J
JONSERED Karhunkantaja
Vieras
Minä käyttäisin mielellään sijaissynnyttäjää, koska pelkään synnytystä, raskautta, sairaaloita. Mutta nythän sijaissynnytys ollaan mahdollisesti sallimassa vain lääketieteellisten syiden takia eli ei tuo uusi laki minun tilanteessani auttaisi mitään.
Minusta se olisi oikein, siis laki tuollaisessa muodossaan, kuin on suunnitteilla.
Tuttavani adoptoi oman lapsensa, sillä virallisesti tämä oli hänen sisarensa ja sisaren miehen lapsi, vaikka biologisesti olikin tuttavan ja hänen miehensä. Tuttava oli menettänyt aiemmin synnytyksen yhteydessä sekä lapsen että kohdun.
Minusta on oikein, että tuollaisissa tilanteissa voi käyttää sijaissynnyttäjää. Mutta bisnestä se ei ikinä saa olla. Jos joku on suostuvainen ottamaan kaikki raskauden ja synnytyksen riskit kantaakseen halusta antaa toiselle lapsi, se on hieno asia. Mutta rahasta sitä ei pidä tehdä.