O
Opiskelijaäitee
Vieras
Nuorena valmistuin hyvään ja arvostettuun ammattiin ja olin itsekin sitä mieltä, että olen unelmieni ammatissa. Vaan enpä ollut, luulin niin. Toteutin tietämättäni toisten ihmisten odotuksia ja toiveita.
Tuli ns. ruuhkavuodet äitiyslomineen ja työn ja kodin yhteensovittamisineen jne.. Ja kypsyin työhöni sekä ainaiseen kiireeseen ja niistä seuranneisiin huono-äitisyyllisyyden tunteisiin. Työssä ollessa lapset kärsivät epäsäännöllisestä elämänrytmistä ja loputtomista pitkistä vuoropäiväkodin haasteista. Itse kärsin samalla syyllisyyttä lasten kärsimyksistä ja kärsin itse myös omasta työstäni, josta palkkaa jäi käteen hoitomaksujen ym. kustannusten jälkeen vain työntekemisen "ilo" .
Uuden ammattini myötä toteutan vain oman itseni kutsumusta ja tahtoa. Eikä haittaa, vaikka laskujen jälkeen ei rahaa jäisi centtiäkään. Tärkeintä onkin se, että olen löytänyt oman tapani palvella toisia ihmisiä ja tehdä hyvää lähimmäiselle juuri sillä tavalla mikä on minulle se oikea tapa.
Tällä hetkellä siis ymmärrän oikein hyvin, miksi kritisoidaan paljonkin lasten ja nuorten ns. aivopesua ja onnistunutta lopputulosta nuoren valmistuessa ammattiin sillä perusteella, että kaikilla on oltava jokin yhteiskunnan edellyttämä/vaatima koulutus huomioimatta ollenkaan koko lapsuuden ajan taipumuksia tiettyihin asioihin.
Lapsen ja nuoren orastavat omat taipumukset on tapana tukahduttaa jo ennen kouluikää ja sen vuoksi niin moni on hukassa ja hakoteillä siinä kohtaa elämässään kun pitäisi tietää, mikä isona oikein on.
Vanhemmat pakottavat tiettyyn muottiin jo vauvasta kaikenmaailman harrastusten,muodin ja yleisen mielipiteen muodossa ja sama toiminta jatkuu sitten päivähoidossa ja koulussa. Kukaan ei kysy lapselta itseltään mikä lasta kiinnostaa ja jos lapsi erehtyykin ilmaisemaan omia toiveitaan kiinnostuksensa kohteista ne tyrmätään joko epäsoveliaina tai humpuukina, koska asia ei sovi vanhempien tai kasvattajien ajatusmaailmaan, koska vanhemmat olivat ajatelleet jotain muuta lapsen pään menoksi.
Koulussa ei ole mahdollista tukea ja löytää lapsen omia mahdollisuuksia perehtyä lasta itseään kiinnostaviin asioihin vaan opetussuunnitelma suoritetaan läpi jokaisen kohdalla samalla kaavalla ja lapsi joko sopeutuu tai ei.
Tuli ns. ruuhkavuodet äitiyslomineen ja työn ja kodin yhteensovittamisineen jne.. Ja kypsyin työhöni sekä ainaiseen kiireeseen ja niistä seuranneisiin huono-äitisyyllisyyden tunteisiin. Työssä ollessa lapset kärsivät epäsäännöllisestä elämänrytmistä ja loputtomista pitkistä vuoropäiväkodin haasteista. Itse kärsin samalla syyllisyyttä lasten kärsimyksistä ja kärsin itse myös omasta työstäni, josta palkkaa jäi käteen hoitomaksujen ym. kustannusten jälkeen vain työntekemisen "ilo" .
Uuden ammattini myötä toteutan vain oman itseni kutsumusta ja tahtoa. Eikä haittaa, vaikka laskujen jälkeen ei rahaa jäisi centtiäkään. Tärkeintä onkin se, että olen löytänyt oman tapani palvella toisia ihmisiä ja tehdä hyvää lähimmäiselle juuri sillä tavalla mikä on minulle se oikea tapa.
Tällä hetkellä siis ymmärrän oikein hyvin, miksi kritisoidaan paljonkin lasten ja nuorten ns. aivopesua ja onnistunutta lopputulosta nuoren valmistuessa ammattiin sillä perusteella, että kaikilla on oltava jokin yhteiskunnan edellyttämä/vaatima koulutus huomioimatta ollenkaan koko lapsuuden ajan taipumuksia tiettyihin asioihin.
Lapsen ja nuoren orastavat omat taipumukset on tapana tukahduttaa jo ennen kouluikää ja sen vuoksi niin moni on hukassa ja hakoteillä siinä kohtaa elämässään kun pitäisi tietää, mikä isona oikein on.
Vanhemmat pakottavat tiettyyn muottiin jo vauvasta kaikenmaailman harrastusten,muodin ja yleisen mielipiteen muodossa ja sama toiminta jatkuu sitten päivähoidossa ja koulussa. Kukaan ei kysy lapselta itseltään mikä lasta kiinnostaa ja jos lapsi erehtyykin ilmaisemaan omia toiveitaan kiinnostuksensa kohteista ne tyrmätään joko epäsoveliaina tai humpuukina, koska asia ei sovi vanhempien tai kasvattajien ajatusmaailmaan, koska vanhemmat olivat ajatelleet jotain muuta lapsen pään menoksi.
Koulussa ei ole mahdollista tukea ja löytää lapsen omia mahdollisuuksia perehtyä lasta itseään kiinnostaviin asioihin vaan opetussuunnitelma suoritetaan läpi jokaisen kohdalla samalla kaavalla ja lapsi joko sopeutuu tai ei.
