Miten saan ystäviä uudessa kaupungissa??

Lähdin mieheni perässä uudelle paikkakunnalle. Perhe ja ystävät jäivät 500 kilsan päähän. Valinta oli tietysti oma; oli seurattava rakkautta, koska halusin katsoa toimiiko tämä. Kyllä tämä toimii, ja sen takia riskinotto on kääntynyt hyväksi MUTTA mistä ihmeestä saan ystäviä täältä?? Minne pitäisi mennä töihin tai mitä harrastaa?? Täällä on kohta jo vuosi asuttu eikä ystäviä ole sen enempää. Niitä on vaikea saada, kun ei käy koulua eikä töissä :/ ..mietin tässä työkseni esim.kaupankassaa. Siellä vaikuttaa olevan paljon nuoria aikuisia. Olisikohan ihan tyhmää lähteä kavereiden takia jonnekin töihin?? Auttakaa asiallisesti. Ahdistaa...

 

Anteeksi tyhmä kysymys mutta mitä nyt teet jos et töitä tai opiskeluja? Hanki ihmeessä jotain sisältöä elämään - siis työ tai opiskelu. Siellä niihin ihmisiin tutustuu ja löytää paremmin oman paikkansa. Pidemmän päälle syö myös parisuhteen jos ei ole muita kuin te kaksi.

 

No jos sä et käy töissä etkä opiskele eikä sulla oo kavereita eikä lapsia niin ehkä työ vois olla ihan hyvää ajanvietettä. Ehkä sieltä kavereitakin saisi. tai tehkää lapsi, lapsen kautta saa kavereita varmaan kaikista helpoiten. Joku harrastus? Tosin en mä ole koskaan siellä kavereita saanut .Tutustu naapureihin? Miten miehen kavereitten tyttöystävät?

 

..sain potkut jokin kuukausi sitten, ja nyt olen ollut työttömänä. Olen kyllä etsinyt töitä, ja miettinyt mitä haluaisin tehdä, mutta kun en keksi!! Tai keksin joo, mutta alalla tuskin on muita ikäisiäni (viime duunissani keski-ikä hipoi eläkeikää). Siksi mietin onko ihan tyhmää lähteä esim. kaupankassalle tai vaateliikkeeseen tms. vain siinä toivossa, että sieltä löytäisi ikäisiään ihmisiä (26)???

 

ollaan hengattu mieheni kavereiden kanssa. Ja heillä on tyttöystäviä, muutama.. mutta en tahdo päästä heidän kanssaan tarpeeksi pitkälle, samalle aaltopituudelle. Turhauttavaa. Lapsia ollaan harkittu, mutta mua pelottaa ajatus tehdä lapsi, ja jään sit neljän seinän sisälle sen kanssa eikä mulle ole vieläkään ystäviä! Meillä on myös koira, ja uskoin, että sen kautta saisi kavereita. turhaan. Salilla käyn ja lenkillä mutta sieltäkin vaikeeta. Kuulostanpa pessimistiltä! :/

 

..sain potkut jokin kuukausi sitten, ja nyt olen ollut työttömänä. Olen kyllä etsinyt töitä, ja miettinyt mitä haluaisin tehdä, mutta kun en keksi!! Tai keksin joo, mutta alalla tuskin on muita ikäisiäni (viime duunissani keski-ikä hipoi eläkeikää). Siksi mietin onko ihan tyhmää lähteä esim. kaupankassalle tai vaateliikkeeseen tms. vain siinä toivossa, että sieltä löytäisi ikäisiään ihmisiä (26)???

No ei se tyhmää ole, jos sulla ei varsinaisesti muutakaan tekemistä ole. Voithan sä sitten vaihtaa työpaikkaa myöhemmin jos siltä tuntuu ja olet jo ihmisiin jo tutustunut

 

ollaan hengattu mieheni kavereiden kanssa. Ja heillä on tyttöystäviä, muutama.. mutta en tahdo päästä heidän kanssaan tarpeeksi pitkälle, samalle aaltopituudelle. Turhauttavaa. Lapsia ollaan harkittu, mutta mua pelottaa ajatus tehdä lapsi, ja jään sit neljän seinän sisälle sen kanssa eikä mulle ole vieläkään ystäviä! Meillä on myös koira, ja uskoin, että sen kautta saisi kavereita. turhaan. Salilla käyn ja lenkillä mutta sieltäkin vaikeeta. Kuulostanpa pessimistiltä! :/

Lapsen myötä tulee ystäviä. Älä jää sen kanssa sisälle, vaan mene muskariin, perhekerhoon, puistoihin jne. niin ihan varmasti tutustut johonkin toiseen pienen lapsen äitiin. Että ton syyn takia lasta ei kannata jättää tekemättä, jos muuten on valmis.

 

niin kai.. lapsista ollaan paljon puhuttu, mutta kuten tosiaan sanoin, niin pelottaa se ajatus, että jos nyt olen yksin, että olen sitten vielä enemmän eikä ole minkäänlaista sielunsiskoa tukiverkostoksi. Mutta kai se on Kej sua sit uskottava ainakin se anto vähän uskoa...

 

Ilmoittaudu koiran kanssa johonkin harrastusryhmään? Ja lisäksi töihin. Sama kai se mihin menet töihin, pääseehän sieltä pois jos keksii ja saa myöhemmin mieluisamman paikan. Kaupan kassalla ainakin tapaa ihmisiä.

 

Ensinnäkin, on turha tuudittautua siihen uskoon että lasten myötä tulee ystäviä, itse en ainakaan ainokaista tuttua ole lapsen kautta löytänyt, ehkä sitten kun lapsi on isompi, mutta tässä vaiheessa ei todellakaan mene ihan noin vaan noi tutustumiset + en tiennyt mitään turhauttavampaa kuin istua yksin mll kahvilassa vauva sylissä, joten jätin menemättä, ei se vauva siitä mitään iloa saanut.

Ja kyllä, on rankkaa olla ilman tukiverkkoa pienen lapsen kanssa, joten miettisin tarkkaan miten toivon asioiden menevän ennenkun alkaisin tekemään lapsia.

Parhaiten olen saanut tuttuja miehen kautta ja ihan puhtaasti baarista kun on vain alkanut juttelee "naamatuttujen" kanssa, ollaan asuttu tällä paikkakunnalla 1,5 vuotta ja vasta nyt olen saanut ympärilleni muutaman ihmisen joiden kanssa oikeasti olen tekemisissäkin, joten ennen lasten tekoa itse ainakin menisin koiran kanssa harrastamaan, etsisin edes osa-aikaista työtä jne jne..

 

niin kai.. lapsista ollaan paljon puhuttu, mutta kuten tosiaan sanoin, niin pelottaa se ajatus, että jos nyt olen yksin, että olen sitten vielä enemmän eikä ole minkäänlaista sielunsiskoa tukiverkostoksi. Mutta kai se on Kej sua sit uskottava ainakin se anto vähän uskoa...

Kauppaan töihin, siellä saa melkein väkisinkin kavereita kun on niin paljon nuoria naisia työkavereina.
Harrastatko koirasi kanssa mitään muuta kuin yksin lenkkeilyä? Liity paikalliseen koirakerhoon, ala harrastaa porukassa agilitya tai muuta. Voisi olla että sieltäkin joku kiva löytyy, olisi ainakin samoja mielenkiinnon kohteita.

 

nuo ovat olleet niitä ajatuksiani. Kej valoi muhun uskoa, mutta sun juttujen jälkeen tipahdin taas sinne missä mun ajatukset oli ..oon kans miettinyt että eka haluaisin niitä ystäviä ennen kuin lapsia koitetaan saada, mutta tosiaan se päivän kysymys kuuluu MITEN! Ehkä siitä ei tosiaan ole haittaa, jos lähtee johonkin kokeilemaan jotain randomtyötä pelkästään siinä toivossa, että sieltä jonkun tutun työn ulkopuolellekin sais. Pitäskö tästä sit lähtee baariin iskee tyttökavereita?

 

Missä päin suomea asut?

 

on se vähän hanurista, että kun seuraat elämäsi rakkautta jonnekin, otat riskejä yms., niin sit kuitenkin sun elämäsi tukiverkosto; vanhemmat ja ystävät jäävät kilsojen päähän. Eijoo reilua! Sit pitää tuhlata hirveesti aikaa ja energiaa, että niitä tuttuja sais. Kun et ole enää 18 ja saa kavereita koulusta. Siellä se olikin helpompaa se ystävien saanti. Sit miehelläs on ystävät, vanhemmat ja sukulaiset lähellä. Tasan ei mee nallenamit, höh.

 

varsinais-suomessa, kuinkas niin?

 

Ja tässä kohtaa imasen sanojani takaisin, sulla on siis siellä kuitenkin miehen vanhemmat ja sukulaiset yms?Ethän sä ole tukiverkoton..

Mä ajattelin hölmönä et te ootte kumpikin lähteny seikkailee ja ootte kaksin ihan uudessa paikassa ilman ketään, jos kerta tuttuja kuitenkin on niin niiden kautta sitten vaan tutustuu muihinkin!Illanistujaisia, kahvitteluhetkiä yms yms..

 

nuo ovat olleet niitä ajatuksiani. Kej valoi muhun uskoa, mutta sun juttujen jälkeen tipahdin taas sinne missä mun ajatukset oli ..oon kans miettinyt että eka haluaisin niitä ystäviä ennen kuin lapsia koitetaan saada, mutta tosiaan se päivän kysymys kuuluu MITEN! Ehkä siitä ei tosiaan ole haittaa, jos lähtee johonkin kokeilemaan jotain randomtyötä pelkästään siinä toivossa, että sieltä jonkun tutun työn ulkopuolellekin sais. Pitäskö tästä sit lähtee baariin iskee tyttökavereita?

mä nyt vielä valan suhun uskoa toisin päin Kun mä sain lapsen, olin aika vähän tekemisissä vanhojen kavereiden kanssa. Uusia kyllä löytyi kun vaan rohkeesti alkoi juttelee muskarissa ja perhekerhossa. Toki se oli vielä helpompaa sitten, kun lapsi oli yli 1v ja otti jo itsekin kontaktia ja oli jotain järkee käydä puistoissa. Puistoissakin olen pariin ihmiseen tutustunut ja olisin tutustunut varmaan useampaankin, jos olisin suuni avannut mutta aina ei jaksa... Mä en ole mitenkään suulas ihminen, mutta ei tunnu olevan moni muukaan ja itse saa monesti aloittaa keskustelut. Lasten varjolla se on onneksi aika helppoa. Nyt vanhin lapsi käy kerhossa ja sieltä on taas uusia kavereita tullut kerhokavereiden äideistä.

 

juu, liekkö esitin asiani vähän oudosti, mutta hänellä sukulaiset on tässä ihan lähellä: puolen tunnin ajomatkan päässä. Hänellä on tukiverkosto ja hän ei ole luopunut mistään tutustua ja turvallisesta, minä olen. Ja hänen vanhempansa ei ole yhtä kuin omat vanhempani ja omat ystäväni. Varmasti löytyy mummolasta hoitopaikka joskus tulevaisuudessa, mutta ei se ole sama kuin jos saisin oman äitini apua ihan naapurista. tai edes vähän lähempää kuin 500 kilsan päästä, u know?

 

Meillä on tosin niin, että miehenkin tukiverkostot jäivät kauas. Mutta hänellä on täällä työtä, minulla ei. Olen yrittänyt hankkia tuttuvia ihan väkisin perhekerhoista, pihalta (mulla on siis lapsi) ja vapaahtoistyöstäkin, mutta ei ole helppoa. Kun asutaan (väliaikaisesti?) vuokratalossa, naapureiden elämäntilanteet on aika erilaiset, samoin tuolla vapaahtoistyössä. Työstä saisi varmaan helpommin kavereita, jotka on jotenkin samassa elämäntilanteessa, sama koulutus jne. Mutta kun ei ole työtä. Joku ratkaisu pitäisi löytyä, mutta en ole keksinyt... En ole sellainen supersosiaalinen. Kuten sanottu, ihan väkisin olen yrittänyt olla tosi sosiaalinen, mutta ihmiset vaikuttavat aika torjuvilta. Ovat varmaan vain väsyneitä ja täynnä omia ongelmiaan. Tai sitten niillä on tuttuja ihan tarpeeksi.

 

varsinais-suomessa, kuinkas niin?

Aattelin vaan jos sattumalta oltais asuttu samalla paikkakunnalla. Kyllä mä ainakin olisin voinut sun ystäväksi ryhtyä. Jos olisit vaan halunnut. Mutta ei kyllä asuta kovin lähellä toisiamme.

Mun tuttu oli jonnekin nettiin laittanut ilmotuksen, että kaipaa kavereita. Oli kyllä saanut paljon vastauksia ja oli tavannut heidät ja vieläkin osan kanssa ystäviä.

 

suomessa on se ongelma, ettei täällä olla yhtään ylisosiaalisia. sitten kun on pakko.. ja siksi on vaikeaa lähteä tutustumaan kehenkään keskellä katua. ulkomailla sua ei katsottas oudosti jos tulisit keskellä katua juttelemaan niitä näitä. täällä katsotaan TOSI oudosti jos alat puhumaan tuntemattomalle vaikka bussissa. onhan se väsyttävää myös itse yrittää olla kokoajan supersosiaalinen ja silti ei tule vastakaikua.. sit ei enää jaksa..kuten minä..

 

suomessa on se ongelma, ettei täällä olla yhtään ylisosiaalisia. sitten kun on pakko.. ja siksi on vaikeaa lähteä tutustumaan kehenkään keskellä katua. ulkomailla sua ei katsottas oudosti jos tulisit keskellä katua juttelemaan niitä näitä. täällä katsotaan TOSI oudosti jos alat puhumaan tuntemattomalle vaikka bussissa. onhan se väsyttävää myös itse yrittää olla kokoajan supersosiaalinen ja silti ei tule vastakaikua.. sit ei enää jaksa..kuten minä..

katoppa vaan sitten kun menen baariin ja lähden juttelee mukavalle tyttöporukalle, niin ne aattelee et oon joku lepakko

 

Mä kans muutin miehen perässä, saimme lapsen jne. Mä olen "hankkinut" nykyiset ystävät ja kaverit juurikin lapsen kautta. Perhe- ym kerhoista. Ennen sitä olin aika yksin. Nyt on kivasti kavereita joilla samanikäisiä lapsia. Enkä mäkään mikään hirmu sosiaalinen ole mut kaipasin seuraa itselle ja lapselle.

 

Lähdin mieheni perässä uudelle paikkakunnalle. Perhe ja ystävät jäivät 500 kilsan päähän. Valinta oli tietysti oma; oli seurattava rakkautta, koska halusin katsoa toimiiko tämä. Kyllä tämä toimii, ja sen takia riskinotto on kääntynyt hyväksi MUTTA mistä ihmeestä saan ystäviä täältä?? Minne pitäisi mennä töihin tai mitä harrastaa?? Täällä on kohta jo vuosi asuttu eikä ystäviä ole sen enempää. Niitä on vaikea saada, kun ei käy koulua eikä töissä :/ ..mietin tässä työkseni esim.kaupankassaa. Siellä vaikuttaa olevan paljon nuoria aikuisia. Olisikohan ihan tyhmää lähteä kavereiden takia jonnekin töihin?? Auttakaa asiallisesti. Ahdistaa...

 

Hei , täällä 37v nainen kirjottele, missäpäin tällä hetkellä asutte, minulla on vähän samanlainen tilanne, olisi kiva jutella ja tutustua. Terveisin Emilia