että käyt terapeutilla. Sun pitää miettiä, mitä oikeasti elämältäsi haluat. Työpaikan, jossa voit osaamisesi ja työnkuvasi muuttumisen perusteella käydä pyytämässä lisää liksaa? Sitten sun pitänee vaihtaa alaa tai ainakin vaihtaa julkiselta sektorilta yksityiselle. Uralla etenemisessä ei ikävä kyllä auta se, että tunnollisesti puurtaa samoja hommia vuodesta toiseen. Pitää osata tarttua tilaisuuksiin, ottaa uusia haasteita vastaan, osoittaa osaavansa tehdä muutakin kuin sitä päivittäistä aherrusta. Mä työskentelin aikoinaan parikymmentä vuotta julkisella ja mulle oli aivan älyttömän vaikeaa yksityiselle vaihdettuani esittää palkkatoivomusta tai pyytää palkankorotusta. Tosiasia vaan oli, että muut pyysivät ja työnantajallehan tietysti olisi ollut ihan kiva, jos mä tekisin vaativampia hommia pienemmällä palkalla kuin muut. Joten oli pakko oppia sekin taito.

Et voi syyttää miestäsi siitä, mitä sinä olet. Etkä ketään muutakaan. Syyllistä ei edes tarvita. Sun pitää saada itseluottamuksesi takaisin ja sen jälkeen miettiä, mitä oikeastaan haluat. Tee "viisivuotissuunnitelma" ja paloittele se pienemmiksi tavoitteiksi. Ja sen jälkeen alat miettiä, mitä SUN pitää tehdä, jotta ne tavoitteet saavutat.

 

Sun haaveet on kulissia jota haluat ylläpitää. Etkö tajunnut? Tarkoitin vain sitä, että riiput aika vahvasti siinä, että olisit onnellisempi, jos sulla olis hieno ammatti, hyvä palkka jne.

Ja, jos et ole nykyiseen työhösi tyytyväinen vaihtoehtoja on muitakin, kuin se ja korkeakoulu. Huomaan, että olet takertunut asiaan niin, että et edes tajunnut, että ehdotin muutosta.

Suhteesi on pielssä miehen palkan ja ulkonäön vuoksi. Silti olet tiennyt mitä opiskeli ja miltä näytti. Miksi valitsit hänet?

Jos et ole sosiaalinen itsekkään miksi vaadit mieheltäsi sitä? Siksikö, että kuvittelet muuttuvasi, kun sosiaalinen mies raivaa tien ja sinä kuljet vanavedesssä? Sun itse pitää muuttua ja mennä tilaisuuksiin, jos sitä haluat. Kukaan ei tee sitä puolestasi. Ei edes sosiaalinen puoliso. Jäisit aina hänen varjoon, jos kerran nössö olet.

Kiitos, paransi oloa. Olen koko ajan syyttänytkin itseäni puolison valinnnasta. Enkä varmaan koskaan pääse syyllisyydestä eroon. En syytä miestä siitä. Olemme hyviä kavereita.
Ja kyllä se helpottaa jos toinen on sosiaalinen, siinä menee yksi paine pois itseltä ja vapautuu itsekin enemmän. Mutta jos molemmat ovat epäsosiaalisia ja mies enempi niin joudut itse olemaan tienraivaajana epäsosiaalisena. Se on rasittavaa pidemmän päälle. Mies varmaan tarvisi sellaisen joka on sosiaalinen luonnostaan. Tilaisuuksiin menen ja yksinkin olen mennyt ja lasten kanssa kun mies ei halua tulla.

Nykyisen työn muuttamista olen miettinyt. Mutta alaa en tiedä ja onko järkeä opiskella uuteen ammattiin 3-4v jos palkka sama? Siinä häviää kuitenkin. Voi viihtyä paremmin tai sitten ei. Sitä ei tiedä ennen kuin työtä tekee. Tästäkin työstä minulla oli täysin väärät kuvitelmat mutta olen oppinut "näyttelemään" hyvin.
Kyllähän ulkoiset asiat auttaa saamaan itsevarmuutta. Sitä itsevarmuutta ei saa sillä että on huonopalkkainen ja varaton ja ystävätön.
Ja siitä olen pyrkinyt koko ajan eroon että olisin jotenkin anteeksipyytelevä töissä tai muualla.

 

Sulla ei ap näytä olevan mitään käsitystä elämän todellisesta tarkoituksesta...

 

Sulla ei ap näytä olevan mitään käsitystä elämän todellisesta tarkoituksesta...

No kerro jos sä sen tiedät? Minusta elämän tarkoitus mikä meillä täällä on niin oppia elämään hyvin ja onnellisesti ja myös lisääntyä. Tehdä niitä asioita pienessä elämässämme mitä haluamme.

 

Joku on kattonut taas liikaa saippuasarjoja ja lukenut teininä "sinäminää".

Nyt kaulimesta päähän ap sua. Herää siitä haavemaailmasta. Eihän sulla mikään, koskaan voi olla hyvin kun vaan urputat.

Kaksi vaihtoehtoa: Otat lusikan käteen ja alat kauhoa elämästäs sellaisen kuin haluat. Sitä ei kukaan sun puolesta tee tai hae sua kotiovelta.

Tai sitten: Opettele nauttimaan pienistä jutuista. Sun lasi on puoliksi täynä, ei puoliksi tyhjä.

 

No kerro jos sä sen tiedät? Minusta elämän tarkoitus mikä meillä täällä on niin oppia elämään hyvin ja onnellisesti ja myös lisääntyä. Tehdä niitä asioita pienessä elämässämme mitä haluamme.

Elämän ydin ei oo komeassa miehessä, isossa hienossa talossa tai rahassa. Niin tai voi se tietysti joillakin olla, materialistisilla pintaliitäjillä. Hyvin ja onnellisesti voi elää ja jopa lisääntyä myös pienipalkkaisen, vähemmän komean miehen kanssa vaikka kaupungin vuokratalossa. Mistä tulee se ajatus, että elämä on onnellista vasta kun kaikki on niinkuin amerikkalaisissa saippuasarjoissa??Ap, sä hukkaat elämäs murehtimalla sitä mitä et oo saavuttanu. Älä sure sitä mitä sinulla ei ole vaan iloitse siitä mitä sinulla on.

 

Jokaiselle ansioidensa mukaan.

 

Elämän ydin ei oo komeassa miehessä, isossa hienossa talossa tai rahassa. Niin tai voi se tietysti joillakin olla, materialistisilla pintaliitäjillä. Hyvin ja onnellisesti voi elää ja jopa lisääntyä myös pienipalkkaisen, vähemmän komean miehen kanssa vaikka kaupungin vuokratalossa. Mistä tulee se ajatus, että elämä on onnellista vasta kun kaikki on niinkuin amerikkalaisissa saippuasarjoissa??Ap, sä hukkaat elämäs murehtimalla sitä mitä et oo saavuttanu. Älä sure sitä mitä sinulla ei ole vaan iloitse siitä mitä sinulla on.

Mä en oikeasti voi kuvitella että joku joka on tähdännyt tiettyihin juttuihin tai haaveillut niistä niin voisi olla onnellinen ruman miehen kanssa, ilman rahaa kaupungin vuokrakämpässä. Enkä mä katso saippuasarjoja tai en ole lukenut sinä-minää tai reginaa. En lue harlekiini romaaneja kun ne ällöttää siinä rakkaus siirapissaan kun oma elämä ei ole sellaista. No hyvin ne osaa näytellä onnellista joilla komea mies ja hyväpalkkainen työ. Ihan kateeksi käy näyttelijänlahjoja.

 

[QUOTE="höh";24879244]Jokaiselle ansioidensa mukaan.[/QUOTE]

Mitä tarkoitit? Oletko sinä jotenkin arvokkaampi kuin minä? Oletko itse saanut ansiosi mukaan?

 

Mä sitten vihaan noita sanontoja! Jokainen on oman onnensa seppä jne. Joo ehkä on. Mulla vaan ei käynyt tuuri. Mies on kova puhumaan suuria haaveitaan. Mitään niistä ei ole toteuttanut. En vain tiedä mitä tekisin tässä tilanteessa. Onko neuvoja tai vinkkejä?

Noissa sun mainitsemissa asioissa ei ole tuurin kanssa mitään tekemistä. Ja mun mielestäni sun elämässä on kuitenkin paljon asioita, joista voit olla onnellinen. Toisin kuin usealla muulla. Oma on valintasi.