aiemman ketjun innoittamana. milloin lapsen on parempi päivähoidossa kuin kotona?

  • Viestiketjun aloittaja mieeee
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Kyllä mä olen sitä mieltä että kun romahdin ja paloin loppuun niin lapsen oli parempi mennä kokopäivähoitoon koska olin kuukausien ajan niin huonossa kunnossa että hyvä että jaksoin edes itse syödä. Ja edelleen on välillä hoidossa kun itse olen kotona. Ihan minun jaksamisen kannalta. Mutta ei ole kokoaikaisesti ja itsekin käyn töissä osa-aikaisesti.
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
"vieras"
No ainakin sillon jos kotonaoleva aikuinen on masentunut tai muuten sen verran sairas ettei jaksa/pysty huolehtimaan lapsesta kunnolla,esim ruokailut,leikit,.. Ja jos syystä tai toisesta lapsella on hylätty/turvaton olo kotona.
 
Meidän perheessä ainakin silloin kun päivähoidolle on kuntoutuksellisia syitä. Sekä vähän isomman lapsen (n.3v) kohdalla kun kotona puhutaan erikieltä kuin asuinmaassa.

Kumpikaan noista ei tosin edellytä täysipäiväistä hoitoa.
 
"KKK"
Esm mielenterveysongelma, se on sairaus joka vaikuttaa kaikkeen. Lapsi ei saa silloin välttämättä ruokaa, ulkoilua, vuorovaikutusta, rajoja, on vaaratilanteissa (uupuu valvonta, vanhempi nukkuu), hygieniasta huolehtiminen on heikkoa ja likaiset vaatteet, kukaan ei opeta esm potalle jne...
 
aaapeeee
[QUOTE="vieras";24864032]Eikö vastaukseni (numero 2) ollut tarpeeksi selvä?[/QUOTE]

siinä oli yksi vaihtoehto. harvoin lasta kai viedään hoitoon kun ollaan loppuunpalaneita.
 
idifix
Ei musta tarvitse olla ollenkaan paha tilanne. Musta lapsi voi halutessaan mennä tarhaan, ei nyt täysipäiväisesti, vaikka äiti olisikin vauvan kanssa kotona. Mun lapsen tarhassa on kivaa. Hän viihtyy siellä ja oppii tärkeitä asioita ja sosiaalisia taitoja. Ja meillä on kotona kaikki oikein hyvin ja rakkautta ja huolenpitoa riittää, vaikka lapsi käykin tarhassa. Lapsemme on ainokainen, mutta musta tä on jotenkin ihan päivänselvä asia.
 
ykssss
Alkuperäinen kirjoittaja pk:n täti ja äiti;24864059:
Jos lapsen on parempi olla päiväkodissa kuin kotona, onko lapsen paikka ollenkaan kotona?
en tiedä, mutta mitä päiväkodin pitäis tehdä kun hoidossa on lapsi jonka on selkeästi parempi olla päiväkodissa kun kotona.
 
"KKK"
en tiedä, mutta mitä päiväkodin pitäis tehdä kun hoidossa on lapsi jonka on selkeästi parempi olla päiväkodissa kun kotona.
päiväkodin pitäisi ottaa asia puheeksi, että mitä perheelle kuuluu, kertoa lapsen mahdollisesta oireiluista ja henkilökunnan huolesta. Tarvittaessa yhteyttä sossuun.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja pk:n täti ja äiti;24864059:
Jos lapsen on parempi olla päiväkodissa kuin kotona, onko lapsen paikka ollenkaan kotona?
Onpa naiivi vastaus pk:n tädiltä. Minä olen tuo joka joutui psykiatriseen hoitoon viikoiksi ja lapsille hommattiin saman tien kokopäivähoitopaikka sossun toimesta. Olisiko tosiaan mielestäsi lapset pitänyt viedä kotoa pois, vaikka heillä oli iltaisin ja viikonloppuisin täysin terve isä joka oli päivät töissä?
 
"hilima"
No ainakin alle kouluikäisen lapsen sillón, kun molemmat vanhemmat on samaan aikaan töissä. Tosin jos toisella vanhemmalla sattuu olemaan vuorotyö, ei hoitoa välttämättä tarvita joka päivä tai osapäivähoitokin saattaa riittää. :I
 
Alkuperäinen kirjoittaja pk:n täti ja äiti;24864059:
Jos lapsen on parempi olla päiväkodissa kuin kotona, onko lapsen paikka ollenkaan kotona?
Öh. Tuskin se että lapsella on kuntoutuksellisia tarpeita mihin päiväkoti vastaa paremmin kuin kotihoito tai se että lapsen vanhemmat puhuvat äidinkielenään jotain muuta kuin paikallista kieltä vielä meinaa sitä ettei lapsen/lasten paikka ole ollenkaan kotona?

Muoks. itselläni on tuo eskari-ikäinen autistinen down-poika ollut kotona heinäkuun alunjälkeen kokoajan kolmea viikkoa lukuun ottamatta (2 viikkoa päiväkodissa ja yksi viikko tutustumassa eskariin osin vanhempien kanssa). Kyllä hänet pystyn kotona hoitamaan ja parhaani teen, ei aina ole helppoa mutta ennen kaikkea harmittaa lapsen puolesta. Koska hän todella kaipaisi sitä ryhmää ja päiväkodin/eskarin toimintaa. : /
 
Viimeksi muokattu:
Esimerkiksi silloin, kun kotona ei saa säännöllisesti ruokaa. Lasteni kaverit tulivat tänne tänä aamuna 9 jälkeen, olivat kuulemma syöneet ruisleipää aamupalaksi. Kävivät kahden maissa kotonaan vanhimman lapseni kanssa, ja kun kysyin lapseltani niin eivät olleet syöneet siellä mitään. Viiden aikaan tarjosin omille lapsilleni välipalaa ja pakko oli niille kahdelle vieraallekin tarjota, koska olivat viimeksi aamulla syöneet :(

nimimerkillä "ls-ilmoitus kenties paikallaan"
 
..........
- Vanhempien olleesa töissä/opiskellessa
- lastensuojelutapaukset
- erityislapset kuntoutuksellisesta syystä
- yllättävän elämän tilanteen johdosta (vanhemman sairaus tms.)
- jos äidillä/isällä (joka muutoin olisi lapsen kanssa kotona) on sen asteista masennusta, loppuun palamista, mielenterveysongelmia jne. että päivähoito tuntuu lapselle paremmalta vaihtoehdolta
 
  • Tykkää
Reactions: Laarum
pk:n täti ja äiti
[QUOTE="vieras";24864117]Onpa naiivi vastaus pk:n tädiltä. Minä olen tuo joka joutui psykiatriseen hoitoon viikoiksi ja lapsille hommattiin saman tien kokopäivähoitopaikka sossun toimesta. Olisiko tosiaan mielestäsi lapset pitänyt viedä kotoa pois, vaikka heillä oli iltaisin ja viikonloppuisin täysin terve isä joka oli päivät töissä?[/QUOTE]

Seoli kysymys ja ajatuksen herättäjä, ei väite.
 
pk:n täti ja äiti
Öh. Tuskin se että lapsella on kuntoutuksellisia tarpeita mihin päiväkoti vastaa paremmin kuin kotihoito tai se että lapsen vanhemmat puhuvat äidinkielenään jotain muuta kuin paikallista kieltä vielä meinaa sitä ettei lapsen/lasten paikka ole ollenkaan kotona?

Muoks. itselläni on tuo eskari-ikäinen autistinen down-poika ollut kotona heinäkuun alunjälkeen kokoajan kolmea viikkoa lukuun ottamatta (2 viikkoa päiväkodissa ja yksi viikko tutustumassa eskariin osin vanhempien kanssa). Kyllä hänet pystyn kotona hoitamaan ja parhaani teen, ei aina ole helppoa mutta ennen kaikkea harmittaa lapsen puolesta. Koska hän todella kaipaisi sitä ryhmää ja päiväkodin/eskarin toimintaa. : /
Mun mielestä tässä tapauksessa lapsella ei ole päiväkodissa parempi kuin kotona, vaan on parempi, että lapsi on päiväkodissa kodin lisäksi. Se on mun mielestä eri asia. Ja tosiaan, en väittänyt missään vaiheessa, että lapsen paikka ei olisi kotona. Esitin kysymyksen. Jos oikeasti on niin, että lapsen on parempi olla pois kotoa päiväkodissa, miksi sitten lapsi voi olla siellä illat ja viikonloput? Toki on paljon erilaisia tilanteita, joissain tapauksissa päiväkoti avohuollon tukitoimena riittää siihen, että vanhemmat jaksavat lapsen kanssa arjen paremmin tms. Mutta silloinkaan ei minusta ole niin, että lapsen on parempi päiväkodissa kuin kotona. Vaan päiväkoti tukee sitä, että lapsi voi olla kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pk:n täti ja äiti;24864165:

Aikas harvoin lienee kysymys siitä että lapsen olisi vanhempien - tai minkään muunkaan tahon - mielestä parempi olla kokonaan päiväkodissa kuin kotona. Eiköhän yleensä ole pointti juuri siinä että lapsen on parempi olla sen kodin lisäksi myös päiväkodissa ainakin jonkin verran.

Siinä vaiheessa kun muut tahot alkavat olla sitä mieltä että lapsen on parempi olla kokoajan päiväkodissa, ruvetaan varmaan miettimään muitakin ratkaisuja. Samoin jos vanhemmat ovat tuota mieltä niin silloinkin tarvittaisiin jo muuta apua.

Mitä itse olen kuntouttavaan tai erisyistä johtuvaan virikehoitoon törmännyt niin en muista yhtään tapausta missä lapsen olisi parempi olla kokoajan hoidossa kuin kotona. Mutta yleisesti voisi sanoa että useimmiten niden lasten on parempi olla kodin ohessa jonkin verran päivähoidon piirissä kuin pelkästään kotona.
 
Yhteistyössä