Mullepa ei tullut kahdesta raskaudesta yhtään mitään
Mutta kuten lääkärikin mainitsi, niin se, että olen lapsesta asti liikkunut paljon ja syönyt hyvin ja raskausaikanakin kävin kaksi kertaa viikossa salilla ja kolme kertaa treenasin aerobista, vaikutti varmasti paljon. Ei mulle tullut vaan mitään löysää ja paikat pysyi kiinteinä. Tokihan sitä ylimääräistää turvotusta oli vähän, mutta pari viikkoa siitä, kun lapsi oli pihalla, turvotus lähti ja alta paljastui kiinteät lihakset.
Kyllä se tosi paljon riippuu itsestä, miten käys raskauden aikana. Mutta ei siihen kunnossapysymiseen riitä todellakaan pari kävelylenkkiä viikossa raskausaikana. Kyllä se vaatii ihan hikiliikuntaa ja lihasten vahvistamista eli TYÖTÄ, kohtuullista ja terveellistä ravintoa. Ja mielellään vielä jo ennen raskauttakin.
Mikään ei tule ilmaiseksi ja harvemmin edes kovin helpolla, ainakaan näissä asioissa. Mutta on se ihan mahdollista. Ihan turha sanoa, että ei onnistu, kun asia monesti on vain niin, että ei jaksa tehdä vaadittavaa määrää työtä asian eteen. Se on eri asia.