Tehdäämpä pieni kysely..Onko teidän mielestä oikein, että mies joutuu maksamaan elatusapua lapsesta jota ei halunnut?

Ei hänen tarvitse sitä hyväksyä jos ei kiinnosta, mutta nainen päättää silti ihan itse, että saako hänen kohtuaan käyttää vai ei. Sitä ei kukaan ulkopuolinen päätä. Jos mies kykenee kasvattamaan lasta sisällään niin sitten hänellä on myös siihen oikeus, ja lapsi voitaisiin siirtää äidin sisältä isän sisälle. Näin nyt vaan ei ole mahdollista, sikiö kuolee jos äiti sen päättää puskea ulos pienillä viikoilla. Mies voi hyväksyä tai olla hyväksymättä, se ei sinänsä vaikuta mihinkään. Helpommalla pääsee kun hyväksyy.

Ja jos nyt unohdetaan vanhempien oikeudet, halut ja velvollisuudet, niin lapsen näkökulmasta katsottuna hänelle soisin kyllä oikeuden tietää kuka isä on, ja saada myös tämän osuus elatuksesta. Lapsen elättäminen on kallista puuhaa, kuulemma keskimäärin 100 000-150 000€ kieppeillä per lapsi.
Kyllä nainenkin tekee päätöksen hyväksyä riskit suostuessaan aktiin, jonka mahdollinen seuraus on raskaus ja puhun siis tervehenkisestä heteroseksistä, en minkäänlaisesta pakottamisesta tai painostamisesta. Yhtälailla kuin miehen tulee hyväksyä elatusvelvollisuus.

Ja olen yhtä mieltä kanssasi lapsen oikeuksista.
 
Lunatic
[QUOTE="vieras";24560291]I feel you.



Tässä ketjussa on nyt useampikin jo sanonut, että miehen kuuluisi saada kieltää naista tekemästä abortti tai pakottaa hänet aborttiin. Ei huhhuh. :headwall:[/QUOTE]

Voiko tämä olla totta, Suomessa ja vuonna 2011??? VOIKO??? Sano että ei.:|
 
Haluan ampua itteäni päähän.
Miehellä ja naisella tulisi olla yhdenvertaiset oikeudet ja vastuut.



[QUOTE="vieras";24560291]I feel you.



Tässä ketjussa on nyt useampikin jo sanonut, että miehen kuuluisi saada kieltää naista tekemästä abortti tai pakottaa hänet aborttiin. Ei huhhuh. :headwall:[/QUOTE]

Minun mielestäni kumpaakaan sukupuolta ei pitäisi voida pakottaa aborttiin.



Tiedän kyllä, ettei tasa-arvo tule ikinä toteutumaan tässä asiassa, mutta aina sitä saa haaveilla.
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="vieras";24560383]No maksaahan nainenkin lapsen elatuksesta omansa osansa eli millä "ylimääräisellä" siinä muka kipuja korvataan? Ei lasta pelkällä elatusmaksulla elätetä.[/QUOTE]

Tarkoitus vertailla tilannetta, jossa nainen haluaa lapsen ja mies ei. Miksi mies voidaan pakottaa maksamaan elatusmaksuja jos kumpikaan ei ole huolehtinut kunnollisesta ehkäisystä? Ja toisessa tilanteessa jossa nainen ei halua lasta, voi hän yksin tehdä päätöksen olla saattamatta miehen haluamaa lasta, miksei miehelle sallita tunteita?
 
"vieras"
tosi säälittäväksi menee.
jos jotai ei halua niin ei tartte. minäkän en halua maksaa veroja, miks mun tarttee.

noinko kasvatat kakarasi? toivottavasti sulla ei niitä ole ja jos on niin voi saa... saunan taakse saisi viedä, jos ne on poikia.

maksa heti muuten takaisin valtiolta ja verorahoista saamasi tuet. koska sun kakaroiden elanto ei voi niistä olla kiinni. ja jos on, niin ei hyvin pyyhi.

äitiyspäivärahatkin tekevät jo ison summan. takaisin ne.
Voiko joku tällaisen kommentin kirjoittaja tituleerata itseään aikuiseksi, miten kukaan voi näin järkyttävää tekstiä suoltaa. Tässä kysyttiin mielipidettä ja sinä olet toisen mielipiteen vuoksi lahtaamassa hänen lapsiaan. Olet sairas.
 
Lunatic
Tarkoitus vertailla tilannetta, jossa nainen haluaa lapsen ja mies ei. Miksi mies voidaan pakottaa maksamaan elatusmaksuja jos kumpikaan ei ole huolehtinut kunnollisesta ehkäisystä? Ja toisessa tilanteessa jossa nainen ei halua lasta, voi hän yksin tehdä päätöksen olla saattamatta miehen haluamaa lasta, miksei miehelle sallita tunteita?
No tota, varmaan siks että se on biologinen isä. Meinaatko että jos mies ei huolehdi ehkäsystä, ni sen ei tartte maksaa elatustakaan. Öh.

Ja kukas miehiltä on tunteet kieltänyt?
 
"eli"
Aborttia ei voi miehelle tehdä, niin ikävää kuin se onkin.
siis pelkästään koska mies ei voi tulla raskaaksi ja naisen pitää "kärsiä" tuo 9 kuukautta, niin miehen mielipidettä ei tarvitse missään vaiheessa kuunnella, kunhan vain raottaa lompakkoaan?

ps. vaikutat juuri niin ihanalta ihmiseltä, että toivottavasti ei koskaan tavata koska joutuisin varmaan repimään korvani irti ja juoksemaan seinää päin, pienemmän aivovamman sekin aiheuttaisi kun tuommoisen ulosannin jatkuva kuuntelu
 
"vieras"
Tarkoitus vertailla tilannetta, jossa nainen haluaa lapsen ja mies ei. Miksi mies voidaan pakottaa maksamaan elatusmaksuja jos kumpikaan ei ole huolehtinut kunnollisesta ehkäisystä? Ja toisessa tilanteessa jossa nainen ei halua lasta, voi hän yksin tehdä päätöksen olla saattamatta miehen haluamaa lasta, miksei miehelle sallita tunteita?
Haluaa ja haluaa lapsen. Et sitten ymmärrä, että se haluaminen usein tulee vasta, kun raskaus on jo tapahtunut. Ja naisen ja miehen haluamisella on täysin eri merkitys, koska miehen haluaminen tarkoittaa joko että tahtoo naisen tekevän abortin ja jos ei onnistu, niin sitten makselee maksuja tai itkee päinvastoin sitä sitä, että abortti tehdään. Nainenkin voi itkeskellä, mutta pelkkä itku ei auta, jos täytyy mennä aborttiin tai synnyttää lapsi ja kasvattaa se tai antaa adoptoitavaksi tai isälleen. Ei tarvitse paljon järkeä tajutakseen (psyykkiset ja fyysiset vaikutukset huomioiden), että naisen osa on raskaudessa tai vahinkoraskaudessa paljon vaikeampi riippumatta siitä, mikä päätös tulee olemaan.
 
nooo
Vaikea juttu. Tiedän tapauksen, jossa nainen halusi lapsen ja harrasti tietoisesti seksiä mahd. hyvätuloisen miehen kanssa, että saisi hyvät elarit. Kertoi lapsesta miehelle vasta kun lapsi yli vuoden eikä siis halunnut että mies olisi lapsen kanssa muuten tekemisisssä, mutta elarit halusi. Jotenkin tuntuu epäreilulta miestä kjohtaan, vaikka toki myös miehellä on vastuu kun harrastaa seksiä ilman ehkäisyä. Oli lyhyt seurustelusuhde 8ei pelkkä yhden yön juttu), joten monikaan ei sellaisessa käytä kortsua jos nainen sanoo syövänsä pillereitä.
 
Lunatic
[QUOTE="eli";24560514]siis pelkästään koska mies ei voi tulla raskaaksi ja naisen pitää "kärsiä" tuo 9 kuukautta, niin miehen mielipidettä ei tarvitse missään vaiheessa kuunnella, kunhan vain raottaa lompakkoaan?

ps. vaikutat juuri niin ihanalta ihmiseltä, että toivottavasti ei koskaan tavata koska joutuisin varmaan repimään korvani irti ja juoksemaan seinää päin, pienemmän aivovamman sekin aiheuttaisi kun tuommoisen ulosannin jatkuva kuuntelu[/QUOTE]

:LOL::LOL::D


Ja tohon kysymykseen: totta kai miehen mielipiteen voi kuunnella, mutta nainen on edelleen se joka päättää synnyttääkö vai ei. Ei se siitä muutu vaikka mitenpäin tätä asiaa vääntäs ja kääntäs.

Jos miehellä olis kohtu, mies päättäisi tekeekö abortin vai ei, mutta kun nyt se kohtu on asennettu naiseen.. enkä usko että asia lähitulevaisuudessakaan siitä miksikään muuttuu.
 
Harmaja majakka harmaana
Joku viisas on todennut, että mikäli mies olisi se, joka synnyttää, olisi jo aikaa sitten keksitty keino, jolla synnytys olisi täysin kivuton. Tai siirretty naisen vastuulle.. ;) Vähän asian vierestä...
 
"vieras"
Aina täällä on joku junttipersu valittamassa, että kuinka huonosti islamilaisessa maailmalla naisilla on asiat, kun eivät saa päättää itse mistään ja nyt saman tyyliset juntit ovat hyvällä mielellä viemässä pois naisten itsemääräämisoikeutta omasta kehosta. Todella omituista.
 

Yhteistyössä