Hyväksytkö homoliitot?

" Samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus ei ole ollut kovinkaan pitkään vielä missään hyväksytty." Mikä ei tarkoita sitä, että samaa sukupuolta olevat vanhemmat olisivat jotenkin huonompia, vaan sitä, että asiaan on havahduttu vasta lähiaikoina. Kuten vaikkapa ilmastonmuutokseenkin.
 
Hmm.. Todistettu? Sinä todistit parilla puheella?

Tiedätkö miten tutkimuksia tehdään? Tutkimuksen voi tehdä 10 tapauksella tai sitten 10 000 tapauksen kanssa. Molemmista saadaan toki tutkimustulos, mutta toisen tutkimustulos on huomattavan todemmantuntuinen kuin toinen. On myös pitkäaikaistuloksia ja nopeasti näkyvät tulokset jne. Samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus ei ole ollut kovinkaan pitkään vielä missään hyväksytty.
"Todemmantuntuinen". Jaaha. Siellä tulikin taikasana, johon keskustelun voi yhtä hyvin lopettaa. Tutkimukset ovat olleet äärimmäisen yhteneväisiä sen suhteen, että homovanhemmat ovat yhtä hyviä kuin heterot ja heidän lapsensa psykologisesti yhtä terveitä. Mutta sinä et voi sitä hyväksyä, koska se ei tunnu sinusta "todelta". Jälleen, tunnepohjainen reaktio.

Tähän on oikeasti aika turha enää mitään jatkaa. Jos ahdasmielisyytesi takia haluat kieltää jopa tieteellisten tutkimusten paikkansapitävyyden, mitä tässä enää kannattaa sanoa?
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Ei, minä en vetoa tässä tai missään muussakaan aiheeseen liittymättömässä ketjussa päihteisiin tai mihinkään muuhunkaan täysin asiaan kuulumattomaan, vaan sanon että kun maailma on paska paikka eikä mihinkään tule muutosta ellei sitä muutosta lähdetä tekemään, niin mistä ihmeestä siihen muutokseen sitten lähdetään jos ei sitä saa tehdä? Näetkö noidankehän?

Muutoksen teossa on kehno argumentti, että kun tuokin niin sitten on tämäkin.



Jos oikeasti lapsen oikeudesta puhuttaisiin, ei todella monilla heterovanhemmilla olisi mitään oikeutta lisääntyä tai ainakaan pitää jälkeläisiään.

Ja homoperheet sitten automaattisesti olisikin parempia kuin heterot vai? :D Vai mikä tämänkin lauseen tarkoitus oli...?
 
Hmm.. Todistettu? Sinä todistit parilla puheella?

Tiedätkö miten tutkimuksia tehdään? Tutkimuksen voi tehdä 10 tapauksella tai sitten 10 000 tapauksen kanssa. Molemmista saadaan toki tutkimustulos, mutta toisen tutkimustulos on huomattavan todemmantuntuinen kuin toinen. On myös pitkäaikaistuloksia ja nopeasti näkyvät tulokset jne. Samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus ei ole ollut kovinkaan pitkään vielä missään hyväksytty.
Eli mihinkään homoadoptiota ja homovanhemmuutta puolustaviin tutkimuksiin ei voi luottaa nyt eikä oikeastaan edes tulevaisuudessa ja siksi niitä ei sinusta voi käyttää järkevien päätösten tekemiseen (tosin sinähän et niitä päätöksiä onneksi tee, niin kuin en minäkään). No sehän oli siinä sitten ainakin seuraavat 50 vuotta. Toivottavasti et sitten esim. käytä mitään lääkkeitä ennen kuin niitä on tutkittu vähintään sen 50 vuotta.
 
[QUOTE="vieras";24583379]Eli mihinkään homoadoptiota ja homovanhemmuutta puolustaviin tutkimuksiin ei voi luottaa nyt eikä oikeastaan edes tulevaisuudessa ja siksi niitä ei sinusta voi käyttää järkevien päätösten tekemiseen (tosin sinähän et niitä päätöksiä onneksi tee, niin kuin en minäkään). No sehän oli siinä sitten ainakin seuraavat 50 vuotta. Toivottavasti et sitten esim. käytä mitään lääkkeitä ennen kuin niitä on tutkittu vähintään sen 50 vuotta.[/QUOTE]
Punainen lanka kiteytyy tähän:

"Tutkimuksista huolimatta vastaustan homojen adoptio-oikeutta, koska se tuntuu minusta väärältä."
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Tähän on oikeasti aika turha enää mitään jatkaa. Jos ahdasmielisyytesi takia haluat kieltää jopa tieteellisten tutkimusten paikkansapitävyyden, mitä tässä enää kannattaa sanoa?

Tutkimuksia varmaan tulee kun tulee tutkimuksia suoraan noista ADOPTOINNEISTA samalle sukupuolelle enemmän.

Kukaanhan ei ole ottamassa vanhemmuutta "pois" homoilta.
 
Ja homoperheet sitten automaattisesti olisikin parempia kuin heterot vai? :D Vai mikä tämänkin lauseen tarkoitus oli...?
No ainakin homoadoptioperheiden vanhemmat olisivat tavallaan testattua kamaa (niin paljon mitä on inhimillisesti mahdollista testata) eli kyllä siinä mielessä räikeimmät typerykset ja hullut olisi seulottu pois. Eli näin tilastollisesti olisivat parempia vanhempia kuin keskivertoluonnonmenetelmäheterovanhemmat.
 
" "Jos oikeasti lapsen oikeudesta puhuttaisiin, ei todella monilla heterovanhemmilla olisi mitään oikeutta lisääntyä tai ainakaan pitää jälkeläisiään."
Ja homoperheet sitten automaattisesti olisikin parempia kuin heterot vai? Vai mikä tämänkin lauseen tarkoitus oli...?"

Kukaan ei ole sanonut, että homoperheet olisivat parempia, mutta luultavasti heillä on ainakin mietitty sitä lapsen hankkimista tarkkaan, he kun eivät voi yhtäkkiä huomata, että "hups, olen raskaana, pidetään se lapsi vaikkei meillä olekaan rahaa ja vaikka sinä martti aina pieksätkin minua ja ajat humalassa kirves kourassa pakkaseen perjantai-iltaisin". Tottakai on ongelmallisia homoperheitä, siinä missä heteroperheitäkin.
Totta kuitenkin on, että aivan liian monesta heteroperheestä Suomessakin saisi ottaa lapset heti pois, ja antaa rakastaville vanhemmille. Heidän elämäänsä ei välttämättä kukaan seuraa, tai kukaan ei kerro jos joku onkin vialla. Esimerkiksi lapsen adoptoineita homovanhempia, kuten myös adoptoineita heteropareja, seurataan säännöllisesti lapsen kehityksen yms sopeutumisen kannalta, näin mahdolliset ongelmat huomataan nopeammin jne.
 
[QUOTE="vieras";24583306]Mutta miksi ihmeessä näistä muka karsastetuista lapsista sitten tulee niin normaaleja aikuisia? Miten se trauma sitten näkyy? Muistaakseni siinä tutkimuksessa, joka homoperheiden lapsista Suomessa tehtiin, ei esiintynyt yhtään enempää kiusaamista kuin muutenkaan.[/QUOTE]
Eihän homot lapsia saa. Mun mielestä lapsella kuuluu olla isä ja äiti.
 
Muutoksen teossa on kehno argumentti, että kun tuokin niin sitten on tämäkin.

Eli sulla ei ole tähän mitään syytä tai ehdotusta?

Ja homoperheet sitten automaattisesti olisikin parempia kuin heterot vai? :D Vai mikä tämänkin lauseen tarkoitus oli...?

Sun kanssa on vähän tällanen olo: :headwall:
Sen tarkoitus on se mitä siinä lukee: heterot eivät automaattisesti ole hyviä vanhempia. Piste. Tähän faktaan vedoten on siis paha sanoa että aina pitäisi suosia vain heteroa vanhempana ja homo on ihan surkea vaihtoehto.

Mutta miksi mä edes yritän jankata kanssasi kun sulle "keskustelu" on sanojen vääristelyä, kysymyksiin vastaamatta jättämistä ja kaiken hukuttamista foobikkofiilistelyn alle. Oikeasti olet aika huono keskustelija, pakko nyt kyllä sanoa. Mutta en ärsyynny enempää, lähden nukkumaan.
 
En kerkiä vastaileen nyt kaikille :D

Aika näyttää enemmän noita tuloksiakin kun tulee pitkäaikaishaitoista enemmän tietoa. Kunhan ihmiset tajuavat, että kyseessä ei ole HOMOJEN oikeus vaan lapsen oikeus, niin sekin olisi jo jotain :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ehdottomasti kyllä;24583391:
Kukaan ei ole sanonut, että homoperheet olisivat parempia, mutta luultavasti heillä on ainakin mietitty sitä lapsen hankkimista tarkkaan, he kun eivät voi yhtäkkiä huomata, että "hups, olen raskaana, pidetään se lapsi vaikkei meillä olekaan rahaa ja vaikka sinä martti aina pieksätkin minua ja ajat humalassa kirves kourassa pakkaseen perjantai-iltaisin".
:laugh:
 
En kerkiä vastaileen nyt kaikille :D

Aika näyttää enemmän noita tuloksiakin kun tulee pitkäaikaishaitoista enemmän tietoa. Kunhan ihmiset tajuavat, että kyseessä ei ole HOMOJEN oikeus vaan lapsen oikeus, niin sekin olisi jo jotain :)

Miten olis vaan lapsen oikeus vanhempiin? Niin kauan kuin tunnetaan tarvetta eritellä oikein caps lockin kanssa HOMOT ja HETEROT, yhteiskunnan eriarvoisuus kukoistaa ja fobiat jyllää = kiusaamista, koska lapset mallioppivat vanhemmiltaan tämän. Eli kasvakaa aikuisiksi pikkuhiljaa ja ottakaa vastuu siitä että lapsenne sopeutuvat yhteiskuntaan jossa ON erilaisuutta, halusitte tai ette, niin nämäkin ongelmat ratkeavat!

Tekis mieli sanoa V**** mutta sanon vain hyvää yötä.
 
Sen tarkoitus on se mitä siinä lukee: heterot eivät automaattisesti ole hyviä vanhempia. Piste. Tähän faktaan vedoten on siis paha sanoa että aina pitäisi suosia vain heteroa vanhempana ja homo on ihan surkea vaihtoehto.

HAha, kuule eiköhän ne adoptioon haluavat perheet syynätä hyvin läpi, eikä sitä adoptiolasta saa ihan vain siksi, että on nyt hetero. Eli sinänsä turhaa tuollaista on tuoda esille. Tällähetkellähän suomessa halutaan enemmän lapsia kuin niitä lapsia tänne annetaan, kun noi jonotkin on pitkät ja syynit vielä tarkemmat.
 
Miten olis vaan lapsen oikeus vanhempiin? Niin kauan kuin tunnetaan tarvetta eritellä oikein caps lockin kanssa HOMOT ja HETEROT, yhteiskunnan eriarvoisuus kukoistaa ja fobiat jyllää = kiusaamista, koska lapset mallioppivat vanhemmiltaan tämän. Eli kasvakaa aikuisiksi pikkuhiljaa ja ottakaa vastuu siitä että lapsenne sopeutuvat yhteiskuntaan jossa ON erilaisuutta, halusitte tai ette, niin nämäkin ongelmat ratkeavat!

Tekis mieli sanoa V**** mutta sanon vain hyvää yötä.

Mutta hyvinhän asia otetaan tasa-arvojuttuna esille eli toisinsanoen HOMOJEN oikeuksina...

Mutta öitä öitä sulle! :)
 
HAha, kuule eiköhän ne adoptioon haluavat perheet syynätä hyvin läpi, eikä sitä adoptiolasta saa ihan vain siksi, että on nyt hetero. Eli sinänsä turhaa tuollaista on tuoda esille. Tällähetkellähän suomessa halutaan enemmän lapsia kuin niitä lapsia tänne annetaan, kun noi jonotkin on pitkät ja syynit vielä tarkemmat.

Mina kuvittelin etta tassa viitattiin heteroparin biologisiin lapsiin. Se etta voi siittaa ja synnyttaa lapsen ei totta totisesti ole mikaan takuu siita etta lapsen 'oikeuksia' valvotaan ja etta lapsella on vanhemmuuteen kykenevat vanhemmat.
 
Mutta en määkään tästä sen enempää jaksa.

Itse aloitukseenhan tää nyt ei sillain liittynyt ees. Homothan saa mun puolesta tehdä minkätahansa liiton keskenään, kunhan eivät "pakota" toisia tekemään vasten tahtoaan heidän vuoksi (eli ns. pakota pappia vihkiin, joka ei sitä halua tehdä).
 
Miten olis vaan lapsen oikeus vanhempiin? Niin kauan kuin tunnetaan tarvetta eritellä oikein caps lockin kanssa HOMOT ja HETEROT, yhteiskunnan eriarvoisuus kukoistaa ja fobiat jyllää = kiusaamista, koska lapset mallioppivat vanhemmiltaan tämän. Eli kasvakaa aikuisiksi pikkuhiljaa ja ottakaa vastuu siitä että lapsenne sopeutuvat yhteiskuntaan jossa ON erilaisuutta, halusitte tai ette, niin nämäkin ongelmat ratkeavat!

Tekis mieli sanoa V**** mutta sanon vain hyvää yötä.
Luulisi sinun jo palstalla tottuneen lausuntoihin mallia "Tutkimukset ovat väärässä koska minusta tuntuu siltä" :D Ei noista kannata itseensä ottaa, vaikka ahdistaakin että moisia on yhteiskunnassa ihan liikaa.
 

Similar threads

V
Viestiä
2
Luettu
475
Aihe vapaa
totisinta totta
T

Yhteistyössä