Pitääkö mun tyytyä tähän, voinko löytää onnen, miesasiaa! Haukkujat älkää vaivautuko!

  • Viestiketjun aloittaja niin.
  • Ensimmäinen viesti
niin.
Eli minulla mies ja olemme avoliitossa ja 2 lasta. Noh otin aikoinaan ekan miehen joka vastaan tuli. Tai no en ekaa mutta rakastuin renttuun niin sanotusti. Ajattelin että voisin oppia rakastamaan. Nyt ne viat mitkä alussa jo oli niin alkaneet häiritsemään enempi. Esim. mies rumempi kuin minä, ei huolehdi samalla tavalla itsestään. Käy kyllä suihkussa ym. Mutta muuten ei mitenkään..
Monesti kun mies tulee viereen niin tuntuu että haisee vielä pahalle vaikka käynyt suishkussa juuri.
Haaveilen fikuista miehistä jotka sosiaalisia, jota mieheni ei ole. Ja jotka huolehtii itsestään. Tuntuu vaan että nämä miehet eivät kiinnostu minusta. =( Eli tavoittelen vissiin kuuta taivaalta. Itse meikkaan ja pukeudun hyvin ja huolehdin itsestäni. Vaikka hiukan on ylimääräistä mutta lihava en ole. Olen ihan nätti ja monesti saan positiivista huomiota ulkonäöstäni.
Onko minun nyt tyydyttävä tähän ja etsittävä onneni muista asioista kuin miehistä vai miten jatkaa tässä. Voinko löytää onneni?
 
Mun ensimmäinen oli vähän samantapanen, tollanen renttu.
Hänen kanssaan asuttiin yhdessä ja yksi lapsi.. Tosin raskausaikana jo erottiin (rv 38). Rakastuin ja rakastin häntä, ja hän minua, mutta silti homma ei toiminut. Pidin huolta ulkonäöllisesti itsestäni, hän ei. Juuri siis nimenomaan tarinamme oli kuin kirjoittamasi. Ja no, onneksi erottiin..

Olin ihan varma, että kuka nyt yksinhuoltaja äitiä haluaa, kun vauvakin oli vielä niin pieni ja vaati kaiken huomioni.. Kuitenkin oli mies, joka halusi. Vaikka vauva oli vasta 3kk ikäinen, hän halusi minut ja näin ollen myös vauvani sopi kuvioon mukaan. En voinut uskoa, että tuollaisiakin miehiä on olemassa, kuin mitä nykyiseni on. Ei ne puheet hyvistä miehistä olletkaan urbaani legendaa.

Häät ensi kesänä, toinen yhteinen lapsi tulossa, eikä tämä ole mikään renttu :)
 
  • Tykkää
Reactions: niukinnaukin
hmph
Vakka kantensa valitsee. Outoa haikailla onnen perään tuossa tilanteessa. Joko eroat ja mietit onnea kauniiden ja hyvänhajuisten miesten kanssa myöhemmin tai sitten elät tilanteessasi noin. Ei kai suihkun jälkeen kuulu haista, ettei miehelläsi ois jokin sairaus?
 
app
Mun ensimmäinen oli vähän samantapanen, tollanen renttu.
Hänen kanssaan asuttiin yhdessä ja yksi lapsi.. Tosin raskausaikana jo erottiin (rv 38). Rakastuin ja rakastin häntä, ja hän minua, mutta silti homma ei toiminut. Pidin huolta ulkonäöllisesti itsestäni, hän ei. Juuri siis nimenomaan tarinamme oli kuin kirjoittamasi. Ja no, onneksi erottiin..

Olin ihan varma, että kuka nyt yksinhuoltaja äitiä haluaa, kun vauvakin oli vielä niin pieni ja vaati kaiken huomioni.. Kuitenkin oli mies, joka halusi. Vaikka vauva oli vasta 3kk ikäinen, hän halusi minut ja näin ollen myös vauvani sopi kuvioon mukaan. En voinut uskoa, että tuollaisiakin miehiä on olemassa, kuin mitä nykyiseni on. Ei ne puheet hyvistä miehistä olletkaan urbaani legendaa.

Häät ensi kesänä, toinen yhteinen lapsi tulossa, eikä tämä ole mikään renttu :)
Ihana sulle. Onnea! Itse vain jo yli 30v ja tiedän monia yksinhuoltaja äitejä (sinkkuja) ja lisäksi itselläni 2 lasta että pitää aika fakiiri vissiin miehen olla että minut ottaisi. =(
Pitääkö siis vain tyytyä nyt siihen minkä joskus 20v ikäisenä on valinnut ja lakata valittamasta? Miehet ei enään kyllä kiinnosta tippaakaan. Oon vaan huomannut että kaikilla ei käy tuuri rakkasuelämässä ja se on surullista.
 
enpä muuten ennen ole tiennyt että jos

mies on rumempi kuin vaimonsa eikä pidä samalla lailla huolta itsestään = renttu
Suoranaisesti kohdallani ei ollut siitä, että kun mies ei huolehdi ulkonäöstään, niin olisi samantien renttu. Lähinnä tuo huolehtimattomuus kertoo jotain muutakin ihmisestä, jos ei suihkussa käydä ja hampaita pestä, peiliin vilkaistaan vaan jouluisin, niin osaako sellainen ihminen huolehtia sitten mistään?
 
app.

Niinpä!! Laskut maksetaan myöhässä ym. autoa ei huolleta jne. lista pitkä. Nytkin isäni joutui huomauttamaan että autonrenkaat pitäisi vaihtaa. Ei ole vaihtanut. Kaipa itse pitää kohta vaihtaa nekin. =( Kyllä se huolehtimattomuus itsestä kielii siitä että ei kunnioita toista tai halua huolehtia myöskään hänestä tai perheestä.

Niin ja pinnallinen en ole vaikka itsestäni huolehdin. Hyvin syvällisiä juttuja pohdin ja huolehdin asioista. Pinnallinen ei tee niin. Enempikin mieheni pinnallinen kun haukkuu sukulaisiani vaikka vanhempani aina auttaneet häntä. Listä pitkä...

Päätön:Kiitos päivän nauruista! =D
 
hmph
Mut miksi NAINEN joka on homssuinen ei saa samaa tuomiota? Kotiäiti, joka kulkee viidettä päivää ilman suihkussakäyntiä tukka repsottaen tahmaisissa vaatteissa, hänen vissiin oletetaan pystyvän hoitamaan koti? Kun taas itsestään huolehtiva kotiäiti väistämättä luisuu muista velvollisuuksistaan ulkonäköään ylläpitääkseen? Kaksinaismoralismia much?
 
No kyllä mä miettisin kuvailemasi äidin ulkonäön perusteella sitten sitä muutakin. Vaikka ulkonäön perusteella ei saa tuomita, mutta jos kuljetaan julkisissa paikoissa tukka rasvasena ja vaatteet likasina, niin mielestäni se kielii jotain.
 
app
ahaa, sun mies on vetelys. Renttu on semmonen joka ryyppää vaimonkin tilin, tekee katoamistemppuja ja saattaapa jopa panna muita naikkosia.
Ahaa..mä olenkin kaikki "huonot" miehet laittanut samaan muottiin=renttu. Eli pitääkö mun tyytyä vetelykseen? Siis siivoaa se kotia ja töissä käy ja leikkii lasten kanssa mutta rutiinit tuottaa vaikeuksia ja just se että ei huolehdi mitenkään itsestään muuta kuin käy suihkussa. Tuskin pesee hampaita edes joka päivä.
 
"vieras"
[QUOTE="Jenni";24854079]Haukkuja et toivonut. Mutta näin kauniisti yritän kertoa että nyt koko tekstisi puhui vain ulkonäkösseikoista ja muusta materiasta. Taidat olla aika pinnallinen?[/QUOTE]

Mitä pinnallista siinä on, jos toivoo miehensä olevan sosiaalisesti lahjakas?
 
[QUOTE="vieras";24854323]Eiks "hyviä neuvoja" jakaneen MarieHosin renttu ex ollut narkkari? Vähän ehkä eri kaliiberia kuin aloittajan miehen ongelmat...[/QUOTE]

No en sanois niin että "hyviä neuvoja" jakelin, mutta oli joo, ja renttu tosiaan. :]
Enkä luokitellutkaan ap:n miestä ja minun exääni samaan kategoriaan. Ilmaisin vain, että renttu se minunkin ex oli, ja samoja piirteitä löytyi kun ap:n miehestä.
 
yh
No jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin jos syyt on tossa niin en lähtis uutta etsimään. Osta miehelle deodoranttia ja pelottele hampaiden reikiintymisellä. Jos tekee kotona edes jotain ja on lapsille läsnä niin pidä se. Terveisin yhden lapsen katkeroitunut yh, joka ei enää usko että jokaiselle olisi jossakin "se oikea"
 
"mä"
ja 2 lasta.
Sinä olet vastuussa siitä, että ihan itse hankkimillasi lapsilla on vanhemmat.

Esim. mies rumempi kuin minä,
So?

ei huolehdi samalla tavalla itsestään. Käy kyllä suihkussa ym. Mutta muuten ei mitenkään..
Monesti kun mies tulee viereen niin tuntuu että haisee vielä pahalle vaikka käynyt suishkussa juuri.
Menehän miehesi kanssa suihkuun ja tarjoudu pesemään.

Haaveilen fikuista miehistä jotka sosiaalisia, jota mieheni ei ole.
Montako sanaa suomen kielessä on? Missä on nollapituuspiiri? Mikä on maata lähimpänä sijaitseva tähti?

Kutsu vieraita ja harjoitelkaa sitä sosiaalisuutta.

Tuntuu vaan että nämä miehet eivät kiinnostu minusta.
Eivät tietenkään, koska olet varattu.

Eli tavoittelen vissiin kuuta taivaalta.
Sitä sinun ei tarvitse tehdä. Aloita itsestäsi ja tee elämästäsi paremmin makuusi sopivaa. Niin makaa kuin petaa.

Onko minun nyt tyydyttävä tähän ja etsittävä onneni muista asioista kuin miehistä vai miten jatkaa tässä. Voinko löytää onneni?
Monet ihmiset viisastuvat iän karttuessa ja niin voi sinullekin käydä. Lueskele kirjallisuutta ja kehity ihmisenä.

Onnea on ihana perhe ja kiva koti. Reipastu!
 
Pakkohan miehessäsi on olla jotain hyvää kerta olette lapsiakin ehtineet tekemään!?
Et maininnut minkäikäiset lapset ovat?
Kannattaisiko keskustella miehen kanssa vaikka aloittamalla kertomalla puolison hyvistä puolista ja sitten mikä ärsyttää/suututtaa :)

Kauanko olette olleet yhdessä?
 
Yhteistyössä